METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI 27 vsk. 1986-2012 Po 17.3 stitus 36 k pl! KONEURAKOINTI · KULJETUS · TEOLLISUUS N:o 2/12 Ammattilehti koeajoi "Superjunan" Laaja lavettiteema Logset esitteli uudet GT -mallit Metsäenergia-alan uusimmat laitteet ja tuoreet uutiset Maarakennusalan Kivirock.fi -teema! ammattilehti.fi METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI 3 Elinkeinoministeri Jyri Häkämies Metsäteollisuus ry:n kevätkokouksessa: Vientiteollisuus saatava nopeasti kasvuun Suomen kauppatase oli viime vuonna heikoin 35 vuoteen, ja sen oikaisemiseen tarvitaan menestyvää vientiteollisuutta. Suomi on saatava nopeasti kasvuun, mikä tukee työllisyyttä ja suomalaisten hyvinvointia", korosti elinkeinoministeri Jyri Häkämies 27.4.2012 pidetyssä Metsäteollisuus ry:n kevätkokouksessa Helsingissä. " den kustannustaakkaa. Lisäksi tulee luopua jo päätetystä, päästöttömälle sähköntuotannolle suunnattavasta windfallverosta, joka lisää metsäteollisuuden kustannuksia entisestään, ehdottaa Metsäteollisuus ry:n puheenjohtaja Juha Vanhainen. Suomesta biotalouden kärkimaa Haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta metsäteollisuudessa uskotaan vahvasti tulevaisuuteen ja toimialan kykyyn uudistua. Metsäteollisuus ry on 27.4. päättänyt osallistua Työ- ja elinkeinoministeriön ja Tekesin yhteishankkeeseen, jonka päämääränä on edistää kestävää taloutta Suomessa. - On erinomaista, että Metsäteollisuus ry sitoutuu omalla toiminnallaan edistämään kestävän, vähähiilisen talouden toteutumista, sanoo ministeri Häkämies. - Suomella on hyvät mahdollisuudet kehittyä biotalouden kärkimaaksi, sillä meillä on käytössämme mittavat metsävarat. Puu uusiutuvana ja kierrätettävänä raaka-aineena tarjoaa merkittäviä kasvumahdollisuuksia muun muassa puurakentamisen, kuitupakkausten sekä biopolttoaineiden ja biokomposiittien osalta, korostaa puheenjohtaja Vanhainen. Metsäteollisuus on jo tällä hetkellä merkittävä biotalouden toimija. Ala tuottaa noin 70 prosenttia Suomen uusiutuvasta energiasta. Tehtaiden käyttämästä sähköstä noin 80 prosenttia on hiilidioksidivapaata ja puusta jalostetaan yhä monipuolisempia tuotteita. - On ilahduttavaa, että hallituksen päättämä energiaveroleikkurin laajentaminen ja käyttöönoton aikaistaminen vuoden 2012 alusta on jo nyt tuonut metsäteollisuuden tuotantoa takaisin Suomeen. Tämä osoittaa, että teollisuuspolitiikalla on merkitystä, sanoo Häkämies. Rikkidirektiivi merkittävä uhka vientiteollisuudelle Häkämiehen mukaan myös taannoisessa kehysriihessä päätetyt hankkeet, esim. raakapuu-terminaaliverkoston rakentamisesta ja itärajan rataliikenteen sujuvuuden parantamisesta tukevat metsäteollisuuden toimintaedellytyksiä. Suomen vientiteollisuutta uhkaa kuitenkin merkittävä kuljetuskustannusten nousu vuonna 2015, mikäli rikkidirektiivi astuu tuolloin voimaan pohjoisilla merialueilla. - Suomen hallitus jakaa vientiteollisuuden huolen merikuljetuskustannusten huomattavasta noususta. Tukiaikaa rikkidioksidia vähentäville investoinneille tulisikin pidentää. Hallitus tutkii myös mahdollisuutta ottaa käyttöön tukimuoto, jossa rikkidirektiivistä kärsivä teollisuudenala, kuten metsäteollisuus saa kompensaatiota, sanoo Häkämies. Suomen hallitus on ajanut aktiivisesti rikkidirektiivin voimaantulon lykkäystä. - Sen lisäksi on selvitettävä kaikki mahdolliset lievennyskeinot ja muut tavat, joilla voidaan alentaa metsäteollisuu- Lue tuoreet alan uutiset joka päivä: ammattilehti.fi METSÄALAN AMMATTILEHTI Vironkatu 9, 00170 Helsinki (09) 698 0442 1986-2012 www.ammattilehti.fi Janne Jokela, puh. (050) 412 9030 janne.jokela@ammattilehti.fi Taneli Jokela, puh. (050) 320 8174 TOIMITTAJAT: taneli.jokela@ammattilehti.fi Jaakko Jokela, puh. (050) 555 9186 jaakko.jokela@ammattilehti.fi 18.000 kpl. PAINOSMÄÄRÄ: Tämän lehden osoitteellinen kohdepostitus: 17.336 kpl. OSOITE: PUHELIN: INTERNET: PÄÄTOIMITTAJA: KONEURAKOINTI * KULJETUS * TEOLLISUUS 27 vsk. Metsäalan Ammattilehti on puolueeton julkaisu metsäalan kuljetus-, koneurakointija teollisuussektoreille. Lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Lehden tilaaminen maksaa 49 EUR / 6 nroa. Tilaajapalvelu ja ilmoitusasiat: puh. (09) 698 0442 4 KULJETUS METSÄALAN AMMATTILEHTI Terve kotimainen yrittäminen maanteiden tavaraliikenteessä on Suomelle elinehto R ajusti kohonnut polttoainevero, palkat ja alan muut kustannusnousut ovat aiheuttaneet, että kotimaan kuljetusyrittäjät eivät pysty kilpailemaan ulkomaisten yritysten kanssa terveen liiketoiminnan pohjalta. Suomalaiset kuljetusyrittäjät ovat ajautuneet kohtuuttoman ahtaalle. Sitä mukaa kun kotimaan kuljetusyritykset ajavat toimintojaan alas, palveluidemme ja tuotantomme huoltovarmuus kärsii. Samalla yhteiskuntamme logistiikan toimivuus mahdollisissa kriisitilanteissa jää hataralle pohjalle. Kotimaista huoltovarmuutta ei voida rakentaa ulkomaisten kuljetusyritysten varaan. Kriisitilanteissa on löydyttävä kalustoa ja kuljettajia toimittamaan raaka-aineita, polttoaineita ja elintarvikkeita tarvitseville. - Tarvitaan kiireellisesti konkreettisia toimenpiteitä sinivalkoisen kumipyöräliikenteen elvyttämiseksi, totesi puheenjohtaja Simo Räihä SKAL Suoritealat ry:n vuosikokouksessa Mikkelissä. Räihän mukaan polttoaineveron palautusjärjestelmä olisi oikea keino edistää sekä kuljetuselinkeinoa että vientiteolli- suutta. SKAL:n lääke polttoaineveron kompensaatioon ammattiliikenteelle on yksinkertainen: kuljetusyritykset tekisivät kuukausittaisten ALV-tilitysten yhteydessä itse vähennykset polttoainetositteiden perusteella. Huojennus tulisi todella suureen tarpeeseen, sillä vuonna 2011 Suomen logistiikkatoiminnoissa pantiin vireille peräti 266 konkurssihakemusta koskien lähes 1400 alan työntekijää. Kuljetusalan työvoimakustannukset ovat nousseet yli viidenneksellä vuodesta 2005. SKAL Suoritealat ry toivoo lisäksi vastausta siihen, millä tavoin valtionyritykset huomioivat kotimaisuuden logistiikkapalveluiden ostoissa ja kilpailutuksissa: Onko esimerkiksi kuljetuskaluston pitämisellä Suomen rekisterissä ja kuljettajien suomalaisen TES:n mukaisella palkkauksella - toisin sanoen kotimaisella verokertymällä ja valvotuilla menettelytavoilla - merkitystä päätöksenteossa? - Tarvitaan kuljetusasiakkaiden, viranomaisten, kuluttajien ja eduskunnan yhteinen näkemys terveen kotimaisen kuljetuselinkeinon välttämättömyydestä. Se on vain tahdosta kiinni, Räihä toteaa. 6 KULJETUS KULJETUS METSÄALAN AMMATTILEHTI "Superjuna" -lempinimen saanut yhdistelmä muodostuu DAF XF 6x4 -puutavara-autosta jonka perään on yhdistetty 2-akselisella dollylla 3-akselinen 13.75 m puoliperävaunu. "Superjuna" EU:n sallimissa K maksimitoissa mahdollistaisi rakenteellisesti 68 tonnin kokonaispainon esla-huollon avajaisten yhteydessä Dolicap Oy:lla Lappeenrannassa 24.2. 2012 ensiesiteltiin 25.25 metrin pituinen "Superjunaksi" nimetty DAF -puutavarayhdistelmä. Yhdistelmä oli pituutensa ja leveytensä 2.55 m sekä myös korkeutensa 4.0 m puolesta EU:n sallimissa maksimimitoissa. Kokeiluyhdistelmän kokonaispaino oli 60 tonnia; rakenteellisesti kyseinen yhdistelmä sallisi 68 tonnin kokonaispainon. Yhdistelmän DAF XF 6x4 vetoautoon on nyt ensi kertaa yhdistetty 2-akselisella dollylla 3-akselinen 13.75 pituinen puoliperävaunu. Dolly on Närkön valmistama ykköspyöräinen ja 2-akselinen. Perävaunu on sekin ykköspyöräinen mutta 3-akselinen ranskalainen Benalu -alumiinipuolikas ilmajousilla. "Superjunan" omapaino kilpailukykyinen jopa 8-akselisena Yhdistelmän omapainosta saatiin 8-akselisenakin myös painoltaan täysin kilpailukykyinen suomalaisten ja ruotsalaisten nyky-yhdistelmien kanssa. Autovarusteet ovat kevyttä ja tilavaa TimberMaxx / Terminator XXL -sarjaa ja myös perävaunun pankotus on Terminator XXL -tilapankkosarjaa. Insinööri Heikki Jokelan ideoiman yhdistelmän omapainosta saatiin 8-akselisenakin myös painoltaan täysin kilpailukykyinen suomalaisten ja ruotsalaisten nyky-yhdistelmien kanssa. Rakenteellisesti yhdistelmä sallisi 68 tonnin kokonaispainon ilman että teli- tai akselipainot ylittyisivät. METSÄALAN AMMATTILEHTI 68 tonnin kokonaispaino olisi mahdollinen "Superjunassa" oli lastina järeää kuusitukkia ja sen kokonaispainoksi punnittiin tehdasvaa“alla 60.250 kg. Rakenteellisesti tämä DAF-paketti sallisi 68.000 kg kokonaispainon viisiakselisella ykköspyörävaunulla varustettuna. "Superjuna" soveltuisi koko ajan yleistyvään raakapuun siirtoajoon ja sen perään voitaisiin liittää laanissa myös valmiiksi lastattuja puoliperävaunuja mikä nopeuttaisi logistiikkaa kuorman lastauksen osalta. Tässä ns. kaksiportaisessa kuljetuksessa käytettäisiin metsäpäässä erillistä lastausautoa ja siirtoajossa moduliyhdistelmää. ty EU:n hyväksymä modulimitta ja lisätty akseleita. Tällä yhdistelmällä voitaisiin ajaa akselipainojen mukaan 68 tonnin kokonaispainolla. Ja kun moduliyhdistelmät on mitoitettu meidän tiestölle, ei demoyhdistelmän kanssa ollut mitään ongelmia risteyksissä, liittymissä tai muualla sillä tämähän on moduliyhdistelmä, huomauttaa Koskinen koeajolenkkinsä jälkeen. Akseleita lisäämällä päästäisiin rakenteellisesti melko helposti 68, 72 tai jopa 80 tonnin kansallisiin kokonaispainoihin raakapuun kuljetuksissa. - Jos hyödynnetään EU:n maksimimitat ja käytetään 5-akselista autoa ja 5-akselista perävaunua olisi tämä täysin mahdollista. Tiekuormituksen kannalta tulisi kuitenkin tällaisissa yhdistelmissä käyttää aina paripyöriä singlepyörien sijaan. Tiestö kestää paripyörillä paljon paremmin suurempia massoja; sillä on eniten merkitystä erityisesti tien päällysteen ja kantavan kerroksen kestoon. Yhdistelmän telirakenne ja rengastus vaikuttaa suoraan tiestön kuormituskertalukuun, jolla lasketaan miten usein tiet joudutaan korjaamaan, toteaa Koskinen. Suomessa ja Ruotsissa on käytössä 60 tonnin kokonaispainot, Tanskassa 60 tonnia tiekohtaisesti rajoitettuna ja Norjassa 50 tonnia tietyin erityisehdoin. - EU:ssa vain Hollannissa on näiden lisäksi käytössä 60 tonnin kokonaispaino. Mutta painetta painojen korotukseen on jatkuvasti lisääntyvien maantiekuljetusten takia monessa maassa. Ruotsissa tehdään kokeiluja suurilla kokonaispainoilla ja esimerkiksi Saksassa ajetaan testejä tällä hetkellä 400 moduliyhdistelmällä mutta siellä liikenneministeriö suojelee rautateitä ja käytössä on näissä yhdistelmissä edelleen vain 40 tonnin kokonaispaino ja 44 tonnia silloin jos kuljetus on yhdistetty rautatieliikenteeseen. Myös paikallinen autoliitto ADAC vastustaa kokonaispainojen nostoa mutta millä pätevyysasteella? Totuus on se että painojen korotus vähentäisi rekkojen lukumäärää teillä mikä parantaisi myös liikenneturvallisuutta, korostaa Koskinen. KULJETUS KULJETUS 7 Modulimittaiset yhdistelmät on mitoitettu Suomen tieverkolle joten "Superjunan" kanssa ei ollut mitään ongelmia risteyksissä tai muualla. Jopa ahtaalla pihalla yhdistelmä taittui ammattimiehen käsissä tankille. Lisää akseleita ja mitat EU:n maksimin mukaan Mielenkiintoisia DAF -puutavarayhdistelmiä oli koeajettavana kaksi. Toinen oli perinteinen 6-akselinen nostotelinen puoliperävaunullinen eurorekka 48 tonnisena ja toinen oli täysin uutta ajattelua edustava 25.25 m "Superjuna" 60 tonnisena. Koeajovertailulla sai hyvän kuvan näiden erityyppisten puutavara-autojen käyttäytymisestä liukkailla talvikeleillä maantieliikenteessä ja liikkeellelähdöistä sekä yhdistelmien kääntyvyydestä sekä soveltuvuudesta tieverkostoomme. Koeajotuntumaa "Superjunaan" ja puupuolikkaaseen otti Lappeenrannassa myös raskaan liikenteen erikoistutkija ja tietäjä, yli-insinööri Olavi H. Koskinen Liikennevirastosta. - "Superjuna" edustaa juuri sellaista kokonaispainon korotusmallia mikä on mielestäni viisain ja ainut tapa edetä asiassa mikäli painonkorotuksen halutaan tapahtuvan. On erittäin tärkeää että tutkittavissa malleissa pitäydytään EU:n maksimimitoissa sillä niihin puuttuminen on mahdotonta. Kokonaismassaa voidaan nostaa kansallisin päätöksin mutta mittoja ei, muistuttaa Koskinen. Koskinen näkee ainoana keinona lisätä akseleita ja sitä kautta kokonaispainoja, jolloin akseli- ja telimassat ei ylity. - Eli juuri niin kuten tämä demoauto on tehty eli hyödynnet- Modulimittainen 25.25 m demoyhdistelmä kuormattuna nelimetrisellä raakapuulla. Puuta on tässä 16 lavametriä. Vastaavassa perinteisessä 22 m-24 m yhdistelmässä on 1 nippu vähemmän, eli 12 metriä. Jos autoon lastataan terminaalista kuutosnippu päästään 18 lavametriin. Toinen koeajettu yhdistelmä on Venäjän liikennelakien ja laillisen EUrajanylityksen mukainen puoliperävaunuyhdistelmä: korkeus 4.0 m, leveys 2.55 m ja pituus 16.5 m. Max yhdistelmäpaino rajanylityksessä on 48 tn (=EU), Venäjällä 40 tonnia (ylipainoluvilla enemmän). Dolicap Oy ajaa jatkuvasti tällaisilla yhdistelmillä puuta Venäjältä Suomeen. Liikenneviraston yli-insinööri Olavi H. Koskinen on harvinainen raskaan liikenteen erikoistutkija, sillä hän myös itse ajaa millä tahansa yhdistelmällä tehden koeajoista vertailuja tutkimustensa tueksi. Kokonaispainojen noston pohdinnalle Suomessa asetettava selkeät rajoitukset, tavoitteet ja keinot K okonaispainojen nostoa suunniteltaesssa rajoituksena on se, että liikenneturvallisuutta ei saa heikentää eikä ajoneuvojen mittoja voida muuttaa eli on pysyttävä EU-säännösten rajoissa (maksimipituus 25.25 m, leveys 2.55 m ja korkeus 4.0 m). Metsäteollisuuden tavoitteena on mm. kuljetustehokkuuden nostaminen sekä energian ja ekologisuuden lisääminen. Keinona on mm. kokonaismassan nostaminen akseleita lisäämällä. Kun EU:n mittoihin ei kajota eivätkä akseli- ja telipainot ylity, voidaan kokonaispainon nosto tehdä kansallisin päätöksin EU:lta kysymättä. DAF XF 6x2 rekkaveturi ja 3-akselinen Benalu -puoliperävaunu edustaa Dolicap Oy:n normaalia raakapuun kuljetuskalustoa Venäjältä Suomeen operoitaessa. 10 KULJETUS KULJETUS METSÄALAN AMMATTILEHTI Sisu Polar -kuorma-autojen myynti kasvaa tasaisesti. Kuvassa oleva Sisu Polar -puutavara-auto on koeajettavana Puunkuormaajamestari -kiertueella 16.4.-15.6.2012. Sisu Polar on asiakkaiden mielestä paras koskaan valmistettu Sisu U usi suomalainen Sisu Polar -kuormaautomallisto on nyt täydessä laajudessaan valmis. Tehdasvalmiiseen Polar -mallistoon kuuluu Timber -puutavara-auto, Rock -sora-auto, Works -tienhoitoauto, Crane -nosturiauto ja Carrier -koneenkuljetusauto, mikä esitellään yleisölle alkusyksystä. Ensimmäiset Sisu Polar kuorma-autot ovat olleet asiakkailla tositoimissa mm. puutavaranajossa jo lähes vuoden ajan. - Saamamme palaute on ollut kautta linjan poikkeuksellisen myönteistä. Polttoainetalous, ajettavuus, voimalinjan ominaisuudet ja monipuoliset vaihteistovaihtoehdot ovat keskeisiä ominaisuuksia, joita asiakkaamme kiittelevät. Yhteinen nimittäjä asiakaspalautteessa on yksiselitteinen; Daimler AG:n toimittamia Mercedes-Benz -komponentteja hyödyntävä Sisu Polar on paras koskaan valmistettu Sisu, vakuuttaa Sisu Auton toimitusjohtaja Timo Korhonen. Vaikka pääkomponentit tulevat Daimlerilta on niissäkin räätälöintiä ja Sisu on edelleen erittäin vahvasti suomalainen kuorma-auto. - Ohjaamo on Suomessa modifioitu ja esimerkiksi sähköjär- Sisu Polar Timber on markkinoiden ainut raakapuun kuljetukseen valmistettu puutavara-auto, jonka saa tehtaalta täysin ajoon valmiina. Timber -puutavara-autojen myynti on hyvässä kasvussa. Ensimmäiset asiakkaat saivat auton ajoon noin vuosi sitten ja he ovat olleet suomalaiseen Sisuun erittäin tyytyväisiä. jestelmä perustuu MercedesBenz Actrosin tekniikkaan ja elektroniikkaan johon olemme lisänneet pohjoisten olojen vaatimia lisätoimintoja ja -varustelua. Toimitetuista Sisu Polar -autoista yli 70 % on edelleen kotimaista suunnittelua ja valmistusta. Sisun runko, jousitus ja akselit sekä käyttötehtäväkohtaiset varusteet on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Niinpä Sisu Polarille on myönnetty Avainlippu- ja Design from Finland merkit, ilmoittaa Korhonen. Sisu on aina ollut edelläkävijä vahvimmalla osaamisen alueellaan: tehtaalla valmiiksi varusteltujen puutavara-, maansiirto-, tienhoito-, koneenkuljetus- ja nosturiautojen valmistajana. Uusi Sisu Polar -mallisto jatkaa tätä vahvaa innovatiivisuutta. Se on uuden ajan kuorma-automallisto, joka on yksilöllisesti suunniteltu juuri asiakkaan tarvitsemaan käyttötehtävään. - Sisu Auto on investoinut vahvasti Karjaan tehtaan kehittämiseen. Oma tuotantoketjum- me sisältäen suunnittelun, tuotannon ja varustelun on sitoutunut toimittamaan asiakkaillemme parhaan mahdollisen tuotteen. Näin varmistamme Sisun hintakilpailukyvyn ja lyhyet toimitusajat, kiteyttää Korhonen. Sisu Polar kuorma-autot myy Suomessa Veho Hyötyajoneuvot. Veho toimii myös Sisu kuorma-autojen valtuutettuna huoltokorjaamoverkostona. Veho Hyötyajoneuvot on viime vuosina investoinut voimakkaasti huoltoverkostonsa kehittämiseen ja tämä työ jatkuu edelleen. - Yhteistyö maan suurimman raskaan kaluston huoltoverkoston kanssa on omalta osaltaan varmistamassa, että Sisu Polar malliston toimintavarmuus jatkuu auton koko elinkaaren ajan, sanoo Korhonen. Veho Hyötyajoneuvot panostaa Sisu Polar -kuorma-automalliston myyntiin tosissaan. - Olemme tehneet vuoden verran töitä kentällä ja Sisu Polar -kuorma-autojen myynti on kehittynyt koko ajan parempaan suuntaan ja asiakkaat ovat huomanneet sen että Veho rakentaa Sisu-myyntiä pitkäjänteisesti tukenaan maan laajin huoltoverkosto. Nyt kun mallisto on saatu täysin valmiiksi Sisua voidaan tarjota monipuolisesti eri kuljetustehtäviin. Olemmekin kasvattaneet Sisu -avainmyyjien määrän yhdeksään, kertoo Veho Hyötyajoneuvojen johtaja Juha Ruotsalainen. Veho Hötyajoneuvojen Sisu myynissä palvelevat Matti Niemelä Rovaniemellä, Raino Lipponen Oulussa, Tomi Varpalahti Joensuussa, Reijo Vehviläinen Jyväskylässä, Erkki Peltokorpi Kokkolassa, Timo Lamminen Pirkkalassa, Roger Öhman Liedossa sekä Jari Seppä ja Matti Kampman Vantaalla. METSÄALAN AMMATTILEHTI KULJETUS KULJETUS 11 Sisu Auto syventää yhteistyötä Sisu Auton autoalan korkeakoulujen kanssa kehitysohjelma S etenee - autotuotanto omiin käsiin isu Auton yhteistyö syvenee autotekniikan koulutuksesta Suomessa vastaavien korkeakoulujen kanssa. Sisu Auto on toiminut vuosikymmeniä läheisessä yhteistyössä nykyiseen Aalto yliopistoon kuuluvan Teknillisen korkeakoulun (TKK) kanssa ja tuottanut lukuisia raskaan kuorma-autokaluston aihepiiriin liittyviä opinnäytetöitä. TKK:n tutkimus keskittyy autoihin, työkoneisiin, kiskokalustoon, sähköiseen voimansiirtoon ja rengastutkimukseen. Vuonna 2010 perustettiin Oulun yliopistoon maamme toinen autoprofessuuri, jota hoitamaan kutsuttiin tekniikan tohtori Mauri Haataja. Hän on omassa tutkimustyössään perehtynyt erityisesti ajodynamiikkaan ja raskaan kaluston jarrutekniikkaan. - Sisu Auton ja Oulun Yliopiston välillä on nyt sovittu tutkimus- ja tuotekehitystyöstä, joka painottuu raskaan ajoneuvokaluston rakennejärjestelmiin sekä kuorma-autojen runkorakenteisiin, kertoo Sisu Auton tuotekehitystoiminnasta vastaava toimitusjohtaja Timo Korhonen. Yhtenä merkittävänä osana yhteistyötä on Oulun yliopistolle viime vuonna tutkimuskäyttöön luovutettu Sisu Polar kuorma-auto, jota hyödynnetään auto- ja työkonetekniikan opetuksessa, laboratorio-harjoitustöiden ja diplomitöiden sekä teknologian kehittämisprojekteissa. - Lisäksi tutkimusajoneuvo toimii opetuksen alkuvaiheista lähtien opiskelijoiden kiinnostuksen herättäjänä kuorma-autotekniikkaa ja kuorma-autoteollisuutta kohtaan, Korhonen sanoo. Korhonen painottaa Sisu Auton ja koko kuljetusvälineteollisuuden yhteistyön merkitystä alan koulutusta antavien oppilaitosten kanssa juuri nyt, kun suuret ikäluokat ovat siirtymässä eläkkeelle. - Teollisuutemme tulee jatkossakin tarvitsemaan osaavaa henkilökuntaa kaikkiin tehtäviinsä. Elektroniikkateollisuuden korostuksen varjossa usein unohdetaan, että pidemmälle koulutettuja henkilöitä tarvitaan jatkossa myös perinteisemmillä teknologiateollisuuden aloilla. Siksi on erittäin tärkeää, että myös kuljetusvälineteollisuus luo työskentelymahdollisuuksia nuorille osaajille, toteaa Korhonen. Konkreettisia tuloksia koulutusyhteistyöstä on jo saatu, kun Sisu Auto rekrytoi ensin kesätöihin ja myöhemmin diplomityöntekijöiksi kaksi Oulun yliopiston ja yhden TKK:n teek- Sisu Auto luovutti viime vuonna Oulun yliopiston konetekniikan osaston käyttöön Sisu Polar tutkimusauton. Sisu Auton Karjaan tehtaan tuotanto Raaseporissa on jatkossa yhtiön omissa käsissä. S isu Auto Trucks Oy ja Komas Oy ovat 14.3.2012 sopineet liiketoimintakaupasta, joka päättää Sisu kuorma-autojen kokoonpanotoimintaa koskevan yhteistyön. Jatkossa kaikki Sisu kuormaautot tuotetaan Sisu Auton oman henkilöstön voimin Karjaan tehtaalla Raaseporissa. Sisu Auton siirtyessä toimivan johdon omistukseen kesällä 2010, käynnisti yhtiö voimakkaan siviiliautojen kehitysohjelman, jonka tavoitteena oli tuottaa kilpailukykyinen, huippulaatuinen, kotimaisten asiakasvaatimusten mukainen uusi ajoneuvomallisto. - Hankkeen vieminen läpi näin nopeassa aikataulussa tuli olemaan poikkeuksellinen haaste ja tarvitsimme siksi koko Sisu-henkilöstön panoksen uuden Sisu Polar -kuorma-automalliston kehitystyöhön. Tämän varmistamiseksi etsimme ratkaisua, jossa ulkopuolinen toimija vastaisi ohjauksessamme tilauskannassamme tuolloin olleiden kahden merkittävän, Suomen puolustusvoimille toimitettavan maastokuorma-autotoimituksen kokoonpanotyöstä, kertoo hallituksen puheenjohtaja Olof Elenius. - Valitsimme tehtävään konepajateollisuuden valmistustoimintaan erikoistuneen Komas Oy:n, joka toi mukanaan myös muita tuotteita Karjaalla kokoonpantavaksi. Näin pystyimme pitämään työllistettyinä pääosan Karjaan tuotantohenkilöstöstä koko menneen laskusuhdanteen ajan, jatkaa Elenius. Sisu Polar -mallisto on nyt täydessä laajuudessaan tuotannossa ja markkinoilla. Mallis- tolle on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu ja Design from Finland -tunnukset. - Sisu Polar-malliston komponenttitoimittajaksi hankimme maailman suurimman kuormaautovalmistajan Daimler AG:n, jonka Mercedes-Benz-tuotelaatu tuki uudelle mallistolle asettamiamme tavoitteita. Siviiliautojen perusmallisto on nyt valmis ja asiakassovellutusten kehitystyö jatkuu, kertoo Sisu Auton toimitusjohtaja Timo Korhonen. Myynnin edistyessä tarve asiakasräätälöityjen autojen tuotannon edellyttämälle tiiviille yhteistyölle tuotekehityksen ja tuotannon välillä kasvaa. - Tavoitteena on myös lisätä asiakaskohtaista joustavuutta, nopeuttaa toimitusprosessia sekä parantaa tätä kautta hintakilpailukykyämme ja vahvistaa olennaisesti asiakastyytyväisyyttä, sanoo autotuotannosta vastaavan Sisu Auto Trucks Oy:n toimitusjohtaja Petri Reinilä. - Sotilasajoneuvoprojektien tiukat laadunvarmistusvaatimukset ovat myös merkittävästi kehittäneet toimintaamme viimeksi kuluneiden vuosien aikana ja uskomme, että näillä toimilla Sisu pystyy kilpailemaan asiakkaista tuloksellisesti myös tulevaisuudessa, Reinilä jatkaa. Toteutetussa liiketoimintakaupassa kaikki Komas Oy:n Karjaan tehtaan kuorma-autotuotannon 45 työntekijää siirtyivät Sisu Auton palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Tämän vuoden tuotanto-ohjelmassa siviiliautojen lisäksi on myös sotilasajoneuvoja Kongsberg Defencelle Norjaan sekä ThalesRaytheonille Ranskaan. Komas Oy jatkaa muiden tuotteiden tuotantoa Karjaalla edelleen 32 henkilön voimin. - Sisun tulevaisuus on erikoistumisessa pitkälle jalostettuihin tuotteisiin ja joustavuuteen, johon suuret autotehtaat eivät pysty, sanovat Sisu Auton palvelukseen palkatut Oulun yliopiston nuoret teekkarit Niko Vierimaa (vas.) ja Petri Kananen. karin. - He ovat nyt kaikki saaneet DI-työnsä valmiiksi ja siirtyneet uusiin tehtäviin Sisu Autossa, Korhonen kertoo. Sisu Auton palkkaamista Oulun teekkareista Niko Vierimaa on nimitetty tuotannon- suunnittelu-insinööriksi ja Petri Kananen päällirakenne- ja hydrauliikkasuunnittelijaksi. TKK :sta valmistunut Janne Martikainen aloitti varusmiespalveluksensa vuoden alussa ja palannee töihin loppuvuodesta. 12 KULJETUS KULJETUS METSÄALAN AMMATTILEHTI Veho Hyötyajoneuvot uusissa tiloissa Jyväskylässä Seppälänkankaalla Veho Hyötyajoneuvot on avannut Jyväskylän talousalueen uuden toimintakeskuksen Seppälänkankaalle, osoitteeseen Kuormaajantie 55. eho Hyötyajoneuvot on panostanut asiakaspalveluunsa Jyväskylä talousalueella rakentamalla uuden toimintakeskuksen Seppälänkankaalle, Kuormaajantie 55:een. Jyväskylän täyden palvelun keskus palvelee asiakkaitaan uusissa myynti- ja huoltotiloissa, jotka liikenteellisesti sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien varrella Laukaantien kupeessa. Veho Hyötyajoneuvot Jyväskylän uudet toimitilat on avattu huhtikuussa. - Sijatsemme Innoroad Parkin portilla, mikä on koko ajan kasvava logistiikka- ja kuljetusalan palvelujen tarjoajien vahva keskittymä, sanoo Veho Hyötyajoneuvojen Sisä-Suomen aluejohtaja Rami Keinänen. Jyväskylässä Veho Hyötyajoneuvot myy maahantuomiaan Mercedes-Benz Vito ja Sprinter -pakettiautoja, Fuso Canter - V mallistoa ja Mercedes-Benz kuorma-autoja sekä myy SISU Polar kuorma-autoja. Jyväskylässä on myös Hyötyajoneuvojen Vaihtoautokeskus. - Mercedes-Benz pakettiautojen myyntiedustus on meillä ainoana Jyväskylässä, huomauttaa Keinänen. Valtuutettu monimerkkikorjaamo palvelee kaikkien edellä mainittujen merkkien huolto- ja varaosapalveluissa. Käytössä on neljä läpiajettavaa raskaankaluston huolto - ja korjauspaikkaa sekä erillinen paketti-auto- ja kevytkuorma-autokorjaamo. Myynti- ja huoltopalveluiden laadusta vastaa uudessa palvelukeskuksessa 17 ammattilaisen henkilöstö. - Henkilömäärä tulee jatkossa edelleen kasvamaan. Haemme jo lähiaikoina lisää asentajia pisteeseen, kertoo Keinänen. Yhteensä tiloja on noin 2000 neliötä korjaamon ja myynnin osalta. Puolentoista hehtaarin tontti tarjoaa riittävästi tilaa kuorma-autoyhdistelmien käyttöön. Vehon korkeat laatuvaati- Veho Hyötyajoneuvojen johtaja Juha Ruotsalainen (vas.) ja Sisä-Suomen aluejohtaja Rami Keinänen esittelivät Mercedes-Benz Actros- ja Sisu Polar -kuorma-autoja uuden keskuksen pihalla. mukset ja panostus koulutukseen, ajanmukaisiin välineisiin ja toimiviin uusiin tiloihin takaavat nykyaikaisen, asiakaslähtöisen ja ammattimaisen myyntija huoltopalvelun. Monipuolisella palvelujen tarjonnalla lähellä asiakasta helpotetaan huolto- ja korjaustoiminnan suunnittelemista ja ajoittamista. Veho Hyötyajoneuvot Jyväskylä palvelee asiakkaitaan viitenä päivänä viikossa kello 7.3018.00 sekä lisäksi lauantaisin asiakastarpeiden mukaan. - Elokuussa aukioloajat pitenee kello 20.00 saakka ja alamme olla avoinna myös lauantaisin viimeistään alkuvuodesta 2013, ilmoittaa Keinänen. Lisäksi palveluun kuuluu mm. 24h Service sekä myös hyötyajoneuvojen vuokraustoiminta CharterWayRent -palvelun kautta. koston, johon teimme merkittäviä saneeraauksia 2008 ja nyt alan huippua edustavien konseptitalojen määrä kasvaa koko ajan, toteaa Ruotsalainen. Vehon asema vahvistuu Veho Hyötyajoneuvot oli vuonna 2011 Suomen suurin kuorma-autoalan toimija. - Veho Hyötyajoneuvojen liikevaihto oli vuonna 2011 noin 320 miljoonaa euroa ja koko Vehon noin 1,1 miljardia euroa. Veho Hyötyajoneuvot myi viime vuonna yli 3100 uutta kuormaautoa ja noin 2200 vaihtoautoa. Raskaissa yli 16 tn kuorma-autoissa Mercedes-Benzin osuus oli viime vuonna ennätyksellinen eli 17,6 %. Tämä vuosi on lähtenyt käyntiin jopa vielä paremmin ja Mercedes-Benzin markkinaosuus on yli 16 tn kuorma-autoissa ensimmäisen kolmen kuukauden jälkeen 21,3 %. Lisäksi Sisu -myyntimme kasvaa koko ajan, sanoo Ruotsalainen. Uusia konsepitaloja Veho Hyötyajoneuvoilla on nyt käytössä uuden ajattelun konseptitalot Kuopiossa, Lahdessa, Porissa ja Jyväskylässä. - Jo parin kuukauden päästä juhannusviikolla avataan uusi toimintakeskus Seinäjoella, sitten on vuorossa syyskussa Raasepori ja seuraavana Kouvola, luettelee Veho Hyötyajoneuvojen johtaja Juha Ruotsalainen. Veho Hyötyajonevoilla on yhteensä 17 omaa toimipistettä ympäri maata. - Verkoston erittäin vahva kehittäminen alkoi vuonna 2007 kun ostimme Sisun huoltover- Uusi Mercedes-Benz Actros valittiin Vuoden Kuorma-autoksi 2012 ja sen myynti on lähtenyt erittäin hyvin matkaan. Kuvassa komeaa Actros -rivistöä Jyväskylän toimintakeskuksen avajaisissa. Korjaamossa on käytössä neljä läpiajettavaa raskaankaluston huolto- ja korjauspaikkaa. Valtuutettu monimerkkikorjaamo palvelee uusissa hyvissä tiloissa ammattitaidolla huolto- ja varaosapalveluissa. Jyväskylän toimintakeskuksen avajaisia vietettiin 12.4. ja paikalla oli runsaasti myös yhteistyökumppaneita esittelemässa tuotteitaan ja palveluitaan. Kuvassa vas. Veho Hyötyajoneuvojen Paul Puurtinen, Reijo Vehviläinen ja Mikael Mäkinen sekä Vallilan Takomon Teemu Punkka, Verhoomo Sorsan Tuomo Sertti, Modul Systemin Timo Liikanen, Tamlansin Timo Viitanen ja Prostylen Risto Hyyppä. METSÄALAN AMMATTILEHTI KULJETUS KULJETUS 13 Niemelle uutta Mercedes-Benz -kalustoa Niemi Palvelut Oy luottaa vahvasti Mercedes-Benziin. Yritys teki juuri kaupat 21 uudesta Mercedes-Benzista. Suomen ensimmäinen Euro 6 -moottorinen kuorma-auto on Flowertrucks Oy:n Mercedes-Benz Actros 1848. GigaSpace ohjaamolla varustettu kaukorahtiin tarkoitettu Actros on matalarunkoinen ja sen vetopöytäkorkeus on 105 cm. N Suomen ensimmäinen Euro 6 -kuorma-auto Mercedes-Benz Actros luovutettiin Tampereella iemi Palvelut Oy on solminut historiansa suurimman autokaupan, jossa 21 uuden auton toimittajaksi valittiin Veho Group. Alkuperäiseen sopimukseen jätettiin varaus 9 auton lisähankintaan. Hankintojen kakkosvaihe on nyt konkretisoitumassa. Varaus yhdeksästä lisäautosta päätettiin nostaa 12 uuteen autoon: Kaksi Mercedes Actrosia, kahdeksan Ategoa ja kaksi Sprintteriä (313). Vuonna 2011 luovutetuista ajoneuvoista on yksi MercedesBenz Actros on 1836L, neljä Mercedes-Benz Atego 1529L mallia, kolme Atego 1324L -mallia ja kuusi Sprinter 516 sekä seitsemän Sprinter 313. Autojen päälirakenteet on huomioitu ja varusteltu muuttokuljetuksia varten kuten myös ajoneuvojen ohjaamot, jotka mahdollistavat useamman työntekijän kuljettamisen samassa ohjaamossa. S uomen ensimmäinen Euro 6 -moottorilla varustettu kuormaauto luovutettin Tampereella pitkäaikaiselle Mercedes-Benz -asiakkaalle, Flowertrucks Oy:lle, 6.3. 2012 Veho Hyötyajoneuvojen Pirkkalan toimipisteessä. Kyseessä on Suomen ensimmäinen Euro 6 moottorilla varustettu kuorma-auto. Vuoden kuorma-autoksi 2012 valittu Mercedes-Benz Actrosissa on mittava turvavarustus ja edustava valikoima lisävarusteita. Euro 6 päästönormit tulevat pakolliseksi vasta vuoden 2014 alusta. Voimakkaat Euro 6 -moottorit ja pienempi kulutus Uusi Mercedes-Benz OM 471 täyttää jo tulevat Euro 6 päästömääräykset. Euro 6 -luokitus vaatii oleellisesti pienemmät pakokaasupäästöt, varsinkin partikkeleiden ja typpioksidien osalta. Uudet moottorit on varustettu edistyksellisellä pakokaasujen takaisinkierrätysjärjestelmällä ja Blue Tec -pakokaasujen puhdistustekniikalla. BlueTec moottoritekniikkaa on käytetty Mercedes-Benzin moottoreissa menestyksellä jo kuusi vuotta. Blue Tec on pakokaasujen puhdistusmenetelmä, jossa käytetään AdBlue -lisäainetta, jota sekoitetaan pakokaasuihin puhdistustehon parantamiseksi. Ad Blue -lisäaine muuttaa haitallisen typpioksidin harmittomaksi vedeksi ja typeksi SCR (selective catalytic reduction) katalysaattorissa, jota on jo käytetty tuloksekkaasti muualla kuin Euroopassa ja nyt järjestelmä saadaan myös vastaamaan Euroopan säännöksiä. Mercedes-Benzin BlueTec -teknologia takaa parhaan mahdollisen palamisen ja sen avulla on saavutettu myös erityisen hyvä polttoainetaloudellisuus. Polttoaineen tehokas ja puhdas palaminen on parantunut uuden elektronisesti ohjatun common-rail -järjestelmän ansiosta. Joustava polttoaineen suihkutustapahtuma saadaan aikaan uuden X-PULSE -tekniikan an- Euro 6 tulee pakolliseksi 2014 alusta - moni haluaa entistä pienempiin päästöihin ja samalla pienentyneisiin polttoaine- ja AdBlue -kuluihin jo nyt. siosta. Järjestelmä valvoo ja muuttaa tarpeen mukaan suihkutuspainetta, suihkutusaikaa ja suihkutettavan polttoaineen määrää. Näin saavutetaan hiljainen ja pehmeä moottorin käynti. Kuluvan vuoden hankinnat kohdistuvat kahteen MercedesBenz Actros 1836 L -malliin, kahdeksaan Atego 1529L -malliin ja kahteen Sprinter 313 pakettiauton alustaan. Ajoneuvoista Helsinkiin sijoittuu 7 kpl ja aluetoimipisteiden tarpeisiin 5 kpl. Niemi Palvelut Oy:n kuluvalle vuodelle ennakoitu liikevaihto on 30 miljoonaa euroa. Kotimuuttojen, yritysmuuttojen ja ulkomaanmuuttojen ohella Niemi on erikoistunut tapahtuma-, logistiikka- ja messupalveluihin, ja huolehtii vuosittain yli 25 000 muuttoa ja yli 5 000 muuta palveluprojektia. Yrityksen palveluksessa on tällä hetkellä noin 500 palvelutehtävien erikoisosaajaa. Niemen toimintakeskus on Helsingissä ja aluekeskukset Tampereella, Turussa, Oulussa, Jyväskylässä ja Lahdessa. Niemen Messupalveluyksikkö toimii Helsingin Messukeskuksessa. Kattava turvavarustus Flowerturcks -yrityksen uusi ajoneuvo on esimerkillinen myös turvavarustetasoltaan. Mercedes-Benz on avannut jälleen uuden aikakauden avustusjärjestelmissä. Ainutlaatuinen etäisyydenvalvonta stop-and-go toiminnolla helpottaa kuljettajan tehtäviä, kun ajetaan ruuhkaisessa liikenteessä. Lisäksi auton varustuksesta löytyvät adaptiivinen vakionopeustoiminto, kaistavahti, ajonhallintajärjestelmä ja edistyksellinen hätäjarrutusjärjestelmä, joka reagoi, kun se havaitsee esteen ajoneuvon edessä. Ilmastoitu kuljettajan istuin pitää kuljettajan vireänä ajon aikana. Flowertrucks Oy on perustettu 1990 ja kotipaikka sijaitsee Tampereella, Sarankulmassa. Yrityksen päätoimintaa ovat lämpösäädellyt kuljetukset Suomen, Tanskan, Saksan ja Alankomaiden välillä. Yritys työllistää noin 20 henkilöä ja kuljetuskalustoon kuuluu 13 yksikköä. Yhtiöllä on myös varastohotelli/ terminaali Hollannissa. Veho Hyötyajonevojen myyntijohtaja Rami Ainiala (vas.) ja aluejohtaja Rami Keinänen luovuttivat Suomen ensimmäisen Euro 6 -kuormaauton 6.3. Flowertrucks Oy:n Pasi ja Sami Ruokostenpohjalle (oik.). METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI www.vta.fi Myynti: Pääkaupunkiseutu VTA: Arto Kainsalo / Jorma Moisas Tampere VTA: Timo Kallio 03-3124 7600, Sami Munck 0400-752 560 Virrat Markkinointi E. Kivelä Oy: Erkki Kivelä 0400 662-010 Turku Markkinointi Reunanen Ky: Seppo Reunanen 02-236 4574 / 0400-820 531 Joensuu Maxlift Oy: Jani Karhu 040-413 2243 Kemi Ahava Oy: Paavo Ahava 020 7739 300 / 0400-690 643 METSÄALAN AMMATTILEHTI KULJETUS KULJETUS 15 Uusi Nokian Hakkapeliitta Truck D - mestarillista pitoa ja vakautta pitkän matkan liikenteeseen L egendaarisen Nokian Hakkapeliitta -talvirengasperheen uusin tulokas on Nokian Hakkapeliitta Truck D, joka tuo pettämätöntä talvipitoa ja oivallista ajomukavuutta pitkän matkan rahti- ja bussiliikenteeseen. Ensimmäinen uusi koko 315/80/R22.5 on saatavilla kevään aikana. Hakkapeliittamaisen poikkeuksellisen hyvän pidon ohella uusi talvivetorengas etenee pehmeästi ja luotettavasti pohjoisen karkeilla teillä. Uutuustuote on suunnattu erityisesti päätiekäyttöön. Se täydentää maailman pohjoisimman rengastehtaan raskaan liikenteen ammattilaisille suunnattua Hakkapeliitta-tuoteperhettä, maailman vaativimpien talvikelien taitajaa. Täsmällinen ajotuntuma Nokian Hakkapeliitta Truck -kuorma-auton renkaissa yhdistyvät oivallisesti modernein teknologia ja ainutlaatuiset innovaatiot. Lukuisat turvallisuutta ja ajotuntumaa parantavat keksinnöt nostavat Nokian Hakkapeliitta Truck D:n luokkansa kärkeen. man myös ääritilanteissa. Kuviopalojen tehokas tuenta mahdollistaa syvän lamelloinnin ja siten parhaat mahdolliset pitoominaisuudet tinkimättä kuljettajien arvostamasta ajovakaudesta. Kuviomuotoilu tekee tiekosketuksesta rauhallisen ja hiljaisesti rullaavan. Uusi Nokian Hakkapeliitta Truck D ei huoju vaan etenee jämäkästi ja vakaasti kaikissa keleissä, Nokian kuorma-auton renkaiden tuotekehityspäällikkö Teppo Siltanen kertoo. Tiheä poikittaislamellointi vahvistaa pitoa sekä vedossa että jarrutuksessa. Lamellinherättäjät renkaan kulutuspinnassa tehostavat lamellien toimintaa ja takaavat ajoturvallisuuden myös nopeasti vaihtelevissa keliolosuhteissa. Pitkittäispitoa tehostaa myös renkaan pinnassa oleva traction booster -sahalaitakuvio. Erinomaisen talvipidon ja vakaan ajettavuuden viimeistelee kaksikerroksinen cap & base rakenne sekä pohjoisen haastaviin oloihin säädetty pintakumiseos, joka toimii erinomaisesti laajalla lämpötila-alueella kestäen kovaa kulutusta. Uusi Nokian Hakkapeliitta Truck D tuo pettämätöntä talvipitoa ja oivallista ajomukavuutta pitkän matkan rahti- ja bussiliikenteeseen. Truck F. Luotettava keskipitkien ja pitkien matkojen talvirengas etuakselille. Tehokasta pitoa, tinkimätöntä kestävyyttä ja taloudellisuutta ääriolosuhteisiin. Nokian Hakkapeliitta Truck E. Ensiluokkainen raskaan liikenteen talvivetorengas. Paras mahdollinen pito ääriolosuhteissa sekä erinomainen kulumiskestävyys. Vakaa ajettavuus. Truck D:n erinomainen pito säilyy pitkään, vaikka rengas kuluu. Kevyesti rullaava pitotaituri pihistää polttoainekustannuksissa. Se maksimoi säästöt poikkeuksellisen alhaisella vierintävastuksellaan, joka vähentää polttoaineen kulutusta ja pakokaasupäästöjä. Modernin pintamallidesignin ja optimoidun palajaon ansiosta ajoääni on miellyttävän hiljainen, jopa 3 dB edeltäjäänsä hiljaisempi. Kaikkien Nokian Hakkapeliittojen tavoin ympäristöystävällinen Nokian Hakkapeliitta Truck D on valmistettu täysin ilman korkea-aromaattisia öljyjä. Safety Indicator, WSI) kertoo, milloin renkaan talvipito-ominaisuudet ovat vahvimmillaan. Kun lumikide hiipuu pois, rengas soveltuu mainiosti kesäkeleihin. Uutuustuote on saatavana myös vaativiin olosuhteisiin kehitettyinä ja testattuina Nokian Noktop Hakkapeliitta D -pinnoitteina, jotka ovat tunnetusti kustannustehokkaita. Nokian Hakkapeliitta Truck D on erityisesti suunnattu Pohjoismaihin ja muille Nokian Renkaiden markkina-alueille, joissa tarvitaan vaativaan talviajoon soveltuvia kuorma-auton renkaita. Turvallisuutta ja taloudellisuutta vaativaan ammattiajoon Nokian kuorma- ja linja-auton renkaat kehitetään vaativaan ammattikäyttöön ja vaihteleviin oloihin, mahdollistamaan turvallisen matkanteon kaikissa sääja tieolosuhteissa. - Omissa testikeskuksissamme Ivalossa ja Nokialla testataan ajamisen ääritilanteita kaikkina vuodenaikoina, sanoo Siltanen. Renkaita jatkokehitetään ajamalla miljoonia kilometrejä eri käyttöympäristöissä ja kaikenlaisissa keleissä. - Tiivis yhteistyömme liikennöitsijöiden ja kuljetusyrittäjien kanssa tarjoaa arvokasta käyttökokemusta suunnittelutyön tueksi. Monipuolisen testauksen tavoitteena on tarjota ammattiajoon markkinoiden turvallisimmat ja taloudellisimmat renkaat. Vahvalla osaamisellamme on pitkät perinteet. Kehitimme maailman ensimmäisen talvirenkaan raskaan liikenteen ammattilaisille vuonna 1934, muistuttaa Siltanen. Enemmän kulumiskestävyyttä Räätälöidyn kumisekoituksen lisäksi erinomainen kulumiskestävyys perustuu vahvan kuvion tarkasti suunniteltuun palajakoon: kuvion askellus on täsmätty kohtaamaan tien pinnan epätasaisuudet. Optimoitu palajako ja tasainen pintapaine varmistavat myös tasaisen kulumismuodon. Syvän 3D-lamelloinnin ansiosta Nokian Hakkapeliitta Kulumisvaroittimet antavat lisäturvaa Turvallisuutta ja kulumisen seurantaa helpottavat yksinkertaiset kulumisvaroittimet. Nokian Renkaiden kehittämä ja patentoima kulumisvaroitin (Driving Safety Indicator, DSI) osoittaa numeroin, kuinka monta millimetriä kulutuspintaa on jäljellä renkaan pääurissa. Talvikulumisvaroitin (Winter Nokian Hakkapeliitta Truck -tuoteperhe Uusi Nokian Hakkapeliitta Truck D. Kestävä ja vakaa talvivetorengas pitkän matkan rahti- ja bussiliikenteeseen. Pettämätöntä pitoa ja tarkkaa taloudellisuutta vaativiin ajokeleihin. Nokian Hakkapeliitta Patentoitu kaksoispalakuvio - Patentoimamme kaksoispalakuvio varmistaa optimaalisen pidon ja täsmällisen ajotuntu- Renault Trucksin etuveto on OptiTrack Näe paremmin! -tiedät missä mennään! aina terävä kuva R enault Trucks toi vuonna 2010 markkinoille Premium Lander 4x2 OptiTrack-järjestelmän, jonka ansiosta nelipyöräveto saadaan tilapäisesti käyttöön kytkemällä etuakseli vetäväksi. Näin ajoneuvo liikkuu ketterämmin ja selviää vaikeistakin paikoista maantieajoon suunnitellun auton ajomukavuuden, polttoaineenkulutuksen ja hyötykuorman kärsimättä. Markkinoiden erittäin hyvin vastaanottama OptiTrack on nyt saatavana 4x2-, 6x2- ja 6x4kuorma-autoihin ja 6x4-vetureihin. Ne on tarkoitettu kaikkiin ajotehtäviin, joissa ajetaan aika ajoin hankalakulkuisessa maastossa, esimerkiksi toimitettaessa OptiTrack on hydraulinen etuveto. Kuvassa Renault Premium Lander 6x2 OptiTrack kuormaauton arkkitehtuuri. raaka- tai rakennusaineita työkohteisiin tai keräiltäessä maitoa maatiloilta. OptiTrack-järjestelmän sydämenä toimii auton moottoriulosottoon kytketty hydraulipumppu ja etunapoihin asennetut hydraulimoottorit. OptiTrack voidaan kytkeä päälle jo ennen kuin ajetaan maastoon, jossa tarvitaan lisäpitoa pyörille ja näin ollen kiinnijuuttumisen riski häviää lähes olemattomiin. Opti Track toimii nopeudesta 0 km/ h aina 30 km/h:n asti ja kytkeytyy automaattisesti pois päältä kun nopeus ylittää mainitun 30 km/h ja se on saatavissa myös robottivaihteiston yhteydessä. OptiTrack -auto on n. 500 kg kevyempi verrattuna normaaliin 4x4 tai 6x6 ajoneuvoon, polttoaineenkulutus on jopa 10 % pienempi ja kuljettajan ajomukavuus säilyy maantieauton veroisena. OptiTrack-pumpun jatkoksi saa jatkuvatoimisen hydraulipumpun esim. kippihydrauliikkaa tms. varten. Renault Trucks Finland Oy toimittaa ensimmäiset Opti Track -autot Suomeen kevään 2012 aikana. Kamera ! hämäränäkö parempi kuin ihmissilmällä ! 100% vesitiivis (IP 69) ! 7" värinäyttö, syvyys vain 25mm ! 1-3 kameran kytkentä Monitori Ei pimeitä kulmia Etukulmakamera tuo turvallisuuden lisäksi työskentelyyn uutta tehokkuutta. Trukki- ja nosturikäyttöön löytyy myös ratkaisut. Katso www.mytrade.fi tai soita 09-8559 5720 16 KULJETUS KULJETUS METSÄALAN AMMATTILEHTI Volvo FH 16 750 hv -juhlakiertue oli menestys Yli 1800 koeajosuoritusta! Volvo FH 16 750 hv -juhlakiertueella tehtiin koeajosuorituksia yhteensä reilut 1800 kappaletta. Kiertue vieraili 30 eri paikkakunnalla, kuvassa koeajokalustoa Riihimäellä. olvo FH16 750 hv -koeajokiertue kulki halki maan 3.2.-17.3. vieraillen kaikkiaan 30 eri paikkakunnalla. Volvo Trucks näyttäytyi juhlakiertueella vahvempana kuin koskaan. Mukana oli vahva koeajokalusto, jossa yhdistyi suoraan ajoon valmiiden Pro-konseptiautojen räätälöity kokonaisuus ja huipputehokas sekä polt- V toainetaloudellinen FH16 750 hv -kuorma-auto erittäin vaativiin kuljetustehtäviin. Juhlavuoden kunniaksi juhlistetaan Volvon 16-litraisen moottorin 25vuotista taivalta. - Juhlakiertueella asiakkaat pääsivät kokemaan todellista vääntöä ja ajomukavuutta maanteillä, ylistää Volvo Trucksin myyntijohtaja Kimmo Ahonen. Turvallisuuden ja erinomaisen ajettavuuden lisäksi asiakas hyötyy suoraan kuorma-auton kokonaistaloudellisuudesta, Ahonen jatkaa. Juhlakiertueen koeajokalustona oli FH16 750 Hakeyhdistelmä, FH16 750 WoodPro -puuauto, FMX XPro 8x4 Sorakasettiyhdistelmä ja FH XPro 8x4 Trippeli. Kiertueen FH16 750 WoodPro -kuorma-auton päällirakenne oli Alucarin valmistama ja nosturina Loglift 96 ST. Perävaununa yhdistelmässä toimi Jykin V42-T0 4-akselinen puutavaravaunu. WoodPro on Volvon valmis puuauto kuljetusten kuninkuusluokkaan. Kiertueen FH16 750 hakeyhdistelmässä oli Toplift Module -ketjupurkava päällirakenne. Yhdistelmän perävaununa toimi Topliftin maahantuoma kevyt STAS-Alutrailer, jossa on mm. Cargofloor kävelevä lattia. Vetoauto oli varustettu ilmajousituksella, ja siinä oli mm. Volvon ilmajousituksen alkuperäinen telikevennin. Kiertueen XPro-kalusto koostui kahdesta eri XPro-alustavaihtoehdosta. Mukana oli FMX 13litraisella 460hv:n moottorilla varustettu versio. Tässä kuorma-autossa on 4-akselia ja akselijärjestys on ns. 2+2 tyyppinen. FMX -kasettiyhdistelmässä oli mukana XPro kuorma-autoa varten räätälöity XPro- kasettiperävaunu. Kiertueen toinen XPro -kuorma-auto oli 13litraisella 460hv:n moottorilla varustettu FH 460. Tässä autossa oli myös 4akselia ja akselijärjestyksenä perinteinen 8x4 "trippeli". - Koeajosuorituksia FH kiertueella tehtiin reilut 1800 mikä on mahtava määrä. Volvon myynti sujuu myös hyvin; kuormaautojen myynti on kasvanut joka kuukausi viimeisen 10 kuukauden aikana, ilmoittaa Ahonen. Vantaa 3.-4.2. Porvoo 6.2. Seinäjoki 2.-3.3. Juhlakiertue starttasi Vantaalta lumimyrskyssä eli olosuhteissa missä Volvo on kuin kotonaan. Porvoossa viriteltiin aikaisin aamulla viimeisiä kiertuemainoksia paikoilleen. Väkeä saapuikin paikalle hyvin. Seinäjoen Käyttöautolla vieraili laajasti Pohjanmaan autoilijoita ja mukana oli myös tulevaa rekkasukupolvea. Tampere 9.-10.3. Tampereen Volvo Truck Centerissä kiertuekalusto oli lähes jatkuvassa koeajossa - kuten jokaisella kiertuepaikkakunnalla. Kuvassa Volvo FH 16 750 hv lähdössä jykevää voimaa uhkuen koeajolenkille. Tampereen Volvon kuorma-automyyjä Juha Ahti (oik.) seurasi puuauton liikkeellelähtöä asiakkaiden kanssa. Nokian Renkaiden kuorma-autonrenkaiden johtaja Pontus Stenberg ja Kurt "FH16" Westenius kahvitauolla. METSÄALAN AMMATTILEHTI Riihimäki 14.3. KULJETUS KULJETUS 17 Reka alupankot Hiabin Henry Hagerlund (kesk.) ja puutavara-autoilijat Esko Nousiainen (vas.) ja Janne Oldenburg tutkivat Load Master 2000 -vaa“an sielunelämää insinöörityylillä. Ivalon sissi Ilkka Korpimäki kävi koeajamassa Volvo FH XPron; I-Shift vaihteisto sai kehut ammattimieheltä. HYRIAn Logistiikkakoulutuksessa yhdistelmäajoneuvon logistiikkatutkintoa suorittava Niina Väisänen kävi ajamassa Volvo FH 460 XPro Volvon kuljettajakoulutuksesta vastaavan Sakari Kokkosen opastuksella. Riihimäen Volvo -kuorma-automyyjä Jari Saloranta (oik.) toivotti tutut asiakkaat tervetulleiksi HF-Autohuollolle. Turku 16.-17.3. Edistyksellinen Reka-nosturiteline nyt sarjatuotannossa! Volvon juhlakiertue päättyi Turkuun jossa järjestettiin samaan aikaan maarakennusalan Villi Länsi -tapahtuma. Turun Volvo Truck Centerin ovella ihastutti Volvo LV 132 D vuosimallia 1947; moottori 4,39 cm3 ja 95 hv. Katso lisää kuvia kiertueelta www.ammattilehti.fi 18 KULJETUS KULJETUS METSÄALAN AMMATTILEHTI Bio-DME:llä lupaava tulevaisuus polttoaineena B io-DME -projekti tähtää arvioon siitä, soveltuuko Bio-DME (dimetyylieetteri) polttoaineeksi ammattilaiskäyttöön. Kaksivuotisen projektin puolivälissä alustavat tulokset osoittavat, että Bio-DME toimii jo nyt päivittäisessä ammattilaiskäytössä. Jos dieselpolttoaine korvattaisiin Bio-DME:llä, hiilidioksidipäästöjä voitaisiin vähentää jopa 95 prosenttia. Volvo on yhdessä useiden yhteistyökumppaneiden, kuten Bio-DME:tä tuottavan Chemrecin ja polttoaineenjakelija Preemin kanssa, kehittänyt järjestelmän, joka käsittää koko ketjun aina Bio-DME:n valmistuksesta jakeluun ja käyttöön useissa Volvo Trucksin kanssa yhteistyössä toimivissa kuljetusyrityksissä. Kymmenen Volvo Bio-DME -kuorma-autoa on ollut säännöllisessä käytössä viime syksystä lähtien ja nyt tutkimuksen puolivälissä tulokset ylittävät odotukset. Vähän aikaa sitten ensimmäinen kymmenestä tutkitusta autosta ylitti 100 000 ajokilometriä. Kaikkiaan kuormaautot ovat ajaneet jo 400 000 kilometriä. - Tämä on ensimmäinen kerta, kun Bio-DME:ä käytetään Kymmenen Volvo FH Bio-DME kuorma-autoa on ollut säännöllisessä käytössä viime syksystä lähtien ja tulokset ylittävät jopa odotukset. ajoneuvon polttoaineena näin suuressa mittakaavassa. Nämä ensimmäiset kenttätestit osoittavat, että Bio-DME -kuorma-autot toimivat tiellä erittäin hyvin, ylittäen odotukset kirkkaasti. Tekniikka on luotettavaa ja koko prosessia aina tuotannosta jakeluun ja ajoneuvoihin, voidaan luonnehtia sanalla energiatehokas, sanoo vaihtoehtoisten polttoaineiden projektijohtaja Per Salomonsson Volvo Trucksilta. PostNord ja DHL ovat kaksi projektiin osallistuvaa kuljetusyritystä. Molemmat tähtäävät hiilidioksidipäästöjensä radikaaliin vähentämiseen vuoteen 2020 mennessä, joten kenttätesteihin osallistuminen oli yhtiöille luonnollinen askel. - Kuljettajamme ovat hyvin tyytyväisiä. He ovat kertoneet, että Bio-DME -kuorma-auton ajaminen on vähintäänkin yhtä helppoa kuin perinteisellä diesel-polttoaineella. Kyseessä on täysin uusi teknologia, mutta olemme kohdanneet hyvin vähän teknisiä ongelmia. Ennen kaikkea Bio-DME:ä polttoaineenaan käyttävät kuorma-autot kulkevat hiljaisemmin kuin dieselillä käyvät, sanoo Henrik Boding, PostNordilla logistiikan liiketoiminnan ympäristöasioista vastaava johtaja. - Koska 98 % hiilidioksidipäästöistämme syntyy kuormaautoliikenteestä ja BIO-DME on hiilidioksidien suhteen niin paljon vähäpäästöisempää, näemme BIO-DME:n käytössä suurta potentiaalia, sanoo Ulf Hammarberg, DHL:n ympäristöasioiden johtaja. Preem on perustanut Ruotsiin neljä tankkausasemaa varmistaakseen, että kuorma-autot kykenevät suorittamaan säännölliset tehtävänsä; Tukholmaan, Göteborgiin, Jönköpingiin ja Piteå:n. Tässä projektissa käytetty biopolttoaine valmistetaan mustalipeästä Chemrecin kaasutuslaitoksessa Piteåssa paperiteollisuuden sivutuotteena. Tuotanto toimii sulavasti ja mahdollisuudet toimittaa polttoainetta suuressa mittakaavassa riippuvat huomattavissa määrin uusiutuviin polttoaineisiin saatavissa olevista kannustimista. - Bio-DME:ä voidaan myös valmistaa muista uusiutuvista raakamateriaaleista ja uskomme, että tällä polttoaineella on loistava tulevaisuus. Olemme kehittäneet tekniikan, jonka avulla on mahdollista käyttää polttoainetta ammattilaiskäytössä. Tulevaisuudessa suurin haaste on saavuttaa markkinat ja infrastruktuuri uudelle polttoaineelle ja tämä vaatii investointeja. Tässä päättäjät näyttelevät suurta roolia luodessaan edellytykset kehitykselle pitkän aikavälin päätöksillä ja kehittämällä kannustimia, sanoo Salomonsson. Kenttätestit jatkuvat vuoden loppuun. Niitä seuraa arviointivaihe, jossa tutkitaan BioDME:n elinkelpoisuus markki- noilla tulevaisuudessa. Muut tutkimukseen osallistuvat kuljetusyritykset ovat J-Trans, Bröderna Lindqvist Åkeri, BDX Företagen AB ja Ragn-Sells. Ruotsalainen energiaviranomainen (Swedish Energy Agency) ja EU:n Seitsemäs puiteohjelma tukevat projektia. Volvo Trucksin, Chemrecin ja Preemin lisäksi projektiin osallistuvat Delphi, ETC, Haldor Topsoe ja Total. Infoa Bio-DME:stä Kun Bio-DME:ä (dimetyylieetteri) käytetään polttoaineena dieselmoottorissa, Bio-DME antaa yhtä suuren tehokkuuden ja aiheuttaa vähemmän melua perinteiseen moottoriin verrattuna. Dieseliin verrattuna BioDME tuottaa vaikuttavat 95 % vähemmän hiilidioksidipäästöjä. Lisäksi sen palaminen tuottaa hyvin vähän päästöjä sekä hiukkasina että typenoksideina mitattuna. Tämä kaikki tekee Bio-DME:stä ideaalisen polttoaineen dieselmoottoreille. DME on kaasu, joka muutetaan nesteeksi alhaisessa 5 barin paineessa. Se on helppoa käsitellä, käsittely on propaanin käsittelyn kaltaista. DME voidaan tuottaa maakaasusta ja monesta erityyppisestä biomassasta. Kun se tuotetaan biomassasta, sen lyhenne on Bio-DME. METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI TimberMaxx päällerakenteet XXBoxx laitasarjat EnergyBoxx - myös puoliperävaunuun! EHM Hakkuriasennukset METSÄALAN AMMATTILEHTI KULJETUS KULJETUS 21 Young European Truck Driver 2012 finaali syyskuussa Södertäljessä Kuvassa vasemmalta: aluejohtaja Jarkko Toivonen, SL-Autolinjat ja joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte, Turun kaupunki sekä linja-autoosaston johtaja Robert Eklund, Scania Suomi Oy. Scanian nuorten kuljettajien YETD -kilpailun Suomen finalistit ovat selvillä ja loppukilpailussa toukokuussa selviää kuka edustaa Suomea Euroopan finaalissa Södertäljessä Ruotsissa 8. syyskuuta. Scania Suomi toimittaa 37 kaupunkilinja-autoa Savonlinjalle S canian nuorten kuljettajien YETD -kilpailun 12 kansallista finalistia on selvillä. Kaikissa aluekilpailuissa kilpailtiin taloudellisen ja turvallisen ajamisen, ajoneuvoyhdistelmän käsittelyn, kuormansidonnan sekä ensiavun taidoissa. Suomen YETD 2012 -finalistit: Jukka Haanpää (28), Haapajärvi Jani Haavisto (32), Sastamala Janne Hötti (32), Kuopio Miika Karesma (24), Rekijoki Mikko Kemppainen (29)Huittinen Mikko Lunki (31), Kokkola Marko Niemelä (32), Pukaro Petri Ojala (30), Pilkanmaa Jeppe Pusila (28), Hollola Ville Pöllä (28), Kannus Jussi Salomaa (30), Seinäjoki Kalle Ylönen (24), Jyskä Suomen loppukilpailu järjestetään 11.-12. toukokuuta. Voittaja selviää lauantaina 12. toukokuuta Helsingin Messukeskuksessa Logistiikka-Kuljetus 2012 -messuilla. Loppukilpailun voittaja edustaa Suomea Euroopan finaalissa Södertäljessä Ruotsissa 8. syyskuuta. Euroopan paras nuori kuljettaja saa palkinnokseen 100 000 euron arvoisen R-sarjan Scania-kuorma-auton. Young European Truck Driver 2012 -kilpailu on nuorille eurooppalaisille ammattikuljettajille tarkoitettu ammattitaitokilpailu. Suomessa kilpailun yhteistyökumppaneita ovat Kuljetus ja Logistiikka ry SKAL, Rahtarit, Liikenneturva, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Liikkuva poliisi, Suomen Punainen Risti, Ekeri, PNO, Dimex, Teboil, Viking Line ja Scania Finans. Kilpailun Euroopan laajuisia yhteistyökumppaneita ovat Euroopan Unionin komissio, Kansainvälinen maantiekuljetusjärjestö IRU sekä Michelin. S cania Suomi Oy toimittaa 37 uutta Scala -kaupunkilinjaautoa Savonlinja Oy:lle Turun kaupunkiliikenteeseen. Ensimmäiset linja-autot luovutettiin 24. huhtikuuta. Bussit korittaa Lahden Autokori Oy. Savonlinja on hankkinut 37 uutta Scanian Scala-kaupunkilinja-autoa, joista ensimmäiset luovutettiin 24. huhtikuuta Turussa. Kaikki linja-autot alkavat liikennöidä Turun paikallisliikenteessä kevään aikana. Toimitus sisältää 19 kappaletta teliautoja, joiden tyyppi on KUB 280 6x2*4 ja 18 kappaletta kaksiakselisia KUB 230 4x2 Scaloja. Linja-autojen korit on valmistanut Lahden Autokori Oy. Luovutetut linja-autot täyttävät EU:n tiukat EEV-päästönormit ja ne on varustettu täysilmastointilaitteella. - Autohankinnoissa kiinnitettiin erityistä huomioita ympäristöystävällisyyteen ja polttoainetaloudellisuuteen. Kalustohankinta on Savonlinja-yhtiöiden historian suurimpia kertahankintoja ja liittyy voitettuun kilpailutukseen, kertoi Scania Suomen linja-auto-osaston johtaja Robert Eklund. 22 KULJETUS KULJETUS METSÄALAN AMMATTILEHTI Katso lisää kuvia kiertueelta www.ammattilehti.fi Iveco Kevätkiertue 2012 kiersi Suomen 13.3.-31.3. vieraillen 12 paikkakunnalla. Koeajettavana oli erittäin suuri määrä uutta Iveco -kalustoa; kuvassa ollaan Lahdessa. veco Finland Oy järjesti laajan kevätkiertueen 13.-31.3.2012. Koeajettavana oli erittäin kattava valikoima Iveco -kuorma-autoja eri ajotehtäviin. Iveco Kevätkiertue 2012 I Kiertueen laajan koeajokaluston muodosti: - Trakker AT260T50 puutavara-auto, Epsilon Palfinger -ohjaamonosturi ja Jyki perävaunu - Trakker AT410T50 10x4 5-akselinen, Elgsoralavalla - ECOStralis AS440S46 T/P ja Motorhome puoliperävaunu - Stralis AT440S46TX/ P ja puoliperävaunu - Stralis AT260S48Y/ FS-D, Palift koukkulaite ja Palfinger kappaletavaranosturi - Eurocargo MLL150E 25WS 4x4 sähkölaitosauto - Daily 35S17L V 15,6 m3 umpiauto NEK korilla. Onnistunut kiertue vieraili yhteensä 12 paikkakunnalla eli Turussa, Espossa, Lahdessa, Kouvolassa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Iisalmessa, Kajaanissa, Oulussa, Kokkolassa, Seinäjoella ja Tampereella. Koeajajia oli kiertueella todella hyvin. Yksi eniten kiinnostusta herättäneistä asioista oli uusi 16-vaihteinen automaattinen Eurotronic 2 -vaihteisto Trakker -puutavara-autossa ja 5-akselisessa Trakker sora-autossa. Lahti 15.3. Lahdessa riitti koeajajia jonoksi saakka. Iveco Trakker 5-akselinen sora-auto palaamassa koeajolenkiltä. Iveco ECOStraliksen perässä kulkenut Motorhome tarjosi kiertuevieraille F1-tason varikkopilttuun. Iveco Finland Oy:n Timo Akkanen myy Ivecot ammattitaidolla Lahden alueella. NEK OY:n Tero Saari esitteli Lahdessa Iveco Dailya laadukkaalla kotimaisella NEK -korilla. Teboil oli mukana kiertueella. Pekka Vesa kertoi Teboilin D-kortista. Miehistöohjaamolla ja lavalla varustettu Iveco Daily on monikäyttöinen peli mm. koneurakoitsijoiden käyttöön. Pentti Pullinen oli mukana siirtämässä Ivecoja paikkakunnalta toiselle. Lahdessa Iveco palvelee osoitteessa Alhonkatu 5 - Raskoneen rakennuksessa. Iveco Trakker -puutavara-auto varustettuna uudella 16-vaihteisella Eurotronic 2 -automaattivaihteistolla oli lähes jatkuvassa koeajossa. Kiertueella näkyi Ivecon vahva panostus ja tekeminen; piha oli täynnä autoja ja niistä kiinnostuneita koeajajia. METSÄALAN AMMATTILEHTI Espoo 14.3. KULJETUS KULJETUS 23 Eurocargo MLL150E25WS 4x4 -sähkölaitosauto Ivecon maahantuonnin pihalla Kiilaniityntiellä Espoossa. Espoon Ivecon myyntitykki Toivo Häyrinen (vas.) saatteli asiakkaita kaupoille. Taustalla Pohjola Rahoituksen Jukka Kajander (oik.) joukkoineen. Ajardos Oy:n kiertueässä Pekka Halme ja komea 5-akselinen Iveco Trakker AT410T50 10x4 Elg -soralavalla Iveco Finland Oy:n Raimo Haavikko (vas.) ja kiertueen tähtikuskina vieraillut Olavi Ruoho antoivat asiakkaalle esitteet uudesta Iveco Dailysta. Jyväskylä 19.3. Espoon Iveco-myyjä Juhani Havia kertoi että kauppa käy mukavasti. Iveco Finland Oy:n Jarmo Mäki vastaa vankalla kokemuksellaan teknisestä neuvonnasta - tärkeä mies asiakkaan ja tehtaan välissä sekä autojen varustelussa. VTA Teknikka Oy:n Jorma Moisas (vas.) ja Tommi Känkänen esittelivät Epsilon Palfinger -nosturia. Pasi Gerpe aloitti Ivecon myyntijohtajana Jyväskylässä Iveco Trakker AT260T50 puutavara-autolla käytiin toteamassa sen mahtavat maasto-ominaisuudet. Oulu 27.3. vecon Suomen myyntiin haetaan uutta voimaa ja niinpä Iveco Finland Oy:n myyntijohtajana aloitti maaliskuun alussa Pasi Gerpe (33). I Esa Niemi-Korpi (vas.) kertoi Trakker -puutavara-auton ominaisuuksista kiertuevieraille Oulussa 27.3. Tampere 30.-31.3. Ivecon testikuljettaja Jorgen Andersson toi komean Iveco ECOStralis Motorhomen Mansen Mörinoille 30.-31.3. Tampereella Ivecot myy ammattitaidolla isä ja poika eli Pekka ja Olli Eerola. VTA Tekniikka Oy:n Sami Munck ja Pohjola Rahoituksen Sari Auvinen vaihtoivat kuulumisia Tampereen Ivecolla. Pasi Gerpellä on vankka kokemus autokaupasta. - Valmistuttuani autoinsinööriksi aloitin BMW Suomen palveluksessa jälkimarkkinointipuolella, jossa työskentelin viiden vuoden ajan. Sitten siirryin Nissan Nordicille paketti- ja jakeluautojen myyntipäälliköksi. Kun Nissan -jakeluautosegmentti siirtyi Volvolle menin mukana ja toimin Volvo Trucksilla niiden myynnistä vastaavana parin vuoden ajan. Viimeiset kaksi ja puoli vuotta työskentelin Autokeskuksessa Konalan toimipisteen vetäjänä, jossa myydään monimerkkiperiaatteella henkilö- ja pakettiautot, kiteyttää Gerpe tähänastisen työuransa. - Ja on minulla jotain käsitystä myös kuljettajan elämästä sillä ajoin kolme vuotta taksia opiskeluaikoina ja lisäksi olen toiminut myös jakeluauton kuljettajana, Gerpe lisää. Gerpe on nähnyt autokauppaa monesta eri suunnasta mutta silti yksi asia hänen mielestään pätee kaikessa alan tekemisessä. - Autokaupassa ihmiset tekee pitkäjänteistä työtä ja luovat siten luottamuk- Pasi Gerpe (33) on aloittanut Iveco Finland Oy:n myyntijohtajana maaliskuun alussa 2012. selliset asiakassuhteet eli automerkin ja sen maahantuojan menestys perustuu yksilötason tekemiseen hyvässä porukassa, mikä puhaltaa samaan hiileen. Toki lisäksi tarvitaan hyvät tuotteet ja jälkimarkkinointipalvelut sekä tehtaan sitoutuminen markkinaan mutta ihmiset ovat silti tärkein tekijä onnistumisessa. Ivecolla on Suomessa hyvä tiivis porukka mikä on pysynyt yhdessä haastavinakin aikoina. Myös tuotteet ovat iskussa ja Ivecolla on maassamme jo yli 5000 ajoneuvon kanta mikä on luotu vuosikymmenten työllä. Nämä ovat hyvät eväät merkin aseman nostamiseksi entistä korkeammalle tasolle, toteaa Gerpe. Ensimmäiset viikot Gerpe on kiertänyt tiiviisti Ivecon myyntiverkostoa maakunnassa. - Kavereilla on usko tekemiseen ja asiakkaat ovat tyytyväisiä tuotteeseen joten tästä on hyvä jatkaa. Huoltopalveluissa Raskone on vahva maanlaajuinen kumppani ja varaosapalveluissa toimintaa kehitetään samalla kun hinnat on saatu laskettua entistä alemmas. Ivecon Kevätkiertue puolestaan näytti asiakkaille sen millä voimalla tehdas panostaa Suomeen ja Ivecon mallisto on erittäin hyvä verrataan sitä mihin tahansa valtamerkkiin; sen totesivat jälleen kerran automiehet ympäri maata koeajolenkeillään. Kevyet kuorma-autot eli Daily myy koko ajan hyvin ja nyt on myös raskaampi puoli eli Trakkerin ja Straliksen kauppa alkanut piristyä, sanoo Gerpe. 24 KULJETUS KULJETUS METSÄALAN AMMATTILEHTI MXN on ammattilaisen valinta K estävät MXN -kamerajärjestelmät ovat varma valinta raskaaseen ammattikäyttöön. Laajan kaapeli- ja varustevalikoiman ansiosta MXN-järjestelmä on helppo asentaa mihin tahansa kohteeseen. Kaikki kamerat ovat tärinän- ja säänkestäviä ja näytöt ns. A-näyttöjä eli uusvalmisteita. Kaikilla tuotteilla on CE- ja E-merkinnät. MXN -kamerajärjestelmät on tarkoitettu raskaaseen ammattikäyttöön mm. kuorma-autoissa ja erilaisissa työkoneissa kuten metsäkoneet. MXN-HD7DM / MXN-HD7QDM Kolmella kameratulolla varustettu 7" HD7DM on mm. Komatsu Forestin valinta metsäkoneen Heavy Duty -näytöksi. Esilämmityksen ansiosta kapasitiivinen kosketusnäyttö on välittömästi toimintavalmis kovimmillakin pakkasilla. Teräskuorisessa, IP68-suojatussa laitteessa on automaattinen virrankatkaisu ja kirkkaudensäätö sekä sisäänrakennettu kaiutin. Kesän aikana valikoimaan tuleva HD7QDM-malli on muilta ominaisuuksiltaan kuin HD7DM, mutta varustettu neljällä kamerasisääntulolla ja jaetulla näytöllä. maattinen virrankatkaisu ja kirkkaudensäätö sekä sisäänrakennettu kaiutin. P7QD -malli on muilta ominaisuuksiltaan kuin MXN-P7D, mutta varustettu neljällä kamerasisääntulolla ja jaetulla näytöllä. Molemmat mallit tulevat Kaha -valikoimaan kesän aikana. säänrakennettu mikrofoni, automaattinen lämmitys ja moottoroitu suojaläppä. Kestävä, IP69K suojattu laite on hyvä valinta myös työkoneiden peruutuskameraksi. Saatavana myös rinnakkaismalli MXN81C ilman suojaläppää. MXN-HD8DVRQ Tarkalla 8" kapasitiivisella kosketusnäytöllä varustetun HD8DVRQ-mallin erikoisuus on tallennus SD muistikortille (jopa 146 tuntia 128 Gb kortille). Jokaisella neljällä kameratulolla on oma korttipaikkansa ja paljon erilaisia tallennusmahdollisuuksia (resoluutio, bittimäärä, kuvataajuus). Tallenteita voi pikakelata ja etsiä eri hakukriteereillä. IP67-suojatussa laitteessa on tukeva alumiinikuori ja hätätallennusakku (20 min). Mukana toimitetaan tarvittavat kaapelit, asennusteline ja häikäisysuoja. "Kuolleen kulman" MXN-sarja EU:n direktiivit 2003/97/EC ja 2005/27/EC edellyttävät, että kaikkiin yli 7 500 kg painaviin uusiin ajoneuvoihin on asennettu peili tai kamera, jonka avulla kuljettaja voi nähdä määritellyn kaavion mukaisen alueen. Säädöksen tarkoituksena on parantaa etenkin jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta. Kahalla on tarjota direktiivin täyttävä valmis MXN-sarja, johon kuuluu kamera 22CW sekä valinnainen värinäyttö 6500 (X"), 6900 (7") tai 7000 (7" neljällä kameratulolla). Pallokamera 22CW on IP68-suojattu ja varustettu sisäänrakennetulla lämmittimellä ja mikrofonilla. www.kaha.fi MXN-P7D / MXN-P7QD Sinetöidyt kontit eränumeroilla! HD-malleja hieman tasaisempaan menoon tarkoitettu 7" P7D on varustettu kolmella kameratulolla ja esilämmityksellä. Tuotteessa on IP68-suojaus, auto- MXN80C / MXN81C Sonyn korkeatarkkuuksisella 1/3" CCD-kennolla varustetussa MXN80C-kamerassa on si- Hakalift on ylivertainen koukkulaite varmasti työsuojeludirektiivien vaatimusten mukainen. Kipin lasku tapahtuu joko alasvetosylintereillä tai vapaasti, opastaa Seppälä. Hakaliftissa vaihtolava voidaan siirtää autosta perävaunuun tai päinvastoin vaakatasossa eikä sitä tarvitse kipata kyytiin. Hakalift on varustettu kaukoohjauksella, jolla voidaan propoventtiilien ansiosta ajaa kaikkia liikeitä yhtä aikaa. - Olemme lisänneet koukkulaitteeseen tärkeän turvallisuutta lisäävän toiminnon eli anturin, mikä ilmoittaa ohjaamossa merkkivalolla mikäli kippausrunko ei ole auton runkoa vasten. Tämä estää ajon vahingossa lava ylhäällä jolloin on vaarana osua siltoihin, kertoo Seppälä. Hakalift tuo uutta ajattelua koukkulavalaitteisiin. Rakenne on matala, kevyt ja käytännön kovassa työssä erittäin kestäväksi todettu. Kuormauskorkeus on erittäin matala verrattuna muihin koukkulaitteisiin. Lava tulee kyytiin todella matalassa kaaressa. H akalift on uusi, käytännön kovassa työssä ylivertaiseksi todettu koukkulaite. Hakaliftin kehittäjä Teijo Seppälä teki prototyypin uudenlaisesta koukkulaitteesta vuonna 2004 ja ensimmäiset koukkulaitteet toimitettiin asiakkaille saman vuoden syksyllä. - Hakalift on nyt sarjatuotannossa ja tilauksia on mukavasti sisällä. Asiakkaat ovat olleet uuden ajattelun koukkulaitteeseen erittäin tyytyväisiä. Eräskin asiakas on tehnyt sillä yli 200 000 kuormausta raskaassa tehdaskäytössä ja laitteessa on edelleen alkuperäiset sylinterit, rullat ja laakerit, kertoo Seppälä. Kestävyyden lisäksi Hakalift saa kiitosta keveydestään; painoa on vain noin 2600 kiloa sekä käyttönopeudestaan. - Hakaliftin rakenteen ansiosta sen kuormauskorkeus on erittäin matala verrattuna muihin koukkulaitteisiin. Lavan saa vedettyä kyytiin todella matalassakin tilassa; käytännössä siellä minne autolla sopii ajamaan. Laitteessa on normaalit takaylitykset ja kun tähän yhdistetään koukun nerokas rakenne, voidaan lava nostaa kyytiin erittäin läheltä. Koukun sylinterillä on pika-avausventtiili jolla koukku ajetaan ulos männän varrella todella nopeasti, sanoo Seppälä. Hakaliftissa hydraulisylinteri vetää kelkkaa eikä työnnä; näin on voitu käyttää suhteellisen pieniä sylintereitä mikä mahdollistaa kelkan matalan rakenteen. - Asennuskorkeus on 180 mm kun se yleisesti on jopa yli 100 mm korkeampi, toteaa Seppälä. Kelkkarata on Hardoxia ja pyörät on hiilletyskarkaistu. Laakerointi on toteutettu yhdellä tynnyrirullalaakerilla eli vaikka runko on elastinen niin pyörillä on aina viivakosketus rataan. Vakiona laitteessa on yksi lukkopari varustettuna direktiivin vaativilla induktiivisilla antureilla, jotka ilmoittavat ohjaamossa punaisella valolla jos lukot ovat auki. Hakaliftissa lukot aukeavat hydraulisesti automaattisesti kun kelkkaa lähdetään ajamaan. Näin kuljettajan ei tarvitse huolehtia lukoista kuormaa purettaessa, ainoastaan kytkeä ne päälle kun kuorma on otettu kyytiin. Siirtosylinterissä on kaksi nopeutta laskettaessa lavaa kyydistä. - Hakalift on stabiili kipata sillä siinä on 2-sylinterinen ryhmäkippi. Etupäässä takaisinvetosylintereissä on kuormanlaskuventtiilit. Kelkan sylinterin männävarren päähän on integroitu kuormanlaskuventtiili, jonka kautta hydraulipaine menee suoraan männänvartta pitkin sylintereille, joten rakenteessa ei ole heiluvia letkuja ja rakenne on Hakalift on stabiili kipata ja kipin alaslasku tapahtuu vapaasti omalla painolla. METSÄALAN AMMATTILEHTI KULJETUS 25 KULJETUS Toughbook CF-19 Markkinoiden kestävin kannettava! Panasonic Toughbook CF-19 on täysin vahvistettu kannettava! Käyttökohteet: Metsäkoneet, kuorma-autot, maasto. Markkinoiden johtava, muunneltava kannettava tietokone, jossa on kääntyvä näyttö. CF-19 määrittää vankkuuden kriteerit. · Intel® CoreTM i5 2520M vProTM Processor-suoritin · Aito Windows® 7 Professional · Tärinän- ja tärähdyksenkestävä (MIL-STD 810G) · Veden- ja pölynkestävä (IP65², MIL-STD 810G) · Erittäin kirkas 10,1 tuuman Dual Touch LCD-näyttö tai LCD-kosketusnäyttö (enintään 6.500cd/m² transflective plus) · Lujan ja vahvan laitteen paino vain 2.3kg · Pitkä akun kesto, jopa yhdeksän tuntia · Firewire (IEEE1394a), USB 2.0 ja sarjaportti · Panasonic dashboard management software · Lisävarusteena 3G-laajakaista (HSPA+, 21MBit/s DL) CF-19 malliin saatavana paljon lisävarusteita. Kysy n edulline ! inta t a r j o u s h lysitte Myös e ! koneita Saatavana erilaisia kiinnitysratkaisuja työkoneisiin ja autoihin! Keski-Suomen Viestilaitehuolto Oy Hämeentie 1, 44100 Äänekoski Puh. 014 513 661, Fax 014 512 661 Jori Lieska 0400 643 464 www.ajoneuvopc.fi 26 KULJETUS KULJETUS METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI KULJETUS KULJETUS 27 Bridgestonen Stargardin tehtaan pinta-ala on noin 30 hehtaaria ja tuotannosta valmistuu yli 2200 kuorma- ja linja-auton rengasta päivässä; määrä on edelleen kasvussa. Bridgestonen Stargardin tehtaalta valmistuu yli 2200 raskaan ajoneuvon rengasta päivässä B ridgestone Finland Oy ja Lujakumi Oy järjestivät maaliskuussa asiakkailleen tehdasmatkan Puolan Szczeciniin, Bridgestonen Stargardin rengastehtaalle. Bridgestonella on Euroopassa kahdeksan rengastehdasta (Espanja 3, Puola 2, Ranska, Italia, Unkari), joista Puolan Stargard ja Espanjan Bilbaon tehtaat keskittyvät kuorma-auton ja linjaauton renkaiden valmistukseen. Rengastestikeskukset sijaitsevat Italiassa Roomassa ja Apriliassa. Euroopan 20 tytäryhtiön ja kahden itsenäisen maahantuojan toimintoja johdetaan Belgian Zaventemin pääkonttorista. Bridgestone työllistää Euroopassa n. 13 100 henkilöä ja liikevaihtoa tehdään noin 3 miljardia euroa. Globaalisti Bridgestonen palveluksessa on lähes 140 000 henkilöä. Stargardin rengastehdas val- Suomalaiset rengas- ja kuljetusalan ammattilaiset tehdasvierailulla Stargardissa maaliskuussa 2012 vas. Henripekka Mäenpää (Lujakumi Oy), Esa Lehti (Veikko Lehti Oy), Jukka Lankolainen (Bridgestone Finland Oy), Untamo Säteri (Truck-Oil Oy), Pertti Aarnisaari (Lujakumi Oy), Matti Ruponen (Koskinen-Yhtiöt), Mika Sunisto (Bridgestone Finland Oy), Osmo Törmänen (Kuljetusliike Törmänen Oy), Harri Holopainen (Lujakumi Oy) ja Antti Niinivirta (MN Kuljetus Oy). mistui vuonna 2008 noin 100 hehtaarin tontille. Itse tehdasrakennukset levittäytyvät n. 30 ha pinta-alalle. Ensimmäinen rengas (M749) valmistui tuotannosta lokakuussa 2008 ja ensimmäiset asiakastoimitukset lähti- vät maaliskuussa 2009. Stargardissa valmistetaan premium-luokan renkaita 50 eri kokoa (17.-22.5) kuorma- ja linja-autoihin. Rengastuotannosta noin 25 % toimitetaan suoraan OEM -asiakkaille kuten Daimler, Iveco ja Volvo. Tehtaan ISO/TS 16949 ja ISO 14001 -sertifioitu, virtautettu tuotanto pyörii kolmessa vuorossa seitsemänä päivänä viikossa. Vierailuhetkellä päivittäin valmistui yli 2200 raskaan ajo- neuvon rengasta ja määrä ollaan nostamassa 2500 kappaleeseen vuorokaudessa. Kuukaudessa käytetään kumia noin 2000 tonnia. Tuotannossa käytettävät koneet ja laitteet edustavat rengasalan kehityksen huippua. Renkaan tuotanto etenee kumimateriaalin sekoitusprosessista extruusion, leikkauksen, jalkaosan valmis-tuksen, kasauksen, vulkanoinnin ja lopputarkastuksen kautta valmiiksi asiakkaalle toimitettavaksi tuotteeksi. Ympäristöasioissa ollaan Stardardissa kuten kaikissa Bridgestonen tuotantolaitoksissa erittäin tarkkoja. Käytössä on uusin tekniikka kuten hiilivetyjen talteenottolaitos. Bridgestone kehittää tuotteitaan ja tehtaitaan sekä kaikkia toimintojaan jatkuvasti ns. Kaizen -filosofian mukaan. Asiakkaiden keskuudessa jalkaudutaan kentälle jolloin löydetään kunkin markkinan tarpeet sekä mahdolliset epäkohdat. I Lujakumi Oy:n Harri Holopainen (vas.), Pertti Aarnisaari ja Henripekka Mäenpää sekä Truck-Oil Oy:n Untamo Säteri ja Kuljetusliike Törmänen Oy:n Osmo Törmänen tehdaskierroksella. Veikko Lehti Oy:n Esa Lehti ihaili aulassa ollutta Ferrari F1 -autoa; siinä olisi nopea veturi jätekuljetuksiin... Bridgestoneilla tietenkin! Ensimmäinen rengas - M749 valmistui Stargardin tehtaalta lokakuussa 2008. Vuoden 2012 ensimmäisen sankaritarinan päähenkilö on Kai Andersson S ankareita liikkuu keskuudessamme. Vuoden 2012 ensimmäisen Sankaritarinan pää henkilö on Kai Andersson, joka omalla toiminnallaan ja ennakoinnillaan osoitti käyttäytyvänsä liikenteessä Sankarin tavoin. Kai Anderssonin toiminnan ansiosta vakavimmilta vahingoilta vältyttiin. Sankaritarina on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa www.ammattinasankari.fi/sankaritarinat. Ammattina Sankari -kampanjan tavoitteena on löytää laajasta kuljetusalan ammattilaisten joukosta niitä poikkeuksellisia yksilöitä, jotka ovat omalla esimerkillään edistäneet herrasmiesmäistä käyttäytymistä liikenteessä, ojentaneet auttavan kätensä apua tarvitseville tai roh- keutta ja nopeaa ajattelukykyä sekä suoraselkäisyyttä onnettomuus- ja vahinkotilanteissa. Siis ihmisiä, joiden ammattina on olla sankari. Sankari voi olla kuka tahansa kuljettaja, joka auttaa hädän hetkellä avun tarpeessa olevia. Sankaruus ilmenee arjen päivittäisinä tekoina joihin ammatikseen ajavat voivat vaikuttaa omalla toiminnallaan. Sankariteko voi olla pieni tai suuri, kaikki tarinat joissa kerrotaan toisten tielläliikkujien auttamisesta ja huomioonottamisesta ovat ehdottomasti kirjaamisen arvoisia, ja edesauttavat varmasti muita toimimaan Sankarin tavoin. www.ammattinasankari.fi kampanjasivulla on myös haasteosio, jossa kuljettajat voivat haastaa toinen toisiaan herrasmiesmäistä liikennekulttuuria edistävään käytökseen. Haasteen vastaanottaneet kuljettajat tunnistetaan liikenteessä siitä, että heidän kalustostaan löytyy Ammattina Sankari tarra. Tällöin muutkin tiellä liikkujat näkevät kuinka todellinen raskaan kaluston ammattilainen toimii ja voi olla turvallisin mielin tietäessään saavansa apua jos joskus sitä tarvitsee. Yhteistyökumppaneista koostuva raati valitsee vuoden 2012 sankarin. Hänet tullaan palkitsemaan 15. marraskuun arvoisellaan tavalla. Sankari julkistetaan Helsingissä Kulttuurikeskus Korjaamolla järjestettävässä palkintogaalassa ja hän saa henkilökohtaisesti 2.500 eur ja toinen 2.500 eur tullaan lahjoittamaan hänen valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen. Viime vuoden Sankarikuljettajaksi valittu Petri Varkoi valitsi lahjoituksen saajaksi Kuopion yliopistollisen keskussairaalan syöpälasten osaston. 28 KULJETUS KULJETUS METSÄALAN AMMATTILEHTI Kiekkokultaa on jo Tukholmasta haettu - nyt olisi tarjolla jotain rautaisempaa Erikoisteräsmiehet - nyt mukaan kisaan hakemaan Swedish Steel Prize Suomeen! T eräsvalmistaja SSAB on jakanut kansainvälisesti arvostetun ja suurta huomiota saavan Swedish Steel Prize -palkinnon vuosittain jo vuodesta 1999 lähtien. Kilpailussa haetaan innovatiivisesti suunniteltua tuotetta, jossa käytetään erikoislujia teräksiä. Kilpailun kohta 15 vuotisen historian aikana osallistujia on ollut lähes 700 ympäri maailman. Tämän vuoden kilpailuun on ilmoittautumiset täydessä vauhdissa ja mukaan ehtii vielä hyvin - ilmoittautumisaika päättyy 15. elokuuta. - Suomessa tehdään erikoisteräksistä maailmanluokan tuotteita ja uusia edistyksellisiä innovaatioita kehitetään jatkuvasti. Meillä on mm. kuljetus-, metsäkone- ja metsäenergia-alalla varmasti taas uusia erikoisteräksestä valmistettuja ainutlaatuisia keksintöjä, jotka varmasti olisivat arvossaan tuomariston etsiessä ilmoittautuneiden joukosta finalisteja. Eli kaikki suomalaiset keksijät, suunnittelijat ja val- - Vaikka mukana on suuria yrityksiä on pienillä yrityksille aivan samat mahdollisuudet menestyä kilpailussa; tuotteen innovatiivisuus ratkaisee, vakuuttaa Löfgren. Swedish Steel Prize -tapahtuman yhteydessä järjestetään myös seminaari johon osallistui viime vuonna yli 630 erikoisterästen kanssa työskentelevää ammattilaista 41 maasta. Ilmoittautumiset ja lisätietoja kilpailusta: puh. 09 686 6030 erkki.krankkala@ssab.com niklas.lofgren@ssab.com Vuoden 2011 Swedish Steel Prize -palkinnon voitti Deere & Company USA:sta. Nähdäänkö tänä vuonna finaalissa suomalaisia erikoisterästen taitajia? Ilmoittautumisaikaa on kisaan vielä 15. elokuuta saakka. mistajat jotka käyttävät erikoislujia teräksiä, lähtekää mukaan tavoittelemaan Swedish Steel Prizea. Ilmoittautua voi internetin kautta osoitteessa www. ssab.com tai ottamalla yhteyttä minuun tai aluemyyntipäällikkö Erkki Krankkalaan, kutsuu SSAB Svenskt Stål Ab:n markkinointipäällikkö Niklas Löfgren. Kansainvälisen maineen ja kunnian lisäksi voittajalle on luvassa myös 100 000 kruunun palkinto hienossa juhlagaalassa 15. marraskuuta Tukholmassa. - Jo loppukilpailuun pääsy on hieno suoritus ja tuo varmasti näkyvyyttä yrityksen tuotteen markkinoinnille maailmanlaajuisesti, sanoo Löfgren. Viime vuoden pääpalkinnon voitti Deere & Company USA, joka on käyttänyt menestyksellisesti uusia erikoisteräksiä valmistaakseen entistä kevyempiä ja ympäristöystävällisempiä leikkuupuimureita. Testaa uusia ohuita Hardox -tuotteita erikoishinnalla S syksyn 2011 aikana SSAB on lanseerannut entistä laajemman tuoteohjelman Hardox -erikoisteräksiin. Tarjolla on nyt varastotutotteena ohuet nauhavalssatut Hardox 400 ja 450 teräkset 0,7 mm - 6 mm paksuisena. Näistä uusista ohuista Hardox -teräksistä on käynnissä kampanja, jossa uusille asiakkaille tarjotaan mahdollisuus kokeilla uutuusmateriaaleja erikoiskampanjahinnalla. METSÄALAN AMMATTILEHTI KULJETUS KULJETUS 29 Nosturihuollot Lappeenrannassa! Kotimaisten KESLA -nosturiasiakkaiden palvelu paranee Kaakkois-Suomessa, kun Dolicap Oy on aloittanut KESLA -nostureiden huoltopisteenä helmikuussa 2012 Lappeenrannassa. Toimintaan kuuluu KESLA -nostureiden huollot, korjaukset ja varaosapalvelu sekä uusien nostureiden asennukset. Dolicapilta saa samasta osoitteesta jatkossa Kesla-huoltopalveluiden ja -varaosien lisäksi DAF-varaosat sekä hydrauliikkatarvikkeet juuri avatusta tarvikemyymälästä. Hydrauliikkatarvikkeissa myynnissä on Hytaflexin letkut ja liittimet sekä laajasti muita hydrauliikkakomponentteja ja tarvikkeita kone- ja kuljetuskaluston tarpeisiin. TERVETULOA TUTUSTUMAAN PALVELUUMME! Pikkalanlähteenkatu 8, 53500 Lappeenranta puh. 020 7600 980 fax 020 7600 975 asiakaspalvelu@dolicap.fi www.dolicap.fi Kuorma -auto liikenteen kustannukset nousivat maaliskuussa 6,6 prosenttia T ilastokeskuksen mukaan ammattimaisen kuormaautoliikenteen kustannukset nousivat 6,6 prosenttia vuoden 2011 maaliskuusta vuoden 2012 maaliskuuhun. Perävaunuyhdistelmien kustannukset nousivat ajanjaksolla 6,9 prosenttia, keskiraskaiden ja raskaiden kuorma-autojen 5,8 prosenttia ja pakettiautojen ja kevyiden kuorma-autojen 5,7 prosenttia. Kokonaisindeksin nousuun vaikuttivat etenkin polttoaineiden hintojen kohoaminen sekä työvoimakustannusten nousu. Ilman polttoainekustannuksia kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat 3,9 prosenttia. Lähde: TILASTOKESKUS Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi, maaliskuu 2012 Koneenkuljetuslavetit ja kaikki erikoiskuljetusperävaunut. Soita Pekalle puh. 0400 376 222 30 KULJETUS KULJETUS METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI KULJETUS KULJETUS 31 Onnin Auton yli 10 000 nimikkeen raskaan kaluston tuotteen valikoima laajenee koko ajan R askaan kaluston varaosien maahantuonti- ja myyntiliike Onnin Auto Oy on tuonut jälleen talven ja kevään aikana uusia mielenkiintoisia osia markkinoille. - Toimitamme tuotteemme aina asiakkaillemme mahdollisimman nopeasti, luotettavasti ja oikeaan paikkaan. Haluamme tarjota tuotteemme kilpailukykyiseen ja asiakkaalle sopivaan hintaan. Siksi etsimmekin jatkuvasti uusia, parempia ja hintalaatusuhteeltaan edullisempia osia ympäri maailmaa. Tarjoamme laatuosat myös aivan uusiin kuorma-automalleihin, kertoo Onnin Auto Oy:n toimitusjohtaja Timo Juvonen. Onnin Auton tuotevalikoima pyrkii kattamaan mahdollisimman monen raskaan kaluston merkin ja mallin. Tuotteissa on myös erilaisia lisävarusteita ja tarvikkeita kuljetusalan tarpeisiin. - Tällä hetkellä erilaisia raskaan kaluston varastotuotteitamme on jo yli 12 000 nimikettä, ilmoittaa Juvonen. Jo 34 vuotta alalla toimineen Onnin Auton varasto ja myymälä sijaitsee Helsingissä Malmilla. Onnin Auto on avannut talven aikana kaikille avoimen nettikaupan osoitteessa raskaankalustonvaraosat.fi. Kaupasta löytyy lisävarusteet ja tarvikkeet sopivin hinnoin 24 h päivässä ja toimitukset suoraan varastosta. - Ensimmäinen kontti saapuu maahan toukokuussa ja nyt meillä on tarjota ensimmäistä kertaa ajovalolinja, mikä haastaa tosissaan Hellan laajudessaan. Olemme testanneet pidemmän aikaa Hanlinin valoja huolellisesti ja ne ovat vakuuttaneet meidät laadullaan sekä kestävyydellään, kertoo Juvonen. Myös työvalopuolella tarjonta laajenee entisestään. - Tuomme markkinoille uudet led-työvalot 15-240 W / 9-50 V joista löytyy valotehoa 100015000 lumenea. Näitä laadukkaita työvaloja on tarjolla todella suuri valikoima eri tarpeisiin ja ne ovat IP67 ja osaksi jopa IP68 -suojausluokiteltuja. Kaikki uudet led-valot ovat alumiinivalurunkoisia kunnon jäähdytysrivoituksella. Mallistosta löytyy myös uudet CreeLed -työvalot joissa led-valo on tehty tasolevyyn, jolloin se pystytään tekemään huomattavasti tehokkaammaksi. Uudella tekniikalla saadaan ledeistä entistä parempia ja tehokkaampia, esimerkiksi 60 W työvalosta irtoaa huimat 4200 lumenea, sanoo Juvonen. Uusi nettikauppa Onnin Auto on avannut talven aikana kaikille avoimen nettikaupan osoitteessa: raskaankalustonvaraosat.fi. Kaupasta löytyy lisävarusteet ja tarvikkeet sopivin hinnoin 24h päivässä ja toimitukset suoraan varastosta. - Raskaankalustonvaraosat.fi nettikauppa on lähtenyt hyvin matkaan ja tyytyväisten asiakkaiden määrä kasvaa koko ajan. Toimitamme tuotteet suoraan omasta varastosta nopeasti perille. Emme siis tilaa tuotteita sen jälkeen kun olet ne tilannut vaan lähetämme ne heti matkaan. Arkipäivänä ennen klo 16.00 tilatut tuotteet lähtevät varastolta samana päivänä. Valittavanasi on sinulle parhaiten sopiva kuljetusmuoto, kertoo Onnin Auto Oy:n Joni Juvonen. Voimansiirron osien valikoima laajentunut Onnin Auton jo aiemmin erittäin kattava voimansiirron osien valikoima on jälleen laajentunut. - Meillä on nyt entistäkin kattavampi valikoima vaihteisto- ja kytkinosia samoin kuin perän osia. Vaihteiston osissa tarjoamme laadukkaat Euroricambin osat ja kytkinpuolella Hammerin. Täyden linjan valikoimasta löytyy nyt voimansiirron osat kaikkiin merkkeihin kuten Mer- cedes-Benz, ZF ja Fuller eli muihinkin kuin Volvoon ja Scaniaan, toteaa Juvonen. Lisää jarruosia ja pakosarjan osia Onnin Auton kattava jarruosien valikoima on nyt entistä täydellisempi kattaen levy-, rumpu- ja kiilajarrut. - Viime aikoina erityisesti jarrusylinterivalikoima on kasvanut ja tarjonta alkaakin olla nyt sataprosenttinen, Juvonen kommentoi. Myös pakosarjojen, pakoputkien, äänenvaimentajien sekä katalysaattoreiden valikoima laajenee toukokuun aikana massiivisesti. - Saamme hyllyyn osat uusimpiin kuorma-automalleihin mukaan lukien Scanian ja Volvon uusimmat Euro 5 -mallit ja esimerkiksi uuden Scanian 16 -litraisen koneen täydelliset pako- sarjat osineen, sanoo Juvonen. Erittäin laaja ajovalomallisto ja uudet led-työvalomallit Onnin Auto on tehnyt sopimuksen ajovalovalmistaja Hanlinin kanssa. Sopimuksen jälkeen suuri osa Onnin Auton tarjoamista ajovaloista tulee samalta valmistajalta. Pauli Keskikastari palvelee kentällä ajoneuvotiedonsiirto asioissa Pauli Keskikastari palvelee ajoneuvojen tiedonsiirtoasioissa ympäri maata liikkuvalla toimistollaan. Paulin tavoittaa puh. 0400 522 828. P itkän linjan ajoneuvojen tiedonsiirron ammattilainen Pauli Keskikastari perusti heinäkuussa 2011 oman toiminimen tavoitteena tuottaa liikkuville ihmisille korkea- luokkaisia tuotteita ja palveluita. Toiminta koostuu myynnistä, asennuksista ja huoltotöistä, joista mainittakoon mm. ajoneuvo-PC:t, elektroniset ajopäivä- Pauli oli asennustehtävissä toukokuun alussa Liedon Veholla, jossa työn alla oli Truck-Oil Oy:n uusi Euro 6 moottorilla varustettu Actros. kirjat ja paikanninlaitteistot, medialaitteet, peruutuskamerat ja modeemit kaikkiin ajoneuvoihin; rekka-autot, linja-autot, matkailuautot, keikkabussit, metsä- koneet jne. sekä tarvikkeet mm. PC-telineet ajoneuvoihin. - Liikun Turun kupeesta Nousiaisista toimintaa varten varustellulla asuntoautolla ym- Pauli Keskikastari asensi TruckOil Oy:n M-B Actrokseen uuden Sunit -ajoneuvo-PC:n. päri maata asiakkaiden keskuudessa, kertoo Keskikastari. 32 KULJETUS KULJETUS METSÄALAN AMMATTILEHTI Reijon Diesel Oy on palvellut jo vuodesta 1979 lähtien Karhulassa osoitteessa Virsumäentie 81. Toimitiloja laajennettiin vuonna 2003 ja tilaa on käytössä nyt 700 neliötä. Reijon Diesel on raskaan kaluston dieselammattilainen R eijon Diesel Oy on vuonna 1975 perustettu dieselerikoiskorjaamo. Yritys on laajentanut toimintaa kattamaan myös bensiiniautojen korjauksen ja huollon sekä varaosakaupan. Päätoimipaikka sijaitsee Kotkan Karhulassa ja asiakkaita palvellaan lisäksi toisessa toimipisteessä Kouvolan Kuusankoskella. - Meillä käy kuljetusalan asiakaskuntaa ympäri Suomea. Raskaskalusto on meille erittäin tärkeä asiakaskunta joka edustaa noin puolta liikevaihdostamme; toinen puoli toimintaamme on paketti- ja henkilöautot. Kuorma-autojen lisäksi huollamme ja korjaamme myös työkoneita tarvittaessa jopa maasto-olosuhteissa, sanoo Reijo Lailavuo. Reijon Diesel Oy kuuluu kansainväliseen Bosch Car Service -ketjuun. - Olemme Bosch Diesel Center mikä tarkoittaa että täytämme Boschin uudet ja erittäin korkeat dieselammattilaisille asetut vaatimukset. Yrityksessämme on kahdeksan työntekijää, joiden ammattitaitoon panostetaan jatkuvalla koulutuksella. Bosch järjestää huoltokoulussaan Vantaalla peruskoulutuksen aina kaikkiin uusiin Bosch -tuotteisiin ja lisäksi joka vuosi henkilökuntamme saa täydennyskoulutusta. Palvelumme laatu perustuu ammattitaitoon ja alan merkkituotteisiin. Käytös- Osaaminen ja laitteet uusimmalle dieseltekniikalle Reijon Diesel tekee korjaukset ja huollot sekä tarjoaa uudet ja vaihtolaitteet ruiskutuspumppuihin (mm. EDC rivi- ja jakajapumput, VP, Common Rail, DPA, DP200), suuttimiin (yksija kaksijousisuuttimet, Common rail, pumppusuuttimet) ja ahtimiin. - Dieseltekniikka on kehittynyt viime vuodet huimaa vauhtia erityisesti niiden ohjauksen osalta ja tämä asettaa jatkuvasti kasvavat vaatimukset meille dieselhuoltona. Ehkä isoin rakenteellinen muutos tapahtui Käytössä on hyvät tilat raskaan kaluston dieselhuollolle. Uusimmat testipenkit, työkalut ja pitkän kokemuksen omaava koulutettu ammattitaitoinen henkilökunta ovat mahdollistaneet Bosch Diesel Center -statuksen. sämme on Boschin viimeisin testauslaitteisto kuten uusinta tekniikkaa edustava Bosch 815 -testipenkki, jonka lisäksi meillä on käytössä useita muitakin testipenkkejä. Olemme ottamasa juuri käyttöön uuden Boschin vaatimusten mukaan rakennetun puhdastilan, kertoo Reijon Diesel Oy:n toimitusjohtaja Jussi Lailavuo. Raskaan kaluston dieselosaamista Reijon Diesel tunnetaan erittäin ammattitaitoisena raskaan kaluston dieselkorjaamona. Karhulassa asiakkaita palvelevat vankalla ammattitaidolla Reijo Lailavuo (vas.), JuhoPekko Rommi, Anu Bindar, Jari Pöllänen, Jussi Lailavuo, Niko Lindqvist ja Pekka Tuomala. Reijon Dieselillä on käytössä alan viimeisin testauslaitteisto. Kuvassa Juho-Pekko Rommi käyttää Bosch 815 -testipenkkiä, joita on Suomessa käytössä vain muutamia. Lisäksi Reijon Dieselillä on useita muitakin testipenkkejä ja paljon erilaisia testilaitteita. METSÄALAN AMMATTILEHTI KULJETUS KULJETUS 33 Reijo Lailavuo perusti Reijon Diesel Oy:n vuonna 1975. Hänellä on erittäin vankka kokemus ja osaaminen raskaan kaluston dieselmoottoreista. Jo pitkään toiminnassa mukana ollut poika Jussi Lailavuo takaa perheyrityksen hienon historian jatkumisen. 90-luvun alussa kun alettiin käyttää pumppusuuttimia, joiden kunnostaminen myös onnistuu meiltä. Common Railin tulon jälkeen olemme panostaneet siihen paljon; meille on nytkin tulossa uusia suuttimien säätötyökaluja sekä testereitä, kertoo Lailavuo. Vaihtolaitteet edullisesti suoraan hyllystä Reijon Diesel tarjoaa erittäin laajan vaihtolaitevalikoiman pumppuja, suuttimia ja ahtimia edullisesti suoraan hyllystä. - Kuorma-autojen pumpuissa ja suuttimissa meillä on Suomen laajin vaihtolaitevalikoima. Olemme ostaneet historiamme aikana kymmenkunta dieselkorjaamoalan yritysten varastoa joten uusimpien kuorma-autojen ja työkoneiden lisäksi meiltä löytyy vaihto-osat vaikkapa 60luvun Leylandiin, ilmoittaa Lailavuo. Reijon Dieselillä on kuorma-autojen dieselpumpuissa ja -suuttimissa Suomen laajin vaihtolaitevalikoima - edullisesti ja suoraan hyllystä. Moottoreiden kansityöt ja muut palvelut Reijon Diesel tekee ammattitaidolla moottoreiden kansityöt kaikkiin merkkeihin. - Meillä on käytössä kansien koeponnistusallas, kannenoikaisulaitteet ja teemme kaikki venttiilityöt. Lisäksi teemme ahtimien korjauksia kuten niiden akseleiden tasapainoituksia, toteaa Lailavuo. Palveluun kuuluu myös ohjauskulmien tarkastukset ja säätö sekä pakokaasumittaukset. - Tarjoamme lisäksi määräaikaishuollot henkilö- ja pakettiautoihin, kaikkiin merkkeihin ja myös bensa-autoihin, Lailavuo lisää. Kouvolan Kuusankoskella Reijon Diesel palvelee osoitteessa Savonsuontie 8 samassa rakennuksessa Raskoneen kanssa. Ben Fahlsten vastaa Kouvolan pisteen toiminnasta. Käytössä on kaksi testipenkkiä ja kaikki dieselhuolloissa tarvittavat työkalut. Tehonlisäystä Ylivoimala -ohjelmoinnilla Tehonlisäys ohjelmoinnilla yleistyy koko ajan raskaassa kalustossa. - Aikanaan dieselmoottoreiden toimintaa optimoitiin ruis- kutuspumppuja virittelemällä, nykyään tehdään käytännössä samaa mutta tekotapa on vaihtunut ohjelmointiin. Aloitimme ohjelmoinnit v. 2006 ja sitä ennen asensimme dieselmoottoreihin tehoboxeja. Edustamme kotimaisen Ylivoimalan laadukkaita moottoriohjelmointeja, jotka vähentävät polttoaineenkulutusta sekä lisäävät tehoa ja vääntöä, sanoo Lailavuo. 34 KULJETUS KULJETUS METSÄALAN AMMATTILEHTI Motor Power Finland Oy:n Tampereen myymälän Vesa Suhonen esittelee Grecav Sonique mopoautoja joiden mitat ovat kasvaneet entisestään samoin kuin turvallisuus. Mopoautojen koko ja turvallisuus kasvaa G recav Sonique on tuttu, turvallinen Grecavin mopoautorunko joka on kokenut kokonaisvaltaisen uudistuksen. Kori on entistä suurempi ja sisätiloja on kasvatettu. Keulan muotoilu huokuu sporttisuutta ja auto on virtaviivainen ja jokainen yksityiskohta on viilattu vastaamaan auton yleisilmettä. Grecav Sonique on varustelultaan huipputasoa, eikä se häviä vertailussa isoille autoille. Varustelutasosta riippuen autossa on mm. cd/mp3 soitin iPod liitännällä, sumuvalot, alumiinivanteet, nahkaiset sport-penkit, sähköikkunat, sähkötoiminen kattoluukku, tummennetut takalasit, kauko-ohjattu keskuslukitus, peruutustutka, vilkut sivupeileissä sekä paljon muita herkkuja. Auton mittoja on kasvatettu aiemmasta Grecav EKE -tuoteperheestä, ja tämä tarkoittaa lisää tilaa matkustamoon. Kokonaispituus on nyt 2918 mm (+328 mm), leveys on 1520 mm (+142 mm) ja korkeus on 1485 mm (+ 15mm). Akseliväli on 1875 mm. Uutta on myös entistä tehokkaampi ja hiljaisempi lämmityslaite, huomattavasti aiempaa parempi äänieristys, pehmeämpi jousitus ja jopa 15" alumiinivanteet. Auton moottorina toimii luotettava kaksisylinterinen 505cc Lom- bardini dieselmoottori. Autoa on saatavana pastellivärisenä sekä metallisävyisenä. Turvallisuus on aina ollut Grecav mopoautoissa ehdoton lähtökohta, jonka ympärille muu kokonaisuus on suunniteltu. Autot käyvät läpi tietenkin kaikki pakolliset törmäys- ja turvallisuustestit, mutta näiden lisäksi Grecav suorittaa mopoautoilleen törmäys- ja kolaritestejä, joita normaalisti tehdään vain autoille. Törmäystestin hidastuskuvista näkyy selvästi, miten mopoauto käyttäytyy etu- ja sivutörmäyksissä. Jopa rajun törmäyksen (56 km/h, kun mopoauton huippunopeus on 45 km/h) jälkeen Grecav mopoauto on turvallinen; sen ovet voidaan avata, tuulilasi on säilynyt ehjänä ja sisärakenne on vahingoittumaton eikä ohjaamo lytistynyt. Grecavin omien turvallisuustestausten pohjalta autoon on kehitetty turvallisuutta lisääviä ominaisuuksia, Grecav mopoautoissa myös ulkopellit ovat alumiinia, kun monissa muissa mopoautoissa runko on alumiinia ja ulkopellit muovia. Grecav Soniquessa käytetään edessä suuria 210 mm levyjarruja, jotka takaavat erittäin tehokkaan jarrutusvoiman. Grecav -mopoautot maahantuo Motor Power Finland Oy ja myynnistä vastaa Motor Power Dealer myymälät ympäri maata. Grecav Sonique on varustelultaan huipputasoa eikä se häviä vertailussa isoille autoille. Autoa on saatavana pastellivärisenä sekä metallisävyisenä. METSÄALAN AMMATTILEHTI KULJETUS KULJETUS 35 Raskone lanseeraa "Pakuhuollon" - pakettiautoille suunnatun monimerkkihuoltokonseptin S uomen suurin hyötyajoneuvokorjaamo Raskone on esitellyt uuden Pakuhuolto -konseptinsa, joka on maamme ensimmäinen pakettiautojen korjaamiseen ja huoltamiseen kehitetty valtakunnallinen monimerkkihuolto. - Suomessa on 160 000 pakettiautoa ikäluokassa 0-10 vuotta, mutta tähän asti nämä autot ovat - Raskoneen vuoden aikana tekemät merkittävät muutokset organisaatiossa ja toiminnassa näkyy nyt myynnin vahvana kasvuna, sanoo tj. Esa Mäkinen. olleet pääsääntöisesti vain merkkihuoltojen armoilla. Me tuotamme nyt tarjolle mallin, jossa pakettiauton omistaja saa selkeämmän, ammattimaisen ja kustannustehokkaan vaihtoehdon merkkiliikkeille, kertoo Raskoneen toimitusjohtaja Esa Mäkinen. Raskone on kehittänyt toimintaansa viime vuoden aikana ja muutoksia on tehty niin johdossa, strategiassa kuin toimipisteissäkin. Myös henkilökunnan osaamista ja korjaamoiden tekniikkaa on kehitetty ja nyt tuo osaaminen kattaa vahvasti myös pakettiautot. - Olemme haastatelleet paljon pakettiautojen omistajia ja kehittäneet Pakuhuolto-konseptimme hyvin pitkälle näiden tarpeiden tuloksena. Pakettiautojen omistajat arvostavat mm. yhden ja saman työnjohtajan palveluita ja, toisin kuin suurin osa merkkiliikkeistä, me pystymme sellaisen tarjoamaan. Merkkiliikkeet ovat panostaneet palvelussaan muutoinkin vahvasti henkilöautoihin ja pakettiautot jäävät monasti näiden jalkoihin. Raskoneelle pakettiautot ovat hyötyajoneuvoja ja ansaitsevat siten parempaa, toteaa uudesta konseptista vastaava Raskoneen myyntijohtaja Pekka Lounio. Helpoiten uuteen konseptiin pääsee käsiksi netissä osoittees- - Huollamme ja korjaamme kaikenikäiset pakettiautot ja kannattaa muistaa, että uusien autojen valmistajien takuu säilyy, koska meillä on tarvittavat laitteet ja käyttämämme osat täyttävät takuun edellyttämät vaatimukset, kertoo Raskoneen uudesta konseptista vastaava myyntijohtaja Pekka Lounio. sa Pakuhuolto.fi, jossa voi sekä varata huollon että saada selkeän kustannusarvion omalle autolleen hetkessä. - Käytössä on Suomen kehittynein huolotkustannuslaskuri ja asiakas saa heti kilpailukykyisen hinnan huollolleen, ilmoittaa Lounio. Raskoneella on palvelupisteet 24 paikkakunnalla joissa on hyötyajoneuvojen laadukkaan palvelun vaatimat pitkät aukioloajat ja osaava henkilökunta. - Moni piste palvelee arkisin jopa kello 22.00 saakka ja on avoinna myös launtaisin, sanoo Mäkinen. Helsingin Pasilan toimipisteen korjaamopäällikkö Veli-Pekka Suojansalo esittelee Raskoneen hyviä valmiuksia pakuhuollolle. 36 KULJETUS KULJETUS METSÄALAN AMMATTILEHTI Erikoiskuljetusperävaunujen valmistaja Faymonville laajentaa tarjontaansa MAX Trailer tuo Faymonvillen laadun kevyempiin kuljetustarpeisiin lerissa (21 000 m2) ja Puolassa Goleniowissa lähellä Szczecin kaupunkia (16 200 m2), jossa sijaitsevassa modernissa tehtaassa valmistetaan Faymonvillen kitkaohjaavien 1-jatkoisten vaunujen ja allasvaunujen runkoja sekä MAX Trailer -perävaunut täysin valmiiksi. - Puolan tehdas otettiin käyttöön noin viisi vuotta sitten. Tehdas edustaa kehityksen kärkeä perävaunujen metallikomponettien valmistuksessa ja esikokoonpanossa. Käytössä on uusimmat CNC-työstökoneet ja laitteet erikoisterästen leikkaamiseen, särmäykseen ja hitsaamiseen, kertoo Faymonville. Maaliskuun 22. päivä 2012 Goleniowissa järjestetyssä tilaisuudessa polkaistiin lapiolla ensimmäiset jäljet merkittävälle tehdaslaajennukselle, jonka valmistumisen jälkeen tämän vuoden marraskuusta lähtien kaikki MAX Trailer -perävaunut myös kokoonpannaan täysin valmiiksi Puolan tehtaalla. Suomen maahantuoja Car Office Roponen Oy on tehnyt jo parinkymmenen vuoden ajan hyvää yhteistyötä Faymonvillen kanssa. Kuvassa toimitusjohtaja Alain Faymonville (vas.) ja Pekka Roponen esittelevät uutta MAX Trailer -perävaunumallistoa kevätauringossa Puolan tehtaalla. Suomen maahantuonnista vastaa Car Office Roponen Oy Suomessa Faymonville- ja MAX Trailer -perävaunujen maahantuonnista ja myynnistä vastaa kuopiolainen Car Office Roponen Oy vankalla ammattitaidolla. - Olemme tehneet hyvää yhteistyötä Faymonvillen sekä kotimaisten asiakkaidemme kanssa jo parinkymmenen vuoden ajan. Faymonville on vahvassa laatutuotteen asemassa Suomen erikoiskuljetusperävaunujen markkinoilla ja uusi MAX Trailer -mallisto laajentaa asiakaskuntaamme entisestään. Faymonvillen uutuusvaunuihin pääsee tutustumaan elokuussa Power Truck Showssa Härmässä, jossa olemme mukana joten tervetuloa vaihtamaan kuulumisia, kutsuu Car Office Roponen Oy:n Pekka Roponen. B elgialainen, Euroopan johtava erikoiskuljetusperävaunujen valmistaja Faymonville esittelee perävaunumarkkinoille täysin uuden brändin: MAX Trailer -perävaunumalliston mikä laajentaa Faymonvillen valikoimaa kevyempiin ja yksinkertaisempiin kuljetustarpeisiin. MAX Trailer -perävaunut ovat pitkälle standardisoituja, hinnaltaan erittäin kilpailukyisiä mutta Faymonvillen tunnettua laatua edustavia 3- ja 4-akselisia perävaunuja, joita löytyy parikymmentä eri mallia kevyempiin kuljetus- ja rakennusalan kuljetustarpeisiin. EU -lainsäädännön täyttävät MAX Trailer -perävaunut ovat pituudeltaan maks. 13.600 mm ja leveys on aina 2.550 mm, joten niillä operoitaessa ei tarvita erikoiskuljetustoimenpiteitä. Faymonville -perävaunut ovat puolestaan tarkoitettu järeisiin ja vaativiin erikoiskuljetuksiin, joissa tarvitaan erittäin pitkälle räätälöityjä ja järeitä ratkaisuja 25 tonnin vaunuista aina 10 000 tonniin saakka. Faymonville -vaunuissa on 2-10 akselia joita voidaan ohjata monella eri tavalla asiakkaan kuljetustarpeiden mukaan. Faymonville valmisti viime vuonna noin 1200 perävaunua - Suunnittelemme ja valmistamme vaunut alusta saakka ko- konaan itse. Tarjoamme laajan koko Euroopan ja Venäjän kattavan myyntiverkoston; Faymonville on läsnä myös EteläAmerikassa, Meksikossa, Pohjois-Amerikassa, Etelä-Afrikassa, Intiassa, Australiassa, Turkissa ja Lähi-Idässä. Lisäksi tarjoamme myös jälkimarkkinointi- ja rahoituspalvelut sekä perävaunujen vuokrauspalvelut, kertoo toimitusjohtaja Alain Faymonville. Yli 50 vuotta sitten perustettu perheyritys Faymonville työllistää tällä hetkellä noin 500 henkilöä ja liikevaihtoa syntyi vuonna 2011 noin 145 miljoonaa euroa josta yli 90 % tuli vientimarkkinoilta. - Vuonna 2011 Faymonville -perävaunuja valmistettiin noin 1200 kappaletta. Meillä on ka- pasiteettia valmistaa jopa 2000 perävaunua vuodessa mikä on suurin kapasiteetti alallamme Euroopassa. Uusi MAX Trailer -perävaunumallisto ja Puolan tehtaalla marraskuussa 2012 alkava kokoonpano tulee nostamaan jatkossa kokonaisvalmistusmääräämme sekä kasvattamaan henkilökuntaamme. Tavoittelemme MAX Trailer -perävaunujen valmistuksessa nopeasti 600 kappaleen vuosittaista määrää, ilmoittaa Faymonville. Kolme tehdasta - Puolasta teräsosat ja MAX Trailerit Faymonvillella on tehtaat Belgiassa Büllingenissa (28 000 m2), Luxenburgissa Lentzwei- Faymonvillen myyntijohtaja Arnold Luxen (vas.), toimitusjohtaja Alain Faymonville ja Puolan tehtaan johtaja Lukasz Zuchowski kertoivat 22.3.2012 järjestetyssä tilaisuudessa uudesta MAX Trailer -perävaunumallistosta suurelle joukolle kansainvälistä lehdistöä. Uusi MAX Trailer -mallisto tarjoaa pitkälle standardisoidut, hinnaltaan erittäin kilpailukykyiset mutta Faymonvillen tunnettua laatua edustavat 3- ja 4-akseliset perävaunut kevyempiin kuljetustarpeisiin. METSÄALAN AMMATTILEHTI KULJETUS KULJETUS 37 Puolan tehdas edustaa kehityksen kärkeä perävaunujen metallikomponenttien valmistuksessa ja sieltä toimitetaan esivalmistetut perävaunurungot Belgian ja Luxenburgin tehtaille kokoonpantavaksi. Näiden lapion polkaisujen aloittamana tehtaaseen tehdään merkittävä laajennus, jonka jälkeen marraskuusta 2012 lähtien kaikki MAX Trailer -perävaunut kokoonpannaan täysin valmiiksi Puolan tehtaalla. Tehtaalla on käytössä erittäin moderni ja laaja konekanta. mikä takaa korkean valmistuslaadun lopputuotteille. Erikoisteräksiä käsitellään suuria määriä; tehtaalta valmistuu merkittävä osa Faymonville-vaunujen rungoista. Edistyksellinen suunnittelu ja erikoisteräsosien laserleikkaus mahdollistaa entistä laadukkaammat rakenteet. Hitsausrobottiyksiköissä valmistuu perävaunujen pääkomponentteja tehokkaaseen tahtiin. Tehtaan hitsauslaitteet ovat huippuluokkaa mikä näkyy hienoina saumoina ja kestävinä rakenteina. Myös teräsosien särmäys on omissa käsissä. Faymonville ei käytä teräskomponenttien teossa alihankkijoita. Teräskomponentit alkavat saada perävaunun muodon runkojen esikokoonpanossa. Kuumasinkattujen osien ja pulttiliitosten määrää on kasvatettu entisestään. Faymonville -vaunujen rungot kuljetetaan kokoonpantaviksi ja maalattaviksi Belgian ja Luxenburgin tehtaille. Uudet MAX Trailer -perävaunut soveltuvat erinomaisesti mm. erilaisten työkoneiden tehokkaaseen siirtelyyn työmaalta toiselle. Brittein saarten Faymonville- ja MAX Trailer -vaunujen myynnistä vastaavan Traffco Ltd:n Peter (oik.) ja Mike Dougan ja Wendy Heck Faymonvillen markkinoinnista. Faymonvillen aluemyyntijohtaja Manuela Rauw lukee Metsäalan Ammattilehteä - tietenkin! METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI KULJETUS KULJETUS 39 Nooteboom on Suomen suosituin erikoiskuljetusperävaunu Hiekka-Laitila Oy:n Heikki Rantala otti huhtikuussa käyttöön uuden T-Trailer Oy:n myymän Nooteboom MCO-PX-142-08V -pokkarekan. Kahdeksalla kääntyvällä pendeliakselilla varustetun jatkettavan vaunun yhdistelmän kokonaismassa on 142 tonnia (80 km/h) ja lavetti voidaan nostaa lähes 150 cm korkeuteen tai laskea alas noin 80 cm matalaksi. S uomen erikoiskuljetusperävaunumarkkinoilla vahvassa asemassa olevat Nooteboom -perävaunut maahantuodaan vankalla kokemuksella ja asiakkaille tarjotaan myös tasokkaat huolto- ja varaosapalvelut. T-Trailers Oy:n Teemu Korhonen on pitkän linjan erikoiskuljetusperävaunujen ammattilainen. - Olimme isäni Raimo Korhosen kanssa Saksassa messuilla vuonna 1989 ostamassa vaunuja omaan käyttöön Teollisuusmuutot Oy:lle. Osastolla oli mainos jossa haettiin maahantuontia Suomeen ja siitä se yhteistyö lähti hiljalleen syvenemään. Ensimmäisen kerran vierailin tehtaalla Hollannissa vuonna 1992 ja 90-luvun puolivälissä maahantuonti alkoi muuttua ammattimaisemmaksi. T-Trailers perustettiin vuonna 2005 ja siitä alkoi Nooteboom -vaunujen "nousukausi" Suomessa. Vuosien 20052010 aikana uusia Nooteboom vaunuja on rekisteröity Suomeen 175 kappaletta eli Nooteboom on selkeä markkinajohtaja. Tänäkin vuonna uusia Nooteboom -vaunuja myydään Suomeen nelisenkymmentä kappaletta. Lisäksi T-Trailers tuo maahan espanjalaisia Sical -vaunuja, kertoo Teemu Korhonen. Nooteboom -perävaunujen myynnistä vastaa Suomessa TTrailers Oy:n kanssa hyvää yhteistyötä tekevä Ojala Machine Oy Sievistä. - Meillä on Ojala Machinen kanssa selkeä työnjako jolla takaamme parhaan palvelun ja ammattitaidon asiakkaille. TTrailersin asiakaskuntaa ovat erikoiskuljetusyritykset, teollisuus ja rakennusala. Ojala Machine on puolestaan maarakennusalan vahva toimija, jolla on sillä sektorilla laaja asiakaskunta myös Nooteboom -laveteissa, sanoo Korhonen. T-Trailersin asiakkaat tarvitsevat pitkälle räätälöityjä järeitä erikoiskuljetusvaunuja. - Vaunut rakennetaan Nooteboomin Hollannin tehtaalla juuri asiakkaidemme tarpeisiin. Akseleita on paljon, ohjaukset ja varustelut erittäin kattavia ja vaunut ovat jatkettavia kuljetustarpeen mukaan. Vuonna 1881 perustettu Nooteboom tarjoaa perävaunut kaikiin erikoiskuljetustarpeisiin 20 - 1000 tonnin kuljetuskuormille, Korhonen toteaa. Ojala Machinen myymät Nooteboomit ovat enemmän standardeja koneenkuljetukseen tarkoitettuja, yleensä 4-akselisia kokonaispainoltaan 64-88 tonnin puoliperä- ja täysperusvaunuja. - Silti nekin on suunniteltu ja kehitetty juuri suomalaisten koneurakoitsijoiden kuljetustarpeisiin oikean mittaisiksi ja varusteluiltaan juuri sellaisiksi mitä tarvitaan, huomauttaa Korhonen. T-Trailers Service Oy vastaa Nooteboom -perävaunujen huolloista ja varaosapalveluista. Käytössä on hyvät huoltotilat Tampereella osoitteessa Hepolamminkatu 36 - kentällä palvellaan huoltoautolla. T-Trailers Service huoltaa erikoiskuljetusperävaunut ja tekee myös vaunujen täydelliset kunnostukset viiden ammattimiehen voimin. T-Trailers Service T-Trailers Oy:n lisäksi Nooteboom -perävaunuja myy Suomessa Ojala Machine Oy, jolla on laaja asiakaskunta maarakennusalalla. Nooteboom -vaunujen vahva ja entisestään vahvistuva kanta Suomessa vaatii myös laadukkaan jälkimarkkinointipalvelut. - Perustimme viime vuoden maaliskuussa T-Trailers Service Oy:n joka vastaa Nooteboom vaunujen huolloista ja varaosapalveluista Suomessa. Meillä on hyvät huoltotilat Tampereella osoitteessa Hepolamminkatu 36, jossa palvellaan asiakkaita viiden ammattitaitoisen henki- lön voimin. Teemme perushuoltojen lisäksi myös täydelliset vaunujen kunnostukset millä jatketaan merkittävästi vaunun elinkaarta. Toki huollamme myös muita erikoiskuljetusperävaunumerkkejä ja Tampereella on tarjolla myös hyviä vaihtolavetteja, lisää Korhonen. T-Trailers Oy:n Teemu Korhonen (vas.) ja Hiekka-Laitila Oy:n Heikki Rantala tekevät hyvää yhteistyötä erikoiskuljetusperävaunuissa; Rantalalla on ajossa yhteensä viisi Nooteboom -perävaunua. Vuonna 1881 perustettu hollantilainen Nooteboom tarjoaa erikoiskuljetusperävaunut 20 - 1000 tonnin kuljetuskuormille. Suomessa merkki on markkinajohtajan asemassa erikoiskuljetusperävaunuissa. 40 KULJETUS KULJETUS METSÄALAN AMMATTILEHTI Pauli Nevalainen, Siimet Oy Kotimaisten erikoiskuljetusperävaunujen suunnittelua vuosikymmenten kokemuksella Siimet -laveteissa hinta-laatusuhde on kohdallaan. Laadun takana on aktiivinen tuotekehittely, yksilöllinen suunnittelu ja oikeat materiaalivalinnat. Yhdessä ne takaavat, että tuloksena on lopputuote, joka toimii pitkälle tulevaisuuteen. Siimetillä löytyy oikea ratkaisu jokaiseen kokonaisuuteen, jossa pieninkin yksityiskohta on huomioitu - asiakas tietää saavansa laatutuotteen ja voi vaikuttaa lopputulokseen suunnittelun eri vaiheissa. S uomalaisella perävaunuteollisuudella on hieno historia jonka taustalla ovat erittäin merkittävässä roolissa suunnittelijat. Suunnittelijat ovat omilla ajatuksillaan ja innovaatioillaan yhteistyössä asiakkaiden kanssa luoneet ratkaisuja jotka ovat olleet edistyksellisiä ja mahdollistaneet perävaunujen valmistuksen kasvamisen Suomessa. Tänä päivänä suunnittelijat ovat ehkä vieläkin haastavammassa roolissa kun pyritään löytämään ratkaisut joilla pystytään kilpailemaan tasapäin ympäri maailmaa tulevia tuontivaunuja vastaan. Eli viisaita oivalluksia tarvitaan entistä enemmän niin että pystytään turvaamaan kotimaisen perävaunuvalmistuksen säilyminen tulevaisuudessakin. Yksi kotimaisen perävaunuteollisuuden suunnittelupuolen merkittäviä henkilöitä on Siimet Oy:n insinööri Pauli Nevalainen (60), joka on työskennellyt erikoiskuljetusperävaunujen parissa suunnittelijana jo kohta 40 vuoden ajan - ja koko ajan samassa yrityksessä. Vuonna 1946 perustettu Siimet toi ensimmäiset lavettituotteet markkinoille 1950 luvun lopulla. Vuodet 1975-1990 olivat yrityksen kulta-aikaa. Suomen tieverkostoa rakennettiin ennätystahtiin ja Siimetillä oli oli lähes monopoli lavettituotteiden osalta Suomessa. Kuvassa 5-akselinen lavetti 1960-luvun lopulta. Siimet on aina tehnyt lavetit juuri asiakkaiden tarpeisiin räätälöitynä. Kuvassa Vantaan Kuljetukselle 1980-luvun alussa toimitettu 2-akselinen erikoiskuljetuslavetti hydraulisella nostajalla. ajatuksia ja näkemyksiä on ollut ilo käsitellä suunnittelupöydällä valmiiksi tuotteeksi. Perävaunujen lisäksi Siimet on vuosikymmenien aikana tehnyt myös paljon muita tuotteita, jotka ovat tuoneet väriä suunnittelijan arkeen. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa 90-luvun alkupuolella Länsi-Savon kirjapainolle suunniteltu ja toteutettu painokoneen paperiradan jäähdytystelasto, mikä mahdollisti kirjojen painamisen entistä ohuemmalla paperille ilman että ohuet sivut pääsevät rypistymään. Erikoiskuljetusperävaunuissa tuotteiden teknistyminen ja keventäminen on ollut jatkuvaa ja prosessi jatkuu yhä. Komposiittirakenteiden tulo perävaunuihin toteutuu aivan varmasti jossain vaiheessa, sekundäärisosissa ensi alkuun mutta se osa-alue menee koko ajan eteenpäin. Vuonna 1996 Siimet vaihtoi omistajaa ja seuraavat 10 vuotta olivat rajun kehityksen aikaa. Vuonna 2007 avainhenkilöstö osti yrityksen mikä sitoutti erit- Hieno ura alkoi vuonna 1968 ja jatkuu yhä Näin Pauli Nevalainen kertoi- lee itse mielenkiintoisesta urastaan Siimetillä ja erikoiskuljetusperävaunujen maailmassa: "Aloitin silloisessa, vuonna 1946 perustetussa Siimet-Yhtymässä harjoittelijana 16-vuotiaana 1968 oppikoulusta pääsyni Siimet Oy:n suunnittelija Pauli Nevalainen ja kaksi merkittävää kunnianosoitusta: Tasavallan Presidentin vuonna 1995 myöntämä Suomen Leijonan Ritarikunnan ansioristi sekä Kuljetusmateriaalilaitoksen vuonna 2002 myöntämä Kuljetusalan Plaketti (nro 183). jälkeen ja 1970 siirryin opiskelemaan Kuopioon koneenrakennuksen konstruktiotekniikan linjalle. Suunnitteluinsinöörinä aloitin toukokuussa 1975 heti armeijasta päästyäni; muistaakseni olin RUK:in sissikeikalla kun tuli soittopyyntö työpaikastani. Ensimmäinen suunnittelutyöni oli hiekkapuhallushallin ritilälattiarakenteen ja hiekankeruujärjestelmän suunnittelu ja työkuvien teko. Työ onnistui hyvin ja laitteet ovat toimintakunnossa vielä tänäkin päivänä. Alusta alkaen suunnittelutyön monipuolisuus ja haasteellisuus on pitänyt virettä yllä. Työssäni lujuuslaskenta, sähkötekniikka, hydrauliikka, paineilmatekniikka, tieliikennelaki ja varsinkin teräkset ja niiden ominaisuudet ovat tulleet tutuksi. Ohjausgeometrian laskuissa tein aikoinaan Commodore 64:selle omat Basic -ohjelmat jotta sinija cosinikaavojen pyörittely sujui helpommin. Siimet-Yhtymähän aloitti 4-akselisten puolik- kaiden valmistamisen jo 1970 luvun alussa. Nykyään ohjausgeometrian suunnitteluun on valmiit tietokoneohjelmat koko yhdistelmille ja vastaavasti tietokoneavusteinen 3D suunnittelu on siirtänyt koko suunnittelutyön vanhasta lautasuunnittelusta uuteen ulottuvuuteen. Työni on pitänyt mielekkäänä idearikkaat asiakkaat joiden Siimetin suunnitteluosastolta on syntynyt paljon erilaisia innovaatioita. Kuvassa maarakennuskoneiden siirtovaunu 60-luvulta. - Tuomme kevään 2012 aikana markkinoille uudet kevyemmät ja pitkälle standardisoidut, hinnaltaan kilpailukykyiset koneenkuljetuslavetit täydentämään pitkälle räätälöityjen Siimet -erikoiskuljetusvaunujen valikoimaa, kertoo Siimet Oy:n toimitusjohtaja Ari Mäkitalo. METSÄALAN AMMATTILEHTI on vuosien saatossa kertynyt. On hienoa että edelleen mahdollisuus tehdä näitä töitä, alun alkaen oli selvää että minusta tulee suunnittelija ja tätä ammatinvalintaa en ole joutunut koskaan katumaan; muistan kun piirtelin jo 10-vuotiaana hiekkaan tikulla kuvioita ja homma jatkuu yhä. Yritän parhaani mukaan siirtää kokemustani Siimetin uuden polven suunnittelijoille Marko Tuukkaselle, Joonas Viljaselle ja Jussi Muinoselle. Mieleenpainuvaa on saamani kaksi kunnianosoitusta, Tasavallan Presidentin vuonna 1995 myöntämä Suomen Leijonan Ritarikunnan ansioristi sekä Kuljetusmateriaalilaitoksen vuonna 2002 myöntämä Kuljetusalan Plaketti (nro 183). Perheeseeni kuuluu vaimo Marja ja lapset Sanna, Seppo ja Laura sekä viisi lastenlasta. Vapaa-aikani jakaantuu mökkeilyn ja perheen kesken. Odotan innolla kesää että pääsen taas pyöräilemään; pyörälenkeillä maisemat vaihtuu mukavasti ja ajatukset saa vaeltaa vapaasti. Seuraavana isona haasteena on opettaa 2-vuotias pojanpoikani Timi kalastamaan." KULJETUS KULJETUS 41 Siimet valmisti aikanaan myös traktorisovitteisia erikoiskuljetusvaunuja. Kuvassa Siimet-lavetti ARA-traktorin perässä 50-luvun lopulla. 1970-luvun aikana kehitettiin uusi legendaarinen 3-akselinen 60 tn lavetti ja siitä räätälöitiin myös useampiakselisia versioita. Siimet -perävaunut kestävät tunnetusti "isältä pojalle". Siimet tekee asiakkaille myös lavettien täydelliset kunnostukset, mikä jatkaa lavetin elinkaarta vielä huomattavasti. Kuvissa Kuljetus ja Konetyö VIitikan 2-akselinen Siimet-lavetti ennen ja jälkeen kunnostuksen. Pauli Nevalaisen kollega suunnittelija Pertti Juutilainen esitteli Siimetin valmistamaa kaapelikelan siirtovaunua 1960-70 luvun vaihteessa. Frankfurtin messuilla Saksassa 2000-luvun alkupuolella Pauli Nevalainen (oik.) ja Timo Laakkonen tutkivat Renault F1:n takasiipeä mutta sillä kertaa siitä ei löytynyt lavetteihin sovellettavaa ratkaisua. täin pätevän henkilöstön yhä voimakkaammin toimintaan. Direktiivien toimeenpano on ollut välillä erittäinkin poukkoilevaa. Erikoiskuljetuksien vaatimaa asiantuntemusta ei välttämättä aina löydy lainlaatijoilta. Teoria on hallussa mutta ei se että miten direktiivi sovelletaan käytäntöön varsinkin erikoiskuljetuksissa. Aikoinaan 1970-1980 luvulla asioita ratkottiin suoraan liikenneministeriön virkamiesten kanssa kahvipöydässä tai lounaalla ja asiat eteni joutuisasti. Näissä ongelmista olemme viime aikoina A-Katsastuksen ja Trafin kolmikantaneuvotteluissa päässeet sujuvasti eteenpäin, kiitokset Lintulan Kaleville aloitteellisesta ja hyvästä yhteistyöstä. Varsinainen kehitystyö liikenneturvallisuuden kannalta alkoi 1974 perustetun jarrutyöryhmän ansiosta, vetäjänä taisi olla Ilpo Krootila. Siitä lähtien uusia päivityspakkauksia on tullutkin tasaiseen tahtiin. Nyt olen osa-aikaeläkkeellä ja lavettikauppojen hoito ja suunnittelu on siirtynyt nuoremmille. Itse teen erikoisprojekteja sekä siirrän sitä tietotaitoa eteenpäin nuoremmille sukupolville mikä 42 KULJETUS KULJETUS METSÄALAN AMMATTILEHTI Koneenkuljetuslavetit Niemi-Korpi Oy:ltä N iemi-Korpi Oy on uusien ja käytettyjen hyötyajoneuvojen sekä perävaunujen kokenut maahantuoja ja myyjä. Viime vuonna ajoneuvoja myytiin lähes 400 yksikköä ja lisäksi perävaunuja toimitetaan kasvavia määriä. Niemi-Korpi Oy maahantuo Montracon ja Chieftain vaunut. - Aloitimme irlantilaisten Montracon -perävaunujen maahantuonnin kolme vuotta sitten. Montracon on merkittävä valmistaja Euroopan perävaunumarkkinoilla ja Britanniassa markkinajohtajan asemassa. Irlannissa ja Englannissa sijaitsevista kahdesta tehtaasta valmistuu vuodessa parituhatta perävaunua. Kattavaan mallistoon kuuluu pokkalavetit koneenkuljetukseen, konttikärryt, avovau- Niemi-Korpi Oy maantuo laadukkaat Montracon -perävaunut. Miika Niemi-Korpi esittelee 3-akselista pokkalavettia koneenkuljetukseen. Montracon valmistaa vuodessa parituhatta perävaunua ollen markkinajohtaja Britanniassa. Vaunuja myydään hyvin myös Suomessa. nut sekä vyökapelli- ja kylmäkuljetuspuolikkaat, soratipperit jne., luettelee Niemi-Korpi Oy:n Miika Niemi-Korpi. Montracon on osoittautunut hyväksi vaihtoehdoksi suomalaisten kuljetustarpeisiin. - Olemme myyneet parikym- mentä Montraconia vuodessa; lähinnä 3-akselisia koneenkuljetuslavetteja. Koneurakoitsijat ovat todenneet Montraconin laadukkaaksi ja kestäväksi lavetiksi mikä on myös hinnaltaan kilpailukykyinen. Ja moni asiakas on hankkinut meiltä koko kuljetusyksikön eli kuorma-auton veturiksi ja perään Montraconin lavetin, sanoo Niemi-Korpi. Niemi-Korpi Oy:n perävau- nutarjontaa täydentää irlantilaiset Chieftain -perävaunut. - Chieftainilta löytyy erittäin laajasti vaunuja erilaisiin erikoiskuljetustarpeisiin. Me olemme tuoneet maahan mm. 3- ja 4-akselisia kiinteitä ja jatkolavetteja sekä 4-akselisia täysperävaunuja koneenkuljetukseen, kertoo Niemi-Korpi. Vaihtolavatarpeisiin NiemiKorpi Oy:llä on tarjota omaa valmistusta olevat vaijeri- ja koukkulavat suoraan pihasta Tampereen, Kokkolan ja Oulun toimipisteistä. - Pihasta löytyy aina 30-40 uutta hakelavaa, konelavaa, roskalavaa ja soralavaa hydraulisella perälaudalla. Viime vuonna myimme parisataa vaihtolavaa ja asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä lavojen hinta-laatu suhteeseen, toteaa Niemi-Korpi. Chieftain kuuluu myös Niemi-Korpi Oy:n valikoimaan - mallistosta löytyy mm. 4-akseliset täysperävaunut työkoneiden kuljetukseen. Niemi-Korpi Oy:n omaa valmistusta olevia vaihtolavoja löytyy kymmeniä suoraan pihasta Tampereen, Kokkolan ja Oulun toimipisteistä. Lavoja myydään runsaasti mm. hakkeen ajoon. METSÄALAN AMMATTILEHTI KULJETUS KULJETUS 43 BPW Kraatzilta myös erikoisperävaunujen akselit ja ohjaukset H yvistä komponenteista perävaunurakentaja rakentaa järjestelmän, johon loppukäyttäjä voi olla tyytyväinen vielä vuosien kuluttua. Toimivat ratkaisut, varaosien saannin varmuus, tekninen tuki ja toiminnan jatkuva kehittäminen ovat perävaunukomponenttien johtavan toimittajan BPW Kraatz Oy:n pääperiaatteet. - Meiltä löytyy komponentit ja suunnitteluosaaminen myös kaikkiin vaativimpiin erikoiskuljetusperävaunuihin. Valikoimassa on mm. akselit levy- ja rumpujarruilla, jousitukset, ohjausjärjestelmät, sähköjärjestelmät ja valaistusratkaisut, vetoaisat ja silmukat, vetokytkimet, vetopalkit ja alleajosuojat, luettelee BPW Kraatz Oy:n myyntipäällikkö Kari Hellman. mekaaninen ohjausjärjestelmä yhdelle akselille. - Tätä järjestelmää käytetään esim. perävaunuissa joita käytetään jakeluliikenteen vaativissa olosuhteissa (ns. city trailer). Mekaanisella ohjausjärjestelmällä voidaan ohjata jopa kolmea akselia ja Tridec TD-X:llä ohjata akseleita myös ristiin. Järjestelmää suunniteltaessa on pyritty minimoimaan huollon tarve, toteaa Sirviö. Erillispyörätuenta Kun perävaunuun halutaan matala lattiataso, esim. korkeiden betoni- ja lasielementtien kuljetukseen käytettävät perävaunut tai kaksoistaso- ja autonkuljetusperävaunut, löytyy Trideciltä näihin tarpeisiin HF-O ja LV-O sarjat tuotteet. Myyntipäällikkö Kari Hellman (vas.) ja tuotepäällikkö Rolf Sirviö esittelevät BPW Kraatz Oy:n varastosta Espoosta perävaunuvalmistajalle lähteviä Tridec -perävaunun akseleiden ohjauksen komponentteja. BPW akselit BPW on saksalainen, euroo- pan johtava perävaunukaluston akseli- ja jousitusasiantuntija. Valikoimasta löytyy ratkaisu kaikkeen kuljetukseen. BPW BPW tarjoaa erikoiskuljetusperävaunuihin kaikki erilaiset akselivaihtoehdot kuten kuvassa olevat pendeliakselit. Eirkoiskuljetuslaveteissa käytetään nykyään monipuolisia ohjauksia. Kuvassa hydraulinen Tridec -ohjausjärjestelmä Siimet -lavetissa. tarjoaa erikoiskuljetusperävaunuihin edistykselliset ohjaavat akselit (kitkaohjatut ja pakkoohjatut) sekä pendeliakselit. - BPW:llä on pitkä kokemus mm. kitkaohjautuvista LL-akseleista. Pystymme tarjoamaan laajan valikoiman erilaisia akseleita, levy- ja rumpujarrullisia, ykkös- ja paripyörällisiä, 15" 22,5", aina 16 tonniin saakka. Tyypilliset ohjauskulmat ovat 12-20 astetta, saatavissa aina 27 asteeseen saakka. Yläpuolisella jousituksella on mahdollisuus myös 3D-jouseen, jonka avulla perävaunun runkopalkit voivat olla täysin suorat, kertoo BPW Kraatz Oy:n tuotepäällikkö Rolf Sirviö. Ohjaavien akseleiden käyttö erikoiskuljetusperävaunujen lisäksi myös normaaleissa puoliperävaunuissa korostuu silloin, kun tarvitaan parempaa kääntyvyyttä esim. metsähakkeen ajossa tai Europaassa jossa citytrailer -puolikkailla hoidetaan myös tavaroiden jakelua. Kotimaiset perävaunuvalmistajat tekevät runsaasti ohjaavilla akseleilla varustettuja vaunuja erityisesti Norjan markkinoille. - On laskettu että jos ajaa miljoona kilometriä jakeluajoa puolikkaalla jossa on ohjaavat akselit, säästää noin 10 000 litraa polttoainetta ja noin 40 rengasta verrattuna kiinteäakseliseen vaunuun, ilmoittaa Hellman. Tridec ohjauksen osat BPW akseleiden ohjaukseen BPW Kraatz Oy tarjoaa hollantilaiset Tridec BV:n tuotteet. Tridec on johtava perävaunujen erikoispyöränripustuksien ja pakko-ohjattujen akseleiden ohjausjärjestelmien valmistaja. Tärkeimmät tuotteet ovat perävaunjen mekaaniset ja hydrauliset ohjausjärjestelmät sekä erillispyörätuennat. Laadukkaat tuotteet valmistetaan kahdessa tehtaassa ja yrityksen toiminnot on ISO 9001 sertifioitu. Hydraulinen ohjaus Tridecin tuotteista on valittavana erilaisia hydraulisia ohjausjärjestelmiä erilaisiin tarpeisiin. - Hydraulisella HS tai HF-E ohjauksella avoidaan toteuttaa erittäin edistyksellisiä ohjausratkaisuja. Akseleita voidaan kauko-ohjata ja kääntää perävaunu todella ahtaassa paikassa. Tasosäätöventtiileillä voidaan tehdä perävaunun korkeuden säätö riippuen kuljetuksen vaatimuksista. Teemme tiivistä yhteistyötä perävaunuvalmistajien kanssa tarjoten osaamisemme vaativiin erikoisperävaunu projekteihin, sanoo Sirviö. Mekaaninen ohjaus Tridec TD on yksinkertaisin BPW akseleita ja Tridec ohjauksen osia käytetään muuallakin kuin maantiekuljetuksissa. Kuvassa Siimetin valmistama erikoiskuljetuslavetti sellun kuljetukseen satamassa. METSÄALAN AMMATTILEHTI Uudet Alucar, JP Forest, Exte, Reka ja Terminator XXL pankot METSÄALAN AMMATTILEHTI KULJETUS KULJETUS 45 VoimaaComin käytössä on Suomessa kolme dynamometria ja neljäs on tulossa käyttöön. Traktorin voimansäätö voidaan toteuttaa todella tarkasti dynamometrilla voiman ulosotosta. VoimaaCom optimointeja tehdään paljon kuorma-autoihin. Tuloksena on enemmän voimaa ja vääntöä paremmalla polttoainetaloudella. Kuorma-auton ja työkoneen moottorioptimointi oimaaCom moottorioptimoinnin avulla on mahdollista lisätä ajoneuvon suorituskykyä ja yleensä vähentää polttoaineen kulutusta sekä pienentää ympäristön kuormitusta. VoimaaComin asiantuntevat jälleenmyyjät ympäri maata suorittavat sähköisesti ohjattujen moottoreiden ohjainyksiköiden ohjelmointeja useimpiin henkilö- ja pakettiautoihin, raskaan liikenteen ajoneuvoihin, traktoreihin, työkoneisiin, venemoottoreihin, kompressoreihin... V Mitä optimointi on? Pääsääntöisesti 2000-luvun ajoneuvoissa ja työkoneissa moottorin ohjainyksikössä (ECU) oleva muistipiiri voidaan ohjelmoida uudelleen tai korvata kokonaan uudella, jolloin ajoneuvon tai työkoneen käyttöominaisuudet ja luonne muuttuvat tarkoituksenmukaisemmiksi. Uudelleenohjelmoinnin eli optimoinnin avulla saavutetaan parempi suorituskyky ja yleensä pienempi polttoaineenkulutus. - VoimaaComin moottorinoptimoinnin ansiosta voimaa ja vääntöä on mahdollista lisätä juuri sinne, missä sitä eniten tarvitset. Näin esimerkiksi traktoristasi, rekastasi tai työkoneestasi tulee jouhevampi ja mukavampi käyttää - kuljettajalle mieluinen. Esimerkiksi metsäkoneessa riittävä voima ja vääntö jo alakierroksilla merkitsee sitä että konetta ei tarvitse turhaan kierrättää vaikkapa nosturia tai harvesteripäätä käytettäessä. Tämä merkitsee parempaa polttoainetaloutta eikä moottorikaan kulu niin paljon kun voidaan työskennellä matalemmilla kierroksilla, sanoo Sorvari. Kehitystyötä 90-luvulta saakka - Aloitimme tuotteiden kehittämisen 90-luvun puolivälissä. Suoritamme optimointeja myös asiakkaiden luona tarvittaessa. Vuonna 2009 Ekotuning Groupiin kuuluvalle yritykselle myönnettiin korkein AAA luottoluokitus ja olemmekin ammattitaitoinen ja luotettava kumppaninne ajoneuvojen optimoinnissa, kertoo Vesa Sorvari. Vahvassa kasvussa olevalla VoimaaComilla on jälleenmyyjiä Suomessa jo yli 40, lisäksi toiminta on kasvanut muihin Pohjoismaihin sekä Pohjois-Amerikkaan. - Uusia jälleenmyyjiä ja maita tulee mukaan toiminnan kasvaessa ja kehittyessä sekä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme itse todettua optimoinnin edut ja hyödyt, toteaa Sorvari. Traktoreiden säädössä VoimaaComilla on käytössä Suomessa kolme dynamomteria ja neljäs on tulossa käyttöön. - Traktorin voimansäätö voidaan toteuttaa todella tarkasti dynamometrilla voiman ulosotosta. Traktorit ja työkoneet; erityisesti metsäkoneet ja pyöräkuormaajat, ovatkin merkittävin optimointimme kohde, toki teemme paljon myös kuormaautoja ja muuta maantiekalustoa, ilmoittaa Sorvari. VoimaaCom kehitttää jatkuvasti työkaluja ja menetelmiä tarjotakseen markkinoiden parhaat optimoinnit. Käytössä on nyt esimerkiksi väylätyökalut uusimpien Volvo -kuorma-autojen optimointiin, useimpiin Caterpillarin koneisiin jne. - Meiltä löytyy myös uusi MyGenius -laite johon asiakkaalle voidaan tallentaa moottorin alkuperäinen ohjelma sekä 35 erilaista versiota, joista asiakas voi helposti itse ladata kulloiseenkin tarpeeseen parhaiten sopivan ohjelman riippuen siitä missä ja miten hän työkoneellaan tai kuorma-autollaan operoi, opastaa Sorvari. hinkotarkastus- ja vakuutusyhtiö myöntää tehdastakuun alaisille uusille ajoneuvoille ja työkoneille vakuutuksen koskien osia, joihin VoimaaCom -optimointi vaikuttaa, kertoo Sorvari. Kaikilla VoimaaCom jälleenmyyjillä on käytössään mobiililaitteisto, optimointi voidaan tehdä missä ja milloin se asiakkaalle parhaiten sopii. - Näin ohjelmoinnista aiheu- tuva vaiva eliminoidaan mahdollisimman pieneksi. Suomessa optimoimme tänä vuonna nelinumeroisen määrän ajoneuvoja ja työkoneita. Jälleenmyyjäverkostomme Suomessa ulottuu Etelä-Suomesta Lappiin. Jälleenmyyjien yhteystiedot löytyvät osoitteesta voimaa.com, ilmoittaa Sorvari. Työkoneista entistä optimaalisempia Optimoinnilla voidaan haluttaessa vaikuttaa myös vaikkapa pakokaasujen lämpötiloihin. - Esimerkiksi turvesuolla työskentelevät traktorit pystytään säätämään niin että pakokaasut eivät kuumene liikaa, toteaa Sorvari. 100 % kotimaista laatua ja ammattitaitoa VoimaaCom -optimoinnilla koneesi räätälöidään juuri omien tarpeidesi ja toiveidesi mukaisesti 100 %:sti suomalaisena takuutyönä. - Jotain VoimaaCom optimoinnin laadusta ja luotettavuudesta kertoo se, että ruotsalainen Maskinskadefonden -va- Myös nosturivaakojen sekä keskusvoitelujärjestelmien asennukset ja huolto. 050 594 4053 Mäkysentie 1, 61850 Kauhajoki Puh. (06) 23 21 707 Fax (06) 23 21 741 Metsäkoneiden moottorinoptimoinnilla saavutettu riittävä voima ja vääntö jo alakierroksilla merkitsee sitä että moottoria ei tarvitse turhaan kierrättää vaikkapa nosturia tai harvesteripäätä käytettäessä. *lattiat *katot *seinät *ovet *hakekorielementit *turvekorielementit *pakastekorielementit *jakelukorielementit *kevytkorielementit AUTOKORIELEMENTIT PÄÄLLERAKENTAJILLE www.thermocon.fi 46 KULJETUS KULJETUS METSÄALAN AMMATTILEHTI Puunkuormajaamestari 2012 kiertue etenee ennätystahtia - vielä ehdit lunastaa paikkasi finaaliin Seuraa alkukilpailujen tapahtumia www.ammattilehti.fi Tarjolla kuvia eri paikkakunnilta, tulokset, videoita ym. Laukaus kajahtaa Tampereen Veholla ja suoritus alkaa - tämä toistuu kiertueella tuhannen kertaa. Tämän vuoden kiertue jatkuu vielä 21.5.-15.6. joten vielä ehtii mukaan tavoittelemaan paikkaa finaalissa. Cargotecin Hannu Iivanainen (vas.), Alucarin Anssi Alasaari, kiertueexpertti Simo Hakasuo ja Cargotecin Pekka Lääkkö kisatunnelmissa. P uunkuormaajamestari 2012 kiertue on lähtenyt perinteisesti matkaan - nyt jo 27. kerran. Tänä vuonna kiertue starttasi Lahdesta 16.4. edeten siitä kahden viikon ajan Tampere-PoriRauma-Nummela-KouvolaLappeenranta-Imatra-Kitee-Savonlinna -lenkin. - Ensimmäinen kaksi viikkoa sujui hyvää tahtia, kilpailusuoritusten määrässä olemme edellä viime vuotta joten eiköhän se tuhannen osallistujan tajapyykki taas mene rikki, kertoo Cargotec Suomen myyntipäällikkö Arto Moilanen. Reilun kolmen viikon "kelirikkotauon" jälkeen kiertue jatkaa etenemistään 21.5. Mikkelistä neljän viikon, ajan joten vielä ehtii hyvin valloittaa paikan finaaliin, joka kisataan suuren yleisön edessä FinnMetko näyttelyssä perjantaina 31.8. Jämsässä. Katso loppukiertueen aikataulu tämän lehden sivulta 2. Cargotec Suomi, Veho Hyötyajoneuvot / Mercedes-Benz ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry järjestävät kilpailukaravaanin yhteistyökumppaneineen joita ovat A-Vakuutus, Alucar, Ilmarinen, Nordea, Bosch Rexroth, Black Bruin, Bridgestone, Jyki ja Teboil. Vehon johtaja Juha Ruotsalainen ja komean musta kiertue-Actros. Koeajettavana on myös uusi Sisu Polar -puutavara-auto. Lahden kiertuestartissa oli kisaajia jonoksi saakka - tuhannen alkukilpailijan määrä täyttynee tänäkin vuonna. Grillimestarit Mika Liljeström Veho (oik.) ja Tuomas Virén Bridgestone pitivät kiertuväen kylläisenä Lahden aurinkoisessa kelissä. Kova kolmikko koeajolla Tampereella: puutavara-autoilija Mikko Lamminen ja pojat Hannu (oik.) ja Timo. Hannu pyörittää Kuljetusliike Mikko Lamminen Oy:tä ja Timo myy Sisut/Mersut Tampereen Veholla. ot vide ti.fi so h Kat attile amm Muista Puunkuormaajamestari-finaali 31.8.! Cargotecin Arto Moilanen laski että kahden ensimmäisen kisaviikon jälkeen ollaan edellä viime vuotta suoritusmäärissä. Ammattilehti.fi sivuilta löytyy YouTube-videoita Puunkuormaajamestari -kiertueelta. Käy katsomassa Pauli Salmisen suoritus netissä! METSÄALAN AMMATTILEHTI Saatavana nyt myös langaton Bluetooth -yhteys riipukkeelta! Vanhoihin tuttuihin Loadmaster -vaakoihin perustuvat entistä monipuolisemmat Tamtron Timber ja Bio -vaakamallit luotettavaan puutavaran punnitukseen. 48 KULJETUS KULJETUS METSÄALAN AMMATTILEHTI Dolicap avasi Kesla -huollon 24.2.2012 Kesla -nostureiden huollot, korjaukset ja varaosapalvelu sekä uusien nostureiden asennukset, kertoo Dolicap Oy:n toimitusjohtaja Arto Eloranta. Dolicapin vuosi sitten valmistuneissa 1200 neliön tiloissa on hyvät tilat nostureiden huoltotoiminnoille. - Tarjoamme Kesla huoltopalveluiden ja -varaosien lisäksi myös DAF varaosat sekä hydrauliikkatarvikkeet juuri avatusta tarvikemyymälästä, sanoo Eloranta. Alueen Kesla -nostureiden myynnistä vastaa Porokka Forest Oy. K Dolicap Oy palvelee jatkossa Kesla -nosturiasiakkaita huolto- ja varaosa-asioissa Lappeenrannassa osoitteessa Pikkalanlähteenkatu 8. Avajaisissa vieraat toivottivat tervetulleiksi alueen Kesla -myynnistä vastaavan Porokka Forest Oy:n varatoimitusjohtaja Markku Penttinen (vas.) ja toimitusjohtaja Jouni Porokka, Dolicap Oy:n toimitusjohtaja Arto Eloranta sekä Kesla Oyj:n toimitusjohtaja Jari Nevalainen. esla -nosturiasiakkaiden palvelu paranee Kaakkois-Suomen alueella entisestään, kun Dolicap Oy avasi 24.2.2012 näyttävästi Kesla -nostureiden huoltopisteen Lappeenrannassa. - Toimintaamme kuuluu CT Finland Oy:n Juha Aapro (vas.), Petteri Nurmi ja Juha Saarela olivat tyytyväisiä DAF-puuautojen koeajomääriin. Dolicapin avajaisissa pääsi tutustumaan ranskalaisiin alumiinisiin Benalu -puutavaraperävaunuihin. Hytaflex Oy:n Pekka Puranen (vas.), HAWE Finland Oy:n Juha Äyräs, Hytaflexin Seppo Hyytiäinen ja Dolicapin Arto Eloranta esittelivät uutta hydrauliikkamyymälää. - Alueen asiakaspalvelumme paranee merkittävästi, sanoo Keslan jälkimarkkinointipäällikkö Reijo Tuononen. Kesla Oyj:n toimitusjohtaja Jari Nevalainen (vas.) luovutti Dolicapin Arto Elorannalle Kesla -viirin. Auto-Kilta toi Dolicapin avajaisiin esille ja koeajoon uuden Volvo FH -puutavara-auton. Jouni Porokka (vas.) luovutti Kuljetus J. Kohonen Ky:n Jukka Kohoselle uuden Keslan, "Dolicap ykkösen". Reijon Diesel Oy:n Jussi Lailavuo myi avajaisissa Ylivoimala -moottorin optimointeja erikoistarjouksella. Tamtron Oy:n Tom Isaksson (oik.) esitteli uusinta vaakatekniikkaa Kesla Oyj:n huoltopäällikkö Teuvo Leppäselle. Kesla Taitokuormaajakilpailussa katsottiin kuka oli tapahtuman taidokkain nosturinkäyttäjä. Dolicapin Lasse Eloranta (vas.) ja Paavo Nikkinen ottivat ilmoittautumisia vastaan suurelta joukolta automiehiä. Ari Laine Isostakyröstä voitti kuormaajakilpailun pääpalkinnon Goes G90 -mönkijän Players tyttöjen onnitellessa! METSÄALAN AMMATTILEHTI KULJETUS KULJETUS 49 Katso satoja kuvia avajaisista! www.ammattilehti.fi > Kuva-albumi > Dolicap Dolicapin iltajuhlan vieraita vastassa oli komea DAF-rivistö juhlavalaistuksessa, vas. "Superjuna" modulimitassa. Taustalla savuaa UPM:n Kaukaan paperi- ja sellutehdas. Suomen suosituimman tanssiryhmä Playersin vauhdikkaat esitykset ei jättänyt ketään kylmäksi. Illan tarjoilusta vastannut Eagle Racing toi esille Nascarauton sekä Suomen ainoan kaksipaikkaisen Dragsterin. Dolicap ja yhteistyökumppanit kertoivat iltajuhlan kutsuvieraille uuden konseptin toiminnasta. Vas. Kesla Oyj:n Reijo Tuononen, Marko Härkönen, CT Finland Oy:n Tapani Lamberg ja Juho Aapro, Porokka Forest Oy:n Markku Penttinen sekä Pirjo ja Jouni Porokka, Hytaflex Oy:n Seppo Hyytiäinen ja Dolicap Oy:n Aleksei Remsu sekä Lasse ja Arto Eloranta. Ta m tr on tapahtu O y to i ta r jo ll e maan palvis ian! Dolicapille on valmistunut kaksi DAF XF-puutavara-autoa TImberMaxx -apurunkopaketilla ja Terminator XXL pankoilla sekä Kesla 2010T -nostureilla Venäjän ajoon. Dolicapin Arto Eloranta (vas.) keskusteli puutavaran autokuljetuksista StoraEnson Arvo Leiposen, Teppo Alvoitun ja Mauno Väyrysen kanssa. Dolicapin Kesla -huollon virallisia avajaisia vietettiin iltajuhlassa perjantaina 24.2.2012. Paikalle tilaisuuteen saapui parisataa kuljetusalan ammattilaista Kaakkois-Suomen alueelta sekä yhteistyökumppaneiden edustajia. METSÄALAN AMMATTILEHTI nut torjuvasti juuri sellaiseen lainsäädäntöön, joka kasvattaa riskiä harmaan talouden laajenemisesta. Kuljetukset ovat suomalaiselle elinkeinoelämälle tärkeitä. Kaikkea kuljettamista ei tule kuitenkaan monopolisoida luvanvaraiseksi käyttäen harmaata taloutta verukkeena. Nykyiseen toimivaan työnjakoon liikenneluvallisten ja muiden kuljetusten välillä ei ole tarvetta puuttua. Uusien palvelu- ja liiketoimintakonseptien luontia ei tule jäykistää lisäämällä lupavaatimuksia. Valtiovalta on sitoutunut alentamaan hallinnollista taakkaa. Eduskunnan mukaan harmaan talouden torjunnan toimenpiteet tulee kohdistaa sellaisiin toimijoihin markkinoilla, jotka toimivat epärehellisesti, jotta rehellisiä toiminnanharjoittajia ei rasiteta hallinnollisella taakalla. Elinkeinotoimintaan tavanomaisesti liittyvien kuljetusten määräysten kiristäminen johtaisi juuri tällaiseen ei-toivottuun lopputulokseen. - Harmaan talouden ministerityöryhmän onkin syytä ottaa LVM:n esitykset tarkasteluunsa ja palauttaa LVM ruotuunsa. Tulee huolehtia siitä, että harmaan talouden torjunnalla keskitytään itse tähän vakavaan asiaa eikä yhden intressitahon eduista lähtevään markkinoiden hallinnolliseen jakamiseen ja monopolisoimiseen, totesi Piirainen. ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 51 Maaliskuun puukauppa 1,6 milj. kuutiometriä lkuvuoden puukauppamäärä oli edeltävän 10-vuotiskauden keskitasoa, mutta lähes kaksinkertainen verrattuna neljän edellisen vuoden keskimäärään. Kantohintataso nousi maaliskuussa. Metsäteollisuus osti maaliskuussa yksityismetsistä raakapuuta 1,6 miljoonaa kuutiometriä. Edellisvuoden maaliskuun poikkeuksellisen pieneen määrään verraten ostot olivat yli 50 prosenttia suuremmat. Verrattuna maaliskuun puukauppamäärään keskimäärin edeltävällä 10vuotiskaudella maaliskuun 2012 määrä jäi 12 prosenttia sen alle. Puunhinnat kääntyivät nousuun helmikuussa ja samansuuntainen kehitys jatkui maaliskuun kantohinnoissa. Havutukin kantohinnat nousivat helmikuusta 4 prosenttia ja havukuitupuun 3-5 prosenttia. Nimellisesti havutukin kantohinnat ovat nyt samalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin. Hankintakaupoissa, joiden osuus oli runsas viidennes, hintataso ei ole säilynyt yhtä hyvin. Tammi-maaliskuun puukaupan volyymi oli 6,2 miljoonaa kuutiometriä. Se on lähellä edel- A Liikenneministeriön kaavailut iskisivät rankasti urakointitoimintaan, jossa kuljettamisen osuus voi olla 30 % urakkakokonaisuudesta. Urakointikuljetuksia ei tule romuttaa L iikenneministeriö kaavailee urakointija muiden elinkeinotoiminnan yhteydessä suoritettavien kuljetusten romuttamista esittämällä niitä luvanvaraiseksi. Tämä ei palvele yhteiskunnan kokonaisetua eikä sen rehellisiä toimijoita. - Nykyiseen, toimivaan työnjakoon liikenneluvallisten ja muiden kuljetusten välillä ei ole tarvetta puuttua. Työnjaon on palveltava koko yhteiskuntaa, ei vain luvanhaltijoita, vaati Koneyrittäjien puheenjohtaja Asko Piirainen puhuessaan liiton Maarakennuspäivillä 16.3.2012 Lappeenrannassa. Liikenneministeriö aikoo esittää kaikkea korvausta vastaan tapahtuvaa tavarankuljetusta luvanvaraiseksi, millä romutettaisiin käytännössä kaikki elinkei- notoiminnan yhteydessä tapahtuva tavanomainen kuljettaminen omalla ajoneuvokalustolla. Erityisen rankasti tämä iskisi urakointitoimintaan, jossa nykyisellään tällaista kuljettamista voi olla 30 % urakka- tai muusta työkokonaisuudesta. Ministeriö on esityksineen liikkeellä ilman hallitusohjelmakirjausta ja tutkittua tietoa. Perusteluiksi ehdotukselle LVM tarjoaa harmaan talouden torjuntaa. Tosiasiassa näiden elinkeinotoiminnan yhteydessä tapahtuvien tavanomaisten kuljetusten rajoittaminen johtaisi kasvavaan kuljetuspalveluiden alihankintaan. Pitenevien alihankintaketjujen on todettu lisäävän riskiä harmaasta taloudesta. Harmaan talouden torjunnan nimissä LVM kasvattaisi harmaan talouden riskiä. Eduskunnan tarkastusvaliokunta on suhtautu- tävän 10-vuotiskauden keskitasoa, mutta yli kaksinkertainen edellisvuoden epätavallisen pieneen määrään verraten. Tukkikaupan volyymi oli 2,8 ja kuidun 3,2 miljoonaa kuutiometriä. Maaliskuun uudistushakkuukohteissa kuusitukin keskikantohinta oli 55,1 euroa kuutiometriltä. Harvennusleimikoissa vastaava keskihinta oli 46,7 euroa. Mäntykuitupuun keskikantohinta harvennusleimikoissa oli 14,1 ja ensiharvennusleimikoissa 13,5 euroa kuutiometriltä. Raakapuumarkkinoihin vaikuttaa myös puun tuonti, joka vuoden 2011 aikana vilkastui havukuitupuun osalta, mutta kokonaisuudessaan jäi edellisvuoden alle. Välitöntä puuntarvetta ilmaisevat hakkuut ovat olleet keskimääräisellä tasolla. Puukauppatilasto kattaa noin 83 % yksityismetsien puukaupasta, ja se perustuu puukauppasopimuksiin kirjattuihin arvioihin hakattavista puumääristä. Jos ostomäärien avulla halutaan arvioida hakkuissa kertyvää puumäärää, on käytettävä kerrointa 1,30-1,35. METLA Metsätilastotiedote 14/2012 METSÄALAN AMMATTILEHTI ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 53 Yhteistyö kuljettajakoulutuksessa luo tuottavuutta ja lisää työhyvinvointia puunkorjuussa tä-Suomen Yliopisto, Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Valtimo, Tampereen Teknillinen Yliopisto ja John Deere Forestry Oy ovat yhteistyössä kehittäneet uusia tehokkaita ratkaisuja metsäkoneiden kuljettajakoulutukseen. Projektin rahoitukseen osallistui Metsämiesten Säätiö. Uudet järjestelmällisemmät työmallit ja opetusmenetelmät nopeuttavat ja tehostavat oppimista niin metsäkonekoulujen perusopetuksessa kuin ammattikuljettajien jatkokoulutuksessakin. - Aikaisemmin metsäkonealan opiskelijat ovat opiskelleet puunkorjuuta käytännön työn kautta - työ tekijäänsä opettaa menetelmällä. Yhteistyöprojektin ansiosta on nyt saatu aikaan konkreettinen koulutusmateriaali oppikirjan ja koulutussimulaattoriympäristön muodossa koneellisen puunkorjuun tehokkaisiin työmalleihin, kertoo Heikki Ovaskainen, erikoistutkija Metsäteho Oy:stä. - Oppikirja kuvaa ensimmäistä kertaa yksityiskohtaisesti harvennus- ja päätehakkuun työmallit. Työmallien avulla korkeampaan tuotokseen päästään nyt entistä vaivattomammin ja nopeammin kuljettajakoulutuksen aikana niin kuljettajaa kuin konetta säästäen, Ovaskainen jatkaa. Kehitetyt työmallit ja opetusmenetelmät vahvistavat kuljettajan motivaatiota ja työhyvinvointia ammatillisen ydinosaamisen vahvistumisen kautta. Metsäkonekoulusta valmistunut kuljettaja hallitsee työn suunnittelun kannalta hyvät työmenetelmät ja ymmärtää työn tulokseen vaikuttavat tekijät, jotka mahdollistavat hyvän tuotostason sekä optimaalisen polttoainetalouden. Opiskelijat ovat siten myös entistä valmiimpia työelämään. I Projektityöryhmä vas. Markku Heikkinen, John Deere Forestry Oy; Teijo Palander, Itä-Suomen Yliopisto; Mikko Pulkkinen, Etelä-Savon Ammattiopisto; Jouni Kortejärvi, Oulunseudun Ammattiopisto, Taivalkosken yksikkö; Pekka Ranta, Tampereen Tekninen Yliopisto (TTY); Jenni Kokkarinen, Pohjoiskarjalan Ammattiopisto Valtimo; Harri Savonen, Pohjoiskarjalan Ammattiopisto Valtimo; Pekka Säynäjoki, Winnova; Heikki Ovaskainen, Metsäteho; Arto Peltomaa, John Deere Forestry Oy ja Ari Salmela, Jämsän Ammattiopisto. John Deere mukana työmenetelmien kehityksessä John Deeren tavoitteena on auttaa metsäkoneenkuljettajia tekemään työt nopeammin, turvallisemmin ja mukavammin. Laitevalmistajana tunnemme vastuuta metsäkoneenkuljettajien työmenetelmien kehittämisessä, työn tuottavuuden varmistamisessa sekä nuorten alalle hakeutuvien opiskelijoiden motivoimisessa. Ammattitaitoisen metsäkoneenkuljettajan työhyvinvointi on ensiarvoisen tärkeää ylläpitää koko työssäoloajan. Paremmin hallitut ja oikeanlaiset työmenetelmät ovat oleellinen osa metsäkoneenkuljettajan työhyvinvointia. Pohjoismaissa metsäkoneenkuljettajakoulutus on korkealla tasolla. Uusien työmallien ja opetusmenetelmien tarve kasvavilla katkotun puutavaralajimenetelmän markkinoilla on ensiarvoisen tärkeässä asemassa. John Deere hyödyntää projektista saatuja tuloksia maailmanlaajuisesti kuljettajakoulutukseen kehitetyssä TimberSkillsoppimisympäristössä. Ensimmäinen TimberSkills-yhteistyöprojekti alkaa Etelä-Amerikassa keväällä 2012. ammattilehti.fi uutiset joka päivä! Ville Ovaskainen, Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Valtimo, demonstroimassa simulaattoriharjoitteita. Koulutussimulaattori avainasemassa Uusien työmallien perusopetus tapahtuu suunnitellusti ja vaiheittain modernilla John Deeren kehittämällä koulutussimulaattorilla TimberSkills -oppimisympäristössä. Suoritettuaan yksityiskohtaiset oppitunnit ja harjoitustehtävät koulutussimulaattorilla opiskelija on valmis aloittamaan harjoittelun oikealla koneella. Oppimisen etenemistä seurataan John Deeren TimberLinkTM -järjestelmällä sekä simulaattoriharjoitteissa että varsinaisessa koneharjoittelussa. TimberLink-seurantajärjestelmän tarkka mittauspalaute tehostaa oppimista merkittävästi. Opettaja ja opiskelija saavat luotettavaa palautetta oppimisen etenemisestä ja harjoitukset osataan näin suunnata yksilöllisesti oikeisiin asioihin. TimberLink -seurantaohjelma antaa raportin tehdystä työstä ja vertaa sitä ns. huippukuljettajan työmenetelmään. Projektissa kehitettyjä työmalleja ja uutta oppimisympäristöä on testattu nuorisoasteen ja aikuiskoulutuksen opetuksessa Pohjois-Karjalan ammattiopisto Valtimolla. Uusien järjestelmällisten työmallien ja mittauspalautteen käyttöä on myös testattu ammattikuljettajien koulutuksessa. Oppimistulokset ovat parantuneet ja palaute sekä opettajilta että opiskelijoilta on ollut erittäin positiivista. Oppimisympäristö on lisännyt simulaattoriharjoittelun mielekkyyttä tarjoamalla selkeitä tavoitteita harjoitteluun. Tuottavuuden kasvu sekä työhyvinvoinnin parantuminen ydinosaamisen hallinnan varmistumisen kautta oli merkittävää erityisesti ammattikuljettajilta saadun palautteen mukaan. Metsäkonekoulusta valmistuva metsäkoneenkuljettaja hallitsee valmistuttuaan vähintään yhden perustyömallin harvennushakkuuseen sekä päätehakkuuseen ja pystyy Timber Link -seurantaohjelman avulla parantamaan työn tuottavuutta entisestään. metsuri.fi 54 KONEURAKOINTI ONEURAKOINTI METSÄALAN AMMATTILEHTI Savitaipale 12.3. John Deere esitteli uutta 1270E IT4 -harvesteria kevään työnäytöskiertueella. Kuvassa ollaan maaliskuussa Savitaipaleella vielä melko talvisissa maisemissa. Uusi John Deere 1270E IT4 -harvesteri työnäytöskiertueella J ohn Deere Forestry Oy esitteli uutta John Deere 1270E IT4 -harvesteria kevään työnäytöskiertueella. Työnäytökset järjestettiin huhti-toukokuun aikana Savitaipaleella, Asikkalassa, Kangasniemellä, Iisalmessa ja Äänekoskella. Toukokuun lopussa uuden sukupolven John Deere 1270E IT4 -harvesteriin pääsee tutustumaan Rovaniemen lähistöllä ja kesäkuun alussa Kainuussa. IT4 -sarjan koneet täyttävät Interim 4 / Stage 3B -päästömääräykset EGR:n eli pakokaasujen kierrätyksen avulla. - Uutta moottoriteknologiaa ja muutenkin uudistunutta 1270E IT4 -harvesteria tultiin katsomaan suurella joukolla kaikilla työnäytöspaikkakunnilla. Erityisen paljon oli väkeä Iisalmessa jossa kävi päivän aikana jopa 400-500 henkilöä mikä on aivan mahtava määrä, kertoo John Deere Forestry Oy:n Suomen jälleenmyynnin aluejohtaja Tommi Ekman. Kiristyvät työkoneiden päästömääräykset tietävät entistä edistyksellisempää teknologiaa mikä tietenkin myös maksaa Katso video 1270E IT4 harvesterin työskentelystä www.ammattilehti.fi Uudessa John Deere 1270E IT4 -harvesterissa Interim 4 / Stage 3B päästömääräykset alitetaan EGR:llä eli pakokaasujen kierrätyksellä. John Deeren uusin metsäkoneteknologia kiinnostaa kovasti urakoitsijoita - metsät täyttyivät ammattilaisista joka paikkakunnalla. enemmän. - Tätä kustannusta John Deere kompensoi entistä tuottavammilla metsäkoneilla joissa on pienempi polttoaineenkulutus ja myös koneiden äänitaso tulee laskemaan entisestään samalla kun ympäristön kuormitus pienenee minimiin, ilmoittaa Ekman. John Deere 1270E IT4 -koneessa on tapahtunut merkittävä tuottavuuden parannus jos sitä verrataan edellisiin Stage 3 päästötason moottorilla varustettuihin koneisiin. - Moottorissa on enemmän tehoa samoin kuin hydrauliikassa, joten kone ei kyykähdä missään tilanteessa. Kehittynyt hydrauliikka ja tuplapumppujärjestelmä on nostanut huomattavasti koneen hydrauliikan tehoa, sanoo Ekman. Työnäytöskiertueella herätti ensimmäisenä huomiota uuden koneen hiljaisuus ja savuton pakoputki. - Kone on todella äänetön, sen vierestä saa kulkea metsässä läheltä ilman että sitä äänen perusteella huomaa. Moottorin jäähdytin pitää melkein kovinta ääntä eli moottorin äänet ovat lähes kadonneet, Ekman toteaa. Ammattimiehet kiinnittivät huomiota myös uutuusmallin mittatarkkuuteen. - Monet urakoitsijat pääsivät kokeilemaan konetta puunkaadossa ja mittatarkkuus sekä mitalle ajo sai positiivista palautetta; puu menee hienosti läpi harvesteripäästä koneen ollessa tunnoton puun ja oksien koolle. Kiertuekone oli tehokas yleiskone eli siinä oli keskisuuri H 414 -koura jossa on joukkokäsittelymahdollisuus. Pitkällä puomilla varustettuna kone soveltuu hyvin myös harvennuk- sille, kertoo Ekman. Uusien John Deere IT4 -sarjan koneiden sarjatuotanto alkaa tämän vuoden kuluessa. - Alkusyksyn FinnMetkossa on luvassa uusia IT4 -malleja; muutos alkaa moottoriteholtaan isommasta päästä edeten pienempiin, sanoo Ekman. John Deere on julkistanut myös moottoristrategiansa vuonna 2014 voimaanastuviin entistäkin tiukempiin Tier 4 Final -päästömääräyksiin. Silloin otetaan käyttöön urearuiskutus. John Deere 1210E -kuormatraktorin kääntyvän ohjaamon edut näkyvät tehokkaana ja mukavana työskentelynä. Savitaipaleen työnäytöksessä arvotun John Deere 175 -juhlavuosikellon voitti Metsäkonetyö M. Törönen Taavetista. METSÄALAN AMMATTILEHTI Asikkala 15.3. ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 55 Kävelevä harvesteri esillä John Deere -näyttelypaviljongissa Yhdysvalloissa John Deere Forestry Oy:n Itä-Suomen aluekouluttaja Jorma Hakulinen kertoi tarkemmin uuden IT4 -moottorin tekniikasta. Kävelevä Lokkeri -metsäkone on jatkossa kunniapaikalla Deere & Companyn näyttelypaviljongissa yhtiön kotikaupungissa Molinessa. Metsäkoneurakoitsijat ottavat tyytyväisenä vastaan uutuuskoneiden kasvaneen tuotoksen ja pienentyneen polttoaineenkulutuksen. M aailman ensimmäinen kävelevän metsäkoneen prototyypiksi valmistettu Lokkeri -harvesteri on nyt nähtävillä Deere & Companyn näyttelypaviljongissa Molinessa, Illinoisin osavaltiossa, Yhdysvalloissa. Nykyiseen John Deere Forestry Oy:öön kuuluva, aiemmin nimellä Plustech Oy toiminut tutkimus- ja kehitysyksikkö kehitti 1990-luvulla kaksi kävelevän metsäkoneen prototyyppiä. Deere & Companyn näyttelypaviljonkiin siirretty kävelevä metsäkone on ensimmäinen hakkuupäällä varustettu kävelevä harvesteri ja valmistunut vuonna 1994. Testien aikana sille kertyi noin 2000 työtuntia. Kävelevän metsäkoneen prototyypeillä autettiin tuottavien ja ympäristöystävällisten koneiden tuotekehitystä. Koneen jalkojen sensorit reagoivat automaattisesti pehmeään, kaltevaan tai epätasaiseen maastoon, ja tietokoneohjaus ohjasi painon ja tuen tasaisesti kaikille kuudelle jalalle. Kone ylitti maaesteet yksinkertaisesti kävelemällä niiden yli. Koneen kuljettaja pystyi säätämään maavaraa ja jokaisen Metsäkonepalvelu Oy:n Timo Tolppa (vas.) vaihtoi kuulumisia tuttujen kanssa savottanuotiolla Asikkalassa. askeleen korkeutta. Aikaansa edellä olleet kävelevät metsäkoneet eivät päätyneet tuotantoon. Konseptin kehittämisessä käytettyä teknologiaa, mm. automaatiota ja vakaamisjärjestelmän teknologiaa, on sen sijaan kehitetty edelleen ja sovelletaan nykyisin kaikissa John Deere -metsäkoneissa. Edistyksellisen kehitystyön ansiosta nykyisten harvesterien ohjausjärjestelmät, hydrauliikka ja voimansiirto myös kuormittavat vähemmän maastoa. Kävelevä Lokkeri-metsäkone on erinomainen esimerkki teknisen osaamisen tasosta Suo- messa. Se ilmentää vahvaa luottamusta innovatiivisen teknologian soveltamismahdollisuudesta erittäin hankalaan maastoon. Osoituksena suomalaisen teknologian arvostuksesta kävelevä metsäkone on nyt kunniapaikalla näyttelyssä Deere & Companyn näyttelypaviljongissa yhtiön kotikaupungissa Molinessa. Paviljongin uusittu näyttely avattiin 15. helmikuuta juhlistamaan Deere & Companyn 175. toimintavuotta. Viime vuonna John Deere Forestry Oy lahjoitti v. 1999 valmistetun kävelevän Plusjack -metsäkoneen Suomen Metsämuseo Lustolle. Äänekoski 26.4. Äänekoskella työnäytöksissä esiintyi uuden 1270E IT4 -harvesterin lisäksi Forest-Linna Oy:n uudenkarhea 1210E -kuormatraktori. Vuonna 1994 valmistunut kone on ensimmäinen hakkuupäällä varustettu kävelevä kone ja testien aikana sille kertyi noin 2000 työtuntia. NDI Finland Oy 1270E IT4 -harvesteriin pääsee tutustumaan seuraavaksi toukokuun lopulla Rovaniemen lähistöllä ja kesäkuun alussa Kainuussa. 56 KONEURAKOINTI ONEURAKOINTI METSÄALAN AMMATTILEHTI N isula Forest Oy on Jämsän Hallissa sijaitseva metsävarusteiden ja -laitteiden suunnitteluun, tuotekehitykseen ja valmistukseen erikoistunut yritys. Päätuotteita ovat energia-, hakkuu-, ja yhdistelmäkourat. Yritys on yksi voimakkaimmista suunnannäyttäjistä pienpuun energiakorjuuseen käytettävien laitteiden suunnittelussa ja valmistuksessa. Vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä, Nisula Forest Oy tuo markkinoille uuden Nisula N4 -hakkuukoneen, joka on suunniteltu kustannustehokkaaseen aines- ja energiapuun korjuuseen harvennuksille. - Hakkuut Suomen metsissä kohdistuvat tulevaisuudessa entistä enemmän harvennuksille. Tilastokeskuksen metsäkonealan kustannusindeksin uudistamisen taustatyössä viime vuonna laskettiin hakkuukoneen tuntikustannukseksi noin 93 euroa tunnilta. Hakkuukonekalusto, joilla suurin osa harvennuksista nykyään tehdään, ovat kustannustasoltaan aivan liian kalliita, kertoo Nisula Forest Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Kalle Mattsson. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan bioenergian korjuun kasvu lisää metsäkoneiden tarvetta. - Niiden valmistus pysyy siksi arvion mukaan kasvualana. Uusimpien kansallisten ilmastoja energiatavoitteiden mukaisesti tavoitteena on metsähakkeen käytön lisääminen nykyisestä 6,9 miljoonasta kuutiometristä noin 13,5 miljoonaan kuutiometriin vuoteen 2020 mennessä. Pääosa metsäenergian hyödyntämisen kasvusta tulisi tapahtua pienpuulla, jossa haasteena ovat pienpuun korjuukustannukset. Ponnisteluja energia - ja ainespuun kustannustehokkaampaan korjuuseen harvennuksilta on tehostettava, Mattsson jatkaa. Nisula Forest Oy aloittaa hakkuukoneiden valmistuksen Uusi metsäkonevalmistaja Suomeen Hakkuut Suomen metsissä kohdistuvat lähivuosina entistä voimakkaammin harvennuksille, ainespuun ja energiapuun korjuuseen. Harvennuksilla hyvää tulosta voi tehdä ainoastaan tehokkailla ja kustannustasoltaan edullisilla koneilla. Tähän tarpeeseen on kehitetty uusi Nisula N4. Kustannustehokasta tuottavuutta Uuden Nisula N4 hakkuukoneen suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota koneen kustannustehokkuuteen ja tuotokseen sekä ainespuun - että energiapuun korjuussa harvennuskohteilta. - Harvennushakkuilla olisi päästävä tilanteeseen, jossa korjuu tapahtuu pääasiassa päivän- näöllä. Pimeällä laadukkaan harvennuksen tekeminen on huomattavasti vaikeampaa. Ei ole kenenkään etu, että harvennuksia tehdään väkisin pimeällä; ei metsänomistajan eikä koneyrittäjän. Toisen vuoron saaminen kannattavaksi pimeään aikaan on todella haastavaa. Harvennuskoneiden, joiden kustannustaso on oikeassa suhteessa harvennuksilta saatavaan tuotokseen antaa paremmat mahdollisuudet päästä tähän tavoitteeseen, sanoo Mattsson. Taustalla kaksi vahvaa kotimaista yhtiötä N4 hakkuukone on kahden vahvan kotimaisen yhtiön yhteistyön tulos. Alustan Nisula N4 hakkuukoneelle valmistaa Lännen Tractors Oy Loimaalta. - Tässä koneessa yhdistyy hienolla tavalla kahden kotimaisen yrityksen yhteistyö. Vahva, vakaa ja ketterä, runko-ohjattu Lännen -peruskone on oivallinen lähtökohta kustannustehokkaalle hakkuukoneelle, kertoo Jan Aspvik Lännen Tractors Oy:stä. Alustan valmistus tulee kasvattamaan Loimaalla tuotettavien koneiden lukumäärä ja näin valmistuksen henkilöstömäärää tullaan lisäämään nykyisestä 120 henkilöstä tarpeen mukaan. Hakkuukoneprojektin myötä Nisula Forest Oy:n tarvitsema lisätyövoiman määrä on alkuvaiheessa noin 10 henkilötyövuotta. - Riittävä hydrauliikan kapasiteetti saavutetaan jo 13001400 r/min, leimikosta ja hakkuupäästä riippuen. Tämä takaa erittäin alhaisen polttoainetalouden. Mittauksiemme mukaan noin 6.8-7,9 l tunnille leimikosta riippuen, ilmoittaa Mattsson. Voimansiirto tajoaa vetovoimaa metsään ja nopeutta tielle Hydrostaattinen voimansiirto lukollisilla akseleilla takaa tasaisen ja varman kulun vaikeissakin maastoissa. Ajaminen on tarkkaa ja hallittua. Kun on aika vaihtaa leimikkoa, se tapahtuu tarvittaessa nopeasti. Maksimi nopeus siirtoajossa on 45 km/h. Ohjaamossa ainutlaatuinen työmukavuus Erittäin hiljainen ohjaamo takaa työssä viihtymisen ja jaksamisen. Harvennushakkuilla on erittäin tärkeää, että kuljettaja pysyy virkeänä koko työpäivän ajan. Se lisää tuottavuutta. - Isot lasipinnat antavat erinomaisen näkyvyyden työskentelyalueelle, ylös puiden latvoihin sekä alas koneen viereen. Pystyt istumaan rennosti laadukkaassa istuimessa ilman kurkkimista. Sekin lisää tuotta- Suomalainen sydän Uuden Nisula -hakkuukoneen moottorina on kotimainen Agco Sisu Power 4.9 CWA. Tämän pitkäiskuisen 4-sylinterisen moottorin teho - ja vääntökäyrät ovat optimoitu hakkuutyöhön. Alustat Nisula N4 hakkuukoneisiin valmistaa Lännen Tractors Oy. Vahva, vakaa ja ketterä runko-ohjattu Lännen -peruskone on oivallinen lähtökohta kustannustehokkaalle hakkuukoneelle. METSÄALAN AMMATTILEHTI vuutta, toteaa Mattsson. Hallintalaitteet on sijoitettu ergonomisesti oikein ja hyvin käteen istuvilla minivivuilla pystytään hoitamaan kaikki hakkuutyössä oleelliset asiat ergonomisesti. Nisula hakkuukoneen vakiovarusteena ovat laadukkaat äänentoistolaitteet, joihin voit kytkeä vakiona olevan iPad2:n. Sen lisäksi, että iPadiltä löydät koulutusvideot ja ohjekirjat, se takaa myös viihtyvyyden pitkinäkin työpäivinä lempimusiikkisi parissa. takin, sanoo Mattsson. ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 57 Hakkuupäät 425H ja 425C on luotu tuottamaan Nisula -hakkuupäät ovat tunnettuja tuottavuudesta ja laadusta. Ne ovat täynnä ominaisuuksia, joiden ansiosta kouran käytettävyys on helppoa ja sujuvaa. Kourien ominaisuudet ovat hiottu huippuunsa kymmenien tuhansien käytännön työn tuoman kokemuksen perusteella sekä vuosien saatossa tulleiden asiakastoiveiden pohjalta. - Uusissa 425 -hakkuupäissä on paljon uusia ominaisuuksia. Kourissa on uudet koneistetut etuterät, joilla saavutetaan entistä parempi kulutuskestävyys sekä suurempi puhtaaksikarsintaläpimitta. Isommat vetomoottorit antavat 20% aikaisempaa enemmän syöttövoimaa. Kourat on nyt varustettu isommalla laipalla, jolla saavutetaan 425 mm:n kertakatkaisu läpimitta ja uusi avarampi syöttölohko vähentää tehohäviöitä, kertoo Mattsson. Uusi Nisula 425C on monikäyttömalli, jossa ohjausjärjestelmä hyödyntää kuormausleukoja myös hakkuutyössä. Kuormausleuoilla saadaan tukeva ote puusta kaadon ja syötön ja aikana. - Mittatarkkuus paranee, työ nopeutuu ja tulee kaikin puolin sujuvammaksi. Erillisten kuormausleukojen ansiosta puutavaran siirtely, kuormaus ja lajittelu sujuvat ongelmitta. Lisäksi oksien yms. siirtely sujuvat helposti hakkuun aikana. 425C on erinomainen vaihtoehto kohteille, josta tehdään ainespuun ohella myös energiapuuta. Runkojen ja oksien siirtely sujuvat hienosti hakkuun aikana. Tuskin koskaan C-mallin ostaja on luopunut kuormausleuoista seuraavan investoinnin yhteydessä. Kouran ominaisuudet on itse koettava, Mattsson toteaa. Kunnostetut Kopa -vaihto-osat K oneosapalvelun vaihto-osat on nopea ja edullinen tapa saada pysähtynyt metsäkone jälleen käyttökuntoon. - Kun esimerkiksi hydraulipumppu rikkoutuu, lähetämme heti tilalle kunnostetun ja koeajetun pumpun. Rikkoutuneen osan otamme korjattavaksi ja taas edelleen käytettäväksi. Varastostamme löytyy joka hetki kattava valikoima osia kuten nosturin osat sekä voimansiirron ja hydrauliikan komponentit useimpien metsäkonemerkkien malleihin, kertoo Koneosapalvelu Oy:n toimitusjohtaja Mika Aliranta. Suoraan varastosta löytyy myös mm. kääntökehän laakerit, teli- ja runkolaakerit uutena tai vaihto-osana useimpiin metsäkonemerkkien malleihin sekä laajasti erilaisia varaosia. Vaihtoosat kunnostetaan ja koeajetaan omassa korjaamossa. - Kunnostuksen tehnyt mekaanikko ottaa allekirjoituksellaan vastuun siitä, että työ on tehty huolellisesti ja annamme jokaiselle vaihto-osalle takuun. Yksittäisten osien lisäksi pyrimme kunnostamaan myös isompia kokonaisuuksia, jolloin osien käsittely ja asentaminen on helpompaa. Kunnostamme runsaasti metsäkoneiden nostureita ja Koneosapalvelun kunnostamat vaihtonosturit on aina 10vuotistarkastettu. Meillä on oma asentaja joka on suorittanut vaativan nosturintarkastajan tutkinnon, sanoo Aliranta. Viime aikoina Koneosapalvelu on kunnostanut yhä enemmän myös harvesteripäiden vetomoottoreita joita löytyy vaihtoosina suoraan hyllystä. Voimakas liikeratakuormain Nisula P895 Nisula N4 -hakkuukoneen kuormain on valmistettu ultralujasta teräksestä, jonka ansiosta kuormaimen painoa on saatu alemmaksi. Nostovoimat ja puomistojen mitat on optimoitu juuri koneeseen sopivaksi. Nosturin ulottuma on 10,0 metriä ja nostovoima täydellä ulottuvuudella 660 kiloa. - P895 on suunniteltu varta vasten harvennuksille yhdessä Nisula 400-sarjan hakkuupäiden kanssa. Nopea ja tarkka kuormaimen hallinta, hyvät liikeradat, kuormaimen optimaalinen sijoittelu kuljettajaan nähden sekä riittävät nosto- ja kääntötehot tekevät työnteosta nopeaa ja tuottavaa. Kuormaimen kuljettajakohtainen säätö on yksinkertainen terminaalin kautta, kertoo Mattsson. Kuormaimen N4-hakkuukoneeseen valmistaa Logmer Forest Oy Ltd. Koneosapalvelu kunnostaa suuria määriä metsäkoneiden nostureita joita tarjotaan asiakkaille joko kokonaisina tai vaihtokomponentteina. Kunnostus ja koeajo tapahtuu omassa korjaamossa. Kuvassa metsäkonenostureiden runkopuomin osia menossa kunnostukseen. Nisula NCU3 kouranohjausyksikkö Uusi NCU3 -mittalaite on rakennettu neljän vuosikymmenen tuoman kokemuksen pohjalta. Nisula NCU3 ohjaa tarkasti hakkuupäätä. - Uusi elektroniikka sukupolvi on tuonut järjestelmään lisää laskentatehoa. Sen valikkorakenne on tehty yksinkertaiseksi käyttää, jotta jokainen kuljettajan tarvitsema asetus on helppo löytää. Hydrauliikan ohjaus on viety uudelle tasolle, jonka ansiosta mitalle ajetaan nopeasti ja tarkasti. Tarkkuus on hyvä kaikissa olosuhteissa. Anturisähköt ovat erillisen sulakkeen takana, jolloin mahdolliset anturivauriot vähenevät huomattavasti, opastaa Mattsson. Jakauma- ja arvoapteeraus on uuden elektroniikkasukupolven ja kasvaneen laskentatehon ansiosta tarkka. Myös uusi kehittynyt algoritmi maksimoi tuotoksen. - Karttaohjelmien lukuun ja tiedonsiirtoon käytettävä PC on erillisenä toteutuksena, jolloin sulautettu ratkaisu takaa luotettavuuden. Mahdolliset Windows/PC-ongelmat ei seisauta hakkuuta. PC:n laskentateho ei vaikuta mitenkään hakkuuseen, joten metsäyhtiön ohjelmistot karttoineen saavat olla raskai- Koneosapalvelu on nostanut hydraulikomponenttien kunnostusvolyymia entisestään. Hydraulikomponentteja löytyy laajasti suoraan hyllystä. Nisula jarruriipukkeet Kipeät niskat ja hartiat saavat työpäivät tuntumaan raskailta. Laadukkailla jarruriipukkeilla on todella iso vaikutus kuljettajan "rentoon" työskentelyyn ja työssä jaksamiseen. - Nisula -jarruriipukkeiden ansiosta hakkuupää tottelee sinua ahtaimmissakin puun väleissä. Jarruriipukkeet ovat lähes huoltovapaat. Riipukkeen ansiosta työstä tulee tuottavampaa ja koura on nopeampi viedä puulle. Myös korjuujälki on parempi, koska koura ei heilu puomin päässä. Jarruriipuke mahdollistaa myös nopeamman peruskoneen siirtelyn leimikon sisällä - kouran liike pysyy hallinnassa eikä heittele puolelta toiselle. Ja jarruriipukkeen ansiosta on rennompi tehdä työtä, kun kouran hallinta on täsmällisempää, kiteyttää Mattsson. METSÄALAN AMMATTILEHTI ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 59 Ponsse metsäkoneet ja SCR -moottorit P onssen ratkaisu uusien päästörajoitusten täyttävän teknologian moottoreissa on SCR -teknologia. Ponsse on siirtynyt uusiin SCR-teknologian Euromot 3Bmoottoreihin kaikissa 205 kW:n moottorilla varustetuissa Ponsse -metsäkoneissa. Muutos koskee EU-alueelle myytäviä konemalleja. EU-alueen ulkopuolella kaikki konemallit varustetaan edelleen 3A-moottoreilla. Mercedes-Benzin 205 kW:n moottorit on käytössä Ponsse Ergo -harvesterissa, Ponsse Buffalo-, Ponsse Elephant- ja Ponsse ElephantKing -kuormatraktorissa sekä Ponsse BuffaloDual -yhdistelmäkoneessa. Muissa moottorikokoluokissa (4-sylinteriset 129 kW ja 145 kW -moottorit sekä Ponsse Bearin 6-sylinterinen 240 kW moottori) siirtyminen uuteen teknologiaan tapahtuu Euromot 4 -tason tullessa voimaan vuoden 2014 aikana. Ponsse siirtyy uuteen moottoriteknologiaan ns. etuostomoottoreiden kautta, joihin on investoitu merkittävästi asiakkaiden toiveesta. Suuri investointi moottoreihin on osoittautunut kannattavaksi ratkaisuksi. Pitkän testiajan ansiosta moottoreiden toiminta on varmaa ja uudet moottorit ovat käytännössä osoittautuneet paitsi tehokkaiksi myös polttoainetaloudellisiksi. talliset typen oksidit vaarattomiksi typeksi ja vesihöyryksi - Merkittävästi pienempi ilmastovaikutus - Puhtaampi ja turvallisempi työympäristö myös koneen kuljettajalle Uuden teknologian taustalla uudet rajoitukset Euroopan Unionin ja PohjoisAmerikan uudet päästörajoitukset ei-tieliikennekäyttöisille, dieselkäyttöisille työkoneille, Euromot (EU) ja Pohjois-Amerikka Tier-säädöstö (PohjoisAmerikka), astuivat voimaan vuoden 2011 alussa. Säädöstöt koskevat päästörajoituksia typen oksideille (NOx) ja partikkeleille. Euromot III b sekä Tier 4i (interim) säädöstöt laskivat sallituja Nox -päästöjä 50 % ja partikkelipäästöjä 90 % verrattuna edelliseen Euromot 3a / Tier 3 tasoon. Vaadittuihin NOx -tasoihin tarvitaan moottoreihin uutta teknologiaa - yleensä joko EGR- tai SCR-järjestelmä. Ponssen ratkaisu uusien päästörajoitusten täyttävän teknologian moottoreissa on SCR-teknologia. SCRmenetelmässä pakokaasun sekaan ruiskutetaan ilmaa ja DEF-liuosta. DEF on veden ja urean liuos, joka pakokaasun lämmön avulla pelkistää pakokaasun typen oksideja vaarattomaksi typeksi ja vesihöyryksi. Ponsse on siirtynyt uusiin SCR-teknologian Euromot 3B-moottoreihin kaikissa 205 kW:n moottorilla varustetuissa Ponsse -metsäkoneissa. Ponssen ratkaisu on SCR-teknologia SCR on jälkikäsittelyjärjestelmä, joka alentaa pakokaasun ty- penoksidien (NOx) määrää. SCR menetelmässä pakokaasun sekaan ruiskutetaan ilmaa ja DEF-liuosta. DEF on veden ja urean liuos, joka pakokaasun lämmön avulla pelkistää pakokaasun typen oksideja (NOx) vaarattomiksi typeksi ja vesihöyryksi. Teknologia vaatii katalysaattorin, joka sijaitsee äänenvaimentimessa. Päästöjen vähenemisen lisäksi SCR-järjestelmä antaa parhaan mahdollisen tehon ja väännön taloudellisesti. Polttoainetta kuluu vähemmän ja vääntöä on enemmän erityisesti kuormitustilanteissa. Kun moottorin päästöistä huolehtii erillinen pakokaasun jälkikäsittelyjärjestelmä, voidaan moottorin suorituskyky optimoida parhaan tehon ja väännön saavuttamiseksi. SCR-järjestelmän edut - Moottorin korkea luotettavuus - SCR-teknologia sallii moottorin alemman lämpökuormituksen eli tehokkaamman palotapahtuman, mikä takaa monille moottorikomponenteille paremman kestävyyden - Moottorin parempi suorituskyky - Alhaisempi polttoaineenkulutus normaaliolosuhteissa - SCR-moottori ei ole herkkä polttoaineen laatuvaihteluille - SCR-moottori on helppo käyttää ja ylläpitää. Lisättävä ainoastaan DEF-lisäainetta tarpeen mukaan, ei säätö- tms. tarpeita - Useimmat suuret työkonemoottoreiden valmistajat ovat valinneet SCR-menetelmän nk. tulevaisuuden tekniikaksi, jonka kautta voidaan päästä Euromot 4 / Tier 4F -tasoille - SCR-tekniikka muuntaa hai- SCR -teknologia vaatii katalysaattorin, joka sijaitsee äänenvaimentimessa. Tampereen huoltopalvelukeskuksen uudistuneiden toimitilojen avajaiset P onssen Tampereen huoltopalvelukeskuksen uudistuneiden toimitilojen avajaisia vietettiin Pirkkalassa 30.3. yhtä aikaa konealan tapahtuman Mansen Mörinöiden kanssa. - Pirkkalassa remontoitiin asiakaspalvelutilat ja toimintaa selkeytettiin. Nyt asiakas saa konemyynnin, huoltotöiden vastaanoton, mittalaitehuollon ja varaosat samasta sisäänkäynnistä, kertoo Ponsse Oyj:n Tampereen aluemyyntipäällikkö Joel Uusi-Mikkola. Avajaisissa oli erikoistarjouksia varaosista, tarvikkeista ja työvaatteista sekä maittava ruokatarjoilu. Paikalla oli väkeä Ponssen myynnistä, huoltopalveluista ja tuotekehityksestä kertomassa uudistuneen pisteen palveluista sekä Ponssen uusimmista konemalleista suurelle joukolle avajaisvieraita. Avajaisten yhteydessä pidettiin myös onnistunut huutokauppa. Ponssen Tampereen huoltopalvelukeskus on uudistunut. Asiakkaita palvellaan edelleen tutussa osoitteessa Teollisuustie 1, Pirkkala. Tilavassa huoltohallissa oli esillä uusi Ponsse Ergo 8w -harvesteri, jota sai ihailla samalla kun nautti maittavasta tarjoilusta. Asiakas saa Pirkkalassa jatkossa konemyynnin, huoltotöiden vastaanoton, mittalaitehuollon ja varaosat samasta asiakaspalvelutilasta Ponsse Oyj:n myynti- ja markkinointijohtaja Jarmo Vidgrén (toinen vas.) vaihtoi kuulumisia tuttujen kanssa. 60 KONEURAKOINTI ONEURAKOINTI METSÄALAN AMMATTILEHTI Irkutskin alueella ei hakkuille pääse aina teitä pitkin vaan kalusto joudutaan kuljettamaan jokilaivoilla. Yleensä metsäkoneet kuljetetaan talvileimikoille laivoilla ennen jäiden tuloa ja ne työskentelevät perillä koko sesongin. Keväällä kun jäät lähtevät haetaan koneet takaisin. Kuvassa Ponsse Ergo siirtymässa talvisavotalle hieman eri tyyliin kuin meillä. Tavaralajimenetelmän koneet yleistyvät Irkutskin alueella I rkutskin alue sijaitsee Venäjällä Itä-Siperiassa Baikal -järven länsipuolella, yli 5000 kilometrin päässä Moskovasta. Vaikka ollaan todella kaukana ja haastavien olosuhteiden armoilla, yleistyy puunkorjuun ehdotonta kehityksen kärkeä edustavien tavaralajimenetelmän koneiden käyttö alueella koko ajan. Irkutskin ja läntisen naapurin Krasnojarskin alueen vuosittainen puunkorjuu on noin 25 miljoonaa kuutiota. - Alue on tärkeää tukkipuualuetta ja niinpä merkittävä osa Irkutskin alue on tärkeää tukkipuualuetta ja niinpä merkittävä osa korjatusta puusta on hyvälaatuista tukkia. Suurin osa korjatusta puusta menee Kiinaan. Irkutskin alue rkutskin alue (ven. Irkutskaja oblast) on Venäjän federaation hallinnollinen alue Itä-Siperiassa Baikalin länsipuolella. Se rajoittuu koillisessa Sahaan, I idässä Taka-Baikalian aluepiiriin, kaakossa ja etelässä Burjatiaan, lounaassa Tuvaan ja lännessä Krasnojarskin aluepiiriin. Irkutskin alueen väkiluku on noin 2,8 miljoonaa ja pääkaupunki Irkutsk jossa asukkaita on noin 580 000. Trans-Siperian junarata kulkee kaupungin läpi. Alue on pääasiassa vuoristoa ja ylänköä. Alueen merkittävimmät vuoristot ovat Sajanvuoret etelässä ja Baikalvuoret idässä. Alueen pohjoisosa kuuluu Kes- ki-Siperian ylänköön. Alueen suurimmat järvet ovat Baikal ja Bratskin tekojärvi. Suurimmat joet ovat Jeniseihin laskevat Angara ja Ala-Tunguska sekä Lena ja siihen laskevat Vitim ja Kirenga. korjatusta puusta on hyvälaatuista tukkia. Alueella on muutama isompi saha ja lukuisia pienempiä sahoja. Suuri osa puusta menee Kiinaan ja puutullien takia kiinalaiset sahaavat myös itse paljon tukkia Venäjän puolella rajan tuntumassa. Ja toki myös Venäjän sisämarkkinat ovat merkittävät, kertoo OOO Ponssen toimitusjohtaja Jaakko Laurila. Irkutskin alueella on yksi isompi sellutehdas, Bratskin kaupungin lähellä sijaitseva yli 2400 henkilöä työllistävä Ilim Pulpin sellu- ja paperitehdas joka käyttää paljon alueen kuitupuuta maksimikapasiteetin ollessa jopa 7 miljoonaa kuutiota puuta vuodessa. Tehtaan tuottamasta sellusta yli 80 % menee Kiinaan Tämän vuoden aikana otetaan käyttööön uusi laajennus mikä kasvattaa selluntuotantoa 720 000 tn vuodessa. - Kokopuuna korjuu on edelleen yleistä alueella mutta tavaralajimenetelmä kasvattaa suosiotaan koko ajan sillä sen kustannustehokkuus ja puuraaka-aineen laatu on aivan omassa luokassaan. Ponsse on keskittynyt Irkutskin alueeseen tosissaan viimeiset pari vuotta ja koneita toimitetaan alueelle kasvavaa tahtia, ilmoittaa Laurila. Irkutskin alueella tehdään hakkuita suurella tuotoksella jos vertaa moneen muuhun alueeseen Venäjällä. - Eräs asiakkaamme teki nyt talvella Ponsse Bear 8w -har- METSÄALAN AMMATTILEHTI ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 61 Ponssen hakkuunäytös Rovaniemellä 11.4. Vaikka oltiin jo pitkällä huhtikuun puolella, Ponssen Rovaniemen työnäytös järjestettiin 11.4. vielä täysin talvisissa olosuhteissa. Irkutskin alue on pääasiassa vuoristoa ja ylänköä. Alueen merkittävimmät vuoristot ovat Sajanvuoret etelässä ja Baikalvuoret idässä, alueen pohjoisosa kuuluu Keski-Siperian ylänköön. Pölkky Oy:n Petri Tolonen (vas), Ounaspuu Oy:n Jukka Juopperi ja Alpo Harju A&L Harju Oy:stä sekä muuta näytösväkeä. P Irkutskin ja Krasnojarskin alueella korjataan puuta vuosittain noin 15 miljoonaa kuutiota. Hyvillä talvileimikoilla järeän harvesterin hakkuumäärä voi olla jopa 100 000 kuutiota noin kuudessa kuukaudessa. onsse järjesti yhdessä Pölkky Oy:n kanssa hakkuunäytöksen Rovaniemellä keskiviikkona 11.4. Lumimyräkästä huolimatta näytöksessä vieraili reilut 150 kävijää. Rovaniemen kaupungin omistamassa metsässä näytöstä urakoi Ounaspuu Oy:n uusi Ponsse Ergo 8w -harvesteri C44 -nosturilla ja H6 -harvesteripäällä sekä A&L Harju Oy:n uusi Ponsse Buffalo -kuormatraktori. - Ponsse on erittäin vahvassa asemassa Pohjois-Suomen alueella; viime vuonna tänne myy- dyistä kaikista uusista metsäkoneista noin puolet oli Ponsseja. Myös tänä vuonna kauppa on käynyt hyvin ja alkuvuoden aikana on luovutettu jo toistakymmentä uutta Ponssea asiakkaille, kertoo Ponsse Oyj:n PohjoisSuomen aluemyyntipäällikkö Sampo Pulju. Suosituimmat mallit ovat pohjoisessakin Ergo ja Buffalo. - Täällä on pitkät ajomatkat, lumiset olosuhteet ja suuret kuormat joten vahva Buffalo on saavuttanut asiakkaiden luottamuksen. Ja nyt uusien moottoreiden myötä jo ennestään vahvan moottorin teho nousee 210 kW:iin, toteaa Pulju. Teemu Raitis nimitetty Ponssen Brasilian tytäryhtiön toimitusjohtajaksi Ponsse Buffalo etenee syvässä mudassa kuormanhakuun Irkutskissa. Haastavat keliolosuhteet ja vuoristoalueet asettavat koneet jatkuvaan käyttötestiin äärioloissa. D vesterilla 5 000 kuution viikkoja useita peräkkäin. Hyvillä talvileimikoilla tuotos on siten noin 35-40 kuutiota tunnissa. Tämä on paljon sillä usein Venäjällä harvesterin keskimääräinen tuotos on noin 5 000 kuutiota kuukaudessa ja noin 60 000 kuutiota vuodessa. Irkutskin alueella harvesterin talvisesongin (n. 6 kk) hakkuumäärä voi olla jopa 100 000 kuutiota, laskee Laurila. Koska puusto on järeää ja maasto-olosuhteet haastavat, käytetään Irkutskin alueella järeitä koneita. - Harvestereissa olemme toimittaneet asiakkaille Ponsse Beareja ja Ergoja, kuormatraktorit ovat olleet Elephanteja, Buffaloita ja Buffalo Kingeja, listaa Laurila. Kokonaisuudessaan tämä vuosi on jatkunut Ponssella Venäjällä vähintään yhtä hyvin kuin viime vuosi, jolloin koneita toimitettiin lähes ennätystahtia. - Uskon että myymme tänä vuonna hieman jopa viime vuotista enemmän koneita Venäjälle. Toki täällä kauppatilanne riippuu aina monesta tekijästä ja muutoksia saattaa tulla yllättäen riippuen esimerkiksi valtiovallan päätöksistä. Suurin tekijä on Kiinan ja sen naapurimaiden puun ja puutuotteiden kysyntä; vaikka siellä kasvu hieman notkahti on puun tarve edelleen todella suurta ja kasvussa. Nyt kesän aikana Venäjän WTO-jäsenyyden myötä oleellisesti laskevat puutullit varmasti piristävät puun vientiä jonkin verran eri puolilta maata ja lisäävät hakkuita ja sitä kautta mahdollisesti koneiden kysyntää. Ja on Venäjällä vireillä koko ajan uusia teollisuusprojektejakin joista osa aina toteutuukin. Viime aikoina on syntynyt sahojen lisäksi ainakin uutta levyteollisuutta ja sellu-/ paperiteollisuuteenkin investoidaan, toteaa Laurila. I ja KTM Teemu Raitis (35) on nimitetty Ponsse Oyj:n Brasilian tytäryhtiön Ponsse Latin America Ltda:n toimitusjohtajaksi 10.5.2012 alkaen. Teemu Raitis on toiminut aiemmin Sandvik Mining and Construction Oy:ssä mm. tuotelinjapäällikkönä vastaten globaalisti Sandvikin kaivoskuorma-autoista ja Latinalaisen Amerikan regioonassa lastauskoneista ja kaivoskuorma-autoista. Raitis on ollut Sandvikin palveluksessa vuodesta 2004 viimeisimpänä sijoituspaikkana Chile. Teemu Raitis raportoi Ponsse Oyj:n myynti- ja markkinointijohtaja Jarmo Vidgrénille, ja hänen sijaintipaikkansa on Mogi das Cruzes, Brasilia. Ponsse Ltda:n entinen toimitusjohtaja Claudio Costa jäi pois Ponssen palveluksesta 7.2.2012. 10.5.2012 saakka Ponsse Latin America Ltda:n toimintoja johtaa oman toimensa ohella talousjohtaja Fabio Nogueira. Fabio Nogueira on toiminut Ponsse Latin America Ltda:n controllerina vuodesta 2007. Ponsse on sitoutunut jatkamaan vahvasti toimintojensa kehittämistä Latinalaisessa Amerikassa. Viime aikoina Ponsse on erityisesti panostanut alueen koulutus- ja huoltopalveluiden kehittämiseen tukemaan kasvaneen konekannan tarpeita. Ponsse Latin America Ltda on perustettu 2005. METSÄALAN AMMATTILEHTI ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 63 S aksalainen KOX GmbH HARVESTER on solminut yhteistyö sopimuksen AFM-Forest Oy:n kanssa KOX:n laajan tuotevalikoiman edustamisesta Suomessa. KOX HARVESTER on Keski-Euroopan suurin metsätyökoneiden varusteiden ja kulutusosien kuten syöttörullien ja liukuesteketjujen toimittaja. Yritys on tänä päivänä osa Oregon konsernia ja KOX:n aikanaan perheyhtiöksi perustanut Rolf Korb johtaa edelleen toimintaa. - KOX:n asiakkaat Saksassa, Itävallassa sekä Ranskassa ovat oppineet arvostamaan KOX:n tuotteiden laatua ja edullisia hintoja yhdessä varmojen toimitusten kanssa. KOX:n yli 30 vuoden kokemus alalta sekä ammattitaitoinen henkilökunta yhdessä laajan tuotevalikoiman kanssa takaavat hyvän palvelun ja varmat toimitukset - nyt myös Suomessa, ilmoittaa AFM-Forest Oy:n Jari Lääperi. AFM-Forest on sopiva yhteistyökumppani KOX:lle, sillä yritykset ovat jo pitkään tehneet yhteistyötä metsäkoneiden varaosissa ja komponenteissa. - KOX:lla tiedetään, että pystyäkseen palvelemaan hyvin suomalaisia asiakkaita on palvelun tapahduttava suomen kielellä, suomalaisten asiantuntijoiden toimesta, sanoo Lääperi. AFM-Forestilla KOX:n asiakkaita palvelevat Jari Lääperi ja Jukka Lätti, joilla molemmilla on pitkä kokemus metsäkonealasta sekä sen tarvike- ja varaosatarpeista - AFM-Forest on myynyt metsäkonetarvikkeita vuodesta 1996 lähtien. KOX:n varasto sijaitsee AFM-Forestin tiloissa Jyväskylässä, jonne tullaan sijoittamaan kattava valikoima KOX:n tuotteita. Jyväskylän keskeisen sijainnin ansiosta on tarvikkeiden toimittaminen kaikkialle Suomeen nopeaa. - KOX-tuotteet ovat tunnettujen valmistajien varta vasten meille valmistamia. Koska välikädet puuttuvat, voimme tarjota korkealaatuisia tuotteita edulliseen hintaan. Laaja varastovalikoima ja kattava ammattitietämys tulevat kaupan päälle. Olemme erikoistuneet tärkeisiin tuoteryhmiin, joihin kuuluvia tuotteita ovat mm. harvesteri terälevyt ja -ketjut sekä niiden huoltovälineet, hydrauliikkamoottorit, puutavarakourat sekä metsäkonetelat ja -ketjut. Lisäksi valikoimastamme löytyy tuhansia muita metsäkoneisiin ja niiden huoltoon liittyviä osia sekä tarvikkeita, kertoo Lääperi. Yhteistyöhön liittyen on Suomessa hyvin tunnettu www. mototarvikkeet.fi metsäkonetarvikkeiden nettikauppa myyty KOX:lle. Nettikaupan tuotevalikoima kasvaa lähiaikoina moninkertaiseksi ja sivuston ulkoasu on päivitetty KOX:n värityksen ja tyylin mukaiseksi. AFM-Forest Oy on aloittanut yhteistyön saksalaisen KOX HARVESTERin kanssa, mikä on Keski-Euroopan suurin metsäkonevarusteiden toimittaja. Jari Lääperi esittelee Jyväskylän varastossa KOX -terälejyjä jotka ovat maailman suurimman terälevytuottajan valmistamia. Lisäksi tarjolla on suoraan varastosta Oregonin ja Iggesundin laipat. KOX -metsäkonevarusteet saapuivat Suomeen AFM-Forestin tiloihin Hakkutielle valmistuu KOX-varastoalue, missä varastoidaan jatkossa todella suuri määrä metsäkonetarvikkeita. KOX TRAXX -telat valmistetaan parhaasta ruotsalaisesta booriteräksestä ja niitä löytyy AFM:ltä suoraan hyllystä. KOX -tuotteet ovat tunnettujen valmistajien laatua. Teräketjuissa löytyy KOXin, Oregonin ja Carltonin tuotteet. KOX laipoista ja ketjuista on edullisia 10+30 kpl pakettitajouksia. Jari Lääperi esittelee KOXin pientarvikkeille valmistuvaa varastotilaa. KOX panostaa Suomen toimintaan vahvasti heti alusta asti. Jari Lääperi (oik.) ja Jukka Lätti palvelevat asiakkaita vankalla ammattitaidolla KOX -metsäkonevarusteissa sekä AFM-harvesterikourissa. KOXin pääkonttori sijaitsee Saksassa Stuttgartissa, jossa on todella suuret keskusvarastot metsäkone- ja metsurivarusteita. 64 KONEURAKOINTI ONEURAKOINTI METSÄALAN AMMATTILEHTI Komatsu 901TX.1 -harvesteri saa kiitosta myös metsänomistajilta S amaan aikaan helmimaaliskuun taitteessa kun Komatsu 901TX.1 -demokone jatkoi kiertuematkaansa kohti Kainuuta, ensimmäiset toimitetut koneet ovat päässeet työn syrjään kiinni. Koneyrittäjä Timo Tiainen hankki SCR -moottorisen harvennusekspertin Saimaan rannan savotoille Punkaharjulle. Tuon maakunnan metsät ovat iät ajat olleet tuulen ja myrskyn riepoteltavina; se näkyy pieninä uudistettuina metsikkökuvioina. Aikakaudet näkyvät eri puulajien suosimisena; on männiköitä, kuusikoita ja koivikoita. Mäkiset, kiviset maastot ja kuusen harvennukset; niissä Komatsu uutuus näyttää olevan omassa elementissään. Sekä yrittäjä Timo Tiainen että koneen kuljettaja Kyösti Paavilainen ovat omien sanojensa mukaan hyvin iloisesti yllättyneitä koneen uudesta moottorityypistä. Se on hiljainen ja savuton, polttoaineen kulutus selvästi alle sen mitä oli odotettu. Yrittäjä itse pitää koneessa työkierrokset tasolla 1480 rpm, monikertainen mestarikuski Paavilainen paahtaa puuta kumoon 60 kierrosta korkeammalla tasolla. Koneyrittäjä Timo Tiainen hankki uuden Komatsu 901TX.1 SCR -moottorisen harvennusexpertin Saimaan rannan savotoille Punkaharjulle. Timo Tiainen (oik.) ja kuljettaja Kyösti Paavilainen ovat iloisesti yllättyneitä koneen uudesta hiljaisesta ja savuttomasta moottorityypistä. Komatsun kääntyvä ja oikaiseva ohjaamo mahdollistaa tarkan ja tehokkaan työskentelyn harvennuksilla - ja kuljettaja viihtyy työssään. Metsänomistaja Jouko Vehviläinen kävi tarkastusvisiitillä hakkuukohteella. Komatsun työnjälkeen hän oli erittäin tyytyväinen. Metsänomistajilla on sanansa sanottavana Korjuujälki ja työn sujuminen, niistä metsänomistaja on kiinnostunut - ja uudesta tekniikasta tietysti. Tiaisen koneen ensimmäiset työmaat osuivat seuduille, missä myrsky oli hiljan tehnyt tuhojaan. Jouko Vehviläinen, joka on oman perheensä yhteismetsän puheenjohtaja, kävi tarkastusvisiitillä Timo Tiaisen, Kyösti Paavilaisen ja uuden Komatsun ensimmäisillä kohteilla, jotka olivat kuusen viljelymetsiköiden har- vennuksia Saimaan rantapenkoilla. Viereisillä kuvioilla korjattiin vielä myrskyn jälkiä; 7000 m3 oli mennyt nurin yhteismetsän puuta, mutta nuoret kasvavat kuusikot olivat säästyneet tuhoilta kuin ihmeen kaupalla. Jäi sellainen kuva, että tämän yhteismetsän hakkuut on uskottu pitkäksi aikaa juuri tämän koneen miehistölle. Jouko Vehviläinen oli heti koneen tultua käynyt tutustumassa siihen. Hän oli ollut pitkän rupeaman Kyöstin kyydissä ja seurannut hänen työskentelyään. Kääntyvää ja oikaisevaa ohjaamoa Vehviläinen piti erinomaisena ratkaisuna. Laadun seuraava askel: Uumajan metsäkonetehtaalle testauslaboratorio M etsäkoneen rakenteisiin kohdistuva koko elinaikainen rasitus on oleellinen tieto koneen suunnittelijalle. Komatsu Forestin emoyhtiössä, Komatsu Ltd:ssä raskaiden työkoneiden rakenteita on tutkittu laboratorio-olosuhteissa jo 30 vuotta. Eikä liene yllätys, että tietotaito ja tekniikka metsäkoneiden elinikäistestaukseen tulevat Japanista. Suuri hyöty syntyy ajan säästymisestä: koneen viiden vuoden elinsyklin tapahtumat voidaan toistaa laboratorio-olosuhteissa äärimmäisen tarkasti ja analyyttisesti reilussa kuukaudessa. Tapahtuma, jota laboratorion testilaitteisto kulloinkin toistaa, on tallennettu käytännön työstä. Koneen kriittisiä komponentteja ovat ne, joissa on paljon hitsausta tai monimutkaisia rakenteita; esimerkkeinä metsäkoneesta voi mainita rungot, kuormaimet, nosturit ja kotelot. Toisaalta mikä tahansa koneen osa voidaan käydä testiohjelmalla läpi. Käytännön olosuhteissa tapahtuvaa tuotteiden testausta ei uusi keskus tule vähentämään. Testitoiminnan tuloksena syntynyt riskien ja varmuuksien kartoitus auttaa myös tuotekehitystä toteuttamaan uudet ideansa nope- ammattilehti.fi Komatsu Forestin Uumajan metsäkonetehtaalla otetaan käyttöön uusi testauslaboratorio, jossa voidaan testata mikä tahansa koneen osa. ammin. Tämä reilu parin miljoonan investointi on linjassa omistajan strategioiden kanssa. Se on yksi askel eteenpäin laadun syste- maattisessa kehittämisessä ja oleellinen osa nykyistä yrityskulttuuria, jota kuvataan sanoilla: Komatsu Way - Forestry Quality METSÄALAN AMMATTILEHTI ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 65 Lapin 54. Metsätalouspäivät 9.-10.2. - pohjoisen asiat kahdessa päivässä Suomessa ensi esiintyminen loppukesän FinnMetko-näyttelyssä L apin metsätalouspäivien paikka vaihtui Rovaniemeltä Leville. Se ei tahtia haitannut. Levi Summit kongressikeskus tarjoaa toimivat puitteet tällaiselle liki neljänsadan ihmisen kokoontumiselle. Tunturin ylärinteeseen rakennettu keskus näköalahotelleineen on altis tuulille ja on kylmä paikka oleskella ulkona, sen varmasti päivien osanottajat panivat merkille - onneksi tilaisuus pidettiin sisätiloissa. Metsätalouspäivien ohjelma näytti paperilla ähkyltä, mutta oli toteutuessaan kaikkea muuta: lyhyitä täsmäesityksiä, aiheet sijoitettuna pohjoisen metsällisiin puheenaiheisiin. Lapin 54. Metsätalouspäivät järjestettiin 9.-10.2. Levi Summit kongressikeskuksessa. Hyvien esitelmien aiheet sijoittuivat pohjoisen metsällisiin puheenaiheisiin. Matkailusta ja metsästä Levi on havainnollinen ympäristö puhua matkailun ja metsätalouden viharakkaussuhteesta. Kongressikeskuksesta avautui tuhansien hehtaarien maisema, josta metsätalouden jälkiä ei löytänyt etsimälläkään. Matkailun ja metsätalouden suhteeseen Metlan professori Liisa Tyrväinen toi tutkimuksen näkökulmaa. Tutkijoiden haastattelemien turistien mielipidettä kysyttäessä ei ikäviä yllätyksiä ole tullut esille; sopivasti toteutettu metsätalous ei matkailijaa haittaa, ja lumi peittää radikaalitkin toimenpiteet vilkkaimpana sesonkina. Mikä mukavinta, lapinkävijä on periaatteessa valmis korvaamaan jotain hänelle säästetystä luonnosta. Sopivia matkailulta metsätaloudelle perittävien maksujen perusteita ja mekanismeja pohdiskeli Kittilän Mhy:n metsätalousinsinööri Juha Laine esitelmässään. Hän muistutti myös, että virkistyskäyttö kaavoituksen kriteerinä ei aina kohtele oikeudenmukaisesti kaikkia maanomistajia. Metsähallituksen aluejohtaja Kirsi-Marja Korhosen laaja alustus käsitteli metsätalouden roolia nyt ja tulevaisuudessa ekosysteemipalvelun tuottajana. Matkailun osalta alustaja käänsi uuden näkökulman ja kysyi retorisesti miltä tuntuu kun metsätalouden ammattilainen katsoo matkailulle säästetystä metsästään näitä Levin paljaita laskettelurinteitä ja sinne rakennettuja "tötteröitä". sia muita ongelmia on kasaantunut ratkottavaksi tuulivoimapäällikkö Jouni Tolosen mukaan. Julkistetuista Fortumin hankkeista vain pieni osa on Lapissa, mikä johtuu harvasta ja siirtokyvyltään vaillinaisesta sähköverkosta, talven jäätymisongelmista sekä suoja-alueista. Jopa Kittilän lentoliikenteen edellyttämä lentokorkeuspinta estää Fortumin ja Metsähallituksen yhteisen Kuolavaara Keulakkopään tuulipuistohankkeen etenemisen; nykytekniikan mukainen tuulivoimala kun ei ole mikään pikkuinen mylly, roottorin halkaisija voi suurimmillaan olla 160 metriä. Hakkuutulojen potentiaali saattaa pohjoisen metsistä pienentyä, mutta kaivostoiminnan antamat mahdollisuudet tuovat uutta tulevaisuuden uskoa Lapissa. Keskustelua on tähän saakka käyty pääasiassa kaivosten aiheuttamien ympäristövaikutusten tiimoilta, toki metsänomistajatkin ovat heränneet ja muistuttavat kaivannaisteollisuuden vaikutuksista metsätalouteen. Kaivos tuo rahaa ympäristölleen heti perustamisvaiheesta lähtien, mutta sen vaikutus maankäyttöön on totaalinen. Kun kaivos on perustettu, mitään muuta ei niiden aitojen sisäpuolella tapahdukaan: ei marjasteta, metsästetä, kasvateta puita tai laidunneta poroja. Valtausten ja toiminnassa olevien kohteiden määrä kasvaa, pintaalaltaan ne edustavat kuitenkin Lapin maa-alasta promilleluokkaa. Kaivosteollisuuden näkymistä metsätalouspäivillä alusti alan kokenut ammattilainen Heino Alaniska. puuenergian puolesta. Tuet ja politiikan häilyminen pitävät yllä jatkuvaa epävarmuutta. Pitkään vireillä ollut Rovaniemen Suosiolan rinnalle rakennettava Mustikkamaa -voimala on viivästynyt valitusprosessien vuoksi. Lämpöä ja sähköä tuottavan uuden voimalan vitkuttelun syyksi on väitetty myös Perämeren rantaan tulevaa ydinvoimalaa. Ei puun muuttaminen kilpailukykyiseksi energiaksi mitenkään yksinkertaista ole, vaikka puun puolesta puhuu suhteellisen alhainen tukien tarve ainakin CHP -tuotannossa. Lauhdesähkön tuotannossa toimitusjohtaja Tykkyläinen näki puun polton varsin kilpailukyvyttömäksi. Hiili ja turve jyräävät siellä kuten tähänkin saakka. Komatsu Forest esittelee uudet kuormatraktorit Energiaa nuorista metsistä Metsäliitto muutti nimensä Metsä Groupiksi kesken Lapin Metsätalouspäivien. Yrityksen edustaja kehittämispäällikkö Risto Lilleberg esitteli energiapuun korjuun kuvioita. Integroitu korjuu antaa mahdollisuuden metsäteollisuudelle olla mukana ottamassa haltuun pienempirunkoisia kohteita ja säätämässä vapaasti sellukattilaan ja polttoon menevän puumäärän suhdetta. Karsittu ranka on se, mitä integroidusti pyritään korjaamaan. Mittaaminen hoituu punnitsemalla lähikuljetuksen yhteydessä. Pienirunkoisesta puusta metsänomistaja saa saman hinnan meni tavara sitten minne tahansa - selluun tai Suosiolaan. Voiko energiapuuta korjata kustannustehokkaasti? Tätä asiaa oli tutkaillut eri lähteistä joensuulainen Metlan tutkija Juha Laitila. Metsähaketta pitäisi syntyä jatkuvasti miljoona mottia edellisvuotta enemmän aina vuoteen 2020 saakka. Metsälähtöisen energian vuotuinen määrä on vahvasti sidoksissa metsäteollisuuden tuotantovolyymeihin; prosessin sivutuotteet ja puunkorjuun yhteydessä talteen saatavat lajit ja niiden määrät vaihtelevat metsäteollisuuden tuotteiden kysynnän sykleissä. Kaikki katsovat harvennuksille, vaikka siellä jos missä puun talteen ottaminen on kallista. Puuta on tarjolla Lapissakin yllin kyllin. Näin todisti Suomen metsäkeskuksesta va. aluejohtaja Jukka Ylimartimo. Metlan laskelmien mukaan Lapin metsistä voitaisiin korjata vuositasolla noin 2,7 miljoonaa mottia pelkästään energiapuuta. Mutta: korjuun kannattavuuden nollaraja vaanii jo paljon aikaisemmin. Antero Siuro Komatsu esittelee ensimmäiset kaksi täysin uutta kuormatraktorimallia: Komatsu 855 (kuva) ja Komatsu 865. E nsimmäiset kaksi uutta Komatsu -kuormatraktorimallia: Komatsu 855 ja Komatsu 865 sijoittuvat tuoteohjelman keskivaiheille. Koneiden uuteen ulkonäköön eniten vaikuttaa tilavampi ohjaamo. Konepeittojen uusi design viestittää puolestaan läheisemmästä yhteydestä Komatsu -tuotemerkkiin. Moottorit vaihtuivat E3 -teknologian mukaisiksi, voimansiirto ohjauksineen tuo mukanaan kiinnostavia ominaisuuksia. viytyä myös tulevista tiukemmista pakokaasujen päästönormeista. Sekä Komatsu 855- että Komatsu 865-kuormatraktorissa on uutena ominaisuutena voimansiirron ohjaus, joka säätää moottorin ja hydrostaatin yhteistyötä; aina tarvittaessa käytössä on maksimaaliset vetovoimat ja nopeutta saadaan lisää myös ääriolosuhteissa. Komatsu Comfort-telit parantavat maasto-ominaisuuksia. Vaativan kuljettajan työympäristö Nyt esiteltävät kuormakoneet tuovat mukanaan uuden nykyaikaisen ohjaamosukupolven, missä kuljettajan työympäristö on suunniteltu vaativalle käyttäjälle: ohjaamo on avara, esteetöntä näkymää on kasvatettu ylös ja sivuille, äänitaso on saatu alhaiseksi, istuin on varta vasten vaativaan metsäkonekäyttöön tehty, lisäksi hallintalaitteiden sijoittelu ja toimivuus tekevät kuljettajan työmiljööstä loppuun saakka ajatellun. Kaksi yleiskonetta Komatsu 855 on mitoituksiltaan joka paikan kuormatraktori: 6,6 litran moottorissa on tehoa 150 kW ja kuormakapasiteettia 13 tonnia. Komatsu 865:n käyttöalue painottuu päätehakkuulle ja vaativiin olosuhteisiin. Moottorin tilavuus on 7,4 litraa, tehoa 155 kW ja vääntömomentti 1000 Nm/1500 rpm. Kuormakapasiteettia järeämmällä yleiskoneella on 15 tonnia. E3-moottoriteknologian ja uuden voimansiirron ohjauksen ansiosta koneiden polttoainetalous on erittäin hyvä. Muita yksityiskohtia: - moottoripeitto ylösnostettuna toimii turvallisena huoltotasona - MaxiXplorer 3.0 ohjaus, monipuolinen käytön- ja tuotannonseuranta - sulakkeiden LED-hälytykset - integroitu pakokaasun käsittelyaineen tankki - melukilpi moottoritilan ja ohjaamon välillä - integroitu työvalaistus jossa fiksu ohjaus - Komatsu 865-mallin Comfort-telissä portaali ja napavälitys - Komatsu 855-mallissa vaihtoehtona lyhyt takarunko Ei metsäalan seminaaria ilman energiapuuta Poltettavaa puuta pohjoisessa riittää, kiitokset Kemijärven ja Kajaanin tehtaiden vapautuneista kahden miljoonan motin kiintiöistä. Uusiutuvan energian tuotannon lisäystavoitteesta 48 % lankeaa metsähakkeen osalle, tämä selvisi Rovaniemen Energia Oy:n toimitusjohtaja Markus Tykkyläisen esityksestä. Ilmastotavoitteet, työllisyys, maaseudun elinvoimaisuus ja energiaomavaraisuus puhuvat Moottorit ovat tuttuja suomalaisia Agco Sisu Power Linnavuoren tehdas valmistaa moottorit Komatsu metsäkoneisiin. Moottoreissa käytetään pakokaasujen puhdistamiseen SCR-tekniikkaa (Selective Catalytic Reduction). Menetelmän etuna on korkea hyötysuhde, mikä tarkoittaa alhaista polttoaineen kulutusta. Kyseisellä tekniikalla katsotaan olevan hyvät edellytykset sel- Sähköä ja mineraaleja Pohjoisen palkisille on tarjolla kaksi varteenotettavaa maankäytön muotoa lisää: kaivos- ja tuulivoimateollisuus. Kovaa tulosta tahkoavalla Fortumilla on tuulipuistosuunnitelmia eri puolilla Eurooppaa. Vaikka pohjoisen tuntureilla ja vaaroilla ei ole puutetta tuulesta, monenlai- 66 KONEURAKOINTI ONEURAKOINTI METSÄALAN AMMATTILEHTI Tartu Maamess jatkaa kasvuaan o 20. kerran järjestetty Tartu Maamess 2012 jatkoi kasvuaan ja metsäala oli 19.-21.4. järjestetyssä tapahtumassa entistä vahvemmassa roolissa. J Tarton messukeskus ja sen laajat ulkoalueet olivat jo 20. kerran järjestetyn Maamessun näyttämönä. Maamess 2012 keräsi 32 120 kävijää ja näytteilleasettajia oli 302. Maamess keräsi 32 120 kävijää ja näytteilleasettajina oli 302 yritystä 11 eri maasta. - Seuraavan kerran Maa mess järjestetään 18.-20.4. 2013 eli tervetuloa mukaan, kutsuu Tartu Fairsin Markus Kiggul. Moto-Olli Oy:n Olli Mäkinen, Allan Bruksin Per Jonsson ja Ulf Österroos (oik.) esittelivät CBI ChipMax hakkuria. Virolainen Metsis -harvesteri varustettuna Keslan nosturilla ja harvesteripäällä. MC-Sales järjesti Kesla Taitokuormaajakisan. Voittaja oli Toomas Olgo - jo 3. kerran peräkkäin palkintopallilla! Volvo Estonia Oü Pärnun korjaamopäällikkö Heigo Põldsam (vas.), Autra Oü (Jenzin edustaja) myyntipäällikkö Toomas Triisa, AS Tootsi Turvas (Vapon tytäryhtiö) ostopäällikkö Jaak Raid, MC-Sales Oü markkinointipäällikkö Jouni Himanen, toimistopäällikkö Katrin Roose sekä toimitusjohtaja Olli Mäkelä. Logman on tuttu näky Maamessuilla, kuvan koneessa AFM -harvesteripää. Keslan nosturit, TimberMaxx apurunkovarustelut ja Terminator XXL -pankot jylläävät Baltian markkinoilla. Komea Mercedes-Benz Actros TimberMaxx varusteilla ja Terminator XXL-tilapankoilla jotka myy Virossa MC-Sales. ProSilva harvesterissa oli Kone-Ketosen Keto 100 Supreme hakkuupää. Parker Hannifin toi laajasti hydrauliikkaa messuille Virossa palvellaan jo kuuden myyntipisteen voimalla. Kamaz -sora-auto näytti että Venäjän kuorma-autoteollisuus ei juurikaan häpeä euroautoja. Palms -metsäperävaunut ja kuormaimet Uusi LAKO 2-SERIES -harvesteripäämallisto esiteltiin ensimmäistä kertaa yleisölle Maamessuilla. Palms -perävaunujen ja nostureiden valmistus tapahtuu erittäin tasokkaassa tehtaassa jossa laatu on ykkösasia. Palmsen omistaja ja toimitusjohtaja Anti Puusepp johtaa yritystään yhä vahvemmaksi Euroopan markkinoilla. irolainen Palmse Mehaanikakoda Oü on kasvanut nopeasti Euroopan johtavaksi metsäperävaunujen ja V kuormainten valmistajaksi. Laadukkaita Palms kuormaimia ja perävaunuja valmistuu yli 40 henkilön voimin tehtaalta kasvavaa tahtia; vuonna 2011 valmistettiin 1600 metsäkuormainta ja 1100 perävaunua. Suomen myynnistä vastaa tehtaan edus- tajana Indrek Saare joka toimii Salosta käsin. Palms -tuotteisiin pääsee tutustumaan syksyn FinnMetko 2012 -messuilla. Reijo "Reka" Kankainen esitteli uutta nosturitelinettään Brenton Oü:n johtajan kanssa joka myy telineen ja Rekapankot Baltiassa. 68 KONEURAKOINTI ONEURAKOINTI METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 69 Techagro 2012 Tsekki, Brno, 31.3.-4.4. Lako 63 HD -harvesteripää esiintyi Brnossa Lako Forest Oy:n Tsekin alueen jälleenmyyjän Novotnżn osastolla. Techagro 2012 maatalous- ja metsäalan messutapahtuma järjestettiin Tsekin Brnossa 31.3.-4.4. Näytteilyvieraita kävi maatalouspainotteisessa tapahtumassa lähes 110 000. Esillä oli melko laajasti myös metsäurakoinnin tuotteita. T sekin Brnossa järjestettiin 31.3.-4.4. maatalous- ja metsäalan Techagro 2012 -messut. Näytteilleasettajia oli 20 eri maasta yhteensä 755 joiden osastot levittäytyivät 72 000 neliön alueelle. Näyttelyvieraita tapahtumassa kävi lähes 110 000. Messut olivat hyvin kansainväliset ja vieraita saapui paikalle 40 eri maasta. Vaikka pääpaino Techagro -messuilla on maataloudessa sekä myös met- sästyksessä, oli esillä silti melko laajasti metsäurakoinnin tuotteita. Myös metsäenergia näkyi kahden vuoden välein järjestettävässä tapahtumassa entistä vahvemmin mm. hakkuri ja murskainvalmistajien mukanaolona. Maatalouskoneissa yllätti niiden järeä koko ja työleveydet verrattuna Suomen pelloilla käytettäviin. Novotnż -kuormatraktorit maahantuo Suomeen Lako Forest Oy. Brnossa oli esillä LVS520 ja syksyllä Metkoon on odotettavissa 8-tonnin LVS720 -uutuusmalli. Ruotsalainen Vimek esitteli 4-vetoisen kevyen harvesterin leveydeltään vain 1,8 metriä sekä kuormatraktorin. Paikallista perävaunu- ja pankkovalmistusta on Tsekissäkin, nosturina itävaltalainen Epsilon Palfinger. Komatsu Forest toi esille harvesterit sekä ajokoneet. Ferrari Int2 puutavarakourat, kääntäjät ja vinssit Ferrari Int 2 FLG Superwood on laadukas puutavarakouramallisto. Hydraulisia FR-kääntäjiä on tarjolla laaja mallisto. T KV Kuljetus Oy Liedosta tuo maahan Ferrari Internatinal 2 SpA:n valmistamien laadukkaiden Ferrari Int2 puutavarakourien, hydraulisten kääntäjien, nosturin tukijalan aluslevyjen sekä vinssien maahantuonnin. FLG Superwood -puutavarakouramallistosta löytyy kuusi eri mallia 0.16 - 0.5 m2 kokokoluo- kissa nostokapasiteetiltaan 1250-9000 kg. Kourat painavat 46-230 kg. Kourien rungot on tehty Weldox 700 teräksestä ja sylinterit ym. komponentit ovat erittäin laadukkaita. Hydraulisia FR-kääntäjiä on tarjolla laaja mallisto kuorma-auto- ja metsäkonekäytöstä aina kaivukonekäyttöön. Lisätietoja: 0400 538 557 w w w.tkv.fi Vinssejä löytyy 600-6300 kg vetovoimalla. Nosturin tukijalan aluslevyjä on useita malleja. Puh. 029 5684 300, fax 029 5684 302 Puh. 029 5684 300, fax 029 5684 406 70 KONEURAKOINTI ONEURAKOINTI METSÄALAN AMMATTILEHTI Metsäkonerenkaiden tuotekehitys tehdään maastossa asiakkaiden kanssa N okian Raskaat Renkaat tunnetaan maailman vahvimmista metsäkonerenkaista, joilla työskennellään tuhansia tunteja. Nokian Raskaat Renkaat on metsäkonerenkaiden markkinajohtaja maailmassa. Yhtiö on suunnitellut erikoisrenkaita Pohjoismaissa kehitetyn tavaralajimenetelmän metsäkoneisiin 1960-luvulta lähtien. Tällä hetkellä kehityksen kärkeä edustavia huipputuotteita ovat mm. maailman edistyksellisiin metsäkonerengas, vyörakenteinen Nokian Forest Rider ja käyttövarmuudeltaan erinomainen Nokian Forest King F. Asiakkaan konekannan, päivittäisen työn ominaispiirteiden ja ympäristön vaatimusten kokonaisvaltainen tunteminen ovat ratkaisevassa asemassa uusien innovaatioiden kehittämisessä. - Tuotekehitystä tehdäänkin tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Apuna on myös laaja kenttäseuranta, joka toimii osaltaan tuotekehityksen tiedonlähteenä. Kenttätestauksia tehdään kaikille markkinoilla oleville metsäkonerenkaille, minkä perusteella niiden ominaisuuksia parannetaan jatkuvasti. Metsäkonerenkaissa Nokian Raskailla Renkailla on neljä teknistä asiakaspalvelun ammattilaista jotka kiertävät kentällä asiakkaiden parissa Suomessa, Ruotsissa sekä Euroopassa, kertoo projektipäällikkö Teemu Vainionpää metsäkonerenkaiden tuotekehityksestä. Nokian Raskaat Renkaat on maailman johtava metsäkonerenkaiden kehittäjä ja valmistaja. Tuotekehitystyötä tehdään jatkuvasti kentällä asiakkaiden kanssa. Tuloksena on teknisesti edistykselliset ja kestävät tuotteet jotka vastaavat käyttäjien tarpeisiin. Metsäkoneet ovat kasvaneet jatkuvasti mutta rengaskoot eivät. Jos koneiden koko edelleen kasvaa joudutaan renkaitakin suurentamaan. Telat asettavat metsäkonerenkaille aivan omat vaatimukset niin renkaan rakenteen kuin käytettävien paineidenkin osalta. Uusia innovaatioita Metsäkonerenkaan kehittäminen on eräänlaista räätälintyötä ja tarve kehitystyölle tulee asiakkaalta. - Tähän tarpeeseen vastataan pitkän kokemuksen tuomalla ammattitaidolla, luovalla intohimolla ja uusimmalla teknologialla, ilmoittaa Vainionpää. Metsäkonerenkaiden suunnittelun ja tuotekehityksen lähtökohtana ovat toimivuus ja tehokkuus, luotettavuus ja pitkä käyttöikä. - Uusia innovaatioita kehitetään parantamaan niin materiaaleja, pintamalleja, renkaan rakennetta ja laatua kuin testausta, asiakaspalvelua ja tuotantoakin. Ympäristönäkökulmat nousevat jatkuvasti tärkeämpään asemaan ja ne pyritään huomioimaan kokonaisvaltaisesti renkaan suunnitteluprosessissa. Nokian Raskaat Renkaat oli ensimmäinen metsäkonerenkaiden valmistaja, joka siirtyi tuotteissaan käyttämään puhdistettuja matala-aromaattisia öljyjä. - Nokian Renkaiden ja Raskai- den renkaiden koko tuotanto on siirtynyt matala-aromaattisten öljyjen käyttöön vuonna 2004. Vuonna 2010 tämä on tullut pakolliseksi EU:n alueella myytäviin renkaisiin. Olemme onnistuneet luomaan kumimateriaalin sekoitukset joissa on todella hyvä piston ja viillon kesto ilman että käytetään haitallisia korkeaaromaattisia öljyjä, toteaa Vainionpää. - Alhaisen vierintävastuksen ansiosta kevyesti rullaavat Nokian raskaat renkaat vähentävät polttoaineen kulutusta ja hiilidioksidipäästöjä. Vierintävastukseen vaikuttavat rengaspaineen ohella sekä renkaan rakenne että profiili. Vierintävastusta mitataan muun muassa koestuskoneella, jossa rengasta painetaan pyörivää rumpua vasten tietyllä kuormalla ja anturilla mitataan renkaan aiheuttama momentti. Lopuksi tietokone laskee vierintävastusarvon, opastaa Vainionpää. Metsästä elantonsa saavalle yrittäjälle työkonerenkaiden ekologisuus ja kustannustehokkuus riippuvat paljon myös siitä, millaisen jäljen työ jättää ympäristöönsä. Metsässä vaarassa ovat puiden juuristot eikä metsämaisemaan saa jäädä pahoja jälkiä. - Maahan painetun anturin avulla voidaan seurata renkaiden aiheuttamaa maan tiivistymistä eri syvyyksissä niin sanotulla Cone Index -mittauksella, jossa verrataan ajouran arvoja ajamattomaan kohtaan. Mitä enemmän maa tiivistyy, sen enemmän se Jatkuvaa testausta Oleellinen osa kehitystyötä on testaus, jonka avulla varmistetaan huipputuotteen ominaisuudet. - Myös vahva kontakti Nokian Renkaat -konsernin muihin tuoteperheisiin, henkilöautojen ja kuorma-autojen renkaisiin sekä pinnoitteisiin antaa merkittäviä synenergiaetuja raskaiden renkaiden kuten metsäkonerenkaiden tuotekehitykseen, muistuttaa Vainionpää. Aidoissa käyttöolosuhteissa saatuja tietoja täydennetään koneellisella testauksella. Koneellisessa testauksessa mitataan renkaan rakennekestävyyttä, vierintävastusta ja melutasoa sekä analysoidaan kosketusalaa ja pintapainetta. Nokian Raskaat Renkaat hakee kilpailussa eniten käyttötunteja kerännyttä Nokia(n) metsäkoenrengasta. Kilpailuun kannattaa osallistua osoitteessa www.nokianraskaatrenkaat.fi - palkinnot ovat hyvät. METSÄALAN AMMATTILEHTI vastustaa maahan painettua anturia, kertoo Vainionpää. Hyvä työergonomia on osa kestävän kehityksen periaatetta. Ajettavuuden lisäksi olennaista on terveydelle haitallisen melun ja tärinän alentaminen. Mittaukset suoritetaan istuimeen sijoitettavalla tärinämittarilla. Tärinän alentaminen on tärkeää erityisesti metsäkoneissa. - Nokian Raskaat Renkaat on tutkitusti mukavampi valinta. Esimerkiksi Nokian Forest Rider -metsäkonerengas on selvinnyt testivoittajaksi kerta toisensa jälkeen. Testejä on tehty vuosien 2006-2008 aikana Jämsänkosken Metsäoppilaitoksessa Helsingin Yliopiston ja Ruotsin Metsätutkimuslaitoksen kanssa sekä metsäkonevalmistaja Rottnen testiradalla, sanoo Vainionpää. den suurentaa renkaita, joten kasvaneille koneille on haettu kantavuutta lähinnä paineen nostolla silla ilmatilaa ei ole voitu oikein suurentaa. Tästä syystä Nokian raskaat renkaat on tuonut markkinoille jopa 24-kankaisia (24PR) telirenkaita, joiden rakenne on suunniteltu kestämään 6 bar painetasoa. 6-pyöräisten eturenkaiden kohdalla (vannekoko 34), koneiden kasvu on johtanut käyttäjien keskuudessa jopa vaarallisilla ylipaineilla ajamiseen. Esim. 14 kankaisilla (14 PR) ajetaan usein yli 4 bar paineilla vaikka niissä ei saisi rakenteellisesti olla kuin 2.8 bar painetta. Koneiden kasvun takia Nokian Raskaat Renkaat on tuonut markkinoille tähän 34" kokoluokkaan 20PR tuotteet sekä Nokian Forest Rider (max paine 4bar) ja Nokian Nordman TRS (max paine 3.6 bar) tuoteperheisiin. Mutta tämä tie alkaa olla kuljettu loppuun joten seuraavaksi jos koneet edelleen jatkavat kasvuaan on renkaan ilmatilaa pakko päästä kasvattamaan, ilmoittaa Vainionpää. Koneiden ja kuormien kasvaessa myös vetovoimat ovat kasvaneet. - Renkaalta vaaditaan yhä suurempaa momentin siirtokykyä ilman että pito loppuu tai rengas pyörähtää vanteella, Vainionpää toteaa. ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 71 Oikeat rengaspaineet Nokian Raskaat Renkaat tarjoaa kaikille metsäkonerenkaille kone- ja mallikohtaiset painesuositukset. - Telakäytössä rengaspaineet ovat erilaiset kuin ilman teloja ajettaessa. Ja mikäli renkaissa käytetään nestetäyttöä tulee paineiden kanssa olla vieläkin tarkempi sillä käytössä on vain noin 30 % ilmatilasta verrattuna siihen että nestetäyttöä ei tehdä, opastaa Vainionpää. Telojen käyttö yleistyy koko ajan myös 6-pyöräisten koneiden ykkösakselin renkaissa. - Ripakuvioinen rengas ei ole suunniteltu teloille eli jos käyttö yleistyy eiköhän ykkösakselin telakäyttöön tule jossain vaiheessa tarpeeseen paremmin sopiva rengasi, uskoo Vainionpää. Muutenkin telojen ja renkaiden käytössä pitäisi miettiä kokonaisuutta tarkkaan. - Kone, renkaat ja telat ovat kokonaisuus josta pitää pystyä tekemään juuri omaan käyttöön parhaiten sopiva kompromissi. Väärät valinnat tuhoavat nopeasti renkaat. Ja kun kone menee vaihtoon jää vanhat telat usein urakoitsijalle ja ne laitetaan uuteen koneeseen. Siinä kohtaa pitää myös muistaa tutkia että kokonaisuus on toimiva, muistuttaa Vainionpää. Erikoisvahva perävaunu urakoitsijakäyttöön Perävaunu 3500M peruslaidoin ja metrisellä kuomulla. M etsätyö Oy tuo markkinoille erikoisvalmistetun, jarrullisen auton perävaunun, joka on tarkoitettu erityisesti metsä- ja maanrakennusalan koneyrittäjille. Vaunu on tyypiltään 3500M, erityisesti urakoitsijoiden toiveiden mukaan valmistettu. Lähtökohtana on tehdä raskaaseen käyttöön suuren kantavuuden omaava perävaunu. Vaunun kokonaispaino on 3500 kg, kantavuus 2800kg, lavakoko on 180 cm x 350 cm eli suurin, johon on saatavissa valmis kuomu. Lava on myös kippaava, lavapohjan vaneripaksuus on 24 mm. Akseleina ovat jäykät, kumivarsijousitetut, saksalaiset Knotin valmistamat, renkaat ovat kooltaan 185 x R14C. Vaunussa on runsaasti pieniä, Koneet kasvaneet - rengaskoot eivät Metsäkoneet ovat kasvaneet vuosien aikana koko ajan. - Koneet ovat entistä isompia ja voimat ovat suurempia mutta silti telirenkaiden rengaskoot ovat pysyneet melko samana koko ajan; toki leveyttä on tullut renkaisiinkin lisää. Terirenkaiden vanteina käytetään kokoja 22.5, 24.5 ja 26.5. Koneiden kokonais leveys ja telikoteloiden tila ovat rajanneet mahdollisuu- käytössä tärkeitä yksityiskohtia. Lokasuojien kummassakin päässä on astinlaudat, jotka helpottavat lavalle pääsyä ja suojaavat samalla lokasuojia. Sidontapisteitä on runsaasti lavan sisä- ja ulkopuolella ja ne on suunniteltu vetoa kestäviksi. Valoramppi takana on erikoisvahvistettu ja äärivalot on sijoitettu vaunun takanurkkiin helpottamaan pimeässä peruuttamista. Aisapalkit on vahvistettu alapuolisin vahvikkein ja jarruvaijerit on suojattu muoviputkiin. Laitakorkeus on 19 cm, lisäksi voidaan haluttaessa valita 20 cm tai 40 cm korkeat lisälaidat. Kuomu on sisäkorkeudeltaan 100 cm. Ts. jos vaunussa on lisälaidat 40 cm ja kuomu on lavalla tilaa kuomun alla lähes 160 cm. Perävaunun myy Metsätyö Oy Hämeenlinnassa, Jyväskylässä ja Rovaniemellä. Team Fox voitti Einarin Kupin ääkiekkokauden huipentuma perinteikäs "Einari Kuppi" pelattiin nyt jo kolmannen kerran 21.4.2012 Oulunsalossa. Vastakkain pelasivat jälleen jääkenttien tuottavimmat ja tehokkaimmat joukkueet Bear, Ergo, Fox ja Beaver. Kaikkien joukkueiden selkärankana oli PONSSE asiakkaita, jotka varmistivat, että tapahtumasta ei puuttunut tänäkään vuonna asennetta, johtajuutta ja vastuuta! Kupin finaalissa nähtiin jymy-yllätys kun viime vuonna turnauksen jumboksi jäänyt Team Fox jyräsi finaalissa Team Bearin, joka joutui tyytymään hopeaan jo toistamiseen. Hallitseva mestari Team Beaver taisteli itselleen pronssia ja viimeiselle sijalle jäi tänä vuonna herrasmiesjoukkue Team Ergo. Foxin voitto yllätti vedonlyöjät, sillä etukäteen spekuloitiin joukkueen pelaavan varsin kapealla pelaajamateriaalilla. Myös vastustajat herkistyivät ylistämään Foxin taituruutta. "Fox on taitava ja hyvin hyökkäävä joukkue. Ei ole ikinä helppoa heitä vastaan", Team Bearin vasen pakki Juho Nummela kommentoi pelin jälkeen. J Team Bearin Jan Kauhanen puolestaan pohti pelaajavalintoja tehtaalla heti maanantai-aamuna: "Teimme virhearvioinnin puolustuspelaajakokoonpanossa - Risto Vidgrénin leveät hartiat olisivat olleet jälleen tarpeen. Edes Juho Nummelan loppuun asti kestänyt taistelutahto ja tasoitusmaali finaalissa eivät riittäneet nostamaan meitä Foxin tasolle." Pronssia taistelleen Team Beaverin joukkuetta ei tänä vuonna pelastanut edes pelaava kultakimpale Pasi Piironen, jolla oli taskussaan ennen tätä turnausta jo kaksi Einari Kupin voittoa. Beaverin esiintyminen Oulunsalossa oli tasaisen varmaa, mutta pääosion kuopiolaisista koostunut joukkue ei saanut itseään syttymään pohjoisemmissa olosuhteissa. Team Ergon Jarmo Vidgrén ei maanantaina vaikuttanut lannistuneelta joukkueen jumbosijasta huolimatta. "Olihan se kiva seurata muita joukkueita miten tätä jääkiekkoa oikein pelataan. Asiakkaat olivat tyytyväisiä ja se on pääasia. Ei harmita yhtään", totesi Vidgrén, joka lähti välittömästi ottelun jälkeen punttisalille purkamaan kasautuneita paineita. 72 KONEURAKOINTI ONEURAKOINTI METSÄALAN AMMATTILEHTI ammattilaisten porukka on tänä päivänä hyvin hereillä ja seuraa mitä maailmalla tapahtuu. Eco Login tasainen kasvu ja nykyinen 25 % markkinaosuus harvestereissa sen kotimaassa Ruotsissa ei ole jäänyt yrittäjiltä huomaamatta. Kyllä nämä kommentit ja kysymykset konetta kohtaan ovat olleet todella rakentavia ja samalla erittäin rohkaisevia. Ei me kuvitellakaan myyvämme näitä niin kuin jäätelöä kesäkuumalla, jalat maassa tässä mennään. Mutta onhan se mukavaa kun saa tämmöisen porukan koolle ja saa poimittua hyviä ajatuksia mihin suuntaan toimintaa tulee kehittää. Paras palaute ja ideat kun kuitenkin tulevat sieltä koneen hytistä kahvojen välistä, summaa päivän tapahtumaa Eco Log Oy:n Mikko Laurila. Etelä-Suomen aluemyyntipäällikkö Jarkko Schroderus ei ollut varma millaisen vastaanoton tapahtuma saa Pirkanmaan yrittäjien keskuudessa. - Oli mukavaa huomata että porukkaa alkoi virrata paikalle jo tunti ennen näytöksen alkua. Ja päivä meni huomaamatta kun sai olla koko ajan äänessä ja esittelemässä konetta. Todella hyvin onnistui ja päivän kruunasi kun sain kaupankin tehtyä, hymyilee Schroderus. Eco Log on kehittänyt huoltoverkostoaan systemaattisesti ja se kattaakin hyvän osan maasta nykyisellään. - Eco Log -koneilla on tehtaan valtuuttamat ja kouluttamat sopimushuoltajat Inkoossa, Tampereella, Jyväskylässä, Viitasaarella, Etelä-Pohjanmaalla, Kajaanissa ja Ranualla. Huoltoverkostoa vahvistetaan alueilla joissa sitä ei vielä ole konekannan lisääntyessä ja uuden koneen luovutuksessa ja käyttöönottokoulutuksessa on mukana lisäksi aina alueen huoltoyrittäjä, valaisee Eco Login kotimaan huollosta vastaava Petter Sirkka. - Olemme todella tyytyväisiä saamiimme kumppaneihin ja tälle pohjalle on hyvä ruveta kehittämään toimintoja. Eihän meillä huono tilanne konekantaan suhteutettuna ole ollut nykyiselläänkään. Meitä tehtaan palkkalistoilla olevia huollon osaajia on tällä hetkellä konetta kohden vähintäänkin yhtä monta Eco Log 560D -harvesteri varustettuna Log Max 5000D -kouralla teki puuta tehokkaasti Lempäälässä 16.3. järjestetyssä työnäytöksessä. Lempäälässä keväthangilla nähtiin tehokasta työskentelyä Eco Log -metsäkoneiden työnäytös veti metsän täyteen väkeä E co Log -metsäkoneet esiintyivät onnistuneessa hakkuunäytöksessä Lempäälässä Antilan tilalla 16. maaliskuuta. Näytöksessä työskentelivät Eco Log 560D harvesteri ja Eco Log 554C -kuormatraktori. Näytöksen järjesti Eco-Log yhteistyössä UPM Metsä ja Pirkanmaan alueella Eco Log huollosta vastaava PJP Metsäexpertit Oy. Tarjolla oli mielen- kiintoisten työnäytösten lisäksi makkaraa ja nokipannukahvit. - Eco Log -hakkuukoneet herättävät voimakasta kiinnostusta yrittäjien keskuudessa. Tämä ää kuvia Katso lis sestä: työnäytök attilehti.fi www.amm Eco Log -koneissa on huoltokohteet helposti esillä. Taustalla koneiden ominaisuuksista kertoo asiakkaille Eco Login Jarkko Schroderus. Lempäälän näytökseen saapui parisataa metsäalan ammattilaista. Näytöksen järjestivät Eco-Login kanssa yhteistyössä UPM Metsä ja Pirkanmaan alueella Eco Log -huollosta vastaava PJP Metsäexpertit. METSÄALAN AMMATTILEHTI ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 73 Iin hakkuunäytös 5.4. Eco Log 560D -harvesterin työnäytös Iissä 5.4.2012 keräsi paikalle laajasti Pohjoisen Suomen urakoitsijoita. Eco Login Mikko Laurila (oik.) ja Petter Sirkka ovat syystä tyytyväisiä miehiä; konekauppoja tehdään tasaiseen tahtiin ja huoltoverkosto on vahvistunut ammattitaitoisilla sopimusyrittäjillä. P ohjoisen Suomen urakoitsijoille tarjoutui mahdollisuus tutustua Eco Log -metsäkoneiden työskentelyyn Iissä 5.4. järjestetyssä hakkuunäytöksessä. Näytöksessä esiintyi harvennusten ja keskijäreiden päätehakkuiden monitaituri Eco Log 560D -harvesteri. Näytöksen järjesti Eco Log yhteistyössä Metsänhoitoyhdistyksen ja Pohjois-Suomen alueella Eco Log ja Log Max -huollosta vastaava Team Takkisuo Ky Ranualta. - Päivä oli hyvä ja väkeä kävi paljon; arpalipukkeen täytti 253 henkeä ja makkaroita paistettiin noin 600. Hyvä sutina oli koko päivän, kauimmaiset tulivat Luostolta, Pellosta ja Suomussalmelta, kertoilee Eco Login Mikko Laurila. Log Max 5000D -koura sai kehuja ammattimiehiltä. Log Max valmisti viime vuonna yli 350 harvesteripäätä. Nuotiolla maistui makkara ja nokipannukahvi. Ammattimiehet olivat erittäin vakuuttuneita Eco Log -koneiden hyvistä ominaisuuksista. Eco Log 560D -harvesteri ja Log Max 5000D -koura konemiesten tarkastelun kohteena Iin keväthangilla. Eco Log -harvestereiden alusta mahdollistaa koneen laskemisen maantasalle, mikä tekee koneeseen kulkemisen helpoksi. Eco Login Petter Sirkka (oik.) ja Mikko Laurila kuuntelivat tarkasti ammattilaisten hyvää palautetta koneista. Näytöksessä esiintyi 10-tonnin 8-pyöräinen Eco Log 554C -kuormatraktori. C-sarjan kuormatraktorit 554C, 564C, 574C ja 594C ovat luotettavia ja kuljettajaystävällisiä työjuhtia. kuin kilpailijoilla, jatkaa Sirkka. Sopimushuoltajien sekä asiakkaiden teknisestä tuesta ja koulutuksesta vastaa Petter Sirkan lisäksi Ove Ljunqvist vankalla ammattitaidollaan. - Koneiden myyntiä hoidamme siten että Jarkko hoitaa Lappeenranta-Vaasa akselin eteläpuolen ja minä pohjoisen puoliskon. Ja myyntiä vahvistetaan sitten kun ei enää itse keretä joka paikkaan. Ahvenanmaan myynnistä vastaa Ove ja hän tukee minua ja Jarkkoa mantereen ruotsinkielisillä alueilla siinä vaiheessa kun törmätään kielimuuriin, sanoo Laurila Huoltoon panostetaan. Eco Log koneiden Suomen sopimushuoltajat tauolla tiiviin koulutuksen aikana helmikuussa tehtaalla Ruotsissa. 74 KONEURAKOINTI ONEURAKOINTI METSÄALAN AMMATTILEHTI Turvallista varastointia ja tankkausta T urun Konekeskuksen myymä ELKOPLAST säiliö on turvallinen ja taloudellinen varastointi- ja tankkausratkaisu diesel- ja polttoöljyille. Säiliöt on suunniteltu ja valmistettu kuljetusliikkeiden, urakoitsijoiden, teollisuuden, maatilojen ja muiden sellaisten yritysten käyttöön, joiden toiminta vaatii työ- ja ajoneuvojen nopeaa ja edullista tankkaamista kulloisenkin työmaan läheisyydessä. ELKOPLAST säiliöitä on saatavana myös biodiesel ja AdBlue versioina. FDC säiliöissä on kaksoisvaippa. Ulompi vaippa toimii 110 % valumaltaana ja sääsuojana. Säiliö on siirreltävissä, eikä sitä kiinnitetä alustaansa, joten se ei vaadi rakennuslupaa. Säiliöt valmistetaan rotaatiovaluna UV kestävästä polyeteenistä. Menetelmä takaa täydellisen korroosiokestävyyden ja pitkän käyttöiän. Saumaton valmistustekniikka eliminoi repeytymät ja hitsausvuodot. Kaikki säiliöt täyttävät kolmosluokan, yli 55p C leimahduspisteen omaavien polttoaineiden varastoinnille asetetut standardit ja ne on sertifioitu EN13341 standardin mukaan. Tankkauslaitteisto on lukittavassa tilassa. ELKOPLAST varastointi- ja tankkausjärjestelmän edut: - säästää aikaa: dieselpolttoainetta on saatavilla omalta sijaintipaikaltasi - säästää rahaa: maksat vähemmän dieselistä ostamalla sitä suurempina toimituserinä - tarjoaa mahdollisuuden kontrolloida kulutusta - on kevyt ja helppo siirrellä Säiliöt on suunniteltu urakoitsijoiden tarpeisiin. - on syöpymätön, UV-kestävä eikä vaadi maalausta - ei kiinnitetä alustaansa eikä näin ollen vaadi rakennuslupaa - sisempi säiliö on yhtenäinen kokonaisuus, jossa ei ole hitsauksia eikä saumoja - jakelulaitteisto on sijoitettu lukittavaan tilaan - tarjoaa mahdollisuuden useamman käyttäjän kontrolloituun pääsyyn - 10 vuoden takuu muovisäiliöille, 1 vuoden takuu laitteistolle Vakiovarustus: - 56 l/min syöttöpumppu - 30 µm polttoainesuodatin vedenerottajalla - virtausmittari analoginen/FDC 2800 FDC 5000 digitaalinen/FDC 7000 ja FDC 14000 - täyttöasteen langaton kaukonäyttö - sähköinen vuotoilmaisin - ylitäytön estolla varustettu tankkauspistooli - tankkausletkun pituus 4 m/FDC 2800 ja FDC 500 6 m /FDC 7000 ja FDC 14000 - 2 m syöttövirtakaapeli - tuuletus Tarjolla on lisäksi laajasti lisävarusteita. METSÄALAN AMMATTILEHTI ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 75 Logset lanseeraa uuden malliston S uomalainen metsäkonevalmistaja Logset esittelee uudet toisen sukupolven Titan -metsäkonemallit. Uuden GT-malliston ensimmäiset koneet ovat 8H -harvesteri ja 6F -kuormatraktori, jotka esitellään virallisesti kesäkuun alussa Ranskan metsäkonemessuilla ja GT-mallien tuotanto alkaa myös samaan aikaan. Uusissa toisen sukupolven Logset Titan -koneissa on moottorina Agco Sisu Powerin EU Stage 3B -vaiheen urearuiskutukseen perustuvat SCR-moottorit. Uusi moottoriteknologia tarjoaa noin 10 % lisää tehoa ja samalla polttoaineenkulutus tippuu lähes saman verran, joten hieman kalliimpi päästöiltään pienempi moottori maksaa itsensä takaisin alle vuodesssa. Ulkoisesti kone on muuttunut eniten konepeiton osalta. Ureateknologian moottori vaatii enemmän tilaa joten moottoritila on suunniteltu kokonaan uudelleen. Konepeiton runko on entistä järeämpi ja sivupellit on paksummat, joten Keski-Eurooppaan myytävissä koneissa ei tarvita lisäsuojauksia enää yhtä paljon kuin edellisen mallisarjan koneissa. Konepeiton uusi muotoilu vähentää myös ohjaa- Logset esittelee uudet toisen sukupolven Titan GT -koneet, kuvassa uusi 8H -harvesteri. Kuormatraktoreista ensimmäinen uusi malli on 6F ja lisää GT-malleja on luvassa FinnMetkossa. mon melutasoa oleellisesti sillä nyt moottorin ääni ohjautuu poispäin ohjaamosta. Uuden GT-malliston muotoilusta vastaa teollinen muotoilija Heikki Koivurova, joka vastasi myös ensimmäisen sukupolven Titan -koneiden onnistuneesta muotoilusta. Uusien Logset -koneiden ohjaamot ovat myös uudistuneet. Harvesterin vakio-ohjaamo on sivuttain vakaava. Tarjolla on optiona sivuttain / eteenpäin vakaava ohjaamo sekä sivuttain / eteenpäin vakaava ja pyörivä ohjaamomalli. Uusi Logset 8H Titan GT harvesteri on varustettu uudella vahvemmalla Mesera-Loglift L 240 V -nosturilla, mikä sijoittuu kokoluokaltaan aiempien mallien 220 ja 280 väliin. Titan -harvestereissa käytetään pari vuotta sitten markkinoille tuotua ja nyt entistä paremmaksi hiottua älykästä Logset TOC-MD -ohjaus- ja mittausjärjestelmää, mikä on saanut asiakkaiden varauksettoman suosion kaikilla Logsetin markkina-alueilla. Suomessa uudet toisen sukupolven 6-sylinteriset Titankoneet esitellään FinnMetkossa 30.8-1.9.2012. Silloin nähdään myös 5H GT harvesteri nyt esitellyn 8H GT:n lisäksi. 76 KONEURAKOINTI ONEURAKOINTI METSÄALAN AMMATTILEHTI Logsetin työnäytös Petolahdessa Logsetin Petolahden työnäytös järjestettiin perjantaina 23.3. aurinkoisessa kevättalven kelissä. Kuvassa näytöksessä esiintynyt Kenneth Storsjön Logset Titan 8H -harvesteri. Mukana oli myös 5H -harvesteri. Kuormatraktorimallistosta näytöksessä esiintyivät kotimaassakin suositut Logset 5F ja 4F -koneet. L ogset Oy järjesti 23.3. työnäytöksen Vaasan kupeessa Petolahdessa. Paikalla kävi runsas joukko urakoitsijoita ja muuten metsäalasta kiinnostuneita. Työnäytöksessä esiteltiin hakkuukonepuolelta Logset 8H Titan -harvesteri varustettuna Logset TH65 -hakkuulaitteella sekä Logset 5H Titan -harvesteri varustettuna Logset 5L -hakkuulaitteella. Kuormatraktoreista näytöksessä esiintyivät Logset 5F- ja 4F-koneet. - Kotimaan myynti on sujunut hyvin; olemme edenneet suunnitelmien mukaan ja huhtikuun alussa olemme myyneet jo saman verran koneita kuin koko viime vuonna yhteensä mikä sekään ei ollut huono vuosi. Suomen markkinoilla suosituimmat Logset -koneet ovat 8H -harvesteri ja 5F -ajokone. Meillä on tuotteet iskussa. Erityisesti uudet hakkuupäät ja mittalaitteet saavat käyttäjiltä kiitosta. Myös kotimaisuudella on konekaupassa yhä enemmän merkitystä. Mielestäni Suomessa pitää ostaa kotimaista eikä metsästä kovalla työllä haalittua rahaa kannata lähettää maailmalle, toteaa Logsetin konemyyjä Erno Mäntynen. Urakoitsijoita saapui näytökseen mukavasti vaikka hakkuilla eletään juuri ennen kelirikkoa kiireellistä aikaa. Logsetin hakkuupäät ovat uudistuneet, kuvassa Logset 8H Titan harvesterin TH65 -koura tarkemman tutkiskelun kohteena. Logsetin metsäkonemyyjä Erno Mäntynen antoi puhelimitse asiakkaille ajo-ohjeita näytökseen. Ernon kanssa kotimaan myynnin hoitaa Keijo Ojala. Nuotiolla metsäkonealan ammattilaiset pääsivät vaihtamaan kuulumisia ja keskustelemaan Logset -koneiden hyvistä ominaisuuksista. Logsetin kotimaan myynnin kehitysprojekti etenee aikataulussa Ryhmä Itä-Savolaisia yrittäjiä vieraili pääsiäisen alla Logsetin tehtaalla katsomassa kun heille toimitettavat koneet olivat kokoonpanossa. Jukka Kivipelto (oik.) kertoi seikkaperäisesti miten koneet on rakennettu. Edessä vas. Pekka ja Ville Laamanen Metsätyöt Laamanen Ky:stä, Sami ja Seppo Pulkkinen Metsänkorjuu Pulkkinen Oy:stä. Takana vas. Logsetin konemyyjä Keijo Ojala, Tapio Tavi Saimaan Metsä ja Yritys Oy:stä, Logsetin Jukka Kivipelto sekä tj. Esa Rantala. METSÄALAN AMMATTILEHTI ONEURAKOINTI KONEURAKOINTI 77 O y Logset Ab on valinnut insinööri Esa Rantalan (44) toimitusjohtajakseen 1.5. alkaen. Esa Rantala Logsetin Oy Logset Ab irrottautui yritystoimitusjohtajaksi saneerauksesta 1.5.2012 alkaen M ustasaarelainen metsäkonevalmistaja Oy Logset Ab on irrottautunut 5.4.2012 yrityssaneerausohjelmasta lähes 3 vuotta ennen määräaikaa. Yhtiön erinomainen kehitys parin viime vuoden aikana on tehnyt mahdolliseksi järjestää omistajien ja päärahoittajien kanssa uudelleen rahoitus. Logset on maksanut yhtiön velkojille kaikki saneerausohjelman edellyttämät maksut ja saneerausohjelman valvoja AA Jari Salminen Bützow Oy:sta on laatii saneerauksen päättymisestä loppuselvityksen käräjäoikeudelle ja velkojille. - Tämä on Logsetin juhlapäivä ja ennenaikainen syntymäpäivälahja elokuussa 20 vuotta täyttävälle yhtiölle. Henkilökunnan, asiakkaiden, omistajien ja päärahoittajien saumattomalla yhteistyöllä on tehty mahdottomasta mahdollinen ja Logset on saanut takaisin täydet "yrityskansalaisoikeudet" kolme vuotta ennen ohjelman päättymistä. Se on merkittävä viesti markkinoille: Logset on parempi ja varmempi vaihtoehto kuin kilpailijamme. Samalla voimme omilla teoillamme ja tuotteillamme osoittaa kilpailijoidemme pahat puheet Logsetista paikkansa pitämättömiksi, sanoo Logsetin Esa Rantala on toiminut viimeksi Logsetin hankintajohtajana ja hallituksen sihteerinä, aiemmin urallaan Logsetissa hän on ollut paikallisjohtajana ja tuotantojohtajana. Logsetin palveluksessa hän on ollut vuodesta 2005 ja tätä ennen Junkkari Oy:n erikoistraktori- ja metsävarusteiden tuoteryhmäpäällikkönä. - Esa Rantala on kokenut ja osaava logsetilainen, joka tuntee alan ja tuotteet erinomaisesti. Hän on osoittanut vahvaa johtajuutta Logsetin vaikeiden aikojen läpiviemisessä. Nyt meillä ovat paremmat ajat käsillä ja uskomme, että Esa yhdessä koko Logset joukkueen kanssa saa yhtiön vastaamaan hienosti markkinoiden haasteisiin, sanoo Logsetin hallituksen puheenjohtaja Tapio Nikkanen. Esa Rantala (44) aloitti Oy Logset Ab:n toimitusjohtajana 1.5.2012 alkaen. Yrityksen palveluksessa hän on toiminut vuodesta 2005 lähtien. Toimitusjohtaja (1.5 alk.) Esa Rantala: - Otan innolla annetun haasteen vastaan. Logsetilla on niin uskolliset asiakkaat sekä asiansa osaava ja motivoitunut porukka metsäkoneiden tekemiseen, että tästä on hyvä jatkaa menestystarinaa. Koneet ovat kehittyneet yhteisvoimin vastaamaan puun- korjuun todellisia tarpeita ympäri maailmaa. Meidän parin viime vuoden positiivinen kehitys helpottaa myyntiämme, joka kuitenkin viime kädessä aina ratkaisee menestyksen. Olen iloinen, että yhtiön omistajat luottavat oman talon väkeen, se kertoo meille että täällä on tehty oikeita asioita. hallituksen puheenjohtaja Tapio Nikkanen: - Nyt voimme jatkaa Logsetin kehittämistä selvästi keventyneellä rahoitusohjelmalla ja se antaa meille mahdollisuuden luoda entistä parempia tuotteita ja palveluja. Uskon, että jo kevään aikana voimme esitellä uusia tuotteita, jotka edelleen vahvistavat asemaamme maailman metsäkonemarkkinoilla, jatkaa Nikkanen. Logsetin saneerausohjelman valvoja, asianajaja Jari Salminen asianajotoimisto Bützowilta toteaa: - Logsetin selviytyminen erittäin nopeasti ulos yrityssaneerauksesta on urallani varsin poikkeuksellinen tapahtuma, enkä koskaan ole saneerauksen valvojana päässyt päättämään saneerausohjelmaa näin nopealla aikataululla. Tämä on uusi ennätys! Logsetin selviytyminen ulos ohjelmasta kertoo myös uuden yrityssaneerauslain pelastavan ytimeltään terveitä yrityksiä ja luovan uusia työpaikkoja. Olen erittäin iloinen kaikkien logsetilaisten puolesta. Nordea Pankki sanoo: - Myös rahoittaja on tyytyväinen asiakkaansa menestykseen. Nordea on edistänyt yhteistyössä Logsetin kanssa kolmen vuoden ajan ratkaisua, jolla yritys ja työpaikat voidaan pelastaa. ammattilehti.fi lue konealan uutiset joka päivä! Atun kartanon lämmönlähteenä käytetään haketta, jota isäntä Magnus Aspelin korjaa talteen metsänkunnostustyön sivutuotteena Logset 4F -ajokoneella jossa lisävarusteina energiakoura ja halkaisukoura. Magnus Aspelin ja Logset 4F Atun kartano Paraisilla lämpiää puuhakkeella P araisilla, meren ympäröimä kaunis Attun saari välkehtii lumisena ja kuulaana pakkasauringossa. Talviunta ei täällä nukuta, vaikka kesän mukanaan tuomat matkailijat tuovat toisenlaista eloa mukanaan tänne viidenkymmenen asukkaan kotisaareen. Vuonna 1900 saarelle rakennettiin Atun kartano ja sen yhteyteen oma saha. Sahalla tarvittiin työvoimaa ja saaren asukasluku kasvoi viiteensataan. Saha tarjosi työtä ja toimeentuloa vuoteen 1948. Asukasluku on seurannut kartanon kehitystä ja juuri siksi voi sanoa, että Atun kartano on Attun saaren sydän. Nykyisin kartanoa isännöi Magnus Aspelin, jonka isä osti kartanon vuonna 1974 ja sen jälkeen kartanon tuotantosuunta ja elämä on kokenut edelleen muutoksia. Kartanon saha oli jo aikaa sitten lopetettu ja elinkeinona oli lypsykarja, viljan viljely sekä metsätalous. Peltoalaa viljelyksessä on edelleen 150 ha, metsää 650 ha ja joutomaana kauniit kalliot yli sata hehtaaria. Laidunmaat ovat muuttuneet viljavainioiksi, sillä karjasta kartanossa luovuttiin 2010. Isäntä Magnus Aspelin pitää metsäomaisuudestaan hyvää huolta. Hän on hankkinut tätä varten myös omaa kalustoa. Kartanon lämmönlähteenä käytetään haketta, jota isäntä korjaa talteen metsänkunnostustyön sivutuotteena. Laho- ja roskapuut kootaan Logset 4F -ajokoneella, jossa on lisävarusteina energiaharvesteri ja suurille lahopuille tarkoitettu halkaisukoura. Pakkaspäivänäkin isännällä on hymy herkässä, ja miksi ei olisi. Päivät pitenevät kohti kevättä ja kesää. Saaristossa eletään aktiivista, mutta kiireetöntä elämää. UUTTA! Vaakalaitteet Tutustu myös: AKV-Asennus Oy, Länsitie 582 NURMO fax (06) 414 6444 Markku Piikkilä 0400 664 716 markku.piikkila@akv-asennus.fi Jani Piikkilä 040 571 7292 www.akv-asennus.fi 80 KONEURAKOINTI METSÄALAN AMMATTILEHTI Liikenneverkon panostukset tarpeeseen H allitus panosti kehysriihessään miljardin liikennehankkeisiin ja linjaa juuri antamassaan liikennepoliittisessa selonteossa rahoituksen painopisteen siirtoa vuodesta 2016 alkaen perustienpidon suuntaan vuositasolla 100 miljoonaa euroa. Panostuksia liikennejärjestelmiin ja liikennepoliittisen selonteon linjauksia muutoinkin on syytä kiitellä. Erityisen tärkeää on toteuttaa lupaus, että jatkossa liikennepoliittisissa päätöksissä arvioidaan niiden kokonaisvaltaiset vaikutukset yrityksille, vaati Koneyrittäjien liiton liittovaltuusto 21.4.2012 Helsingissä. Panostukset liikennejärjestelmiin ovat tärkeitä ja luovat tulevaisuuden kasvun edellytyksiä. Hallituskaudella aloitetaan yli 1,3 miljardin euron väyläinvestoinnit, joiden välillisiksi yritysten liikevaihtovaikutuksiksi arvioidaan 2,6 miljardia euroa sekä työvoiman kysyntävaikutukseksi lähes 16 000 henkilötyövuotta. Tärkeää on myös se, että liikennemäärärahat kehysriihessä sidottiin seuraamaan kustannustason nousuja, mikä tällä hetkellä merkitsisi neljän prosentin vuosinousulla perusväylänpidossa 40 miljoonaa euroa. Tämä kompensoi hieman niitä leikkauksia, joita kohdennetaan pe- rusväylänpitoon vuosina 2014 ja 2015. Valitettavasti maarakentamisen ja teiden hoidon ja kunnossapidon kustannukset ovat nousseet viimekin vuonna kaksinkertaista vauhtia, minkä pääsyy on polttonesteiden valmisteverokorotus. Satsaus olemassa olevan tiestön kuntoon olisi saanut olla voimakkaampi, vaikka äänestäjille se on vaikeammin perusteltavaa kuin uudet hankkeet. Liikennepoliittisessa selonteossa myönteistä on lupaus jatkossa arvioida liikennepoliittisten päätösten kokonaisvaltaiset vaikutukset yrityksille. Tämä on erityisen tärkeää harkittaessa puuttumista työnjakoon liikenneluvallisten ja muiden kuljetusten välillä. Kuljetukset ovat suomalaiselle elinkeinoelämälle tärkeitä ja muutoinkaan kaikkea kuljettamista ei tule monopolisoida luvanvaraiseksi. Urakointi- tai tavanomaiseen elinkeinotoimintaan sisältyvät kuljetukset eivät kilpaile tavaraliikenteenharjoittajien, luvanvaraisuuden perusteena olevan perusbisneksen eli yleisesti myytävien kuljetusten kanssa, vaan ne ovat vain osa tavanomaista elinkeinotoimintaa esimerkiksi urakoinnissa tai rakentamisessa. Uusien palvelu- ja liiketoimintakonseptien luontia ei tule jäykistää lisäämällä lupavaatimuksia eikä rehellisiä toiminnanharjoittajia rasittaa hallinnollisella taakalla, vaatii Koneyrittäjät. METSÄALAN AMMATTILEHTI KONEURAKOINTI 81 Laadukkaat mototarvikkeet Tampereen Pienkoneliikkeestä T ampereen Pienkoneliike Oy tunnetaan metsäkoneurakoitsijoiden keskuudessa ympäri maan laadukkaista mototarvikkeista ja hyvästä palvelusta. Tampereen Pienkoneliike Oy perustettiin vuonna 1979 joten yritys on alansa vanhin erikoisliike Tampereella. - Moottori- ja raivaussahat ovat olleet mukana toiminnan alusta saakka ja puutarhakoneet tulivat mukaan kuvioon 80-luvun puolivälissä. Moottorisahojen myyntimäärät ovat pysyneet suunnilleen samana mutta metsureiden vähentymisen johdosta nykyään myydään enemmän mökkisahoja kuin todellisia ammattisahoja. Ammattikäyttöä sahoissa ja puutarhakoneissa edustavat metsureiden lisäksi mm. kunnat, seurakunnat ja kiinteistönhuoltoyhtiöt. Edustamme sahoissa ja puutarhakoneissa laadukkaita merkkituotteita kuten Stihl, Viking, Stiga ja Ariens. Tarjoamme aina kaikkiin myymiimme laitteisiin myös huollon ja varaosat. Lisäksi meiltä löytyy mm. metsänviljelyyn Finputki -metsänistutusputket, kertoo myymäläpäällikkö Timo Mäkinen. vuodesta 1996 lähtien. - Ja totta kai olemme mukana Metkossa myös tänä syksynä eli tervetuloa mototarvikekaupoille osastollemme numero 126-127, kutsuu Mäkinen. Tänä päivänä osa Uittokalusto Oy:tä Tampereen Pienkoneliikkeen omistus muuttui reilu pari vuotta sitten. - Yhtiökumppanilleni Mauri Honkalalle tuli eteen eläköityminen ja niin teimme vuoden 2009 alussa päätöksen että haemme yritykselle uuden omistajan. Niin sitten saman vuoden syyskuussa Uittokalusto Oy osti yrityksen Maurin siirtyessä ansaitulle eläkkeelle ja minun jäädessä vastaamaan myymälän toiminnasta, kertoo Mäkinen. Uittokalusto Oy perustettiin vuonna 1918. Sen aikaisen yhtiöjärjestyksen mukaan tarkoituksena oli "harjoittaa puutavaran uitossa tarvittavien koneiden, tarpeiden, työkalujen ja raaka-aineiden sekä metsätyökalujen ja metsänhoidollisten koneiden kauppaa". - Vaikka yrityksemme nimi viittaa vahvasti uittoon, olemme nykyään jotain aivan muuta. Tänä päivänä yli 90-vuotinen Uittokalusto Oy kuuluu saksalaiseen Grube KG Forstgerätestelle -konserniin. Uittokalusto on keskittynyt laaja-alaisesti metsänviljely-, bioenergia- ja teollisuustarvikkeisiin. Olemme lisänneet tuotteita asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaisesti sekä laajentaneet tuotevalikoimaamme ajan hengessä. Sen myötä valikoimassamme on esimerkiksi koneyrittäjille tarjottavia harvesterituotteita ja vapaaajan tuotteissamme metsästykseen liittyviä kestäviä ja laadukkaita asusteita, kertoo Uittokalusto Oy:n toimitusjohtaja Mikko Söderling. Tampereen Pienkoneliike valmistaa ketjupajassaan ammattitaidolla laadukkaasta Stihl -rullatavarasta metsäkoneketjut juuri asiakkaan mittaan tehtynä. Kuvassa asentaja Aku Kytölä ketjunteossa. Mototarvikkeet valikoimassa jo 1980-luvun lopusta 1980-luvun lopussa kun metsäkoneet alkoivat yleistymään, Tampereen Pienkoneliike otti mukaan tuotevalikoimaan myös mototarvikkeet eli ketjut, laipat sekä vetopyörät. - Laadukkaat Stihl -motoketjut ovat olleet edustettuna 90luvun alusta samoin kuin suositut GB-laipat, ilmoittaa Mäkinen. Yli 20 vuoden aikana metsäkoneurakoitsijoista on muodostunut tärkein asiakaskunta Tampereen Pienkoneliikkeelle. - Yli puolet myynnistämme muodostuu mototarvikkeista. Metsäkonetuotteissa vaaditaan kokemusta ja ammattitaitoa niin - GB TItanium motolaipat on valmistettu luodinkestävästä teräksestä ja ne kestävät katkeilematta. Laipan kärkipyörän muotoilu antaa anteeksi ketjun normaalin venymisen. Valikoimassa on eri tyvileveyksiä ja uraleveydet 1,6 ja 2,0 mm ketjuille sekä pikakiinnitteiset mallit 2,0 mm ketjuille. Tarjolla on myös kantokäsittely laippoja 1,6 ja 2,0 mm ketjuille, esittelee myymäläpäällikkö Timo Mäkinen laippavarastoa. että asiakas saa varmasti oikeat ja juuri hänen harvesteripäähänsä parhaiten sopivat tuotteet. Myynnistä vastaa minun lisäkseni Mika Honkala, Jani Asunmaa ja Teemu Kallio, kertoo Mäkinen. Ketjut tehdään oikeaan mittaan ketjupajassa Tampereen Pienkoneliike val- Tampereen Pienkoneliikkeen monipuolinen myymälä ja toimitilat sijaitsevat osoitteessa Ahlmannintie 56, 33800 Tampere. mistaa ketjupajassaan ammattitaidolla laadukkaasta Stihl -rullatavarasta metsäkoneketjut juuri asiakkaan mittaan tehtynä. - Näin meiltä löytyy aina oikean pituiset ketjut heti toimitukseen. Meiltä löytyy ketjujen tekoon oikeat välineet ja kädentaitoa. Ketjutuotannosta vastaavat Aku Kytölä ja Jouni Rinne ovat Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen (TAKK) kouluttamia pienkoneasentajia ja he vastaavat ammattitaidolla myös sahojen ja puutarhakoneiden huolloista. Meillä on lisäksi aika usein asentaja-harjoittelija TAKK:sta, sanoo Mäkinen. Mototarvikkeet toimitetaan asiakkaille jo seuraavaksi päiväksi. - Kuljetusliikkeen auto käy hakemassa lähetykset joka iltapäivä. Lisäksi toimitamme tuotteita asiakkaille Itellan ja Matkahuollon kautta. Ja toki lähialueen urakoitsijat käyvät hakemassa tuotteita myös suoraan myymälästämme, toteaa Mäkinen. Metsäkonealan asiakkaita tavataan laajemmin FinnMetkossa, johon Tampereen Pienkoneliike on osallistunut joka kerta Tampereen Pienkoneliikkeen henkilökunta palvelee ammattitaidolla mototarvikkeissa sekä moottori- ja raivaussaha-asioissa. Kuvassa vas. Timo Mäkinen, Teemu Kallio, Jani Asunmaa, Mika Honkala, Aku Kytölä, Jouni Rinne ja TAKK:n asentaja-harjoittelija Sergei Petrov. 82 KONEURAKOINTI METSÄALAN AMMATTILEHTI Expander -pultti - korjausratkaisu väljiin tappikorvakkeisiin E xpander -pultilla korjataan koneen soikeiksi väljistyneet tappiliitosten korvakkeet. Tyypillisiä kohteita ovat esim. koneen keskinivel, käännön sylinterien kiinnityskorvakkeet, lii- tokset nosturien puomistoissa jne.; käyttökohteita on tuhansia. Väljistyneestä nivelestä poistetaan alkuperäinen tappi. Tilalle asennetaan Expander -pultin runkoosa, pultin kartioholkit suoraan ilman reikätyöstöä väljiin korvakkeisiin ja kiristysosat Expanderin päihin. Tämän jälkeen kiristetään kiristysosina olevat pultit tai mutterit annettuun momenttiin. Kartioholkit mukautuvat kiristyksen ansiosta soikeiden reikien muotoisiksi poistaen reikäväljyyden täysin. Tarvitaan vain jälkikiristykset ja Expanderliitos on valmis. Takuuna on, että pultin ja reikien väliin ei synny enää väljyyttä. Takuuaika on peräti 10 vuotta. Tapin mukana olevat kartioholkit poistavat reikäväljyyden 2 mm:iin asti, erikoiskartioilla voidaan korjata peräti 4 mm reikäväljyys. Expander -liitos on pu- rettavissa ja uudelleen kasattavissa. Expander -tappeja on omansa kuhunkin kohteeseen, valmiita erilaisia tappeja on mallistossa jo yli 40 000 kpl ja uusia tulee mallistoon päivittäin. Kunnostus niveleen Expanderilla voidaan tehdä koneen työmaalla, jolloin vältytään turhilta seisokeilta. Asennuksen suorittaminen on helppoa ja ainoa asennuksessa tarvittava erikoistyökalu on momenttiavain. Expander-pultin maahantuojana ja myyjänä toimii Metsätyö Oy. Lisätietoja löydät osoitteesta: www.metsatyo.fi. Alkuperäinen tappi paikoillaan. Rasvausletkun ja alkuperäisen tapin irroitus. Reikäsoikeuden mittaus. Korvakkeiden paksuuden mittaus. Korvakkeiden ulkovälin mittaus. Expander -pultti toimitusvalmiina. Expander -pultti purettuna valmiina asennukseen. Expanderin runko-osalla työnnetään alkuperäinen tappi pois reiästään. Kartioholkin rasvaus ja asennus Expanderin runko-osan päähän. Expander -pultti asennettuna, momenttiin kiristettynä ja rasvausletku paikoillaan. Expander -pultin nerokas rakenne mahdollistaa soikeiksi väljistyneiden tappiliitosten korjaamisen pysyvästi. Takuuna on, että pultin ja reikien väliin ei synny enää väljyyttä. Takuuaika liitokselle on 10 vuotta. Pyöräkuormaajan noston koekäyttö ja jälkeenpäin tulevat momenttien tarkistukset. METSÄALAN AMMATTILEHTI KONEURAKOINTI 83 Konevalmistajien komponenttien luottotoimittaja Suomen Elektrolind uusiin toimitiloihin - Uudet tilat mahdollistavat varastotuotteiden määrän kasvattamisen entisestään, kertoo Jan Barck esitellessään työkoneiden ohjaamoissa käytettävää Aurora -ilmastointijärjestelmän komponenttia. Suomen Elektrolind Oy on muuttanut uusiin toimiviin ja edustaviin toimitiloihin Espooo Nimismiehenpellossa osoitteeseen Lautamiehentie 3. uonna 1995 perustettu palveleva komponenttien maahantuoja Suomen Elektrolind Oy on muuttanut uusiin toimitiloihin Espossa. - Tuotevalmistajien virallisena edustajana Suomessa voimme tarjota asiakkaillemme nopean ja tehokkaan palvelukokonaisuu- V den, aina ajan tasalla olevat tuotetiedot sekä luotettavat ja täsmälliset toimitukset varastostamme. Laadukkaita tuotteitamme ovat E-T-A ylirtasuojat, Bedia -kytkimet ja -anturit, Miunske -releet ym., Aurora -ajoneuvoteollisuuden ilmastointi- ja lämmitysjärjestelmät sekä Brigade -peruutusvaroitusjärjestelmät ja kamerat. OEM-asiakkai- tamme ovat konevalmistajat, kuljetuspuolen valmistajat sekä teollisuus. Lisäksi myymme kameratuotteita suoraan loppukäyttäjille, kertoo Suomen Elektrolind Oy:n toimitusjohtaja Jan Barck. Huhtikuun aikana Suomen Elektrolind Oy on muuttanut uusiin edustaviin toimitiloihin Espoon Nimismiehenpellossa Toimisto- ja asiakastilat ovat viihtyisät jo nyt vaikka kuvaushetkellä oli vielä muutto kesken. osoitteeseen Lautamiehentie 3. - Uudet tilat mahdollistavat varastotuotteiden määrän kasvattamisen entisestään. Nyt meillä on käytössä myös erit- täin viihtyisät toimisto- ja asiakastilat. Lautamiehentielle on helppo löytää ja sen logistinen sijainti on keskeinen, ilmoittaa Barck. METSÄALAN AMMATTILEHTI RISUPAKE AKETTI RISUPAKETTI METSÄALAN AMMATTILEHTI 85 Metsätalouden Kemera -tuki varmistui M aa- ja metsätalousministeriö on osoittanut Metsäkeskukselle 62,23 miljoonaa euroa valtiontukea puuntuotannon kestävyyden turvaamiseksi tehtäviin töihin ja muihin edistämistoimenpiteisiin. Se on 13,525 miljoonaa euroa edellisvuotta vähemmän. Vuonna 2010 puuntuotannon kestävyyden turvaamiseksi osoitetusta valtiontuesta vähennys tähän vuoteen on lähes neljännes. milj. eur Kemera -tuen jakautuminen työlajeittain vuonna 2012. Haketustuki päättyy Rahoituslakiin sisältyvä haketustukijärjestelmä on voimassa vuoden 2012 loppuun. Tukea koskevat hakemukset tulee toimittaa Metsäkeskukseen 31.10. 2012 mennessä, jotta hakemukset voidaan käsitellä ja tuki maksaa kuluvan vuoden aikana. Varat käytetään metsänomistajille myönnettävän valtion rahoituksen maksamiseen vuonna 2012 ja niillä toteutetaan yksityismetsissä Kansallinen metsäohjelma 2015:ta. Lisäksi maaja metsätalousministeriö käyttää 0,3 miljoonaa euroa kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain nojalla tehtävään kokeilu- ja selvitystoimintaan. Metsänuudistamisen varoja tullaan käyttämään mm. myrskytuhojen kohteeksi joutunei- den alueiden metsänuudistamiseen. Muun metsänhoidon varoin tuetaan mm. juurikäävän torjuntaa ja terveyslannoitusta. Kemera-tuki työllistää 3 000 henkilötyövuodella Vuodelle 2012 puuntuotannon turvaamiseen myönnettyjen varojen arvioidaan riittävän metsänuudistamiseen 10 500 hehtaarilla ja terveyslannoitukseen 700 hehtaarilla, nuoren metsän hoitoon 97 000 hehtaarilla ja kunnostusojitukseen 41 000 hehtaarilla. Energiapuuta korjataan noin 1,0 milj. kiintokuutiometriä. Lisäksi uusien metsäteiden rakentamista voidaan rahoittaa 165 kilometriä ja vanhojen perusparantamista 1600 kilometriä. Toimenpiteiden työllisyysvaikutukseksi ar- vioidaan noin 3 000 henkilötyövuotta. Tuen piiriin kuuluvista töistä päätetään Metsäkeskuksessa aluetasolla. Pohjois-Pohjanmaan alueella on varoja käytössä eniten, 10,4 miljoonaa euroa. Kaakkois-Suomen alueella varoja on käytössä vähiten, 2,7 miljoonaa euroa. seen. Pohjois-Pohjanmaan alueelle myönnettiin myös metsäluonnon hoidon tukea kaikista eniten, 952 500 euroa. Vähiten varoja osoitettiin Kainuun alueyksikölle, 157 000 euroa, jotka tu- levat Kainuun hallintokokeilun kautta. Lue lisää energia-alan uutisia ammattilehti.fi Metsäluonnon hoitoon 6,785 miljoonaa euroa Metsäluonnon hoidon edistämiseen Metsäkeskukselle on osoitettu 6,785 milj. euroa. Rahoituksella toteutetaan EteläSuomen metsien monimuotoisuuden METSO -toimintaohjelmaa vuosille 2008-2020. Varat käytettään metsätalouden ympäristötuen ja metsäluonnon hoitohankkeiden rahoittami- 86 METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI RISUPAKE AKETTI RISUPAKETTI Puheenjohtaja Asko Piirainen Koneyrittäjien energiapäivillä Joensuussa E Energiapuun tukiin selvyys - valtio saa tuet verotuottoina takaisin nergiapuun hankinta etenkin nuorista metsistä tökkii valtion tukipolitiikan epäselvyyden takia. Pienpuuna hakattavan ja muun energiapuun hankinnan pitäisi lisääntyä noin miljoona kuutiometriä vuodessa, mutta kasvuvauhti on epäselvän tukitilanteen takia hiipunut. gialaitoksille vaikea, ellei tukipolitiikkaa vakauteta nopeasti. Toisen kotimaisen polttoaineen - turpeen - varastot ovat pienehköt. Uusia, puuta ja turvetta käyttäviä energialaitoksia lähtee kuitenkin käyntiin. Ensiharvennuksista korjattavan energiapuun osto on ollut viime kuukausina lähes pysähdyksissä epäselvän tilanteen takia. Lisäksi voimassa olevaan Kemera-lain mukaiseen rahoitukseen on osoitettu varoja vain vuoden 2012 alkukuukausille. Nekin kuluvat vanhojen rästien maksuun. - Loppuvuosi on hämärän peitossa. Pienpuun hankinnan pysähtyminen aiheuttaa energialaitoksille puun suhteen vaikeuksia ensi talven polttoainehuoltoon. Vaihtoehtoisina polttoaineina ovat lähinnä hiili ja öljy siis tuontipolttoaineet, muistutti Piirainen. Pienpuu on merkittävä energialähde, mutta sen korjuu ilman tukea ei ole vielä kannattavaa. Tukirahoitus pitäisi pienpuun hankintaketjun toiminnassa. Pienpuulle myönnettävä Kemera-lain mukainen tuki ei käytännössä rasita valtiontaloutta. Toiminta tuottaa kokonaisuutena tuloveroa, polttoaineveroa ja arvonlisäveroa vähintään yhtä paljon kuin tarvittavat tuet ovat. - Siksi hallituksen tulee tehdä energiapuun tukirahoituksen riittävyydestä päätökset nyt. Pienpuun hankinnan lisäysmahdollisuus ja työllistävä vaikutus menetetään, jos tukirahoitusta ei vakauteta nopeasti, hoputtaa Piirainen. - Jotta energiapuun käyttö lisääntyisi, on oleellista taata kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisten tukirahojen riittävyys tälle ja ensi vuodelle. Se toisi energiapuun hankintaan tarvittavaa vakautta ja lisäisi taas kasvuvauhtia. Aikaa viivyttelyyn ei ole, muuten energiapuu uhkaa loppua ensi talvena. Ensi talven energiapuut olisi ostettava nyt ja korjattava kesän aikana. Valtiokin hyötyisi, koska myönnetyt tukieurot luovat työpaikkoja ja tulevat erilaisina veroina takuuvarmasti takaisin, kunhan toiminta saadaan vauhtiin, sanoi Koneyrittäjien liiton puheenjohtaja Asko Piirainen avatessaan Koneyrittäjien ener- Koneyrittäjien liiton puheenjohtaja Asko Piirainen vaati energiapuun tukiin nopeasti selvyyttä energiapäivillä Joensuussa 30.3. Asko täytti maaliskuussa myös 50 vuotta - Metsäalan Ammattilehti onnittelee! giapäivät Joensuussa 30.3.2012. Suomi ei saanut EU:lta hyväksyntää pienpuun energiatuelle (PETUlle). Pienpuun energiatukeen oli varattu vuoden 2012 budjetissa 17 milj. euroa, millä oli tarkoitus tukea noin parin miljoonan kuutiometrin energiapuun hankintaa. Hyväksyntävaiheen venyttyä pitkäksi ja Kemera-varojen loputtua kesken ei energiapuun hankinta ole ollut riittävässä vauhdissa. Puunhankintaorganisaatiot ja metsänomistajat ovat olleet odottavalla kannalla. - Nyt pienpuun energiatukeen myönnetyt varat ovat väärällä menomomentilla odottamassa päätöksiä käyttömahdollisuuksista ja taas odotetaan. Nämä varat tulee nyt siirtää nopeasti ko- Koneyrittäjien liiton ja Metsäalan kuljetusyrittäjien järjestämät Energiapäivät pidettiin 30.-31.3. Joensuussa Sokos Hotel Kimmelissä. Perjantaina 30.3. oli ohjelmassa energia-asioiden ajankohtaisseminaari sekä energia-aiheiset iltajuhlat. konaisuudessaan Kemera-lain mukaiseen energiapuun korjuun ja haketuksen tukeen vuodelle 2012 ja taata riittävä rahoitus Kemera-tukiin myös vuodelle 2013. Näin saadaan energiapuun hankinta vauhtiin tänä ja ensi vuonna, vaatii Piirainen. Ensi talvesta tulee energiapuun riittävyyden kannalta ener- Lauantaina 31.3. oli vuorossa tutustuminen energiapuunteossa tarvittaviin koneisiin ja laitteisiin Porokka Forest Oy:llä yhteistyössä Kesla Oyj:n ja Pentin Paja Oy:n kanssa. Kuvassa hakkureiden myyntipäällikkö Toni Lehtinen (oik.) esittelee Kesla -hakkurin teriä. Porokka Forest Oy:n toimitusjohtaja Jouni Porokka oli tyytyväinen energiapäivän suosioon; ammattilaisia saapui runsaasti tutustumaan tuotteisiin sekä samalla Porokka Forestin laajentuneisiin tiloihin. Keslalta löytyy laaja valikoima energiakahmareita. Taustalla Komptech Crambo 5000 -murskain Keslan autonosturilla varustettuna. Pentin Paja esitteli uutta syöttävää Naarva EF28 -energiakouraa mikä soveltuu harvestereihin sekä 14-20 tonnin kaivukoneisiin. METSÄALAN AMMATTILEHTI 88 METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI RISUPAKE AKETTI RISUPAKETTI Puupellettejä tuotettiin 308 000 tonnia 2011 P uupellettien tuotanto kasvoi vuonna 2011 edellisvuodesta 6 %. Puupellettien vienti ja tuonti sen sijaan supistuivat. Suomessa tuotettiin vuonna 2011 puupellettejä 308 000 tonnia. Tuotanto kasvoi edellisvuodesta 6 % eli 17 000 tonnia. Suurin tuotantomäärä, 373 000 tonnia, saavutettiin vuonna 2008. Puupellettejä vietiin ulkomaille 2011 yhteensä 136 000 tonnia. Vienti supistui edellisvuodesta neljänneksen. Lähes kaikki vienti suuntautui Tanskaan ja Ruotsiin; Tanskan osuus viennistä oli 73 %. Puupellettien keskimääräinen vientihinta (FOB) vuonna 2011 oli 127 euroa/ tonni ja viennin kokonaisarvo 17 miljoonaa euroa. Viennin osuus kotimaisesta pellettituotannosta pieneni 44 %:iin, kun se vuotta aiemmin oli 62 %. Puupellettien tuonti supistui edellisvuodesta lähes viidenneksen. Puupellettejä tuotiin vuonna 2011 yhteensä kaikkiaan 14 000 tonnia, josta 90 % tuli Venäjältä ja loput pääosin Ruotsista ja Tanskasta. Keskimääräinen tuontihinta (CIF) oli 148 eur/tn. Kotimaiseen pellettituotantoon perustuva kulutus oli 178 000 tonnia. Määrä kasvoi edellisvuodesta 4 % ja oli suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Koti- ja maatalouksien käyttämien kotimaisten puupellettien määrä supistui (-8 %), kun taas lämpö- ja voimalaitosten sekä suurkiinteistöjen pellettikäyttö kasvoi (+14 %). Puupellettien kotimainen kokonaiskulutus 2011, tuonti mukaan lukien, oli 192 000 tonnia. Tiedot puupellettien tuotannosta ja kotimaan kulutuksesta perustuvat pellettituottajilta kerättyihin tietoihin. Tiedot kerättiin 43 potentiaaliselta pellettivalmistajalta, joista 30:llä oli tuotantoa vuonna 2011. Tiedot kattavat yhteensä 34 tuotantolaitosta. Kotimaisen kulutuksen jakautuminen koti- ja maatalouksien sekä lämpö- ja voimalaitosten ja suurkiinteistöjen kulutukseen perustuu pellettivalmistajien arvioon. Puupellettien ulkomaankauppatiedot perustuvat vuodesta 2009 alkaen Tullin ulkomaankauppatilaston tietoihin. Tätä aiemmin tiedot kerättiin pellettien valmistajilta ja tuojilta. Tilastokeskus julkaisee puupellettien pientalokäytön kuluttajahintoja neljännesvuosittain Tuottajahintaindeksit -tilastossaan. Hinnat kerätään 5 tonnin irtotoimituksista 14 vähittäismyyntipisteestä ympäri Suomea ja ne kattavat myös kuljetuskustannukset. Viimeisin tilastoitu kuluttajahinta (marraskuu 2011) oli 260 euroa/tonni. Jyväskylän Energian Keljonlahden voimala saa oman tuhkanjalostamon voimalaitoksen yhteyteen P uun ja turpeen poltosta syntyvää tuhkaa ryhdytään jalostamaan Jyväskylässä huhtikuussa 2012. Tuhkasta syntyvä tuote sopii metsien ja peltojen lannoittamiseen sekä maanrakennusaineeksi. Tämä on Suomessa ensimmäinen kerta, kun suuren voimalaitoksen tuhkia käsitellään. Ensimmäiseksi rakennettava moduuli käsittelee tuhkasta 10-20 %. Yhden moduulin rakentaminen maksaa 100 000-200 000 euroa ja jatkossa niitä rakennetaan lisää. Jalostustekniikan on patentoinut Ultranat Oy Haapavedeltä. Jalostamo on pilottikokeilussa Ultranatin omaisuutta. Voimalaitos maksaa Ultranatille tuhkan vastaanotosta. Voimalaitos säästää mm. kaatopaikkamaksuissa. Arvion mukaan toimiva jalostamo voisi tuoda voimalaitokselle 1,5-2 milj. euron vuosisäästöt. Kempeleen keskustaan Ollakan teollisuusalueelle suunnitellaan biovoimalaa K empeleen elinvoimavaliokunnan puheenjohtaja Pentti Mellenius on jättänyt valtuustolle valiokuntansa aloitteen, jonka mukaan voimalalle pitäisi etsiä liikenteellisesti ja ympäristökohdat huomioiden parempi paikka. Aloitteen mukaan puuhakkeella toimi- va voimala muuttuu helposti myös jätteenpolttolaitokseksi, koska se rakennetaan jätehuoltoalueelle samalla kun jätehuoltoaluetta laajennetaan. Laitos sijoittuisi myös pohjavesialueelle ja vanhalle jätevedenpuhdistamon alueelle, joiden rakennettavuutta ei ole riittävästi selvitetty. Voimalan rakentamista Kempeleeseen suunnittelee Oulun Seudun Sähkö. Karjalan tasavallan energiapuupotentiaali on jäänyt toistaiseksi hyödyntämättä M etsäntutkimuslaitoksen raportin mukaan Karjalan tasavallan energiapuupotentiaali on jäänyt toistaiseksi hyödyntämättä. Tarvitaan lainsäädäntöä ja poliittista tahtoa metsäenergian aseman vahvistamiseksi. Alueen hakkuusuunnite hyödynnetään jo nyt melko hyvin, mutta hakkuiden määrää olisi varaa kasvattaa. Jos hakkuusuunnitelmia hyödynnettäisiin täysimää- räisesti ja mekaaninen puunjalostusteollisuus lisäisi tuotantoa olisi energiapotentiaali jopa 5,5 miljoonaa kuutiometriä. Jos kasvatushakkuut hyödynnettäisiin, potentiaali kasvaisi 8 miljoonaan kuutiometriin. Puupolttoaineiden osuus Karjalan lämpöenergian tuotannosta on tällä hetkellä 11 prosenttia. Sähköenergian tuotannossa metsäenergian osuus on marginaalinen. RISUPAKE AKETTI RISUPAKETTI METSÄALAN AMMATTILEHTI 89 Ensimmäiset autohakkurin käyttö- ja kuljettajakoulutuksen menestyksellä suorittaneet ja Tampereen ammattiopiston edustajat: vas. Kalle Paulaniemi, koulutusalajohtaja Helena Koskinen, Lehtori Tapio Talonen, Pauli Uusi-Luomalahti, Hannu Hyytiäinen, Lari Mäkinen, Rauno Saarelainen, Lauri Mattila, koulutuspäällikkö Jari Rauhala, aikuiskoulutusjohtaja Eila Hanninen. Kuvasta puuttuu Juha Kukkula. Suomen ensimmäisen autohakkurin käyttö- ja kuljettajakoulutuksen käyneet valmistuivat S uomen ensimmäiset autohakkurin käyttö- ja kuljettajakoulutuksen suorittaneet opiskelijat saivat todistukset valmistujaistilaisuudessa 9.3.2012 Tampereen ammattiopiston Kurun toimipisteessä. Ensimmäinen seitsemän oppilaan pilottikurssi alkoi 15.8.2011 ja kurssi oli kaikin puolin menestys. Koulutuskäyttöön hankittiin viime syksynä uusi Jenz 561R -hakkuri Mercedes-Benz 2648 kuorma-autoalustalla. Samalla hankittiin hakkeen kuljetukseen kävelevälattiainen Serrus -puoliperävaunu jonka vetoautona on DAF XF. Haketusmäärien kasvaessa on käyttöön otettu lisäksi myös koukkulavoilla varustettu täysperävaunuyhdistelmä. - Koulutukseen sisältyy autohaketuksen lisäksi metsäenergian korjuuta ja hakkeen kuljetusta käyttöpaikoille metsäenergian korjuu- ja kuljetuskokonaisuuden ymmärtämiseksi. Hakkeen toimituksen yhteistyökumppani on JH-Kuljetus Oy. Autohakkurikoulutuksen yhteydessä on jatkossa mahdollisuus suorittaa myös yhdistelmäajoneuvonkuljettajan ammattitutkinto, kertoo Tampereen ammattiopiston Kurun toimipisteen metsäpuolen koulutuspäällikkö Jari Rauhala. Autohakkurin käyttö- ja kuljettajakoulutuksen tavoitteena on, että koulutuksen jälkeen henkilö pystyy toimimaan itsenäisesti ja taloudellisesti tuottavalla tavalla autohakkurin kuljettajana alan yrityksissä ja huolehtimaan hakkurin toimintakunnosta. Koulutus on erittäin käytäntöpainotteista sisältäen 20 viikon työssäoppimisjakson työpaikoilla koulutuksen loppuvaiheessa. Painopisteinä ovat oikeat työtekniikat ja työn laatu. Keskeisenä osana koulutusta on myös kustannustietoisuus korjuun, haketuksen ja kuljetuksen eri vaiheissa. - Ensimmäisen kurssin osalta työssäopimisjakso sujui erittäin hienosti ja oppilaat saivat hakealalla toimivilta yrityksiltä runsaasti kiitosta osaamisestaan sekä innokkuudestaan työtä kohtaan. Yritykset jopa kertoivat saaneensa oppilailtamme uusia ideoita omaan toimintaansa. Onnistunut työssäoppimisjakso näkyy siinä että monella nyt kurssilta valmistuneella on jo työpaikka valmiina ja mui- Koulutukseen on panostettu vahvasti; syksyllä 2011 hankittiin uusi Jenz 561R -hakkuri Mercedes-Benz 2648 -kuorma-autoalustalla sekä kaksi hakkeen kuljetusyhdistelmää. denkin osalta kysyntää riittää joten uskomme että työllistymisaste tulee olemaan autohakkurin käyttö- ja kuljettajakoulutuksessa korkea. Energiapuun käyttö kasvaa koko ajan ja alalle tarvitaan tulevaisuudessa paljon ammattikuljettajia. Hakkurikalustomme liikkuu pyörillä joten voimme järjestää tulevaisuudessa koulutusta tarvittaessa missä päin Suomea tahansa riippuen siitä missä hakkurinkuljettajilla on sillä hetkellä eniten kysyntää ja mistä opiskelijoita löytyy. Toimimme tällaisella kiertokoulumallilla myös metsäkoneenkuljettajien koulutuksessa, sanoo Rauhala. himmäisvaatimus). Koulutus on omaehtoista aikuiskoulutusta. Osallistumismaksu on 200 eur. Yhdistelmäajoneuvonkuljettajan ammattitutkinnon lisämaksu on 100 eur ja ajokortin suorittamiseen liittyvät viranomaismaksut. Opintojen rahoitusmahdollisuudet ovat Kelan opintotuki ja Koulutusrahaston aikuisopintotuki. Myös Työ- ja elinkeinokeskuksesta voi selvittää mahdollisuutta työttömyysetuuteen opiskelun ajalta. Seuraavan kurssin hakuaika päättyy 8.6.2012 - vielä mahdut mukaan! Hakkurin käyttö- ja kuljettajakoulutuskurssien aloitus on vuosittain tammija elokuussa (kesto 9 kk) 8-10 henkilön ryhmissä. Seuraava kurssi järjestetään 13.8.2012-30.5.2013 ja sen hakuaika päättyy 8.6.2012. Koulutukseen haetaan sähköisellä hakulomakkeella tai oppilaitoksesta saatavalla hakulomakkeella. Hakemuksen voi tilata oppilaitokselta soittamalla numeroon: 040 734 8590. Koulutus on tarkoitettu yli 20-vuotiaille henkilöille, joilla on soveltuva ammatillinen koulutus tai työkokemus (esimerkiksi puutavara-autonkuljettaja, metsäkoneenkuljettaja tms ja/tai kokemusta raskaista työkoneista) ja mielellään CEluokan ajokortti (C-luokan ajokortti väKoulutukseen sisältyy tärkeänä osana myös hakkeen kuljetus käyttöpaikoille. Tampereen ammattiopiston Kurun toimipisteen opettaja Tapio Talonen (vas.) palkitsi Pauli Uusi-Luomalahden stipendillä aktiivisuudesta ja oma-aloitteisuudesta. 90 METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI RISUPAKE AKETTI RISUPAKETTI Lisätiedot: Oy Sawcenter Ab Joakim Lund, 050 563 8902 Tero Tirkkonen, 044 350 6333 Sawcenter Oy vastaa jatkossa Rotochopper -murskainten maahantuonnista. Kuvassa Rotochopper B66 -murskan tela-alustainen versio. Rotochopper -murskaimet maahantuo Suomeen jatkossa Sawcenter Oy S uomen metsäenergia-alalla tunnettu toimija Sawcenter Oy on aloittanut amerikkalaisten Rotochopper -murskainten maahantuonnin. Järeät murskaimet täydentävät hyvin Sawcenterin tuotevalikoimaa; yritys toimii laadukkaiden ruotsalaisten Bruks -mobiilihakkureiden maahantuojana. - Olemme saavuttaneet Bruks -hakkureilla laajan asiakaskunnan Suomen koko ajan kasvavilla metsäenergia-alan markkinoilla. Yhteistyö tehtaan kanssa sujuu erittäin hyvin ja olemme onnistuneet luomaan palvelukonseptin huolto- ja varaosapalveluineen mihin hakkuriasiakkaamme ovat olleet tyytyväisiä. Nyt Rotochopper Inc.:in kanssa tehty yhteistyösopimus täydentää tarjontamme myös murskaimiin. Näin meillä on tarjota oikeat koneet kaikkiin asiakkaidemme tarpeisiin metsässä tapahtuvasta haketuksesta aina suuren volyymiin murskaamiseen terminaaleissa, kertoo Sawcenter Oy:n myyntipäällikkö Joakim Lund. Kone ja Kuljetus Leinonen Oy:n Saku Leinonen (vas.) on urakoinut pari vuotta Rotochopper B66 murskaimella. Leinonen on tyytyväinen koneen suureen tehoon ja luotettavuuteen. Kuvassa Sawcenter Oy:n myyntipäällikkö Joakim Lund ja myynti-insinööri Tero Tirkkonen tutustumassa koneeseen. Suomessa hyväksi todettu murskain Rotochopper -murskaimia on käytössä Suomessa jo useita. Suomen myynnistä vastasi aiemmin Ulf Qvarford, joka toimii nykyään Rotochopper Inc. :in koko Euroopan myyntijohtajana. - Rotochopper B66 -mallin murskaimet on käytössä Kone ja Kuljetus Leinonen Oy:llä Ruovedeltä, Kaj-Oscar Yrjansilla Yttermarkista sekä Kosken Megawatti Oy:llä Äänekoskelta. Kaikilla näillä koneilla on urakoitu jo useamman vuoden ajan ja asiakkaat ovat olleet niihin todella tyytyväisiä. Nyt kun käytännössä hyväksi todetuilla koneilla on maahantuoja, joka tuntee markkinan ja yhdessä tehtaan kanssa panostaa Suomen asiakkaisiin tosissaan pitkällä tähtäimellä, uskon että Rotochopper -murskainten myynti tulee kasvamaan sillä kyseessä on erittäin laadukas tuote, toteaa Lund. Rotochopper B66 -murskain on teknisesti edistyksellinen Rotochopper B66 -murskain on järeä ja tehokas kone 700 hv tai 900 hv moottorilla varustettuna. Suuresta tehosta huolimatta murskaimella on matala polttoaineenkulutus suhteessa tuotokseen - noin 100 litraa tunnissa normaaliajossa. Rotochopper B66 -murskaimesta on tarjolla pyöräalaustainen trailer-malli sekä tela-alustainen versio, jota voidaan siirrellä työmaalla itsenäisesti kauko-ohjauksella. - Rotochopper B66:n 1,7 m leveä ja 5 m pitkä syöttömatto on terästä, mikä takaa pitkän kestoiän verrattuna kumimattoon. Iso aggressiivinen syöttörulla on 1,7 m leveä. Koneessa on ainutlaatuinen vastaterä (Slab Ramp) jota voidaan säätää ylös ja alas neljään eri asentoon. Tämä on erittäin hyödyllistä kun ajetaan pehmeätä ja sitkeätä materiaalia, jolloin käytännössä kaikki koneet helposti ylisyöttää. Säädettävän vastaterän avulla roottoriin ei mene kerralla liikaa sitkeää materiaalia vaan juuri se määrä minkä kone pystyy tehokkaasti murskaamaan Ja kun roottori pyörii "oikeaan suuntaan" lyöden vastaterää vasten, on Rotochopper erittäin tehokas kone puumateriaalin lisäksi REF:n murskaukseen, ker- too Sawcenter Oy:n myynti-insinööri Tero Tirkkonen. B66:n roottori on 1,7 m leveä ja halkaisijaltaan 1,07 m. Roottori pyörii noin 1000 kierr./min. ja siinä on 28 vasaraa. Koneessa on ainutlaatuinen seularatkaisu, joka tekee seulan vaihdon helpoksi yhdelle henkilölle ja vaihdon tekeekin alle puolessa tunnissa. - Erittäin nopea seulan vaihto tekee koneesta erittäin joustavan, kun halutaan tehdä eri tyyppisestä materiaalista eri kokoista haketta. Kone käyttää kahta seulaa jotta palakokoa voidaan erittäin tarkasti määritellä asiakkaan tarpeen mukaan, opastaa Tirkkonen. Murskaimen vaurioiden minimoimiseksi Rotochopperissa on magneetit sekä järjestelmä, joka tunnistaa kun koneeseen on menossa metalliromua tai muuta kovaa ainesta. - Järjestelmä tunnistaa värinästä onko kyseessä puuaines vaiko kovempaa ainetta. Mikäli kyseessä on metalli järjestelmä pysäyttää syötön, sanoo Lund. Toisena varmistuksena on lisäksi erittäin tarkkaan mietitty murtopulttijärjestelmä, mikä rikkoo vain pultit ja seulat tippuu eteenpäin jos koneeseen pääsee metallia tai muuta kovaa ainetta. Rotochopper -murskaimissa on yksinkertainen rakenne joka tekee niiden käytön ja huollon helpoksi. - Isot tilat tekee seulan ja terien vaihdosta helppoa. Käytössä RISUPAKE AKETTI RISUPAKETTI on käytännössä huoltohuone näihin toimenpiteisiin. Tilaa on hyvin myös moottorin sekä hydrauliikan ympärillä, Lund toteaa. Koneen ohjausjärjestelmä on erittäin monipuolinen mutta silti helppo ymmärtää ja käyttää. Sitä voidaan käyttää myös mahdollisten vikojen paikallistamiseen. - Rotochopper -murskaimet ovat rakenteeltaan viisaan yksinkertaisia mukaanlukien hydrauliikka- ja sähköjärjestelmät, kiteyttää Tirkkonen. Rotochopper murskaimeen on tarjolla myös "Hot Saw" paketti mikä laajentaa sen käyttöä eri materiaaleille. - Kyseessä on terävät leikkaavat terät jotka ovat erittäin aggressiivisia silloin kun ajetaan pyöreätä puuta sekä sitkeätä risua. "Hot Saw" -paketti on hyvä vaihtoehto jos ajetaan erittäin puhdasta materiaalia. Terät pysyy terävinä materiaalin mukaan, riippuen kivistä ja hiekasta materiaalissa. Normaalisti leikkaava terä kestää terävänä noin 40-80 tuntia normaali materiaalissa. Rotochopperin leikkaavat terät voidaan kääntää neljä kertaa ennen vaihtoa. Kenttäoloissa kestää noin 3-4 tuntia vaihtaa normaalit murskaavat terät "Hot Saw" -pakettiin. Murskaimen kaikki 28 vasaraa sekä murskaavaa terää vaihdetaan toisiin vasaroihin sekä leikkaaviin teriin kun "Hot Saw" -paketti otetaan käyttöön, sanoo Lund. METSÄALAN AMMATTILEHTI 91 Xteho nostaa kuusen- ja männynkannot K Rotochopper B66 -murskaimeen voidaan asentaa "Hot Saw" -paketti. Kyseessä on terävät leikkaavat terät pyöreälle ja puhtaalle puulle. otimainen Kareliatech Oy:n valmistama patentoitu Xteho -yksiote kantoharvesteri on suunniteltu tehokkaaseen kannonnostoon. Xteho halkaisee kannon neljään osaan, jotka nostetaan kaikki kerralla ylös. Ravistustoiminto maa-ainesten puhdistamiseksi käynnistyy nappia painamalla. Ravistustoiminto ei rasita kaivinkoneen puomistoa. Kantolohkot pudotetaan karheelle kasaan kuivumaan siirtovalmiiksi. Rungon sisään integroitu rotaattori kestää kaivurin painatuksen. Kuusenkantojen lisäksi Xteho soveltuu hyvin myös männynkantojen nostamiseen. Xteho soveltuu kuusenkantojen lisäksi myös männynkantojen nostamiseen. Kierrätyspuun murskaus tapahtuu Rotochopperilla tehokkaasti. Koneessa on järjestelmä joka tunnistaa metalliromun ym. Xtehon kokonaispaino on 2420-2500 kg ja suositeltava alustakone 21 tn kaivukone. METSÄ- JA MAANRAKENNUSKONEIDEN KULJETUSAUTOT - täysileveät hydrauliperät - hydraulisesti säätyvät kuormatasot - monikäyttö päälirakenteet - teemme akselivälimuutokset, lisäakseliasennukset ja katsastuskunnostukset Rotochopper -murskaimiin saa varusteena myös värilaitteen jolloin voidaan tuottaa suoraan halutun väristä mursketta maisemointiin. Tarjolla useita malleja Rotochopper -murskainmallistosta löytyy järeän B66:n lisäksi useita muitakin malleja eri murskaustarpeisiin. - MC -sarjasta löytyy mm. mallit MC-266 (475-540 hv)ja MC-266 FP (Forestry Package). Ruotsiin on myyty MC266 FP -murskain mikä kokemusten mukaan soveltuu erittäin hyvin tienvarressa tapahtuvaan energiapuun ja kantojen murskaukseen. Mitoiltaan kompakti ja melko kevyt kone on silti erittäin tehokas tuottamaan suurella volyymilla laadukasta materiaalia energialaitosten tarpeisiin. Mallistosta löytyy myös kiinteät murskaimet sekä sähkökäyttöiset mallit, kertoo Lund. puh. 015-668 7161, fax. 015-668 7104 E-mail:arilahti.ky@kolumbus.fi, www.finnlink.net/arilahti Rotochopper B66 -murskaimen tela-alustaista versiota voidaan siirrellä työmaalla itsenäisesti kauko-ohjauksella. Rotochopperin mallistosta löytyy useita suomalaisten urakoitsijoiden käyttöön sopivia malleja. Kuvassa MC-266 FP -murskain mikä sopii kompaktin kokonsa puolesta hyvin tienvarressa tapahtuvaan energiapuun ja kantojen murskaukseen. 92 METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI RISUPAKE AKETTI RISUPAKETTI L Metsähaketta käytettiin 7,5 miljoonaa kuutiometriä vuonna 2011 ämpö- ja voimalaitoksissa käytettiin vuonna 2011 kiinteitä puupolttoaineita kaikkiaan 16,8 miljoonaa kiintokuutiometriä. Merkittävin puupolttoaine oli metsähake, jota kului 6,8 miljoonaa kiintokuutiometriä, 10 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Yhdessä pientaloissa käytetyn metsähakkeen kanssa kokonaiskäyttö ylsi 7,5 miljoonaan kiintokuutiometriin. Metsähakkeen kokonaiskäyttö Lämpö- ja voimalaitosten lisäksi metsähaketta käytetään lämmitykseen myös pientaloissa, lähinnä maatiloilla. Lämmityskauteen 2007/2008 kohdistuneen pientalojen polttopuun käyttötutkimuksen mukaan pientaloissa poltetaan metsähaketta 0,7 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Yhdessä lämpö- ja voimalaitosten metsähakkeen kanssa metsähakkeen kokonaiskäyttö ylsi vuonna 2011 kaikkiaan 7,5 miljoonaan kuutiometriin. Kansallisessa metsäohjelmassa 2010 metsähakkeelle oli asetettu tavoitteeksi 5 miljoonan kuutiometrin vuotuinen käyttö vuoteen 2010 mennessä, mikä tällöin ylitettiin selvästi. Tarkistetussa Kansallisessa metsäohjelmassa 2015 vuotuinen käyttötavoite kasvatettiin 10-12 miljoonaan kuutiometriin vuoteen 2015 mennessä. Hallituksen ilmasto- ja energiapolitiikan ministerityöryhmän asettamassa Uusiutuvan energian velvoitepaketissa on tavoitteena nostaa metsähakkeen vuotuinen lämpö- ja voimalaitoskäyttö noin 12-13 miljoonaan kuutiometriin (25 TWh) vuoteen 2020 mennessä. Lämpö- ja voimalaitoksissa käytettiin kiinteitä puupolttoaineita vuonna 2011 kaikkiaan 16,8 miljoonaa kiintokuutiometriä, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Käyttö lisääntyi edellisvuodesta 0,8 miljoonaa kuutiometriä eli 5 prosenttia. Kiinteiden puupolttoaineiden energiasisältö oli 32 terawattituntia (TWh), liki 40 prosenttia kaikesta puuenergiasta ja 8 prosenttia kaikkien energialähteiden kokonaiskulutuksesta. Metsähakkeen käytössä saavutettiin uusi ennätys. Lämpö- ja voimalaitoksissa poltettiin metsähaketta 6,8 miljoonaa kuutiometriä, 10 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Sen sijaan metsäteollisuuden sivutuotepuun käyttö - 9,3 miljoonaa kuutiometriä - pysyi lähes edellisvuotisella tasolla. Eniten poltettiin kuorta, 6,6 miljoonaa kuutiometriä. Sahaja levyteollisuuden jätepuusta valmistettua puutähdehaketta kului 0,9 miljoonaa kuutiometriä (-6 %), erilaisia puupuruja, -lastuja ja -pölyjä yhteensä 1,9 miljoonaa kuutiometriä (+10 %). Alueittain tarkastellen kiinteiden puupolttoaineiden käyttö oli merkittävintä Kaakkois-Suomessa, jossa poltettiin lähes kolmasosa kuoresta ja kuudesosa kaikista kiinteistä puupolttoaineista. Käyttö lisääntyi suhteellisesti eniten Rannikon metsäkeskuksen Pohjanmaan alueella ja Lapissa. Metsähaketta kului eniten Keski-Suomessa; suhteellisesti suurin käytön lisäys tapahtui Lapissa. Puun kokonaiskäyttö 2011 Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuonna 2011 Suomessa 386 TWh, 5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tämä johtui teollisuustuotannon alenemisesta ja lämpimästä loppuvuodesta 2011. Yksittäisistä energialähteistä eniten lisääntyivät sähkön nettotuonti ja ydinenergian käyttö, kun taas fossiilisten polttoaineiden (öljytuotteet, hiili ja maakaasu) sekä turpeen käyttö supistuivat. Puuperäisiä polttoaineita käytettiin vuonna 2011 yhteensä 86 TWh, yli viidennes energian kokonaiskulutuksesta. Niiden kulutus supistui edellisvuodesta 3 prosenttia, johtuen metsäteollisuuden jäteliemien (mustalipeä) ja puun pienkäytön vähenemisestä. Metsäteollisuuden jäteliemiä kului 37 TWh ja kiinteitä puupolttoaineita 49 TWh. Kiinteistä puupolttoaineista kului energialaitoksissa 32 TWh (16,8 milj. m³) ja pientaloissa (ml. liike-, kauppa-, toimisto- ym. rakennukset) 17 TWh (n. 6,7 milj. m³). Puupolttoaineet ovat Suomessa toiseksi merkittävin energialähde öljytuotteiden jälkeen. Metsäteollisuuden tehdaspolttoaineista puu kattaa 75 prosenttia ja teollisuuden kaikkien toimialojen tehdaspolttoaineista yli 40 prosenttia. METLA Metsätilastotiedote 16/2012 Pienpuu merkittävin metsähakkeen raaka-aine Pienpuun (karsittu ranka, kokopuu, kuitupuu) käyttö lämpöja voimalaitosten metsähakkeen raaka-aineena kasvoi edellisvuodesta liki neljänneksen 3,1 miljoonaan kuutiometriin. Myös järeän runkopuun (0,5 milj. m³) ja hakkuutähteiden (2,2 milj. m³) käyttö lisääntyi lievästi. Sen sijaan kantojen ja juurakoiden (1,0 milj. m³) käyttö supistui. Käytetystä metsähakkeesta oli ulkomaista alkuperää noin 0,6 miljoonaa kuutiometriä eli 8 prosenttia. RISUPAKE AKETTI RISUPAKETTI METSÄALAN AMMATTILEHTI 93 Puupolttoaineiden ja polttoturpeen kuljetuskalusto vuonna 2010 sekä hakeautojen kustannuslaskuri S elvityksen tavoitteena oli hankkia tietoa turpeen ja puubiomassan kuljetuskalustosta Suomessa. Selvitys toteutettiin Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) bioenergiateknologian yksikön toimesta yhteistyössä SKAL:n ja Metsätehon kanssa. Hakkeenkuljetusautoja arvioidaan olevan käytössä n. 150, turveautoja 250 ja muita biopolttoaineen kuljetusajoneuvoja 200. Kuvat: Jarno Föhr Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kalustoa tarvitaan merkittävästi lisää Vuoteen 2020 mennessä metsähakeyhdistelmiä tarvitaan lisää arviolta 100 kpl ja hakettamattoman irtobiomassan kuljetukseen arviolta 200 kpl. Selvityksen perusteella metsähakeyhdistelmiä pitäisi valmistaa vuosittain keskimäärin 100 kpl (lisäystä 20 kpl) ja hakettamattoman irtobiomassan yhdistelmiä 50 kpl (lisäystä 30 kpl). Käytössä oleva kalusto on Selvitys toteutettiin osana "Bioenergialogistiikan kehittäminen hyödyntäen ontelokomposiittirakenteisia siirtokontteja" -hanketta. Fibrocom Oy:n valmistamat kevyet komposiittikontit sopivat standardikalustoon niin maantie- kuin rautatie- ja merikuljetuksissakin. pääasiassa täysperävaunuyhdistelmiä. Hake- ja turveajoneuvoyhdistelmien yleisin purkutapa on peräpurku ketjupurkuna (65 %), irtobiomassan kuormat puretaan lähes aina omalla kuormaimella (96 %). Hake- ja turveajoneuvoyhdistelmät ovat tilavuudeltaan 120-140 m³ (66 %) ja tyhjäpainoltaan 20-25 t (59 %). Irtobiomassayhdistelmät ovat tilavuudeltaan pääasiassa yli 140 m³ (75 %) ja tyhjäpai- noltaan yli 30 t (58 %). Etenkin kostean turpeen ja hakkeen kuljetuksissa ajoneuvoyhdistelmien painoraja (60 t) täyttyy, jolloin pelkästään tilavuutta kasvattamalla ei saada säästöjä kuljetuksissa. Komposiittikonteille valmistustarvetta Selvitys toteutettiin osana "Bioenergialogistiikan kehittäminen hyödyntäen ontelokomposiittirakenteisia siirtokontteja" -hanketta. Fibrocom Oy:n valmistamille kevyille komposiittikonteille arvioidaan olevan valmistustarvetta Suomen hakeja turveajoneuvoyhdistelmien kuljetuksissa vuoteen 2020 mennessä yli 75 kpl vuosittain. Hankkeessa tehtiin samanai- kaisesti laskentasovellus, jolla voidaan tarkastella ja vertailla turve- ja hakeajoneuvojen kuljetustaloutta. Laskenta perustuu SKAL:n käyttämiin autokuljetuksen kustannuslaskennan periaatteisiin. Metsätehon tiedote 2/2012 Antti Korpilahti LUT / Kalle Karttunen Hakettamattoman irtobiomassan kuljetukseen tarvitaan vuoteen 2020 mennessä lisää yhdistelmiä arviolta 200 kappaletta. Ilmastosopimuksen jatkovalmistelussa tarvitaan hyvää harkintaa ta sitova ilmastosopimus val- E uroopan yksipuolinen ja poukkoileva ilmastopolitiikka ruokkii epävarmuutta ja heikentää yritysten kilpailukykyä. Kilpailuedun luovuttaminen Euroopan ulkopuolelle ei kuitenkaan paranna globaalin ilmaston tilaa. Päästöjen vähentäminen edellyttää maailmanlaajuista ilmastosopimusta, jossa sitovat velvoitteet koskevat kaikkia päästöiltään merkittäviä maita. Sopimusten lisäksi tarvitaan tekijöitäja yhä enemmän panostusta ja osaamista uusiutuviin raakaaineisiin perustuvaan teollisuuteen. EU:n keskeiset kilpailijamaat eivät edelleenkään ole tulossa sitovien ilmastovelvoitteiden piiriin ennen vuotta 2020. Durbanissa päätettiin, että kaikkia mai- mistuu vuonna 2015 ja astuu voimaan 2020. Maailmanlaajuisesti kattavan ilmastosopimuksen lykkääntyminen merkitsee sitä, että vuoteen 2020 asti EU on edelleen ainoa merkittävä taho, jolla on sitova tavoite päästöjen vähentämiseksi. Päästövähennyksiin sitoutuneiden ns. Kioto-maiden velvoitteita jatketaan ensi vuonna sovittavan aikataulun mukaisesti. Merkille pantavaa on, että Yhdysvallat ei ole velvoitteissa mukana ja jatkokauden ulkopuolelle jäävät myös Kanada, Japani ja Venäjä. Kioton osapuolet kattavat vain 15 % globaaleista päästöistä eikä sen piirissä ole EU:n tärkeimpiä kilpailijoita eikä kaikkia suurimpia päästäjiä. Tilanne heikentää EU :ssa toimivan teollisuuden kilpailukykyä eikä hillitse tehokkaasti ilmastonmuutosta. 94 METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI RISUPAKE AKETTI RISUPAKETTI Uusi Biber -hakkuri jälleen Suomeen Mercedes-Benz Actros 4141 8x6 -kuorma-autossa on teliveto ja lisäksi etuakseli vetää, mikä takaa hyvät maasto-ominaisuudet. Karjalan Haketus Oy otti talvella käyttöön uuden Eschlböck Biber 84 RM -autohakkurin, jolla tehdään metsähaketta pääasiassa rangasta ja korjuutähteestä useille asiakkaille. S alo-Machinery maahantuo Suomeen ja Baltiaan laadukkaat itävaltalaiset Eschlböck hakkurit. Talvella Suomeen saatiin taas yksi tyytyväinen Eschlböck asiakas lisää, kun Karjalan Haketus Oy Nurmeksesta hankki Biber 84 RM -hakkurin omalla Scanian 16-litraisella ja 520 hv moottorilla asennettuna Mercedes-Benz Actros 4141 8x6 kuorma-auton päälle kääntökehällä ja varustettuna Epsilon Palfinger Q170L -ohjaamonosturilla. Valmis laadukas paketti tuli suoraan Eschlböckin tehtaalta, joten kyseessä ei ole paloista pajalla koottu viritelmä vaan tehdasvalmis kokonaisuus. Karjalan Haketus Oy urakoi metsähaketta pääasiassa rangasta ja korjuutähteestä useille asiakkaille ja käytössä on myös omaa kuljetuskalustoa. Vaihdossa uuteen Biberiin meni Kesla autohakkuri jonka Salo-Machi- nery myi eteenpäin Viroon. - Olemme päässeet mukavasti vauhtiin Biberin kanssa ja haketta syntyy eikä murheita ole ollut. Biber on tehokas hakkuri emmekä ole vielä kertaakaan onnistuneet saamaan sitä tukkoon; niin tehokas on koneen hakkeen heitto, sanoo Karjalan Haketus Oy:n Juha Heikkinen. Biber -hakkureissa on käytössä nimenomaan hakkeen heitin ei puhallin. Heitin on järeä 8lapainen ja sen sisähalkaisija on 154 cm. - Biber 84 syö risua todella hyvin. Siinä on 3,1 m pitkä leveä syöttömatto ja syöttörullat joista varsinkin yläpuolinen on iso ja aggressiivinen. Syöttöaukko on 122 cm leveä ja 65 cm korkea. Hakkurin roottorin leikkuuleveys on 122 cm ja halkaisija 80 cm. Roottorissa käytetään 20 tai 10 terää riippuen materiaalista. Suomalaiselle puulle käytettävät pikavaihtoterät voidaan teroittaa 4-5 kertaa, kertoo Salo-Machineryn Pertti Salo. Biber -hakkureiden myynti on sujunut alkuvuodesta 2012 vauhdikkaasti myös Baltiassa, jossa on entuudestaan vahva Biber -kanta. - Talvella myimme kaksi uutta Biberia Viroon ja yhden Liettuaan. Riikan messuilla maaliskuun lopulla teimme lisäksi kaupat kolmesta uudesta Biberista Lat- Biber 84 RM -hakkuri on asennettu kääntökehän päälle. Tehdasvalmis kokonaisuus on laadukas ja kuljetusasennossa kompakti paketti. viaan ja Viroon, luettelee Salo. Myös Suomeen odotetaan lisää uusia Bibereita tämän vuoden aikana. - Tehdas tekee hakkureita ennätystahtia joten toimitusajat ovat melkoisen pitkät mutta Sa- lo-Machinery on ennakkotilannut Bibereita tälle vuodelle hyvän määrän jo viime syksynä, joten pystymme toimittamaan hakkureita asiakkaillemme melko nopeilla toimitusajoilla, ilmoittaa Salo. Biber 84 syö risua aggressiivisesti mikä takaa korkean tuoton. Hakkeen heitin on järeä 8-lapainen, sisähalkaisija on 154 cm. Biber -hakkurit tuottavat A1 luokan haketta. Nopeasti pyörivä Willibald SR 5100 Gigant murskain nyt erittäin pitkällä kuljetushihnalla S alo-Machinery tuo maahan nopeasti pyörivät Willibald Gigant -murskaimet. Saksalainen Willibald on Euroopan vanhin nopeasti pyörivien murskainten valmistaja. Hake-Team Oy Ähtärinrannasta otti käyttöön helmikuun alussa uuden Willibald SR 5100 Gigant -murskaimen, jolloin tehdas järjesti yritykselle kolmen päivän käyttöönottokoulutuksen yhdessä Salo-Machineryn kanssa. - Willibald SR 5100 Gigant on nopeasti pyörivä murskain puulle ja jätteelle. Se on varustettu MAN 520 hv -moottorilla. Hake-Team Oy:lle toimitetussa koneessa oli ensimmäistä kertaa erittäin pitkä kuljetinhihna, joten koneella pystytään täyttämään 4,4 m korkeudelta autojen kontit vaivattomasti, kertoo Salo-Machineryn Pertti Salo. Hake-Team Oy tuottaa murskaa lämpölaitoskäyttöön metsätähteestä, jätepuusta ja kan- Saksalainen Willibald SR 5100 Gigant on nopeasti pyörivä murskain puulle ja jätteelle. noista. - Willibald SR 5100 Gigant on esimurskatulle kannolle todellinen tehokone josta mursketta syntyy 300 mottia tunnissa. Tavaraa saa syöttää ihan tosissaan sillä koneessa on markkinoiden ylivoimaisesti suurin syöttöaukko eli leveyttä on 145 cm ja korkeutta 90 cm, kertoo Salo. Hake-Team Oy toimittaa murskattua puuta suoraan lämpölaitoksiin. - Murskeen korkea laatu on meille erittäin tärkeä asia ja Willibaldilla syntyy hyvälaatuista ja oikean kokoista mursketta missä ei ole hienoa pölyä, sanoo HakeTeam Oy:n Kari Lahtela. RISUPAKE AKETTI RISUPAKETTI METSÄALAN AMMATTILEHTI 95 96 METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI RISUPAKE AKETTI RISUPAKETTI RISUPAKE AKETTI RISUPAKETTI METSÄALAN AMMATTILEHTI 97 Eurosteel -kantopilkkuri kehitettiin yhteistyössä asiakkaan kanssa K aivukoneiden lisälaitteiden tuotekehitykseen, markkinointiin ja valmistukseen erikoistunut Eurosteel Oy on tuonut markkinoille täysin uuden tuotteen. Vuoden verran kovalla testikäytöllä kehitetty Eurosteel -kantopilkkuri on oiva lisä yrityksen tuotevalikoimaan. mukaan. Kertaakaan ei ole joutunut töitä keskeyttämään laitteen takia, kehuu Tiainen. Myös Kari Töyli on ollut tyytyväinen projektiin. - Toki sitä on jonkun kerran sahattu Suomea poikittain auton ja peräkärryn kanssa kohti Savonlinnaa asentamaan uutta kehitysversiota Caterpillarin nokkaan, mutta kaikesta on selvitty hyvällä yhteistyöllä, kiittelee Töyli. Nyt markkinoille tuotu sarjatuotanto versio on viimeistelty versio neljännestä mallista. - Se on mennyt työnimellä 4 Evo ja korvaamattomalla yhteistyöllä Vesan, Paavon sekä kumppaneiden kanssa olemme saaneet luotua asiakkaillemme varteenotettavan laitteen kannonnostoon nyt ja tulevaisuudessa, päättää Töyli. Yli 20 vuotta metsäkoneyrittäjänä toiminut Koneyhtymä J ja V Tiainen Savonlinnasta on toiminut vuoden verran Eurosteel Oy:n uuden kantopilkkuri koekäyttäjänä sekä kehittäjänä. - Olemme korjanneet Itä-Suomeen heinäkuun lopussa 2010 iskeneen Asta -myrskyn tuhoja ja viime keväänä ajankohtaiseksi tuli kaivukoneen sekä kantopilkkurin hankkiminen, kertoo yrittäjä Vesa Tiainen. - Kannonnostosta saimme uuden alan toimintaamme. Tiainen tutki eri vaihtoehtoja ja samaan aikaan oli kauhavalainen Eurosteel Oy kehitellyt mallistoonsa kantopilkkuria ja haki uudelle tuotteellensa koekäyttäjää. Yhteydenotto Eurosteel Oy:n Kari Töyliin poiki nopeasti yhteistyön. Näin yritysten tiet kohtasivat ja Tiaisen uuden 22-tonnisen Caterpillarin 320D -tela-alustaiseen kaivukoneeseen, joka oli ensiesittelyssä Mansen Mörinöissä 2011, asennettiin uusi kantopilkkuri ja Tiainen lähti ennakkoluulottomasti testaamaan uutta innovaatiota. - Oikeastaan ainoana ehtona oli se, ettei työt keskeydy testilaitteen takia. Eikä ole keskeytynytkään, kiittelee Tiainen. Eurosteel Oy:lle yhteistyö Tiaisen kanssa on ollut erittäin tärkeää. - Saimme loistavan ja tärkeän testauspaikan uudelle laitteelle. Vuoden verran on pilkkuri ollut kovassa käytössä ja olemme saaneet korvaamatonta tietoa myyntiversion kehittämiseen, kertoo toimitusjohtaja Kari Töyli. - Nyt meillä on valmis laite markkinoille; ilman testiyhteis- Eurosteel -kantopilkkuri on kevyt ja kovassa käytännön työssä kestäväksi todettu. Tehoa riittää pilkkomaan nopeasti järeätkin kannot. työtä olisimme tuskin vielä puolivälissäkään, toteaa Töyli. paljon, kertoo konetta kesäisin käskevä Vesan poika Paavo Tiainen. Voimalla mutta taidolla Laakereilla ei ole Savonlinnassa levätty viimeisen vuoden aikana. Caterpillarin mittariin tuli huhti-joulukuun välillä 2500 tuntia kannonnostoa. - Olemme työskennelleet vaikeissa ja vaativissa olosuhteissa pitkiäkin päiviä. Kannonnosto on yllättävän raskasta hommaa myös koneelle. Ollaan hämmästytty kuinka paljon voimaa kannonnosto koneelta vaatii. Se voima joka kohdistuu pilkkuriin on älyttömän iso, kertoo Tiainen. 22-tonninen kaivukone on ollut oikean kokoinen valinta. - Kannonnostotyössä on hyvä, että koneessa on kokoa. Se on pärjännyt hyvin myös metsässä ja mätästyslevyllä varustettu, propo-ohjattu pilkkuri on kuin tehty tähän kaivuriin. Myös koneen ilmastointi on hyvä ja hallintalaitteet ovat kätevästi saatavilla, kommentoi Tiainen. Pelkällä voimalla ei näissä töissä kuitenkaan pärjää. - Kannonnosto on taitohommaa, jossa pelkällä voimalla repimällä ei saa kun vahinkoa aikaiseksi. Eurosteel -pilkkuri on helppo ja tarkka käsitellä, joka helpottaa myös kuskin työtä Yksinkertaisen kevyttä laatua Eurosteel -kantopilkkurin vahvuuksiin kuuluu tehokkuuden lisäksi sekä kevys että yksinkertaisuus. - Monilla on käytössä isoja ja monimutkaisia, jopa 2,5 - 3,0 tonnia painavia pilkkureita. Uusi pilkkurimme painaa vain 1,2 tonnia, kertoo Töyli. Myös Tiainen on huomannut kevyen ja kompaktikokoisen laitteen edut: - Paino on hyvässä suhteessa koneen kanssa. Kiinteä ja kevyt pilkkuri ei heijaa konetta suuntaan eikä toiseen, se tulee koneen mukana eikä ohjaa konetta. Myös tehokkuus on riittävä. - Tehoiltaan pilkkuri on hyvä, se jaksaa nostaa ja pilkkoa hyvällä tahdilla, jopa 90 senttiset lehtikuusen kannot jäävät toiseksi, kertoilee Tiainen. Yksisylinterinen kantopilkkuri on varmatoiminen ja helppo huoltaa. - Laitteessa on kolme rasvanippaa ja pari letkua eli se on erittäin vaivaton ja helppo huoltaa. Lisäksi letkut ovat hyvin suojatut erilaisilta iskuilta eikä vuoden aikana ole mitään ongelmia ollut sillä puolella. Yksinkertaisuus on ehdottomasti yksi laitteen vahvuuksista, toteaa Tiainen. Onnistunut testivuosi Kulunut testivuosi sujui jopa yli odotusten. Tottakai pilottihankkeessa on aina välillä saanut valmistajan edustajat liikkua vähän rivakammin Pohjanmaan ja Itä-Suomen välillä, mutta se kuuluu asiaan. - Yhteistyö Eurosteel Oy:n kanssa on sujunut suunnitelmien Eurosteel-kantopilkkuria on testattu Koneyhtymä J ja V Tiaisen Caterpillar 320D -kaivukoneessa vuoden verran hyvällä menestyksellä. 98 METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI RISUPAKETTI RISUPAKE AKETTI Kuljettaja Sami Pylväinen viihtyy Epsilon Palfingerin hyvin varustellussa ohjaamossa. miin metsäpään haketukseen lähdetään toukokuun alkupuolella kun kelirikko helpottaa. - Tämä hakkuriauto on valmis kokonaisuus eikä mikään pajaviritelmä. Sen huomaa käytön helppoutena sekä varmasti jatkossa luotettavuudessakin. Kokopuuta hakkuri nielee suurella volyymilla samoin kuin hakkuutahdettä. Ensikoskemusten mukaan Doppstadtin teräkulut tuntuvat olevan pienet samoin kuin polttoaineenkulutuskin, kommentoi Ylijoki. Ylijoki Kuljetus Oy:n uusi hakkuriauto on rakennettu Volvo FMX 460 6x6 -kuorma-auton ympärille. Hakkurina on Doppstadt DH-608 Puma Mercedes-Benz 490 hv moottorilla ja nosturina pitkäpuominen Epsilon Palfinger M170L. Kokonaisuus on yksinkertaisen toimiva paketti. Puoliperävaunut joilla pärjää metsässä Uudelle hakkuriautolla tullaan hakettamaan paljon metsässsä mikä asettaa omat vaatimukset myös käytetyille hakeautoille. - Meille ja aliurakoitsijallemme Samu Kivimäelle on juuri valmistumassa uudet 3-akseliset Laurellin ketjupurkavat hakepuoliperävaunut, joissa on etummainen akseli nouseva ja kaksi sähköhydraulisesti kääntyvää akselia. Akseleita voidaan ohjata kaukosäätimellä mihin suuntaan tahansa alle 50 km/h vauhdissa. Tämä tekee vaunuista erittäin ketteriä maastossa ja ahtaissa paikoissa eli vaunua voi käytännössä "kävelyttää" si vusuunnassa. Kaukosäätimen voi antaa hakkurin kuljettajalle jolloin auton kuljettaja peruuttaa nuppia ja hakkurikuljettaja ohjailee nosturiohjaamosta perävaunun juuri paikalleen, opastaa Ylijoki. Vaunuissa on molemmille puolille aukeavat peitot jotka nousevat suojaksi pystyyn jolloin saa hakettaa kuin telttaan, Näin ympäristö pysyy puhtaana ja vaunu tulee varmasti täyteen. Ylijoki Kuljetus palasi hakkurihommiin Y lijoki Kuljetus Oy Ylöjärveltä on ottanut käyttöön uuden hakkuriautoyksikön, jolla toimintaa laajennetaan hakkeen kuljetuksesta myös sen tuottamiseen. Isoisä Uuno Ylijoki aloitti kuljetusyrittämisen vuonna 1953 maito- ja sora-autolla. Leo Ylijoki otti vetovastuun yrityksestä vuonna 1971 ja tänä päivänä Leon pojat Jarmo ja Marko johtavat kuljetusliikettä jo kolmannessa polvessa. Ylijoki Kuljetus Oy:llä on hakkeen, purun ja sellun ajossa 11 yhdistelmää, uusi hakkuriauto sekä 9 pyöräkuormaajaa sahojen tukkikentillä, paperitehtaalla sekä hakkeen lastauksessa terminaaleissa. Ammattitaitoista henkilökuntaa on palveluksessa kolmisenkymmentä. - Autot liikennöivät pääasiassa Etelä- ja Länsi-Suomen alueella sahoilta tehtaille sekä ter- minaaleista lämpö- ja voimalaitoksiin.Pääyhteistyökumppanimme on Metsäliitto, lisäksi kuljetamme haketta Metsänhoitoyhdistykselle ja Biowatille, sanoo Jarmo Ylijoki. Paluu hakkurihommiin Ylijoen Kuljetuksella on aikaisempaa kokemusta myös hakkeen tuottamisesta. - Hankimme vuonna 2002 kaksi hakkuriautoa joilla haketimme viitisen vuotta puuta Biowatille. Nyt muutaman vuoden tauon jälkeen päätimme lähteä takaisin hakkurihommiin kun kysyntää on tullut asiakkailta ja haketuskalustokin on kehittynyt. Uudella hakkuriautolla tullaan hakettamaan toukokuusta kelirikon jälkeen syksyyn saakka maastossa hakkkutähdettä ja rankaa Metsänhoitoyhdistykselle ja talvi Metsäliitolle lähinnä Tampereen etelä- ja itäpuolella. Tuotettu hake tulee menemään pääasiassa Tampereen Naistenlahden voimalaitokseen, kertoo Ylijoki. Uusi Volvo FMX 460 6x6 hankittiin Tampereen Volvolta ja VTA-Tekniikka Oy:n maahantuoma nosturi Epsilon Palfinger M170L pitkällä puomilla ostettiin Erkki Kivelältä. Jasto Oy:n Toivo Martinkaupilta hankittu Doppstadt DH-508 Puma hakkuri tuli Saksasta tehtaalta valmiina ja koekäytettynä. - Virtain Peruskoneella autoon laitettiin apurunko ja tukijalat taakse, tehtiin nosturiasennus ja nostettiin hakkuri paikoilleen. Paketin kokoaminen tapahtui ammattimiehiltä helposti eikä räätälöintiä tarvinnut tehdä sillä kaikki istui paikalleen kerrasta. Hakkurissa on MercedesBenzin oma 490 hv moottori ja se on täysin erillinen yksikkö kuorma-auton kanssa. Yhtäkään johtoa tai letkua ei mene hakkurista autoon. Hakkurin ohjaus tapahtuu kätevästi kaukosäätimellä Epsilon Palfingerin ohjaamosta, toteaa Ylijoki. Valmis kokonaisuus Maaliskuun loppupuolella Ylijoen Kuljetus pääsi koekäyttämään uutta hakkuriautoa parin viikon ajan tehden haketta Biowatille terminaalissa. Tositoi- Hakkuri ja nosturi taittuvat pieneen nippuun kuljetuksen ajaksi. Ja kun ollaan haketuspaikalla on hakkuri nopeasti työkunnossa. Ylijoki Kuljetus Oy:n Marko Ylijoki pyörittää perheyritystä veljensä Jarmon kanssa. RISUPAKETTI RISUPAKE AKETTI METSÄALAN AMMATTILEHTI 99 Doppstadt - mobiilimurskaimien markkinajohtaja Suomessa DZ 750 Kombi - samassa hidas / nopeakierroksinen murska - kannot - risut/risutukit - ratapölkyt - ruokohelpipaalit teollisuusjäte - rakennusjäte - muovi ym. - 2 kpl magneettia minimoivat rautojen aiheuttamat vahingot - taloudellinen MB mottori - Suomessa laitteita on jo yli 10 kappaletta! AK 600 nopeakierroksiset vasaramurskaimet - rakennusjäte - risut/risutukit - kuormalavat, ruokohelpipaalit ym. - vapaasti pyörivät vasarat ja avautuva takaseulaverkko päästävät suuret metallikappaleet ulos ja minimoivat vahingot, tämä on ainut toimiva järjestelmä! DH-910SA -rumpuhakkuri - moottoriteho 610 hv DW-sarja hidaskierroksiset murskaimet - kannot - risut - kuormalavat - teollisuusjäte - jätepuu - muovi ym. - hydraulisesti avautuva vastakampa päästää metallikappaleet vaurioittamatta konetta Kysy myös käytettyjä murskaimia ja hakkureita! 100 METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI RISUPAKE AKETTI RISUPAKETTI Biotalous tarjoaa Suomelle merkittäviä mahdollisuuksia E U:n komission arvion mukaan unionin biotaloussektoreiden yhteenlaskettu vuotuinen liikevaihto nousee 2 000 miljardiin euroon. Euroopan komission tuore biotalousstrategia tarjoaakin Suomelle monta mahdollisuutta eurooppalaisessa biotalouskentässä. Tarvitaan kuitenkin perinteisten sektorien uudistumista, joka taas edellyttää uudenlaisia kumppanuuksia. Biotalousfoorumiin Helsinkiin kokoontuneet päättäjät uskovat biotalouden olevan Suomelle mahdollisuus. Esimerkiksi osastopäällikkö Esa Härmälän arvion mukaan jo yksin metsäbiomassan energiakäyttö luo Suomeen 3 000 4 000 uutta työpaikkaa. Euroopan komission Biotalousstrategia Euroopalle -tie- donannossa on laskettu, että unionin biotaloussektoreiden yhteenlaskettu liikevaihto on 2 000 miljardia euroa vuodessa. Olemme mukana Tukholmassa 24.-26.5. RISUPAKE AKETTI RISUPAKETTI METSÄALAN AMMATTILEHTI 101 Vermeer -murskaimia lisää S Suomeen everal Oy:n maahantuomat Vermeer -murskaimet vahvistavat asemaansa entisestään Suomen bioenergiamarkkinoilla. Alkuvuoden aikana on toimitettu jo kolme uutta Vermeer HG 6000 -murskainta. - JH-Kuljetus Oy:lle tuli kaksi uutta tela-alustaista HG 6000 TX -murskainta; toinen toimitettiin tammikuussa ja toinen nyt toukokuun alussa. Tämän jälkeen JH-Kuljetuksella on käytössä viisi Vermeer -murskainta eli kolme kappaletta tela-alustaisia HG 6000 TX:ia, yksi HG 6000 traileriversio ja yksi telaalustainen HG 4000 TX, luettelee Several Oy:n Christopher Wegelius. Uusin Vermeer -asiakas on Sekera Oy Hammaslahdelta. - Sekeralle toimitettiin toukokuun alussa uusin versio HG 6000 trailerimurskaimesta, missä on Interim 4 / Stage 3B päästötason Caterpillar C18 755 hv moottori ja kone on muutenkin päivitetty suomalaisten urakoitsijoiden palautteen perusteella juuri tänne soveltuvaksi. Olemme tilanneet Suomeen taas uuden HG 6000-demokoneen mikä tulee mukaan myös alkusyksyn FinnMetkoon, kertoo Wegelius. Vermeer on esitellyt taas viimeaikoina uusia malleja. - HG 4000 -murskaimesta on nyt saatavilla myös traileriversio ja samalla kone on entistä tehokkaampi, järeämpi ja seulapintaa on enemmän, sanoo Wegelius. Sekera Oy urakoi laajasti metsäenergiaa Itä-Suomen alueella ja volyymia kasvatetaan koko ajan. Uusin hankinta Vermeer HG 6000 murskasi toukokuun alussa kantoja Joensuun satamassa UPM:n terminaalissa. Several Oy on kiertänyt viime vuosina aktiivisesti esittelemässä Vermeer HG 6000 -murskaimia urakoitsijoille ympäri maata. FinnMetkoon mennessä maahan saadaan taas uusi demokone. Several Oy:n huoltopäällikkö Marko Torniainen (oik.) pitämässä käyttöönottokoulutusta Sekera Oy:n kuljettaja Matti Pesoselle. 102 METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI RISUPAKE AKETTI RISUPAKETTI Ensimmäinen Bandit Suomeen kesällä Ensimmäinen Bandit Beast 3680 -murskain saapuu Suomeen kesällä ja se esiintyy asiakkaille demokiertueella sekä alkusyksyn FinnMetkossa. merikkalaisten Bandit -murskainten ja hakkureiden Suomen maahantuojana kevättalvella aloittanut SR-Harvesting Oy tuo maahan ensimmäisen Bandit -murskaimen kesällä. Ensimmäinen maahan saapuva mobiilimurskain on mallia Bandit Beast 3680 varustettuna 750 hv Caterpillar -moottorilla. - Kyseessä on nopea murskain erityisesti puumateriaalin murskaamiseen. Aloitamme heti koneen saavuttua maahan demokiertueen ja se on esillä myös osastollamme FinnMetkossa. Bandit -koneisiin pääsee tutustumaan myös Ruotsissa Elmiassa World Bioenergy messuilla A 29.-31.5., kertoo SR-Harvesting Oy:n Ahti Sormunen. Suomen, Ruotsin ja Norjan Bandit maahantuojat ovat sopineet että pohjoismaihin ja Baltiaan tulevat Bandit -koneet ovat perusväriltään vihreitä. - Haluamme luoda oman yhtenevän Bandit -brändin alueelle. Toki koneita saa asiakkaan toivomuksesta myös muun värisinä, toteaa Sormunen. Bandit tarjoaa tuotteet pienistä ympäristöhakkureista järeisiin laitoshakkureihin; mallistosta löytyy myös kantojyrsimet. Murskaimista on tarjolla eri kokoiset mallit niin mobiili- kuin telaversioinakin. Bandit on kokenut valmistaja bioenergiakoneissa - käytössä on yli 55.000 laitetta ympäri maailman. RISUPAKE AKETTI RISUPAKETTI METSÄALAN AMMATTILEHTI 103 Tapio harvestereita vuodesta 1981 T apio -harvesteri on ensimmäinen yksiote-harvesteri maailmassa, niitä on valmistettu vuodesta 1981 lähtien. Nykyisin Tapio-malleja on kahdeksan, uusimpina kevyt Tapio 160 sekä ensimmäinen rullasyöttöinen malli Tapio 245R. Tapio harvestereita on toimitettu 30 vuoden aikana noin 20 maahan reilusti yli 3000 kappaletta. Kattava harvesterimallisto Tapio 160 harvesterin paino on 215 kg, suurin katkaisuläpimitta on 25 cm ja tehon tarve 40-60 l/min. Tapio 160 harvesterimallin keveys ja pieni öljyntarve mahdollistavat harvesterikäytön ilman suuria muutoksia hydrauliikkaan, sillä lähes kaikissa nykyaikaisissa koneissa hydrauliikan tuotto on riittävä. Rullasyöttöisen Tapio 245R koneen paino on 245 kiloa, syöttönopeus 3,1 m/ s, suurin katkaisuläpimitta on 30 cm ja tehon tarve 35 kW. Tapio 280, 400 ja 600 kourista on myös kaivinkonemallit (EXS). Tapio 160 ja Tapio 245 R harvesterissa käytetään ohjaus- ja mittauslaitteena Siemens -logiikkaa. Tapio 160 harvesterin perusmallissa mittaus perustuu sykkeiden määrään. Tarkemman mitan saa ottamalla lisävarusteena saatavan pituusmittapyörän. Tapio 245R harvesterissa pituusmittaus on vakiona. Muissa harvesterimalleissa ohjaus- ja mittauslaitteena on Logger, jossa pituusmittaus on vakio. Harvesterimallista riippuen lisävarusteena saa halkaisijamittauksen sekä kuutioinnin ja tulostuksen. Tapio 245R on rullasyöttöinen harvesterimalli, jonka paino on 245 kg ja suurin katkaisuläpimitta 30 cm. Mittalaite Riuttolehto Oy otti käyttöönsä keväällä 2011 uuden Logger mittalaitteen. Mittalaite räätälöitiin yhdessä mittalaitteen valmistajan Technion Oy:n kanssa Tapio harvestereihin sopivaksi. Mittalaite on helppo ja nopeakäyttöinen ja tarjoaa erittäin tarkan mittauksen ja hakkuupään ohjauksen moninaisilla ominaisuuksilla. Liityntäyksikön ansiosta kaivinkonekäyttö on erittäin helppo toteuttaa. Riuttolehto Oy Riuttolehto Oy on perustettu vuonna 1991. Yritys sijaitse Soinissa, Etelä-Pohjanmaalla. Päätoimialana on suunnitella, valmistaa, markkinoida ja huoltaa Tapioharvestereita. Yritys palvelee myös paikallista teollisuutta, koneurakoitsijoita sekä kone- ja laitevalmistajia erilaisten hydrauliikkajärjestelmien suunnittelussa ja ongelmien ratkomisissa. Paptech Finland 2012 keräsi paperija selluteollisuusalan yritykset ja päättäjät Helsingin Wanhaan Satamaan 21.-22.3. Paptech Finland 2012 P aptech Finland 2012 oli suomalaisen paperi- ja selluteollisuuden vuoden tärkein kohtaamispaikka 21.-22.3. Helsingin Wanhassa Satamassa. Paptech Finland 2012 tarjosi laajan näyttelyn, mukana olivat alan johtavat laite- ja teknologiatoimittajat. Tärkeä osa Paptechia oli lukuisat seminaarit ja luennot, joissa huippuasiantuntijat kertoivat paperi- ja selluteollisuuden uusimmista teknisistä innovaatioista sekä alan tulevaisuuden näkymistä. Metsäalan Ammattilehti jaettiin osastoille teollisuuden ammattilaisten luettavaksi. Tamtron Oy:n Tom Isaksson esitteli uusia vaakaratkaisuja teollisuuden tarpeisiin. kivirock.fi MAARAKENNUS- JA KAIVOSALA METSÄALAN AMMATTILEHTI odotukset rakentamisessa ja kunnossapidossa ovat hieman miinuksella mutta konepalveluissa odotetaan selvää supistumista. Keski-Suomessa vähäinen työkanta mainittiin muita alueita useammin toiminnan haittatekijäksi. Kaakkois-Suomessa talvi oli maan keskiarvoa huonompi. Varsinkin talven työmäärä jäi vuotta aikaisemmasta, saldoluvun* ollessa - 30. Käyttöaste maaliskuussa oli 55 %, mikä oli Keski-Suomen ohella vaatimattomin lukema. Kesää kaakon yritykset arvioivat positiiviseksi; rakennusurakointi ja konepalvelukysyntä kasvaa ja kunnossapitokin pysyy vuotta aikaisemmalla tasolla. Itä-Suomessa talven suhdanteen ja töiden määrän arvioitiin heikenneen. Saldoluvut* olivat -15. Käyttöaste maaliskuussa oli keskimäärin 70 %, Pohjois-Savossa Pohjois-Karjalaa selvästi parempi. Rakentamisen ja konepalveluiden kesäkauden odotukset ovat jonkin verran miinuksella, kunnossapidon sen sijaan huomattavasti. Pohjanmaa erottuu muista alueista; talven suhdannetilannetta yli puolet yrityksistä piti hyvänä tai erittäin hyvänä. Myös talven työmäärä nousi plussalle ja kaluston käyttöaste koheni huomattavan paljon vuodentakaisesta ja oli 75 %. Rakentamisenurakkatöiden ennakoidaan lähikuukausina lisääntyvän. Sen sijaan kunnossapidon 105 ja konepalvelujen kysynnän arvioidaan hiipuvan. Poikkeava Pohjanmaa oli siinäkin suhteessa, että ammattitaitoisen väen vajausta potee puolet yrityksistä. Pohjois-Suomessa ja Oulun seudulla talven suhdannetilanne oli maan keskimäärää parempi, vaikka työmäärä jäikin vuotta aikaisemmasta. Käyttöaste koheni muutaman prosenttiyksikön 63 %:in. Tulevien kuukausien rakentaminen asettuu vuoden takaiselle tasolle. Sen sijaan kunnossapidossa ja konepalveluissa yritykset ennakoivat merkittävää supistumista. Pohjoisen yritysten erityisenä huolenaiheena on kustannusten nousu, sillä 85 % yrityksistä nimeää tämän. Kyselyyn vastasi kultakin alueelta noin 15 paikallisesti merkittävää Infra ry:n jäsenyritystä. Näiden yhteenlaskettu työkanta oli maalis/huhtikuun vaihteessa n. 250 milj. eur. *) Saldoluku on erotus = (kasvanut/parempi) - (supistunut/ huonompi). Ennallaan vastanneiden osuus/määrä ei vaikuta saldolukuun. Talvi synkkiä odotuksia parempi - käyttöaste koheni vuotta aikaisemmasta Infraurakoitsijoiden suhdannetilanne keväällä 2012 K ulunut talvikausi ei onneksi muodostunut infra-alalla niin huonoksi kuin syksyllä ounasteltiin. Talvikauden töiden määrä supistui mutta odotettua harvemmassa yrityksessä. Lounais-Suomessa ja Pohjanmaalla saldoluku jäi jopa plussalle. Keskimääräinen kapasiteetin käyttöaste oli 69 %. Se koheni vuotta aikaisemmasta selvästi ja erityisesti Pohjanmaalla. Suhdannetilannetta talvella piti hyvänä tai erittäin hyvänä kolmannes yrityksistä - näin varsinkin Uudellamaalla ja Pohjanmaalla, tyydyttävänä kaksi viidestä ja runsas neljännes huonona tai erittäin huonona. Alueelliset erot olivat isot ja kasvaneet vuodentakaisesta. Tilastokeskuksen mukaan alan yritysten liikevaihto kääntyi kasvuun viime vuoden lopulla ja oli marras-tammikuussa 2011 noin kymmenen prosenttia plussalla verrattuna vuotta aikaisempaan. Rakentamisen urakkatyöt kesällä ennallaan - kunnossapito ja konepalvelu supistumassa Tulevan kesäkauden odotukset ovat varovaiset. Rakentamisen urakoinnin arvioidaan keskimäärin pysyvän vuotta aikaisemmalla tasolla. Sen sijaan kunnossapidon töiden ja konepalvelujen kysynnän arvioidaan supistuvan viime vuoden kesäkaudesta. Alhainen urakoiden ja konepalvelun hintataso on edelleen merkittävin toimintaa haittaava tekijä, kolme neljästä yrityksestä nimeää sen. Kustannusten nousu on toiseksi merkittävin, noin puolet yrityksistä. Nämä kaksi tekijää erottuivat maan jokaisella alueella. Vähäinen työkanta tai tarjouspyyntöjen niukkuus eivät olleet millään alueella kahden merkittävimmän tekijän joukossa. Ammattikoulutetun väen vajaus on tosiasia matalasuhdanteessakin joka neljännessä yrityksessä. Alueelliset näkymät Uudellamaalla talven suhdannetilannetta pidettiin yllättävänkin hyvänä, vaikka töiden määrä supistui jonkin verran. Kapasiteetin käyttöaste maaliskuussa kohosi vuoden takaisesta ollen 80 %. Kesäkauden urakkatuotannon ja kunnossapidon arvioidaan kasvavan vuoden takaisesta ja konepalveluiden kysynnän säilyvän samalla tasolla. Lounais-Suomessa talven suhdannetta pidettiin Uuttamaata vaisumpana. Töiden määrä kasvoi kuitenkin vuotta aikaisemmasta yli puolella yrityksiä ja käyttöastekin koheni selvästi 74 %:in. Tuleva kesäkausi kunnossapidon ja konepalveluiden osalta on kuten Uudellamaalla mutta rakentamisen osalta ennakoidaan supistumista. Keski-Suomen ja Hämeen alueella talven suhdannetilanteen ja työmäärä lukemat jäivät miinukselle, näin erityisesti Keski-Suomen alueella. Hämeessä tilanne oli parempi. Keski-Suomessa käyttöaste jäi 55 %:in kun se Hämeessä oli 70 %. Kesäkauden Lue maarakennusja kaivosalan uudet uutiset joka paivä www.kivirock.fi 106 MAARAKENNUS- JA KAIVOSALA METSÄALAN AMMATTILEHTI kivirock.fi Toukokuussa tuli voimaan uusi jätelaki Konekesko aloittaa New Holland maarakennuskoneiden myynnin Venäjällä Pietarissa panostamisen Venäjälle luonnollisena ja tärkeänä askeleena Konekeskon kasvustrategiassa, toteaa Konekeskon rakennus- ja materiaalinkäsittelykoneiden linjajohtaja Riku Rahikka. Konekeskolla on ollut pienimuotoista liiketoimintaa Pietarissa jo syksystä 2008 alkaen, mutta New Holland -edustussopimuksen solmiminen tulee mahdollistamaan liiketoiminnan laajentamisen uudelle tasolle. Uusiin toimivampiin tiloihin muutto tapahtui huhtikuussa ja avajaiset pidetään 15.5.2012. Pietariin tullaan myös rekrytoimaan lisää henkilökuntaa. OOO Konekesko osallistui Pietarissa rakennusteollisuuden Interstroy -messuille 18-21.4. 2012. CNH on maailman johtavia maarakennus- ja maatalouskoneiden valmistajia. Yritys syntyi fuusiossa vuonna 1999, kun New Holland N.V. ja Case Corporation yhdistyivät. CNH työllistää tällä hetkellä noin 30 000 ihmistä ympäri maailmaa. CNH:lla on 40 tuotantolaitosta Euroopassa, Pohjois- ja Latinalaisessa Amerikassa sekä Aasiassa. CNH:n brändejä maarakennuskoneissa ovat New Holland, Case ja Kobelco. U usi jätelaki ja siihen liittyvät muut lait tulivat voimaan 1.5. 2012. Jätealan lainsäädännön kokonaisuudistuksen tavoitteena on ajanmukaistaa alan lainsäädäntö vastaamaan nykyisiä jäte- ja ympäristöpolitiikan painotuksia sekä EU-lainsäädännön vaatimuksia. Uudistus sisältää mm. kunnianhimoisia tavoitteita rakennus- ja purkujätteiden kierrätykselle. Jätelainsäädännön tarkoituksena on ehkäistä jätteestä ja jätehuollosta aiheutuvaa vaaraa ja haittaa terveydelle ja ympäristölle, vähentää jätteen määrää ja haitallisuutta sekä edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä. Lain tarkoitus on myös varmistaa toimiva jätehuolto ja ehkäistä roskaantumista. Jätelakia täsmentävä ja täydentävä jäteasetusehdotus oli lausunnolla talvella 2012 ja sen on määrä astua voimaan yhtä aikaa jätelain kanssa. Jäteasetus käsittelee mm. rakennus- ja purkujätteiden määrän ja haitallisuuden vähentämistä antamalla vaatimuksia seuraaviin kohtiin: - Käyttökelpoisten esineiden ja aineiden talteenotto ja uudelleenkäyttö - Toiminnassa syntyvän jätteen määrä ja haitallisuus: tavoitteena mahdollisimman vähän ja mahdollisimman haitatonta jätettä - Erilaisten jätteiden erillään pitäminen rakennus- ja purkujätteen hyödyntämiseksi eli erillislajitteluvaatimus seuraavien jätelajikkeiden osalta: betoni-tiili-laatta-keramiikka, kipsi, kyllästämätön puu, metalli, lasi, muovi, maa-kiviaines, eristevilla, pakkaus, vaaralliset jätteet - Rakennus- ja purkujätteiden kierrätys aineena (ei siis sisällä jätteen polttoa) 70 % vuoteen 2020 mennessä lukuun ottamatta maa-kiviaines-, ruoppaus ja vaarallisia jätteitä. Tavoite on eisitova. - Jätteen kirjanpito ja siirrot (siirtoasiakirja, jätteen kuljetus vaaraa aiheuttamatta jne.) Uusi jätelaki siihen liittyvine lakeineen vahvistettiin 17.6. 2011. Lait on julkaistu Suomen säädöskokoelmassa numeroilla 646-666/2011. Lisätietoa löytyy ympäristöministeriön internet-sivuilta: ymparisto.fi. Konekesko toimii New Holland -maarakennuskoneiden jälleenmyyjänä Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Luoteis-Venäjällä. N ew Holland -maarakennuskoneita valmistavan CNH Constructionin Venäjän maayhtiö CNH-Kamaz Commerce ja Konekeskon tytäryhtiö OOO Konekesko ovat juuri allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan Konekesko aloittaa New Holland maarakennuskoneiden myynnin Pietarissa ja Luoteis-Venäjällä. Aiemmin joulukuussa 2011 allekirjoitettiin uudet jälleen- myyntisopimukset Suomen ja Baltian osalta. Konekesko toimii nyt New Holland -maarakennuskoneiden maahantuojana ja jälleenmyyjänä Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa sekä Luoteis-Venäjällä. Lisäksi Konekesko maahantuo ja markkinoi CNH Constructionin CASE -maarakennuskoneita Suomessa. - Venäjän rakennuskonemarkkinat ovat valtavat. Yksistään Pietarin alueen rakennuskonemarkkina on suurempi kuin koko Suomen markkina. Näemme kivirock.fi MAARAKENNUS- JA KAIVOSALA METSÄALAN AMMATTILEHTI 107 16.-21.4.2012 Vuonna 1889 valmistunut Eiffel -torni kohoaa 324 m korkeuteen. P ariisissa Paris-NordVillepinten messukeskuksessa 16-21. huhtikuuta järjestetty maarakennusalan Intermat 2012 -näyttely keräsi ennätykselliset yli 200 000 messukävijää. Kolmen vuoden välein järjestettävässä tapahtumassa oli näytteilleasettajia 1 350. Kiinan vahva kasvu näkyy myös maarakennusalan valmistajissa; 9 % Intermatin näytteilleasettajista oli Kiinalaisia yrityksiä. Mediassa lietsottu lama ei näkynyt Intermatissa. Maarakennusalalla eletään vahvan tekemisen aikaa Euroopassa ja Aasia jatkaa kasvuaan. Maarakennusalan voimannäyttö Itävaltalainen Liebherr oli mukana yhdellä laajan ulkoalueen näyttävimmistä osastoista. Maarakennuskoneiden lisäksi Liebherr esitteli mm. rakennusnosturit ja järeät nosturiautot. JCB varustelee lähes kaikki koneet jatkossa LiveLink -järjestelmällä mikä lähettää GPS:n kautta dataa koneen toiminnoista, sijainnista jne. toimistolle. Toki suurella osastolla oli esillä paljon muutakin uutta. Katso yli 500 kuvaa Intermatista! www.kivirock.fi Hyvä Suomi! Ylöjärveläinen Avant Tecno Oy oli esillä maailmanluokan tyylillä Avant -pyöräkuormaajilla ja Leguan -nostimilla. Caterpillar esitteli täydennystä E-sarjan kaivukoneisiin ja K-sarjan pyöräkuormaajiin. Järeämpää kalustoa edusti kuvan CAT 374D LME. Hitachin jättiosastolla suurimman huomion sai ansaitusti uudet 10-35 tonnin 5-sarjan Zaxis -kaivukoneet. Uuden sukupolven konemallistoa on kehittänyt Japanin tuotekehityskeskuksessa yli 200 insinööriä. 108 MAARAKENNUS- JA KAIVOSALA METSÄALAN AMMATTILEHTI kivirock.fi Sekera Oy:n Seppo Olenius (vas.), Eino Piipponen ja Salo-Machineryn Pertti 007 Salo valmiina messupäivään. New Holland W170C pyöräkuormaaja lastasi Iveco Astran Cantoni -soravalavalle. Myynti-insinööri Olli Heinonen esitteli Robit Rocktoolsin uusinta kivenkäsittelytekniikkaa. Energiaurakoitsija Janne Ukkonen (vas.), Salo-Machineryn Anssi Salo ja maatalousneuvos Henrik Kärkkäinen. Hydrauliikka-alan johtavat valmistajat olivat vahvasti mukana Intermatissa - kuvassa HAWE Hydraulikin osasto. Kaikki Euroopan suuret lavettivalmistajat olivat läsnä kuvassa Nooteboomin lavettirivistöä. Sennebogen -materiaalikoneet ovat suosittuja mm. sahojen ja teollisuuslaitosten puutavaraterminaaleissa. Sekera Oy urakoi metsässsä ja montulla - Raimo (vas.) ja Eino Piipponen tutkivat rengasvalikoimaa. Yanmar kasvaa ylöspäin - kuvassa uusi 10,3 tonnin Yanmar SV100-1 -protokone jota odotetaan pian myyntiin. Alamettälä Oy:n Pekka (oik.) ja Mikko Alamettälä kaupoilla Metsätyön miesten kanssa Olofsforsin osastolla. Tamtronin osastolla esiteltiin uusimpia pyörökuormaaja vaakoja Kai Ruuskasen johdolla. Dahlbacka Oy:n Johan Dahlbacka Pietarsaaresta (vas.) ja Alamettälä Oy:n Mikko Alamettälä Parkanosta. Janne Jokela tallensi kuvia www.kivirock.fi sivuille livenä yli 500 kpl! Remu esitteli seulakauhojen lisäksi Big Floatia. Metsäenergia-alan ammattilaiset Huusko & Karppinen Oy:n Antti Karppinen (vas.), Salo-Machineryn Pertti Salo ja Several Oy:n Christopher Wegelius Champs Elyseellä. Atlas Copcon järeämpää kivenkäsittelykalustoa - tuotteita esitteli suomalaisille urakoitsijoille Kimmo Alakoski. Vermeerin suuntaporakalustolle ja maasahoille löytyy käyttöä Suomessa kun sähköverkko viedään maan alle. Allu -seulakauhojen työnäytökset vetivät valtavasti yleisöä. Allun Ranskan tytäryhtiö täytti messuilla 10-vuotta! Kramer -pyöräkuormaajat esiintyivät näyttävällä osastolla ja jatkuvissa työnäytöksissä. kivirock.fi MAARAKENNUS- JA KAIVOSALA METSÄALAN AMMATTILEHTI 109 Terexin pyöräkuormaajat, dumpperit ja kaivukoneet kiilsivät komeasti Pariisin auringon alla. Epec Oy:n Juha Marjakangas näytti kartalta miten vahvasti Epec on läsnä kasvavilla Aasian konemarkkinoilla. Kullanvärinen lyhytperäinen Hyundai -kaivukone oli nostettu korkeimmalle korokkeelle ulkoalueella. Näytteilleasettajista 9 % tuli Kiinasta! Kuvassa XGMA pyöräkuormaajia joiden laatu on korkealla tasolla. Robert Hedström (oik.) kertoi uusimmista suomalaisista Nordic Lights -valomalleista Huddigin edustajalla. Kiinalainen Sany taitaa olla jo maailman suurin maarakennus- ja rakennuskoneiden valmistaja. Wachendorffin René Pérache (oik.) ja Nadeem Khan löysivät Wachendorff näytön Metsäalan Ammattilehdestä! Doosanin kaivukoneet ja dumpperit esiintyivät työnäytöksissä, joissa soraa siirtyi kunnolla messuviikolla. Ranskassa kun oltiin löytyi osastoilta myös tyylikkäitä pariisittaria. Katso yli 500 kuvaa Intermatista! www.kivirock.fi 110 MAARAKENNUS- JA KAIVOSALA METSÄALAN AMMATTILEHTI kivirock.fi kivirock.fi MAARAKENNUS- JA KAIVOSALA METSÄALAN AMMATTILEHTI 111 Hitachin uusi ZX5 -sarja on täällä! Hitachi on esitellyt uudet 5-sarjan Zaxis -kaivukonemallit joissa on merkittäviä uusia teknisiä ratkaisuja. Kuvassa uusi ZX290LC-5 (132 kW/25.3-27.3 t). H itachi on esitellyt ensimmäiset uudet 5-sarjan Zaxis-kaivukonemallit. Euroopan ensiesittely tapahtui maaliskuun lopulla Rotator Oy:llä Mansen Mörinöissä ja reilu pari viikkoa myöhemmin Intermat -näyttelyssä Pariisissa. Uudesta 5-sarjan tuoteperheestä ensimmäisenä esiteltiin ZX250LC-5 (132 kW/25.3-27.3 t), ZX290LC-5 (140 kW/29.130.0 t), ZX350LC-5 (202 kW/ 34.1-36.1 t) ja ZX470CLH-5 (270 kW/48.5-50.4 t). Kehitetty Japanissa Euroopan markkinoille Uuden sukupolven ZX -koneet on kehitetty Hitachin Japanin tehtaan tuotekehityskeskuksessa. Kehitysprojektia on johtanut Ysuke Kajita, jonka alaisuudessa noin 200 insinööriä ovat kehittäneet erittäin menestynyttä 3-sarjan Zaxis-kaivukonemallistoa kohti vitossarjaa. - Me toimimimme tuotekehityksessä yhteistyössä asiakkaiden ja heiltä saamansa palautteen perusteella. Euroopan markkinoilla vaaditaan mukavuutta, tehokkuutta ja hyvää hallintaa sekä helppoa huollettavuutta. Uskon että uudet Zaxis 5 -kaivukoneet tulevat soveltumaan Euroopan markkinoille vielä Zaxis 3 -koneita paremmin. Uusissa koneissa on enemmän voimaa ja tuottavuutta, polttoainetalous on jopa 18 % alhaisempi, melutasoa on onnistuttu entisestään laskemaan, kertoo Kajita. Myös 5-sarjan koneiden rakenteita on vahvistettu entisestään, mm. kaivulaitetta on vah- Hitachin 5-sarjan koneiden ohjaamo on täysin uudistunut. Uusi ohjaamo on erittäin hiljainen työpaikka ja vaaleansävyisenä valoisa. Näkyvyys joka suuntaan esteetön. LCD-värinäyttö on entistä isompi. vistettu ja lisäksi puomin tyvessä ja kaivuvarren ja puomin liitoksessa on nyt puslat. Entistä taloudellisempi ja vahvempi moottori - hydrauliikassa lisää tehoa ja tarkkuutta Päästömääräykset tiukentuvat työkoneissa ja Hitachi siirtyy uuteen Tier 3B / Stage 4i aikaan Isuzun -moottoreiden avulla. Isuzu käyttää dieselmoottoreissaan pakokaasujen takaisinkierrätykseen perustuvaa EGR -teknologiaa partikkelisuodattimineen ja hapetuskatalysaattoreineen. Uudet moottorit tarjoavat enemmän tehoa pienemmällä polttoaineenkulutuksella samalla kun ympäristön kuormitus pienenee oleellisesti. Uusissa 5-sarjan koneissa on käytössä myös Power boost järjestelmä, jonka avulla saadaan nappia painamalla hetkellisesti käytöön 10 % lisää työtehoa. - Uudella TRIAS -hydrauliikkajärjestelmällä, jossa käytetään kahden pumpun sijasta kolmea, saavutetaan huipputason hydrauliikan hallinta yhtäaikaisten toimintojen aikana. Käytössä on myös enemmän tuottavuutta pienemmällä moottorin kuormituksella. Koneen järjestelmään voidaan nyt tallentaa 11 erilaisen työlaitteen vaatima virtaus ja paine, sanoo Kajita. Hitachi on varustanut uudet 5-sarjan koneet automaattisella moottorin sammuttamisella, kun kuljettaja jättää moottorin pitkäksi aikaa tyhjäkäynnille. Erittäin hiljainen ergomoninen ohjaamo Hitachin 5-sarjan koneiden ohjaamo on täysin uudistunut ja se on ROPS-hyväksytty. Uu- si ohjaamo on hiljainen työpaikka; esimerkiksi ZX250LC-5 koneessa ohjaamon melutaso on vain 65 dB(A). Vaaleansävyinen ohjaamo on valoisa ja näkyvyys joka suuntaan esteetön; aikaisempaa suuremmat lasipinnat parantavat näkyvyyttä etenkin oikeaan etukulmaan. Näkyvyyttä parantaa myös uusi peruutuskamera, joka näyttää kuvaa suuremmalta kulmalta parantaen näin myös turvallisuutta. Jalkatila ja ohjaamon ovi on kasvanut edellisen mallisarjan ohjaamoon verrattuna. Kuljettajan mukavuuteen on kiinnitetty muutenkin paljon huomiota. Uusi ilmajousitettu korkeaselkänojainen, täysin säädettävä istuin antaa mahdollisuuden entistä parempaan työegonomiaan. Koneen hallinnan keskus LCD -värinäyttö on entistä suurempi ja sen hallinta tapahtuu yhdestä pyöritettävästä hallintakiekosta. Varustetaso on korkea, ohjaamossa on jopa iPod / iPad -kytkentä. Tähän AUXliitäntään voidaan myös kytkeä normaalilla kuulokeliitännällä varustettu soitin tai esimerkiksi puhelin jossa on kuulokeliitäntä. 112 MAARAKENNUS- JA KAIVOSALA kivirock.fi Mansen Mörinät 30.-31.3. Tampereen alueen kone- ja kuljetusalan liikkeet järjestivät jo 11. kerran Mansen Mörinät tapahtuman 30.-31.3. Rotatorilla oli Euroopan ensiesittelyssä Hitachi ZX kaivukoneiden uudet 5-sarjan koneet. Kurko-Koposen Juha Koponen (vas.), Kari Paarnio, Rotatorin Jorma Puhakka, Merlon Davive Milano, Rotatorin Thomas Åhman ja Koposen uusi Merlo 40.30 kurottaja. Bridgestonen Jouni Kalpio (vas.) kertoi maarakennuskoneiden renkaista Rotatorilla. Kotimainen Tamtron esitteli uutta POWER -pyöräkuormaajavaakamallia. Hydrauliikkahuolto K. Räihän osastolla Rotatorilla sai asiantuntevaa tietoa hydrauliikasta. Novatronin järjestelmäsuunnittelija Tomi Vittinki esitteli kaivusyvyyden tarkkaa mittausjärjestelmää. Tammer Dieselilla pääsi kokeilemaan rallisimulaattoria ja käytössä oli aivan oikea ralliauto. Volvo CE Finlandin kauniit messutytöt; Juontamon Kirsi ja Elina. Yanmarin tehtaalta paikalla oli Magnus Täljemark. Taustalla KH-Koneiden uudet komeat toimitilat. KH-Koneiden Tampereen alueen uusi myyjä Jukka Heiskala ja uusi Kramer 650 -pyöräkuormaajamalli. Tommi Heinonen Tuuloksesta testasi miltä tuntuu istua Yanmarin ohjaksissa. Katso yli 500 kuvaa Mansen Mörinöistä: www.kivirock.fi Oranssit Doosanit siistissä rivissä Dae-Tekin toimipisteen pihalla. Tampereen alueen koneliikkeissä oli tarjoilua joka makuun - makkaraperunat maistuivat nuorille konemiehille. Rotatorin piha-alueella pääsi tutustumaan myös Remu seulakauhoihin ja Dynaset -hydraulityökaluihin. Kuuluttajalegenda Harri Pöntinen muisteli Kivirockin Jaakko Jokelan lapsuuden juttuja. Mörinöillä nähtiin koneita myös tositoimissa - Komatsu PC kaivutyössä Suomen Rakennuskoneella. Koneetko muka kalliita? Komatsun dumpperi lähti 25 euron messuhintaan Suomen Rakennuskoneelta... kivirock.fi MAARAKENNUS- JA KAIVOSALA 113 Metsätyön kauhankynnet kestävät kulutusta. Taustalla Suomen Elektrolindin Brigade -kamerajärjestelmät. JCB -pyöräkuormaajarivistö toivotti Mörinävieraat tervetulleeksi Matekolle. Myös kuorma-autoliikkeet olivat mukana Mansen Mörinöissä. Pirkkalan Vehon aulassa sai ihailla Actroksia. Volvo CE Finlandilla oli esillä isoja ja pieniä tehokoneita - Volvon minikaivurilla sai kokeilla kuormaustarkkuutta. Lauantaina Tampereelle tuli takatalvi ja lumisade yllätti Mörisijät - mutta se ei menoa latistanut. Niemi-Korpi Oy:n pihasta löytyy kuorma-autoja joka lähtöön. Konekeskolla New Holland -koneita tutkittiin joka kulmasta ja hyviksi ne todettiin. Kaisa Tiira Konekeskon markkinoinnista esitteli Casen liukuohjattua kuormaajaa. Caterpillar pyöräkuormaaja, kaivukoneet ja seinäjulisteessa järeä kaivosajoneuvo Witraktorilla. kivirock.fi MAARAKENNUS- JA KAIVOSALA METSÄALAN AMMATTILEHTI 115 Ainutlaatuisia ratkaisuja kevyihin maansiirtolavoihin Ruukin kevyt ja kestävä maansiirtolava on valmistettu hitsausvalmiista komponenteista. Lavassa on kulutusta kestävät laita- ja pohjalevyt sekä erikoislujat rakenneosat. O nko mahdollista valmistaa teräksinen maansiirtolava, joka on lähes yhtä kevyt kuin vastaavankokoinen alumiinista valmistettu lava ja jonka kestävyys ja monipuoliset käyttöominaisuudet vastaavat nykyisiä teräslavoja? Onnistuuko tämä siten, että tuotantokustannuksia voidaan samaan aikaan vähentää huomattavasti? Ruukin ratkaisu entistäkin kevyempien tuotteiden valmistukseen sisältää ainutlaatuisen raaka-aineen - kuten markkinoiden ohuimmat DQ-teräkset - yhdistettynä laserhitsauksen monipuolisiin mahdollisuuksiin. Hitsausvalmiiden komponenttien ansiosta Ruukin loppuasiakkaat voivat tehostaa omaa tuotantoprosessiaan huomattavasti. koonpanossa tarvittava hitsaustyö vähenee huomattavasti, sanoo Salin. Esimerkiksi espanjalainen maansiirtolavojen valmistaja VCA pystyi Ruukin hitsausvalmiiden tuotepakettien ansiosta vähentämään tuotantokustannuksiaan 20 prosenttia. Uusia innovaatioita asiakkaan hyväksi Ruukin kulutusteräksestä valmistettu sandwich-paneeli on innovatiivinen esimerkki siitä, miten eri teräslajeja voidaan yhdistää hitsausvalmiiksi komponentiksi. Erittäin kevyitä paneeleita voidaan käyttää lavojen pohjarakenteisiin. Nauhalevyjen erinomaiset pinnan ominaisuudet takaavat lavan sivulevyjen viimeistellyn ilmeen. Kevyempiä lavoja ohuista, leveistä laserhitsatuista levyistä - kustannussäästöä loppukäyttäjälle Ruukin kulutusterästuotteiden sovelluspäällikkö Kari Salin kertoo Ruukin ratkaisuista kuorma-autovalmistajille: - Ruukin lavojen sivuseinät valmistetaan laserhitsaamalla leikattuja erikoislujia Raex-levyjä ohuiksi leveiksi levyiksi, jotka voidaan taivuttaa asiakkaan tarpeiden mukaan. Ruukin laserhitsaus mahdollistaa myös eri teräslajien ja paksuuksien yhdistämisen yhdeksi hitsausvalmiiksi komponentiksi. Jos perinteiset paksut kvarttolevyt vaihdetaan ohuempaan materiaaliin, saadaan kevyempi lopputuote. - Loppukäyttäjät hyötyvät korkeammasta hyötykuormasta ja pienemmästä polttoaineen kulutuksesta. Ohuita laserhitsattuja Raex-levyjä käyttämällä asiakkaamme ovat yleensä pys- tyneet vähentämään tuotteensa painoa yli 10 %, Salin jatkaa. Konepajaprosesseissa syntyvä säästö laskee tuotantokustannuksia Ohuita erikoislujia materiaaleja on helppo taivuttaa ja pintakäsitellä, mikä säästää Ruukin asiakkaiden tuotantokustannuksia. Ohuen materiaalin ansiosta myös hitsaus ja hitsauslisäaineiden käyttö on kustannustehokkaampaa. Markkinoiden laajin valikoima erikoislujia ja kulutusteräksiä Maansiirtolavojen suunnittelussa pyritään koko ajan kevyempiin rakenteisiin, jotta sekä polttoaineenkulutus että kuljetusten ympäristövaikutukset voitaisiin minimoida. Ruukin laaja tuotevalikoima vastaa erinomaisesti konttivalmistajien tarpeisiin valmistaa entistä kevyempiä lavoja. Ruukki valmistaa ainoana maailmassa erikoisohutta Raexkulutusterästä, jonka paksuus on vähintään 2,5 mm ja kovuus jopa 500 HB. Levytuotteiden valikoimaa täydentävät erikoislujat Optim -putket ja -avoprofiilit aina 960 N/mm2 myötölujuuteen asti. Ruukin hitsausvalmiit toimitukset parantavat tuotantotehokkuutta - Ruukin kattava teräspalvelukeskusten ja työpajojen verkosto takaa, että asiakkaamme voivat keskittyä omaan ydintoimintaansa ja lavojen kokoonpanoon. Leikkaamme putket, levyt ja kelat valmiiksi asiakkaan vaatimusten mukaisesti. Ruukki voi tarvittaessa toimittaa myös lavan sivuseinät valmiiksi laserhitsattuna, jolloin asiakkaan ko- Ruukin kulutusteräksestä valmistettu sandwich-paneeli lavan pohjarakenteena ja konttien kattorakenteena. Laske säästösi Ruukin Tehokkuuslaskurilla Paljonko lavasi hyötykuorma kasvaa, jos se valmistetaan Ruukin Raex- ja Optim -erikoisteräksistä? Paljonko säästät polttoaineenkulutuksessa ajoneuvosi koko elinkaaren aikana? Löydä vastaus täältä: www.ruukki.fi/energiansaastolaskuri kivirock.fi MAARAKENNUS- JA KAIVOSALA METSÄALAN AMMATTILEHTI 117 Konekaupan Villi Länsi Turun seudulla 16.-17.3. T Witraktorilla vieraat tutustuivat uusimpiin Caterpillareihin ja testasivat omia villin lännen taitojaan. urun seudun konekauppiaiden yhteisvoimin järjestämää Villi Länsi -tapahtumaa vietettiin 16.-17.3.2012. Esittelyssä oli uusimmat konemallit ja ohjelma sekä kauppiaiden vaatetus oli villin lännen tyylin mukaista. Toimituksemme oli paikalla tapahtumassa ja päivitti kuvia nettiin "livenä". Kaikki lähes 300 kuvaa löydät osoitteesta: www.kivirock.fi Konekeskolla Manitout kurottivat Turun taivaalle, esillä olivat myös Caset, New Hollandit ja MANit. Honkatradingin pihalta löytyi laaja valikoima mielenkiintoisia koneita - myös McCloskey seulat. Ilpo Ellonen (oik.) ja Marko Melto esittelivät Witraktorilla ALLU-seulakauhoja joita myydään Ameriikassa asti. Dae-Tekilla Doosanit, Bobcatit ja Ahlmannin esittäytyivät kevättalven auringossa. Turun Renault myyjä Reijo Virtamo ja 1800-luvun lännenvyö Amerikasta. Mascuksen Tomi Keskinen on aina paikalla kun konealalla tapahtuu. Lännen Konepalvelu Oy:n Jarkko Turvanen myy Hitachit Turun alueella vankalla kokemuksella. Fintractorilla grillikylkeä tarjoilivat kauniit lännentytöt. Koneissa olivat pääroolissa Terexit. TTK Oy Turun Työkoneella oli piha täynnä Kramereita ja Yanmareja. Paikalla seriffi Kimmo Suomisen isännöimällä ranchilla nähtiin myös Timo "Billy the Kid" Sakari. J-M Latvala ja revolverishow tähtinä Lännen Tractorsilla Rotator Oy:n Janne Salomäki kertoi että Hitachi vahvistaa koko ajan asemiaan pyöräkuormaajamarkkinoilla. Prolub Oy esitteli keskusvoitelulaitteita sekä tehokkaita lämmittimiä vaikkapa kylmiin konehalleihin. Rotatorin raskaskoneasentaja Ismo Taka-Anttila sanoi että Hitachin "sohvalla" viihtyy vaikka vapaa-aikanakin. Monikäyttöiset Huddig -traktorikaivurit myy Suomessa Huddig Oy:n Seppo Lähteenmäki Turusta käsin. Sisu Polar Rock on kotimainen tehdasvalmis sora-auto, jonka myynti on lähtenyt mukavasti matkaan. Volvo FMX Xpro tuotiin markkinoille viime syksynä ja auto on tuttu näky yhä useammalla soramontulla. Lännen Tractors Oy:n tehtaalla Loimaalla nähtiin Villissä Lännessä hurja ja näyttävä revolverishow sekä rallitähti Jari-Matti Latvala. Revolverimies paukutteli ilmapalloja kuin lonkalta, kun taas Latvalan ja kartturi Miikka Anttilan sorminäppäryyttä tarvittiin enemmän nimikirjoitusten rustaamiseen. Esiintyjien lisäksi kävijöitä kiinnostivat tietenkin Länkkärin uutuuskoneet. 118 MAARAKENNUS- JA KAIVOSALA METSÄALAN AMMATTILEHTI kivirock.fi Tamtronin superuutuus POWER pyöräkuormaajavaaka - kosketusnäyttö mullistaa vaa'an käyttökokemuksen T amperelainen Tamtron Oy on kehittänyt uuden ennennäkemättömän POWER-pyöräkuormaajavaa'an. Uutuudessa on kyseessä Tamtronin 40-vuotisen kokemuksen ja laajan osaamisen pohjalta kehitetty vaaka. - Laitteessa on suuri, selkeä ja markkinoiden ylivoimaisin näyttö mikä takaa helpon käytön. Vaaka lisää kuormaustoiminnan nopeutta ja sitä kautta tapahtuvaa tehokkuuden kasvua ja säästöjä. Kotimainen Tamtron on selkeä markkinajohtaja laajalla markkina-alueella. Uusi POWER lisää entisestään Tamtron -vaakojen haluttavuutta kotimaassa ja maailmanlaajuisilla vientimarkkinoilla, sanoo Tamtron Oy:n myyntipäällikkö Markku Eskola. Tamtron POWER -vaa'an innovaatiot ovat suojatut useilla kansainvälisillä patenteilla ja tavaramerkeillä. Vakaushyväksytty Laskutus painon perusteella edellyttää vakaushyväksyntää. Tamtron POWER 100-300 on vakaushyväksytty kaupalliseen käyttöön. Virallinen kruunaus on tae tarkkuudesta, laadusta ja luotettavuudesta myös pitkällä aikavälillä. Puhelintuki osana kattavaa asiakaspalvelua Tamtronin oma asennushenkilöstö asentaa vaa'an ja antaa käyttökoulutuksen asennuksen yhteydessä ja huolehtii vaa'asta koko sen käyttöiän ajan. Lisäksi Tamtron tarjoaa asiakkailleen maanantaista perjantaihin kello 6-22 veloituksettoman puhelinneuvonnan. Puhelinneuvonnassa puheluun vastaa samat ammattimiehet kuin asennuksistakin. Kattava valikoima POWER 100 perusmuistiovaaka Edullinen ja kestävä kahden päämuistion perusvaaka. Oikean tavoitekuorman ja ylikuorman kontrollointi saavutetaan viimeisen kauhan vähennystoiminnolla. Täysin uusi ja helppokäyttöinen varastoonkanto-ohjelma mahdollistaa optimaalisen eri materiaalien murskauksen ja varastoseurannan. Tarpeiden kasvaessa päivitettävissä POWER 200 tai POWER 300 -malliksi. Uusi luottamusta herättävä Tamtron POWER pyöräkuormaajavaakamallisto on varustettu selkeällä kosketusnäytöllä ja omaisuuksilla mitä löytyy vain markkinoiden johtavan valmistajan vaaoista. POWER-vaa'an edut ja hyödyt: - Enemmän kuormia ja lisää tuottavuutta digitaalitekniikan ansiosta. Jopa yli 500 tn tunnissa kuormausnopeus. Tamtron POWER on markkinoiden ainoa täysin digitaalinen kosketusnäyttövaaka. - Helppo käyttää selkeän myös kirkkaassa auringonpaisteessa näkyvän kosketusnäytön ja pikanäppäintoimintojen avulla. - Täysin dynaaminen, eli punnitus tapahtuu kauhan noston aikana koneen liikkuessa normaalisti. - Automaattinen koneen kulmakompensointi lisää tarkkuutta ja nopeuttaa kuormausta. - Uudistunut markkinoiden edistyksellisin kasalle kanto ominaisuus vakiona. - Kaikissa POWER-malleissa on myös peruspunnitus ilman mitään muita tietoja satunnaiskäyttäjiä varten. - POWER 300i -mallissa kätevä internet-raportointi. - Tamtron -vaa'an ylivoimaisuuden huomaa parantuneena kannattavuutena ensimmäisestä kuormasta alkaen. Hyötyjä, joita ei löydy mistään muusta pyöräkuormaajavaa'asta, kiteyttää Eskola. Erityisen helppo käyttää Tamtron POWER 100-300 mallisto on varustettu kosketusnäytöllä ja erittäin loogisella käyttöliitynnällä. Näyttö on nelivärinäyttö, joka näkyy kaikissa olosuhteissa. - Tamtron POWER -vaaka sisältää perusvaa'an, jossa ei ole mitään muuta kuin punnitus. Tamtron on siis yhdistänyt samaan vaakaan oikean vaa'an satunnaisille käyttäjille ja konetta ammatikseen käyttäville. Vastaavaa mahdollisuutta ei löydy yhdestäkään muusta vaa'asta, toteaa Eskola. Suurikokoisen kirjaisinkoon ansiosta näytön tekstit ovat miellyttävät lukea. Lisäksi POWER opastaa käyttäjää toimimaan oikein. Vaa'assa on tyylikkäästi taustavalaistu näppäimistö. Täysin uudistunut varastoonkanto- ja murskausominaisuus Varastoonkanto -ominaisuus on uudistunut ja sitä myötä myös sen käyttö helpottunut. Varastoitavat ja murskattavat materiaalit saadaan tarkkaan seurantaan ja autolastauksetkin varastoon punnituksen välissä tapahtuvat luontevasti. Tilausten käsittely ja tiedonsiirto Internetin kautta tapahtuvan tiedonsiirron avulla voidaan punnitustulokset siirtää kätevästi ja reaaliaikaisesti laskutukseen. Toiminto toimii samoin kuin verkkopankki internetissä. Tilausten siirron ja hallinnan avulla voidaan tilaukset lähettää tilauskeskuksesta kuormaajaan langattomasti. Tilaukset ovat heti nähtävissä ja valittavissa vaa'an näytöltä. - Näin säästetään aikaa, saavutetaan tehokas kuormaustoiminto ja varastojen hallinta. Tiedonsiirto tapahtuu edullisesti internetin kautta, Eskola opastaa. POWER 200 vakiovaaka Edistyksellinen kahdeksan päämuistion (esimerkiksi asiakas, auto, perävaunu, materiaali, tilausnumero, jne.) monipuolinen tehopakkaus. Muistioihin voi tallettaa 10.000 yksittäisiä selväkielisiä tietoja. Mukana suoraan koneessa tapahtuvat kattavat vuoro, pv, viikko, kkraportointiominaisuudet ja lokimuisti. Lisäesimerkkejä markkinoiden kehittyneimmän vaa'an ominaisuuksista ovat kauhan tyhjentymisen ja lukumäärän seuranta sekä edellisten kuormaustietojen automaattihaku. POWER 300i internetvaaka Vastaavat ominaisuudet kuin POWER 200 vaa'assa täydennettynä internetin kautta tapahtuvalla tiedonsiirrolla ja lisättynä neljällä päämuistiolla. Punnitustulosten lisäksi tarjolla on automaattinen varastonseuranta, sekä koneen käyttö- ja paikanvalvonta. Kaikki mallit varustettavissa varmatoimisella lomakekirjoittimella. Punnituskortti on tukeva 10 cm leveä ja koneympäristöä kestävä. Lisää kate-euroja koneurakoitsijalle Luotettava Tamtron POWER 100-300 -mallisto on täysin dynaaminen liikkeessä punnitseva vaaka. Vaa'assa on automaattinen nostonopeuden, koneen kallistuman ja kiihtyvyyden kompensointi. Se lisää kuormauksen nopeutta, tarkkuutta ja tuottavuutta. - Tamtron POWER 100-300 -vaaoilla pystyy tekemään enemmän kuormia perinteisiin analogisiin pyöräkuormaajavaakoihin verrattuna, sanoo Eskola. Tamtronin asennus- ja huoltokalusto valmiina palvelemaan koko vaa'an käyttöiän ajan. kivirock.fi MAARAKENNUS- JA KAIVOSALA METSÄALAN AMMATTILEHTI 119 Jääkiekon MM-kisanäyttämö kuntoon Kramerilla Hartwall Areenaa viimeisteltiin MM-kisakuntoon Kramer -kurottajan avulla, jolla pystytettiin jättimäinen kisateltta sekä nostettiin Skodat katsomoon ja verhoiltiin JumboTronic. J ääkiekon MM-kisat 2012 pyörähtivät käyntiin 4. toukokuuta Helsingissä. Hartwall Areenan rakentaminen kisakuntoon on kova ja vaativa urakka. Yksi kisojen rakennustöistä vastaava on Tiki Talk Oy, jolla on käytössään Kramer Allrad 4507 -kurottaja. Kramerilla on mm. pystytetty jättimäinen kisateltta, nostettu Skodat katsomoon sekä verhoiltu JumboTronic uudelleen. Katso lisää kuvia Kramerista MM-kisa areenalla www.kivirock.fi. KH-Koneet Oy:n maahantuoma Kramer Allrad 4507 -kurottaja soveltuu monipuolisiin tehtäviin myös MM-jäällä. kivirock.fi MAARAKENNUS- JA KAIVOSALA METSÄALAN AMMATTILEHTI 121 Oulun Oikiat Konepäivät O ulussa järjestettiin 20.-21.4. jo kymmenettä kertaa Oikiat Konepäivät -tapahtuma. Mukana menossa oli reilu tusinan verran alueen maarakennusalan yrityksiä. Kiprakassa keväisessä säässä Oulussa riitti mukavasti väkeä joka toimipisteeseen ja konekauppaakin tehtiin. Katso n. 300 kuvaa tapahtumasta osoitteesta: www.kivirock.fi Witraktorin osastolla oli hyvin asiakkaita heti perjantaiaamusta alkaen tutustumassa Caterpillarin uutuuksiin. Volvo CE Finlandilla oli laaja kattaus uusinta Volvo -maarakennuskonekalustoa. Oulun alueen ja pohjoisen Suomen urakoitsijat olivat suurella joukolla mukana tapahtumassa. Caterpillarin järeämmän luokan 972K pyöräkuormaaja kiinnosti asiakkaita. Dae-Tek Oy:llä Doosanin kaivukoneet ja Bobcat kurottajat sekä kuormaajat esiteltiin maistuvan riistakeiton kera. Rotator Oy:llä oli vahvasti esillä koko tuotevalikoima Hitachi kaivukoneiden ja pyöräkuormaajien johdolla. Lufex Oy:n Jarno Manner (vas.) ja Kone Jare Oy:n Olli Jaara esittelivät Volvolla BM Air -hengitysilman suodattimia sekä Lufex -keskusvoitelujärjestelmiä. Mateko Oy:llä tehtiin kauppaa JCB -koneista urakalla; erityisesti pienemmän kokoluokan kaivurit kiinnostivat. Varaosajohtaja Mikael Leppänen myyntitöissä uudessa talvella avatussa Rotatorin Oulun myymälässä. Kubota -kaivurit ja Weidemann -pyöräkuormaajat kiinnostivat Konekeskolla. Engcon Finland Oy:n Håkan Wiik (vas.) ja KH-Koneet Oy:n Timo Sakari nauttimassa lohisoppaa KH-Koneiden toimipisteessä Oulussa. Eurosteel Oy:n myyntipäällikkö Ulf Ek ja "ei mikään puutarhajyrsin" -mallin kauha Rotatorilla. Uusinta nykytekniikkaa edusti Komatsun hybridikaivuri HB 215 LC. Monikäyttöisen Kramer Allrad 480 Arctic Power -pyöräkuormaajan voi myös rekisteröidä traktoriksi. Fintractor Oy:n Jarmo Syrjälä esitteli Oulussa mm. Eurocomach -minikaivureita. METSÄALAN AMMATTILEHTI Hydrauliikka-Extra METSÄALAN AMMATTILEHTI 123 Hydrauliikka & Pneumatiikka 2013 -messut yhteistyössä alan yhdistyksen kanssa tietoa alasta. Yhteistyö alan merkittävimmän yhdistyksen kanssa luo mahdollisuuden tehdä ajanmukainen ja onnistunut tapahtuma, sanoo myyntiryhmäpäällikkö Veli-Matti Korpinen, Suomen Messut. - Vuoden 2011 messujen erinomaisen onnistumisen myötä oli helppo tehdä päätös messuyhteistyön jatkamisesta Suomen Messujen kanssa. Hydrauliikkaja Pneumatiikkayhdistykselle omat erikoisalan messut ovat tärkeä markkinointikeino ja tuovat haluttua näkyvyyttä alallemme. Messut ovat säilyttäneet hyvin jalansijansa sekä jäsenyrityksiemme uuden tekniikan esilletuomisessa että alamme yhteisenä tapaamisfoorumina, kommentoi Hydrauliikka- ja Pneumatiikkayhdistyksen puheenjohtaja Kalle Tuohimaa, Bosch Rexroth Oy. Kahden vuoden välein järjestettävä Hydrauliikka & Pneumatiikka esittelee liikkuvan kaluston hydrauliikkaa, teollisuushydrauliikkaa ja pneumatiikkaa. Lisäksi esillä on laivahydrauliikkaa ja vesihydrauliikkaa. Katso kuvat vuoden 2011 Hydrauliikka & Pneumatiikka -messuilta osoitteesta: www.ammattilehti.fi > Kuva-albumi > Hydrauliikka ja Pneumatiikka 2011 Seuraavat Hydrauliikka & Pneumatiikka -messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 1.-3.10.2013. Kuvassa Dunlop Hiflex Oy:n laajaa tuotevalikoimaa vuoden 2011 messuilta. S uomen Messujen järjestämän ammattitapahtuman Hydrauliikka & Pneumatiikan 2013 suunnittelu käynnistetään Hydrauliikka- ja Pneumatiikka -yhdistyksen kanssa. Hydrauliikka & Pneumatiikka -messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 1.-3.10. 2013. Samaan aikaan on saman katon alla neljä muuta teknologia-alan tapahtumaa Automaatio, Elkom, Eltek ja Meca Tec. Vuoden 2011 syksyllä järjestetty tapahtuma onnistui näytteilleasettajien ja kävijöiden mielestä hyvin. Tapahtumakokonaisuudessa vieraili yhteensä yli 18 000 alan ammattilaista, joista päättäjiä oli noin 60 %. Ammattilaiset tutustuivat Hyd- rauliikka & Pneumatiikan lisäksi Elkom, Eltek, MecaTec ja Automaatio -messuihin. Suomen Messujen ja Hydrauliikka- ja Pneumatiikkayhdistyksen välinen pitkäaikainen yhteistyö jatkuu myös vuoden 2013 messujen suunnittelussa. - Messujen tehtävänä on esitellä alan ammattilaisille uutuustuotteet ja -ratkaisut sekä tarjota kävijälle ajankohtaista Alan johtavat toimijat panostavat vahvasti messuihin; kuvassa Bosch Rexroth Oy:n näyttävää osastoa 2011 messuilla. 126 METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI Hydrauliikka-Extra Hytarin Jyväskylän myymälä uudistui son ammattitaitoa vaativiinkin haasteisiin, toteaa Salakka. Hytarin tuotevalikoimassa on myös kansainvälisesti tunnettujen valmistajien käsi-, akku-, paineilma- ja hydraulityökaluja sekä mäntä- ja ruuvikompressoreja ja korkeapainepesureita. - Comet -painepesurit on tarkoitettu pääasiassa ammattikäyttöön, eli ne ovat suosittuja kone- ja kuljetusyrittäjien keskuudessa. Comet mallistosta löytyy myös vaativaan harrastekäyttöön sopivia painepesureita. Kaikissa tuoteohjelmaamme kuuluvissa Comet -painepesureissa on messinkinen pumppu. Paineilmatyökaluissa tarjoamme laadukkaat Scorpio -tuotteet joista löytyy mm. mutteri- Hytar Oy:n Jyväskylän uudistunut myymälä palvelee osoitteessa Itä-Päijänteentie 57. H ytar Oy on vuosikymmenten ajan ollut merkittävä öljy- ja vesihydrauliikan komponenttien sekä -järjestelmien valmistaja että maahantuoja. Jyväskylän alueen asi- akkaita Hytar on palvellut hydrauliikkamyymälällä yli 40 vuoden ajan. - Olemme hiljattain uudistaneet myymälämme niin että asiakaspalvelu on parantunut ja samalla saimme lisää tilaa komponenteille ja muille tuotteille, kertoo Hytar Oy:n tuo- tepäällikkö Hannu Salakka. Hydrauliikkatuotteita myymälästä löytyy kaikkiin tarpeisiin. - Meiltä saa laadukkaat sylinterit, venttiilit, pumput, moottorit, letkut, liittimet, valmiit letkuasennelmat sekä kaikkea muuta hydrauliikkaan. Ja tiskin takaa löytyy insinöörita- Tarjolla on myös työkaluja. Hytarin tuotepäällikkö Hannu Salakka esittelee Scorpio - suurteho mutteriväännintä. vääntimet 3/8-1" kokoluokissa. Puolen tuuman suurteho mutterivääntimissä Scorpio on Suomen myydyimpiä. Teollisuuden ja korjaamoiden tarpeisiin meiltä löytyy Finija Abac -ruuvi- ja mäntäkompressorit, luettelee Salakka. Simplex -hydraulityökalujen laajaa valikoimaa. Hytarin myymälästä löytyy kaikki mitä tarvitaan hydrauliikassa - laatukomponentit suoraan hyllystä. Beta -käsityökaluista on kesän ajan tarjouksessa Beta Easy -hylsysarjat todella edullisesti jopa puoleen hintaan. Myös Beta -työkaluvaunuista on nyt tarjouskampanja. Comet -painepesurit on tehty ammattikäyttöön. Myymälästä löytyy myös Fini ja Abac kompressorit. Hydrauliikka-Extra METSÄALAN AMMATTILEHTI 127 Hydoring hakee osaavia henkilöitä myyntitiimiinsä - tarjolla mielenkiintoinen työ perheyhtiössä uonna 1987 perustettu Hydoring Oy omaa vahvat perinteet hydrauliikkasylintereiden ja -koneikkojen valmistuksessa. Tänä vuonna 25vuotis juhlavuottaan viettävä Hydoring Oy on kasvanut johtavien kotimaisten hydrauliikkavalmistajien joukkoon. Tuotekehitys on asiakaslähtöistä ja nykyaikaisen tehokasta, valmistus ja laadun varmistus korkeaa tasoa. Oma kokonaistoimituksen huomioiva suunnittelu ja osaava, sitoutunut henkilökunta mahdollistavat asiakaslähtöisen, joustavan ja nopean toiminnan. Kotimainen työ ja osaaminen takaa korkealaatuiset tuotteet. - Valmistamme sylinterit, hydraulikoneikot ja kokonaiset hydraulijärjestelmät asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Pääosan sylinterituotannostamme muodostavat asiakaskohtaiset ratkaisut, mutta asiakas voi myös valita sylinterisarjoistamme suoraan tarpeisiinsa sopivan sylinterin, kertoo Hydoring Oy:n toimitusjohtaja Timo Raikko. Hydraulijärjestelmät ovat aina oma projektinsa, jossa toimitaan asiakkaiden kanssa tiiviisti yhteistyössä aina suunnittelusta V iden valmistajille, toteaa Raikko. Lisää voimaa myyntiin Viime vuosi 2011 oli liikevaihdossa mitattuna Hydoringin historian paras ja hyvä tahti jatkuu myös tänä vuonna. - Asiakkaiden tuotannot pyörivät lähes ennätystahtia joten myös meillä on töitä todella hyvin. Koko alkuvuosi on jatkunut hyvää tahtia ja maaliskuu oli laskutukseltaan historian paras. Myynnin kasvaessa ja asiakaskunnan laajentuessa haemme osaavia henkilöitä myyntitiimiimme. Tarjoamme mielenkiintoisen ja haastavan, pitkäaikaisen työpaikan hyvähenkisessä perheyrityksessä eli tervetuloa porukkaamme, kutsuu myyntiinsinööri Janne Raikko. Hydoring Oy on perheyhtiö jossa toimitusjohtaja talousneuvos Timo Raikon (oik.) pojat Janne ja Jussi Raikko ovat vahvasti toiminnassa mukana. Nyt haetaan porukkaan lisää ammattitaitoisia myyjiä. mahdolliseen huoltosopimukseen asti. Tuotantoon investoitu merkittävästi - mobilepuoli kasvaa Hydoring Oy on tehnyt viime aikoina merkittäviä investointeja tuotantoon ja henkilökunnan määrä on kasvanut merkittävästi ollen nyt 120 henkilöä. - Reilu vuosi sitten laajensimme tehdasta 1300 neliöllä ja uuteen konekalustoon on investoi- tu jatkuvasti samalla kun tuotannon lay-out on muuttunut koko ajan entistä tehokkaammaksi, sanoo tuotannosta vastaava Jussi Raikko. Hydoring kasvaa jatkossa entisestään myös mobilepuolen sylinterivalmistajana. - Alkuvuodesta 2011 Meserakonserniin kuuluva Salon Konepaja Oy myi sylinteriliiketoimintansa Hydoringille eli toimitamme yhä enemmän sylintereitä teollisuuden lisäksi myös erilaisille mobilekoneiden ja laitte- Hydoring on investoinut viime vuosina todella merkittävästi tuotannon koneisiin ja laitteisiin. Myös tehdashallia on laajennettu. 128 METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI Hydrauliikka-Extra Uusien sinkkivapaiden ja tuhkattomien hydrauliikka- ja voiteluöljyjen suodatus K äytettäessä uusia, ympäristöystävällisiä hydrauliikka- ja voiteluöljyjä on riskinä öljyyn suodatuksen yhteydessä muodostuva sähkövaraus sekä sähköstaattiset purkaukset. Sähköstaattisten purkauksien seurauksena on öljyn vanhenemisen nopeutuminen sekä vanhenemistuotteiden muodostuminen, jota kutsutaan myös öljyn lakkautumiseksi. Sähköstaattinen purkaus voi tuhota suodatinpatruunat, vahingoittaa venttiilejä ja antureita ja voi aiheuttaa jopa räjähdyksen hydrauliikkasäiliössä. Mikäli käytettävään öljyyn kertyy liian paljon öljyn vanhenemistuotteita, aiheuttaa se venttiilien luistien takertelua, laakereiden jumiutumista ja lyhentää suodatinpatruunoiden vaihtoväliä. Varmistaaksemme järjestelmän taloudellisen ja riskittömän toiminnan, on olennaista käyttää suodatusjärjestelmää, joka estää vaarallisen sähköstaattisen varauksen syntymisen öljyyn sekä kykenee poistamaan vanhenemistuotteita öljystä. Suunnittelematon ja kallis öljynvaihto voidaan estää oikeanlaista suodatusjärjestelmää käyttämällä. Kuva 1. Esimerkki eri öljyryhmien sähköjohtavuudesta. karsinogeenejä tai raskasmetalleja, eivätkä muodosta palaessaan jätettä. Koska kyseiset öljyt ei sisällä metallia, niiden sähköjohtavuus on alhainen. Tämä nähdään kuvassa 1. Kun hydraulijärjestelmässä kyseinen öljy virtaa perinteisellä tekniikalla tehdyn suodattimen läpi, syntyy sähköstaattinen varaus. Sähköstaattinen varaus järjestelmässä (katso kuva 2) aiheuttaa kipinöintiä, josta voi seurata jopa räjähdys säiliössä tai vahinkoja hydraulikomponenteille, kuten venttiileille ja suodattimille. Lisäksi sähköstaattinen purkaus voi vaurioittaa elektroniikkakomponentteja ja kiihdyttää öljyn vanhenemistuotteiden muodostumista. suodatinmateriaali ja öljy), joilla on erilainen taipumus luovuttaa ja vastaanottaa elektroneja, tuodaan yhteen, siirtyvät elektronit materiaalista, jolla on taipumus luovuttaa elektroneja, niitä vastaanottavan materiaalin puolelle. Nesteessä ionit toimivat varauksen kuljettajina. Nesteen rajapintaan muodostuu varaus, joka on suodatinmateriaaliin nähden vastakkainen. Tämä varaus heikkenee etäisyyden kasvaessa suodatinmateriaaliin. jähdys. Kipinöinti polttaa suodatinmateriaaliin reikiä. Kuvassa 5 näkyy 200 µm reikä 3 µm suodatinmateriaalissa, jolloin tarvittavaa öljyn puhtautta ei enää saavuteta. Kuva 5. Suodatinmateriaaliin palaneita reikiä. Kuva 3. Latauksen syntyminen ja elektrostaattinen purkaus. 1. Johdanto Markkinoiden globalisaatio pakottaa öljyntuottajat ympäri maailman tarjoamaan uusia yhdenmukaisia korkealaatuisia hydrauliikka- ja voiteluöljyjä järjestelmien käyttäjille ja valmistajille; kuten kompressoriasemille, suuriin vaihteistoihin ja koneisiin. Perinteisille ryhmän I perusöljyille, joissa raakaöljyn molekyylirakennetta ei ole muutettu, ei voida taata maailmanlaajuisesti samanlaista rakennetta ja sisältöä. Sen vuoksi enenevässä määrin perusöljyjen molekyylirakenne katkaistaan vetykrakkauksella ja sen jälkeen perusöljy käsitellään optimoidulla lisäainepaketilla. Öljyntuottajien jalostuskapasiteetti kaikkialla maailmassa on menossa tähän suuntaan. Saavuttaakseen taatut öljyn ominaisuudet, öljyntuottajat lisäävät lisäainepaketteja perusöljyyn. Perinteiset ryhmän I perusöljyt sisältävät myrkyllisiä aromaatteja. Lisäksi lisäainepaketit sisältävät sinkkiä, joka on raskasmetalli ja jonka palamistuotteena muodostuu tuhkaa . Sen vuoksi ne eivät enää täytä kaikkia kansainvälisiä ympäristövaatimuksia ja standardeja. Uudet ryhmien II-IV hydrauliikka- ja voiteluöljyt valmistetaan soveltuvin lisäainepaketein, jotka eivät sisällä myrkkyjä, Kuva 2. Sähköstaattinen purkaus suodatinpatruunassa. Sähköstaattisen varauksen syntymistä voidaan merkittävästi vähentää erikoismateriaaleista valmistetuilla suodatinpatruunoilla, täten voidaan varmistaa hydrauli- ja voitelujärjestelmien turvallinen, luotettava ja taloudellinen käyttö nyt ja tulevaisuudessa. Ikääntyessään uudet sinkkivapaat ja tuhkattomat öljyt muodostavat erittäin pienikokoisia (< 1 µm) kiintohiukkasia, jotka eivät liukene öljyyn. Tätä ilmiötä kutsutaan lakkautumiseksi. Nämä pienet hiukkaset sakkautuvat komponenttien öljyisille pinnoille haitaten komponenttien toimintaa, aiheuttaen muun muassa venttiilien jumiutumista, venttiilikelojen ylikuumenemista ja lyhentävät radikaalisti suodatinpatruunoiden vaihtoväliä. Erikoissuodatusmateriaalilla varustetut suodatusjärjestelmät vähentävät öljyn vanhenemistuotteita suuren pinta-alansa ja hapetustuotteiden neutralisointikykynsä ansiosta. Nesteen virratessa varaus kulkeutuu nesteen mukana poispäin suodattimesta ja luo potentiaalieron eli jännitteen. Mitä nopeammin neste virtaa, sitä suurempi potentiaaliero syntyy. Jännitteen saavuttaessa tietyn rajan, tapahtuu äkillinen jännitteen purkautuminen, mikä yleensä aikaansaa kipinän (katso kuvat 2 ja 3.). Tämä tapahtuu etenkin silloin, kun nesteen sähköjohtavuus on matala. Koska uudet hydrauliikka- ja voiteluöljyt eivät enää sisällä metallisia lisäaineita, riski on erittäin suuri. Sähkönjohtavuuden ollessa hyvä, varaus poistuu nesteestä. Myös muut järjestelmän komponentit, kuten jäähdyttimet ja venttiilit voivat vaurioitua hallitsemattoman purkauksen seurauksena. Sähköstaattinen purkaus aiheuttaa sähkömagneettisen aallon, joka häiritsee ja voi vaurioittaa järjestelmän herkkiä antureita ja sähköisiä komponentteja. Hydraulikomponenttien lisäksi myös itse öljy voi vaurioitua sähköstaattisten purkauksien vaikutuksesta. Kipinöinti katkoo öljyn molekyylirakenteen ja saa aikaan vapaita radikaaleja. Vapaat radikaalit polymeroituvat pitkiin ketjuihin ja tämä johtaa lakkautumiseen. Vapaat radikaalit nopeuttavat öljyn vanhenemista. vaan ennen kaikkea ne minimoivat varauksen muodostumisen suodattimeen ja öljyyn (katso kuva 7). Pelkkä sähköä johtava rakenne suodatinpatruunassa ilman Stat-Free tekniikkaa vähentää kipinöintiä suodatinpatruunassa, mutta ei estä öljyn varaamista. Suodatinpatruunaan syntynyt varaus voi poistua, mutta öljyyn jää suodattimen jälkeen jopa suurempi varaus, koska suodatinpatruunassa ei tapahdu kipinöintiä, joka purkaisi öljyn varauksen. Korkeasti varautunut öljy kulkeutuu järjestelmässä eteenpäin. Järjestelmän muissa osissa tapahtuvat hallitsemattomat purkaukset voivat johtaa vakaviin vahinkoihin (esim. räjähdykseen säiliössä). Ainutlaatuisella Stat-Free tekniikalla HYDAC eliminoi sähköstaattisen purkauksen seuraukset ja myös itse ongelman syyn. Kuva 8. StatStick -sensori yhdessä HYDAC HMG 3000 kanssa. Suodattimen käyttäytymisen selvittämiseksi on kehitetty erityinen sensori. StatStick -sensorilla voidaan mitata suodattimen jälkeinen jännite (katso kuva 8). HYDAC voi StatStick -sensorin avulla suorittaa kenttämittauksia sähköstaattisesta varautumisesta. Kuva 6. HYDAC Electrostatic testipenkki. 2.3 Ratkaisu TÜV-sertifioidulla erikoistestipenkillä (katso kuva 6) HYDAC Filtertechnik:in insinöörit ovat analysoineet perin pohjin hydrauliikkasuodattimien sähköstaattista käyttäytymistä kriittisillä öljyillä. Kuva 4. Jännite öljyssä eri lämpötiloissa. Kuva 9. Palanut huohotinsuodatin. Sähköstaattisen varauksen syntymiseen vaikuttavat useat eri tekijät; lämpötila, viskositeetti, nesteen virtausnopeus ja nesteen puhtaustaso (katso kuva 4). 2.2 Seuraus Sähköstaattisen varauksen muodostumisen ja sen purkautumisen seuraukset voivat olla vakavat. Esimerkiksi varauksen kulkeutuessa eteenpäin öljyn mukana, hallitsematon purkaus voi tapahtua säiliössä. Säiliössä olevassa öljy-ilma seoksessa voi tapahtua jopa vaarallinen räKuva 7. Vertailumittaus vakiosuodatinpatruuna verrattuna Stat-Free suodatinpatruunaan. 2. Sähköstaattinen purkaus 2.1 Varauksen syntyminen Kun kaksi materiaalia (esim. Tämä on johtanut Stat-Free suodatinteknologian kehitykseen, jonka avulla sähköstaattisen purkauksen ongelma pystytään poistamaan. Nämä suodatinpatruunat eivät ole suunniteltu ainoastaan sähköä johtaviksi, Hydrauliikkasäiliön ilmatilassa tapahtuvia räjähdyksiä on todennettu myös käytännössä mm. palaneina huohotinsuodattimina (kuva 9). Tässä tapauksessa käytetyt toisen valmistajan suodattimet eivät olleet optimoitu sähköstaattista varautumista silmälläpitäen. StatStick :llä mitattiin yli 17000V jännitepiikkejä ja vaarallista purkauskipinöintiä säiliössä. Kun kohteessa siirryttiin käyttämään HYDAC Stat-Free suodatinpatruunoita, purkauksia ei enää havaittu ja jännite suodattimen jälkeen oli vain 2-3V (katso kuva 10). Hydrauliikka-Extra METSÄALAN AMMATTILEHTI vät kemiallisen reaktion, jonka tuloksena on lakkautuminen. Toimiessaan radikaalien syöjinä nämä lisäaineet kuluvat loppuun. Kun lisäaineet ovat kuluneet loppuun, öljy vanhenee nopeasti. Öljyssä olevien amiinien ja fenolien määrä kertoo öljyn "kemiallisen iän", jota ei voida perinteisillä mittausmenetelmillä havaita. Uudet mittausmenetelmät, kuten RULER TM (Remaining Useful Life Evaluation Routine) testi tai MPC (Membrane Patch Colorimetry) testi, ovat tehokkaita menetelmiä kemiallisen iän määrittämisessä. neminen. Testissä verrataan uuden öljyn ja käytetyn öljyn antioksidanttitasoja ja määritetään öljyn jäljellä oleva käyttöikä. 129 4. Yhteenveto Käytettäessä moderneja sinkkivapaita ja tuhkattomia hydrauli- ja voiteluöljyjä, joilla on matala sähköjohtavuus, järjestelmässä voi tapahtua sähköstaattinen ilmiö. Tämä ilmiö kiihdyttää öljyn vanhenemistuotteiden muodostumista sekä muita vakavia seurauksia, kuten sähköpurkauksien aiheuttamia räjähdyksiä säiliössä, lakan muodostusta öljyyn ja komponenttivaurioita. HYDAC Stat-Free suodatinpatruunoita käytettäessä estetään sähköstaattiset purkaukset sekä öljyn lataantuminen ja varmistetaan järjestelmän turvallinen käyttö. Kun öljyn vanheneminen etenee, kallis öljynvaihto voidaan välttää käyttämällä kemiallisia suodatusjärjestelmiä (HYDAC VMU). Säännöllinen öljynäytteiden analysointi RULERTM menetelmällä on suositeltavaa öljyn kunnon analysointiin. Lähteet: [1] Lüttgens, Günter / Boschung, Pierre: Electrostatic Charging - Causes and Elimination, Grafenau 1980, Page 17-76. [2] Lüttgens, Günter: Static Electricity. Renningen 2000, Pages 59- 65. PMC Polarteknik Dealer -ketju kasvoi Itä-Suomeen H ydrauliikka- ja pneumatiikka-alan PMC Polarteknik Dealer -ketju vahvistuu ItäSuomessa. Imatralla toimiva JR Hydrauliikka Oy on ketjun tuorein lenkki. PMC Polarteknik Dealer -ketju muodostuu yrityksistä, joilla on vahva ja tunnustettu asema omilla alueillaan jo entuudestaan. - Dealer-verkoston tuoteosaaminen ja lähellä asiakkaita sijaitsevat paikallisvarastot ovat nopean ja joustavan asiakaspalvelun kulmakiviä, PMC Polarteknik Oy Ab:n myyntijohtaja Pekka Koskinen sanoo. Ketjuyhteistyö tarjoaa PMC Polarteknikin asiakkaille huippuluokan tuotteet, vahvan tuoteja asennusosaamisen sekä alan parhaan teknisen tuen. - Panostamme voimakkaasti PMC Polarteknik Dealer -ketjuyhteistyöhön. Olemme investoineet koneisiin ja laitteisiin sekä hankkineet mittavan varaston PMC Polarteknikin hydrauliikka- ja pneumatiikkakomponentteja sekä letkuja ja liittimiä. Olemme toimineet PMC Polar- Kuva 10. Jännitteen mittaus käyttäen StatStick:iä (yläpuolella: kilpailijan vakio suodatinpatruuna jännitepiikit jopa 17 kV (skaalaus 5kV); alla Hydac Stat-Free suodatinpatruuna, jännitepiikit 2-3V (skaalaus:5V). 3. Lakkautuminen 3.1 Syy Lakkautuminen on öljyssä tapahtuvan kemiallisen reaktion tulos. Öljyn vanhenemiseksi kutsutut kemialliset reaktiot kiihtyvät merkittävästi paikallisten kuumapisteiden esiintyessä (>300 °C). Sähköstaattiset purkaukset ovat usein paikallisten korkeiden lämpötilojen syy. Muita kuumapisteiden aiheuttajia ovat dieselefekti ja kuumat komponentit (katso kuva 11). 3.2 Seuraus Myös lakkautumisen aiheuttavan öljyn nopean vanhenemisen seuraukset vaihtelevat. Lakka kiinnittyy hydraulijärjestelmän komponentteihin, esimerkiksi säiliöön tai hydrauliventtiileihin. Venttiilien jumiutuessa järjestelmän toiminta voi häiriintyä nopeasti. Lisäksi lakka on liukenematon pehmeä aines, mikä tukkii suodatinpatruunan nopeasti. Antioksidanttitason ollessa alle 60-80 %, koko öljymäärä tulee vaihtaa. 3.3 Ratkaisu Mikäli akuutti lakkautumisongelma havaitaan hydraulijärjestelmässä, esimerkiksi suodattimet tukkeutuvat tai venttiilit jumiutuvat; ratkaisuna on käyttää erikoissuodattimia, kuten HYDAC VMU. Sen toimintaperiaatteena on kemiallinen prosessi mekaanisen suodatuksen asemesta. Öljyn virratessa erikoishartsin läpi, öljyn vanhenemistuotteet imeytyvät hartsiin ja poistuvat öljystä. Tämä ei kuitenkaan poista ongelman syytä eli öljyn vanhenemistuotteiden muodostumista. Stat-Free suodatinpatruunoita voidaan käyttää estämään öljyn nopeaa vanhenemista. Sähköstaattisesti optimoidut suodatinpatruunat estävät varauksen muodostumisen öljyyn ja siten purkaukset öljyssä ja öljyn vanhenemistuotteiden muodostumisen. Järjestelmästä riippuen öljyn lämpötilan pitäminen alhaisena voi myös merkittävästi hidastaa öljyn vanhenemisprosessia. teknikin jälleenmyyjänä jo 1990 -luvulta lähtien. Ketjuyhteistyö merkitsee meille entistäkin parempaa ja joustavampaa asiakaspalvelukykyä, JR Hydrauliikka Oy:n toimitusjohtaja Pertti Kurikka sanoo. PMC Polarteknik Oy valmistaa ja toimittaa hydrauliikan ja pneumatiikan järjestelmiä ja komponentteja teollisuuden koneenrakentajille sekä liikkuvan kaluston valmistajille. PMC Polarteknikin tuotevalikoima koostuu oman tuotekehityksen tuloksena syntyneistä sovelluksista ja järjestelmistä sekä laadukkaista merkkituotteista. JR Hydrauliikka Oy on toiminut Imatralla lähes 20 vuotta. Se toimii Imatra-Joutseno-Savonlinna-Pietari -kehällä. Yrityksen asiakkaita ovat alueen teollisuusyritykset, metsäteollisuus puusepänverstaasta paperitehtaisiin, konepajat ja terästeollisuus, koneurakoitsijat, maanviljelijät sekä teollisuuden huoltoja kunnossapitotöistä vastaavat yritykset. JR Hydrauliikka sijaitsee Imatralla osoitteessa Sukkulankatu 6. Kuva 11. Lämpökamerakuva paikallisesta ylikuumenemisesta hydrauljärjestelmässä. Näissä tapauksissa öljyn vanhenemisen mekanismi on aina sama. Korkean paikallisen lämpötilan vaikutuksesta perusöljyn sisältämät vetyketjut katkeavat kokonaan tai osittain. Radikaalirakenne muodostuu nopeasti ja reagoi edelleen. Radikaali hiilivetyketjun osa reagoi muiden hiilivetyjen, lisäaineiden tai hapen kanssa. Reaktion päätteeksi syntyy pitkiä ketjuja, joita kutsutaan lakkautumiseksi ja jonka seurauksena hydrauliikkaja voitelujärjestelmissä öljyyn syntyy lakkamaisia epäpuhtauksia. Uusien ryhmien II-IV öljyt sisältävät useita lisäaineita, jotka parantavat perusöljyn ominaisuuksia, kuten viskositeetti-indeksiä, korroosionsuojaa, vaahtoutumistaipumusta, tartuntaominaisuuksia ja öljyn vanhenemisen kestävyyttä (antioksidantit). Öljyn vanhenemisen estäminen tapahtuu pääasiallisesti lisäainepaketissa olevien fenolien ja aminien vaikutuksesta. Nämä kaksi ainetta toimivat ikään kuin radikaalien syöjinä ja keskeyttä- Kuva 12. HYDAC Varnish Mitigation Unit (VMU). Säännöllinen öljyn kunnonvalvonta tarjoaa mahdollisuuden saada tarkkaa tietoa öljyn tilasta. Hydacin öljylaboratorio Fluid CareCenter®:in tekemä RULERTM testi on luotettava menetelmä määrittää öljyn vanhe- 130 METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI Hydrauliikka-Extra KAIKKI HYDRAULIIKASTA Patamäentie 3 67100 KOKKOLA Mäkituvantie 11 01510 VANTAA Puh. 0207 65 165, Fax 0207 65 7666 Puh. 0207 65 167, Fax 0207 65 7657 Teollisuustie 5 60100 SEINÄJOKI Puh. 0207 65 164, Fax 0207 65 7444 Hyllilänkatu 2 33730 TAMPERE Puh. 0207 65 163, Fax 0207 65 2940 Hydrauliikka-Extra METSÄALAN AMMATTILEHTI 131 Kithydro panostaa voimakkaasti hydraulipumppujen ja -moottoreiden huollon kehittämiseen H ydrauliikkajärjestelmien pumput ja moottorit ovat Kithydro Oy:n "sydämen asioita", joihin yritys on perehtynyt perusteellisesti. Vuositasolla Kithydro huoltaakin jo useita satoja pumppuja ja moottoreita pääsääntöisesti metsä-, murska- ja maansiirtokoneisiin. Viimeisen kahden vuoden aikana yritys on panostanut voimakkaasti hydraulipumppujen ja -moottoreiden huollon ja vaihtopumppupalvelun kehittämiseen. Kithydrossa valmistuikin viime kesänä noin 200 000 euron arvoinen päivitys koeajolaitteistoihin ja työkaluihin. Työpisteet, -metodit ja prosessit on muokattu teollisen tuotannon suuntaan, jotta huollossa pystytään takaamaan vaadittu laatu-, puhtaus- ja tehokkuustaso. - On itsestään selvää, että esimerkiksi metsäkoneiden pumppuja ja moottoreita huollettaessa on oltava käytössä siihen tarkoitukseen räätälöidyt koeajolaitteistot. Pumppujen ja moottoreiden suorituskyky ja huollon onnistuminen on pystyttävä varmentamaan ennen toimitusta. Lisäksi huoltotoiminnan kehittäminen vaatii pitkäjänteistä ja täsmällistä työtä, jossa dokumentoitu ja opittu tietotaito pitää saada tehokkaasti siirrettyä tuotantoprosessiin, kertoo Kithydro Oy:n toimitusjohtaja Mikko Koponen. Kithydro Oy:n Kiteen toimipisteen myymäläpäällikkö Heimo Jauhiainen, vientimyyjä Ksenia Zaytseva, huollon esimies Pasi Pellikka ja myyjä Hannu Martikainen palvelevat asiakkaita ammattitaidolla. Vuositasolla Kithydro huoltaa jo useita satoja pumppuja ja moottoreita pääsääntöisesti metsä-, murska- ja maansiirtokoneisiin. B Bosch Rexroth mobileventtiilit osch Rexroth on voimansiirron, ohjauksen ja liikkeenhallinnan ratkaisujen maailmanlaajuinen markkinajohtaja. Tuoteohjelmaan kuuluvat teollisuushydrauliikan, mobilehydrauliikan, pneumatiikan, lineaari- ja kokoonpanotekniikan ratkaisut sekä sähkökäytöt ja ohjausjärjestelmät. Venttiileissä Bosch Rexroth tarjoaa mobilekoneiden ja -laitteiden valmistajille kattavan valikoiman teknisesti johtavia tuotteita. ED Koeajoprosessi vaatii jatkuvaa kehitystä Kithydron koeajolaitteisto on kokoluokaltaan järeimmästä päästä mitä alan huolloista Suomessa löytyy. Sen hydrauliikan testausteho on 132 kW portaattomalla kierrosnopeuden säädöllä. Laitteiston kokonaissähköteho yltää jopa 300 kW asti. Laitteisto käsittää alan viimeisintä tekniikkaa olevan tietokoneohjatun testausjärjestelmän, jolla kunnostetun pumpun tai moottorin ominaisuudet saadaan perusteellisesti testattua ja koeajettua. Jokaisesta testauksesta tallennetaan koeajoraportti tuloksien läpikäymistä ja jatkoseurantaa varten. Lisäksi jokainen yksikkö tulee olla asiakkaalle valmiiksi säädetty, jotta kunnostetun yksikön käyttöönotto olisi mahdollisimman sujuvaa. - Pumppujen testaukseen suunnitellulla laitteistolla voidaan testata sekä säätää erikokoisia avoimen- ja suljetun piirin hydrauliikkapumppuja aina 450 bar:n paineluokkaan ja 132 kW:n teholuokkaan saakka. Testaustilanteessa pumppu asennetaan koeajopenkkiin ja ajetaan pum- Toimitusjohtaja Mikko Koponen ja KITPOWER hydraulikoneikko. pun kuntotesti käyttötilannetta vastaavasti kuormitettuna. Erityyppisiä ja kokoisia pumppuja varten penkissä on valmiina sovitusadapterit kiinnitykselle, kytkimille sekä imu- ja paineliitännöille. Penkissä pumppua kuormitetaan erilaisilla paine- ja pyörintänopeusalueilla. Paineja tilavuusvirta-anturit mittaavat todelliset suoritusarvot, jotka tallentuvat tietokoneelle reaaliaikaisesti. Mitattuja testituloksia verrataan pumpun valmistajan määrittämiin uuden pumpun suoritusarvoihin, jolloin huollon onnistuminen pystytään tarkistamaan, sanoo Koponen. - Viallista pumppua ei koskaan laiteta suoraan koeajopenkkiin, koska pumpun sisäosat voivat olla rikkoutuneet ja sieltä voi päästä irronnutta metallia öljynkiertoon ja näin ollen vaurioittaa koeajolaitteistoa. Normaalisti viallinen pumppu avataan, osat pestään, kuluneet osat vaihdetaan sekä tehdään kokoonpano, jonka jälkeen suoritetaan koeajo. Onnistuneesti huolletun pumpun tai moottorin liitännät tulpataan ja se pakataan muoviin toimitusta varten. Lisäksi asiakkaalle lähtee jokaisen pumpun mukana käyttöönotto-ohje. Pienimmätkin yksityiskohdat, jotka voivat aiheuttaa ongelmia pumpun tai moottorin vaihtotyössä pyritään ottamaan huomioon, toteaa Koponen. EDC EDC venttiili EDC venttiilin 60 l/min versio on saatavana virtaus- ja painekompensoituna LUDV versiona. LUDV mahdollistaa useiden liikkeiden samanaikaisen käytön riippumatta toisista toiminnoista tai pumpun tuoton riittävyydestä. EDC venttiili, kuten koko ED perhe on helppo asentaa useisiin sovelluksiin, kuten henkilönostimiin, puomikäyttöihin, maa- ja metsätalouden koneisiin ym. laitteisiin. ED+M4 ED venttiiliperhe Bosch Rexroth ED -venttiili on siivutyyppinen 4/2 tai 4/3 mobilesuuntaventtiili, jossa on/ off ja proportionaalinen sähköohjaus. ED -venttilissä on modulaarinen rakenne jolloin kokoonpanon muokkaaminen on helppoa. Venttiili soveltuu käytettäväksi kiinteätuottoiseen tai LS-järjestelmään. ED -ventiiliin on saatavilla lisätoimintoina shokki-, vastusvasta-, lukko-, sähkölukko-, paineenalennus- ja kuormanlaskuventtiilit. Tarjolla on kokoluokat EDB 25, ED1 30, ED2 50, EDC 60, EDD 80 l/min. Kiinnitysmitat ovat samat läpi koko tuoteperheen. Painetaso 310 bar. Kithydrolla toimipisteet Kiteellä ja Joensuussa Kithydrolla on pitkä kokemus erilaisten hydrauliikkajärjestelmien rakentajana ja huoltajana. Yritys toimittaa jatkuvasti uusia ja kunnostettuja pumppuja ja moottoreita erilaisiin käyttökohteisiin sekä hydrauliikkakomponentteja asiakkaidensa tarpeiden mukaan. - Kithydro valmistaa myös hydraulikoneikoita omalla KITPOWER -tuotemerkillä. Koneikkoja on laaja valikoima niin teollisuus- kuin mobilesovellutuksiin. Yrityksellä on tällä hetkellä toimipisteet Kiteellä ja Joensuussa. Tervetuloa tutustumaan, kutsuu Koponen. Öljyn puhtaus on luotettavuuden edellytys Leijonanosa hydrauliikassa ilmenevistä vioista johtuu epäpuhtauksista, jotka ovat syystä tai toisesta päässeet järjestelmään. Tämä asettaa tarkat kriteerit puhtauden suhteen myös huoltotoiminnalle. Kithydrossa koeajolaitteiston öljynpuhtautta valvotaan jatkuvasti partikkelilaskurein, suodattimin sekä öljynäyttein. Yhdistettävyys ED venttiilit ovat joustavasti yhdistettävissä Rexroth M4venttiiliperheeseen, jolloin kokoluokkia on lisäksi M4-12 130 l/min ja M4-15 160 l/min. Saatavilla myös konfiguraattorit M4- ja ED venttiilien rakenteluun. 132 METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI Hydrauliikka-Extra Vuoden 2011 aikana avattiin useita uusia ParkerStoreja; kuvassa Fintos Oy:n komea myymälä Vaasassa. Ja lisää ParkerStoreja avataan myös tämän vuoden aikana. Parker Hannifin on tuonut tuotteensa entistä paremmin asiakkaiden saataville P arker Hannifin Oy:n tavoitteena on tuoda tuotteensa entistä paremmin asiakkaiden saataville. Maailmanlaajuinen ParkerStore -myymäläkonsepti on ottanut viime vuosina vahvasti jalansijaa Suomessa. - Vuoden 2012 loppuun mennessä meillä on ParkerStore jo 23 eri paikkakunnalla ympäri maata ja kasvu jatkuu tasaisena - vuosi sitten ParkerStoreja oli 14. Lisäksi sertifioituja Parker lähimyyjiä on yhdellätoista paikkakunnalla Suomessa. Seuraavaksi haemme vahvistusta myyntiin ainakin Pohjoisen Suomen alueelle. Vuodenvaihteessa avasimme ensimmäiset ParkerStore -myymälät Viroon. Ketjun maailmanlaajuisuudesta kertoo hyvin se, että Viro oli 81. maa johon ParkerStore avattiin. Eestiläisiä asiakkaita palvellaan jo kuuden myymälän voimin, joista ParkerStoreja on viisi, kertoo Parker Hannifin Oy:n Distribution Manager Jari Tanhuanpää. Vahvan jälleenmyyntiverkoston kautta Parker Hannifin pystyy tarjoamaan laadukkaat Par- - Parker Hannifinin viime aikojen erittäin vahva panostus jälleenmyynnin kehittämiseen näkyy jo selvästi myynnissä ja markkinaosuuksissa, sanoo Parker Hannifin Oy:n Distribution Manager Jari Tanhuanpää. ker -tuotteet suoraan hyllystä asiakkaille joka puolella Suomea. - Parkerin tuotevalikoima kattaa kaikki hydrauliikan komponentit, automaatiotuotteet pneumatiikkatuotteista elektromekaniikkatuotteisiin, suodatintuotteet eri väliaineille, instrumentoinnin ja laajan valikoiman mittaus- ja testauslaitteita sekä asennuskoneita tukemaan laajo- ja tuoteohjelmiamme. Lähimyyjiltämme asiakkaamme saavat koneisiinsa ja laitteisiinsa tarvitsemansa laadukkaat ensiasennus- ja varaosat nopeasti ja vaivattomasti, sanoo Tanhuanpää. Parker -lähimyyjät tarjoavat asiakkailleen ammattitaitoista ja osaavaa palvelua. - Parker kouluttaa jälleenmyyjiään jatkuvasti paikallisesti ja yhteistyössä Parkerin tuotedivisioonien sekä myynnin ammattilaisten kanssa. Tästä hyvänä osoituksena hienosti onnistunut, ensimmäistä kertaa Euroopassa järjestetty ParkerStore Manager -koulutus marraskuussa 2011, johon osallistui Parker Store -myymälöiden henkilökuntaa sekä Parkerin jälleenmyyntitiimi; yhteensä yli 40 henkilöä ympäri Suomen. Koulutus toteutettiin Parker USA:n Performance Improvement Manager Brad Bickelin johdolla, toteaa Tanhuanpää. Jälleenmyyjien asemaa vahvistetaan myös Parker Hannifinin oman henkilöstön kasvattamisella. - Meitä on nyt yhteensä seitsemän ammattilaista hoitamassa jälleenmyyjien kanssa asiointia. Heikki Järvinen on nimitetty 1.4.2012 alkaen Parkerin myyntiyhtiön jälleenmyyntitiimin Retail Specialistiksi vastuualueenaan Suomi ja Viro, ilmoittaa Tanhuanpää. Parker Hannifinin viime aikojen erittäin vahva panostus jälleenmyynnin kehittämiseen näkyy jo selvästi myynnissä ja markkinaosuuksissa. - Myyntimme kasvoi viime ti- likaudella noin 30 % verrattuna edelliseen kauteen; toki alan kokonaismarkkina on samaan aikaan kasvanut mutta olemme selkeästi vahvistaneet asemaamme. Kuluvalle tilikaudelle haemme edelleen vähintään 12 % myynnin kasvua ja ParkerStoret kasvavat suhteessa vielä enemmän, laskee Tanhuanpää. ParkerStore tarjoaa erittäin kattavan Parkerin tuotevalikoiman suoraan hyllystä. Kuvassa Kailatec Oy:n myymälä Oulussa. Hydrosystem Oy:n Tampereen ParkerStoren avasi juhlallisesti Parker Corporationin varatoimitusjohtaja Lee C. Banks (toinen vas.) Hydrosystem Oy:n toimitusjohtaja Arto Haatajan avustuksella. Euroopan ensimmäinen ParkerStore Manager -koulutus järjestettiin marraskuun alussa 2011 Snappertunassa. Koulutukseen osallistui Parker Store -myymälöiden henkilökuntaa sekä Parkerin jälleenmyyntitiimi, yhteensä yli 40 henkilöä ympäri Suomen. Heikki Järvinen on nimitetty 1.4.2012 alkaen Parkerin myyntiyhtiön jälleenmyyntitiimin Retail Specialistiksi vastuualueenaan Suomi ja Viro. Hose Doctor on ympärivuorokautinen päivystyspalvelu jolla asiakkaiden letkut korjataan ja vaihdetaan kenttäolosuhteissa. Suomessa Hose Doctor -huoltoautot on tällä hetkellä käytössä kahdessa Parker Storessa eli Vantaalla Meka-Laite Oy:llä ja Turussa Unimet Oy:llä. Hydrauliikka-Extra METSÄALAN AMMATTILEHTI 133 134 METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI Hydrauliikka-Extra Kaivosajoneuvossa hydrauliikka punnitaan Vaunuun valittiin HAWE PSV5 ja PSV3 venttiilit. Gates hydrauliletkua tarvittiin yli 120 metriä. SLP toimittaa järeitä kaivosajoneuvoja LKAB:lle Jällivaaran Malmbergetin kaivokseen. Haponkestävää hydrauliputkea menee vaunuun n. 150 metriä. S pecma Oy toteutti yhteistyössä HAWE Finland Oy:n kanssa hydrauliikkajärjestelmät SLP:n valmistamiin järeisiin kaivosajoneuvoihin jotka toimitetaan Ruotsin Jällivaaraan LKAB:n Malmbergetin kaivokseen. Massiivisen lavan ja jopa yli 100 tonnin kuorman kippaaminen 30 sekunnissa vaatii tehokkaan ja hyvin toteutetun hydrauliikan. SLP:n valmistamia kaivosperävaunuja on toimitettu nyt kolme ja kaivoskäyttöön varusteltuja Scania -vetoautoja kaksi. Lisää toimituksia on todennäköisesti luvassa. Järeä teräsmalmin ajoon tarkoitettu sivullekippaava kaivospuoliperävaunu painaa 47 tonnia ja sillä ajettavat kuormat ovat 100 tonnin kokoluokkaa. Teräsmalmi pudotetaan lastauksessa lavalle pyöräkuormaajalla korkealta kaivoksen seinämästä. Ajoneuvo operoi noin kilometrin syvyydessä ja kippaa kuorman kuljettimelle. Kippaukseen saa kulua aikaa 30 sek. Kaivosperävaunussa toimii hydraulisesti vaunun tukijalat, 20 tonnia painavan lavan kippaus, lavan sivusta aukeavat ylä- ja alaluukku sekä tärinätoiminto mitä käytetään tarvittaessa lastin tyhjennyksessä. Venttiileinä käytetään HAWE Hydraulijärjestelmän ohjaus tapahtuu HAWE PLVC8 logiikalla. PSV5 ja PSV3 venttiileitä jotka ovat kompaktin kokoisia suhteessa venttiilin öljynläpäisyyn. Lohkoista ajetaan öljyä läpi jopa 432 l/min. Hydraulijärjestelmän ohjaus tapahtuu HAWE PLVC8 -logiikalla mikä on IP67 suojattu. Specman kokonaistoimitukseen kuului HAWE -tuotteiden lisäksi perävaunun Norrhydro sylinterit, haponkestävät putket ja laadukkaat Gates -letkut samoin kuin vetoauton hydraulitankkivarusteet. HAWE Finland Oy:n Seppo Alaranta (vas.) ja Jukka Torvinen sekä projektin vetäjänä toiminut Specma Oy:n Martti Lehtosaari kaivosvaunuprojektin suunnittelutyössä. Hydrauliikka-Extra METSÄALAN AMMATTILEHTI 135 Dunlop Hiflexin Rovaniemen uuden pisteen avajaisia vietetään 31.5.-1.6. D unlop Hiflex Oy:n Rovaniemen toimipiste on muuttanut uusiin toimitiloihin. Uudet tilat sijaitsevat osoitteessa Ahjotie 27, 96320 Rovaniemi. - Käytössä on nyt entistä enemmän tilaa eli noin 700 neliötä, mikä mahdollistaa laajemman tuotevalikoiman varastoinnin sekä vieläkin paremman asiakaspalvelun viihtyisässä myymälässä kuuden ammattilaisen voimin, kertoo Dunlop Hiflex Oy:n paikallisjohtaja Pasi Hämeenaho. Rovaniemen toimipisteen merkittävimmän asiakaskunnan muodostaa pohjoisen Suomen koneurakoitsijat. - Noutomyymälästä löytyy aina juuri oikeat tuotteet sesongin mukaan suoraan hyllystä. Esimerkiksi talvella menee paljon pakkasletkua ja kun kevät koittaa tarvitaan letkujen ja liittimien lisäksi esimerkiksi painepesureita. Pyrimme vastaamaan tarkasti asiakkaiden kysyntään ja olemme ajan hermolla valikoimamme kanssa, toteaa Hämeenaho. Letkuverstaasta valmistuu valmiit laadukkaat letkuasennelmat urakoitsijoille sekä alueen päällerakentajille jne. - Meillä on laaja pitkäaikainen asiakaskunta ja uusia asiakkuuksia syntyy koko ajan. Erityisesti pohjoisen Suomen kaivosteollisuuden kova kasvu näkyy myös meillä myynnissä, sanoo Hä- meenaho tyytyväisenä. Avajaiset 31.5.-1.6. Dunlop Hiflexin uuden Rovaniemen pisteen avajaisia vietetään 31.5.-1.6.2012. - Avajaisiin kannattaa lähteä vaikka kauempaakin sillä luvassa on todella hyviä avajaistarjouksia tuotteistamme. Paikanpäällä on myös tuote-esittelyjä Dunlop Hiflexin omista tuotelinjoista kuten Enerpac -hydraulityökaluista sekä Flexbimec -korjaamolaitteista. Mukana on myös yhteistyökumppaneita esittelemässä tuotteitaan kuten Bosch Rexroth hydraulikomponentteineen ja Pneumacon pikaliittimineen. Ja soppatarjoilu pelaa eli tervetuloa käymään, kutsuu Hämeenaho. Dunlop Hiflex mukana Puunkuormaajamestari 2012 -kiertueella S uomen Puunkuormaajamestaria etsitään jo 27. kerran ja Dunlop Hiflex on mukana kiertueella 16.4.-15.6. Alan ammattilaisten keskuudessa suuren suosion saavuttanut vuosittainen Puunkuormaajamestari-kilpailu on parhaillaan käynnissä. Kisassa vetoautoon lastattu tukkikuorma puretaan maahan ja lastataan uudelleen kilpailusääntöjen mukaan. Alkukilpailuiden jälkeen viisi lääninmestaria ja seitsemän nopeinta haastajaa kisaavat Suomen puunkuormaajamestarin tittelistä finaalissa 31.8.2012 FinnMetko 2012 -messujen yhteydessä Jämsässä. Dunlop Hiflex on mukana Puunkuormaajamestari -kiertueella 16.4.15.6. Kuvassa ollaan kiertueen aloitusviikolla Tampereella. - Dunlop Hiflex on mukana kilpailukiertueella yhdessä Bosch Rexrothin kanssa esittelemässä mobilehydrauliikkaa tervetuloa tutustumaan tuottei- siimme ja tapaamaan meitä DHteltalle, ilmoittaa Dunlop Hiflex Oy:n myyntijohtaja Hannu Räsänen. 136 METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI Hydrauliikka-Extra Tuotteilla laaja asiakaskunta mobilekoneiden valmistajien keskuudessa Reggiana Riduttori planeettavaihteet ja jarrut Nestepaineelta N estepaine Oy on 1.4.2012 alkaen uusi edustaja Regggiana Riduttori planeettavaihteille ja jarruille hydrauliikka sektorilla Suomessa. Italialainen Albarellin perheyritys Reggiana Riduttori S.r.I aloitti planeettavaihteistojen valmistuksen Reggio Emiliassa vuonna 1973. Tänä päivänä yritys työllistää noin 200 henkilöä ja tuotteet valmistetaan kahdessa pinta-alaltaan yhteensä lähes 20 000 neliön tehtaassa joista uudempi, erittäin moderni ja pitkälle automatisoitu tehdas valmistui 2008. - Reggiana Riduttori tunnetaan markkinoilla varsinkin hyvästä laadustaan. Suomessakin tuotteet ovat vahvassa asemassa ja asiakaskunta on laaja mobilekoneiden valmistajista teollisuuteen. Esimerkiksi johtaville metsäkonevalmistajille toimitetaan mm. käännön vaihteistoja jotka on kehitetty yhteistyössä juuri metsäkonekäytön tarpeisiin, kertoo Nestepaine Oy:n palveluksessa lokakuussa 2011 aloittanut tuotepäällikkö Christer Stark. Starkilla on vankka kokemus Reggiana Riduttorin tuotteista aikaisemmassa työpaikassaan Sauer-Danfossilla, joka toimi ennen strategiamuutoksia vuosikymmeniä tuotteiden jälleenmyyjänä Suomessa. Reggiana Riduttorin tuotevalikoimaan kuuluu: Nestepaine Oy on 1.4.2012 alkaen uusi edustaja Regggiana Riduttori planeettavaihteille ja jarruille hydrauliikka sektorilla Suomessa. - Sarja 2000 lineaariset / kulma vaihteet, vääntömomenttialue 800-17000 Nm - Sarja PLUS lineaariset/kulma vaihteet, vääntömonettialue 2500-550 000 Nm - Pyörä / telavaihteet, vääntömomenttialue 1000 - 50 000 Nm - Negatiiviset jarrut, pitomomenttialue 70 - 2900 Nm Vaihteisiin on saatavana ensiöpuolen moottoriadaptereita kaikille yleisimmille hydrauliikkamoottoreille, esimerkiksi Nestepaineen edustamat WHITE gerotor moottorit sekä SAI ja LINDE mäntämoottorit. - Nestepaineen ja Reggiana Riduttorin yhteistyö vahvistaa entisestään Nestepaineen kykyä olla kokonaistoimittaja "kaikki hydrauliikasta" sloganin muodossa; tarjoten laadukkaat tuotteet, nopeat toimitukset sekä tarvittaessa vaihteistojen huollon ja asiakaskohtaiset räätälöinnit kuten välityssuhteiden muutokset, adaptereiden vaihdot jne. ammattitaidolla Vantaalla. Asentajamme ovat käyneet Reggiana Riduttorin tehtaalla koulutuksessa ja tekninen yhteistyö on lähtenyt käyntiin hienosti, kertoo Nestepaine Oy:n toimitusjohtaja Henri Mäkelä. Reggiana Ridutorin tuotteet toimitetaan sarja-asiakkaille luotettavasti suoraan tehdastoi- Nestepaine Oy:n tuotepäällikkö Christer Starkilla on pitkä kokemus Reggiana Riduttorin tuotteista. mituksina tilausten ja ennusteiden mukaan. Nestepaine varastoi jonkin verran tuotteita sekä varaosia ja Hollannissa on lisäksi varasto, josta löytyy suuri valikoima varaosia ja kokonaisia vaihteistoja sekä jarruja nopeilla toimituksilla Suomeen. Suurin suomalaisomisteinen hydrauliikkatalo Nestepaine Oy on hydrauliikan komponenttien, tarvikkeiden ja järjestelmien luotettava ja joustava toimittaja jo vuodesta 1973. Hydrosystem Oy on ParkerStore Jyväskylässä ja myös Tampereella! * Hydrauliikkakomponenttien myynti ja huolto, myös varaosat * Järjestelmien suunnittelu ja valmistus ammattitaidolla Länsiväylä 7, 40630 Jyväskylä Aunankorvenkatu 7, 33840 Tampere Reggiana Riduttori planeettavaihteita ja jarruja käytetään laajasti mobilekoneissa sekä teollisuudessa kuten myös mm. tuulivoimaloissa. Reggiana Riduttorille valmistui Reggio Emiliaan uusi erittäin moderni ja pitkälle automatisoitu tehdas vuonna 2008. Nyt tuotteita valmistuu kahdesta tehtaasta. Hydrauliikka-Extra METSÄALAN AMMATTILEHTI 137 PMC Polarteknik Dealer -ketju nyt myös Itä-Suomessa P MC Polarteknik Dealer -ketju muodostuu yrityksistä, joilla on jo entuudestaan vahva ja tunnustettu asema omilla alueillaan. Itä-Suomessa uutena kumppanina ketjuun on liittynyt imatralainen JR Hydrauliikka Oy. Yritys on toiminut PMC Polarteknikin jälleenmyyjänä 1990-luvulta lähtien. - Asiakkaillemme ketjuyhteistyö ja tiivis kumppanuus merkitsevät asiakaslähtöistä ja yksilöllistä palvelua, huippuluokan tuotteita, vahvaa tuoteosaamista sekä alan parasta teknistä tukea. Lähellä asiakkaita sijaitsevat paikallisvarastot ovat nopean ja joustavan asiakaspalvelun kulmakiviä, sanoo PMC Polarteknik Oy:n myyntijohtaja Pekka Koskinen. JR Hydrauliikka panostaa voimakkaasti PMC Polarteknik Dealer -ketjuyhteistyöhön. Yritys on investoinut koneisiin ja laitteisiin sekä hankkinut mittavan varaston PMC Polarteknikin hydrauliikka- ja pneumatiikkakomponentteja sekä letkuja ja liittimiä. JR Hydrauliikka on toiminut Imatralla lähes 20 vuotta. Se toimii Imatra-Joutseno-Savonlinna-Joensuu-Pietari -alueen sisällä. Yrityksen asiakkaita ovat alueen teollisuusyritykset, metsäteollisuus puusepänverstaasta paperitehtaisiin, konepajat ja terästeollisuus, koneurakoitsijat, maanviljelijät sekä teollisuuden huolto- ja kunnossapitotöistä vastaavat yritykset. JR Hydrauliikan toimipaikka sijaitsee Imatralla osoitteessa Sukkulakatu 6A. Tekninen kauppa kasvussa alkuvuonna - myyntiodotukset positiiviset T eknisen kaupan myynti lisääntyi alkuvuonna lähes seitsemän prosenttia. Myyntiodotuksetkin ovat positiiviset. Teknisen kaupan myynti lisääntyi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 7 % vuoden 2011 vastaavasta ajasta. Maaliskuussa kasvu kuitenkin jäi aikaisempia kuukausia hitaammaksi, reilun prosentin tasolle. Raaka-ainekaupassa myynnin lasku jatkui maaliskuussa hieman edellisiä kuukausia jyrkempänä. Alan myynti jäi tammi-maaliskuun aikana kolme prosenttia edellisen vuoden vastaavasta ajasta. Muut toimialat olivat alkuvuoden aikana selvässä kasvussa. - Raaka-ainekaupan laahaaminen viime vuotta jäljessä hieman huolestuttaa.Asiakasyrityksissä on jossain määrin nähtävissä epävarmuutta, joka jarruttaai nvestointeja. Toki voidaan kysyä laajemminkin, onko Suomi menettämässä edelleen kilpailukykyänsä investointien kohdemaana? Selvitysmies Jorma Eloranta sanoi Investointeja Suomeen -raportissaan, että investoinnit ovat tahdon asia ja että Suomen houkuttavuutta pitäisi parantaa pikaisesti, Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistyksen toimitusjohtaja Markku Uitto sanoo. Teollisuuden investointitavarakauppa kohosi maaliskuussa kuusi prosenttia. Vuoden ensimmäisinä kuukausina kasvua kertyi 13 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta ajasta. Tuotantotarvikekaupassa kasvu py- sähtyi maaliskuussa, ja alalla jäätiin edellisen vuoden tasolle. Alkuvuoden aikana tuotantotarvikkeiden myynti kuitenkin kasvoi lähes kymmenellä prosentilla. Rakentamisessa kasvua kertyi maaliskuussa kolme ja alkuvuoden aikana yhteensä yhdeksän prosenttia. Kuluttaja- ja autonvaraosakauppa puolestaan lisääntyi maaliskuussa seitsemän prosenttia. Etenkin hyvä tammikuu nosti alan myynnin tammi-maaliskuussa lähes 14 prosenttia vuoden takaista tasoa korkeammalle. Teknisen kaupan odotukset olivat huhtikuussa pääasiassa maaliskuun kaltaiset. Seuraavaa kolmea kuukautta koskevat myyntiodotukset kohosivat hieman. Kasvuun uskoi nyt 38 prosenttia yrityksistä. Seuraavan vuoden aikana myynnin kasvua odottavien osuus pieneni aavistuksen verran, 41 prosenttiin maaliskuun 43 prosentista. Samalla kuitenkin myynnin laskua odottavien osuus painui seitsemään prosenttiin edellisen kuukauden 14 prosentista. Tarjouspyyntöjen määrän kasvuun uskoi nyt 27 prosenttia yrityksistä, kun edellisen kuukauden osuus oli 24 prosenttia. - Kaiken kaikkiaan tekninen kauppa jatkunut odotusten mukaan positiivisena, mutta kriisimaista aiheutuva turbulenssi näkyy joillain toimaloilla ja myös odotusten maltillistumisessa. Kuitenkin odotamme koko vuoden myynnin kehityksen olevan selvästi positiivinen, Uitto toteaa. METSÄALAN AMMATTILEHTI Metsäala Internetissä Koneurakointi Metsäkoneet Metsäkonenosturit Paalaimet Harvesteripäät Metsäkonehuollot Öljynimeytystuotteet www.metsakonetekniikka.com Liukuesteketjut Maanrakennuskoneet Rototiltit www.scsab.com www.konekesko.com www.engcon.com orum.fi valoasi.fi Kuljetus Kuorma-autot www.niemikorpioy.com Digipiirturit Ajoneuvotietokoneet Kamerajärjestelmät Puutavaraperävaunut Hake- ja turveperävaunut www.slpovertornea.com Renkaat Raskaan kaluston huolto www.matec-trailer.com Nosturit Nosturiohjaamot Nosturivaa“at www.kesla.com Hydrauliikka Hydrauliikka www.norrhydro.com www.blackbruin.com www.pmcpolarteknik.com www.gshydro.com Hydrauliikka, tiivisteet ja automaatio Hydrauliikkatiivisteet Automaatiokomponentit Quality Sealing Solutions Metsäalan ykköslinkit toimialoittain - klikkaa itsesi oikeaan osoitteeseen! METSÄALAN AMMATTILEHTI METSÄALAN AMMATTILEHTI 2012 Moipu Energiapuukourat Metsäkonerenkaat Metsäkonevarusteet Seuraava Metsäalan Ammattilehti 3/12 painetaan 29.6.2012. Lisäjakelu Power Truck Showssa! www.moisioforest.com Hakkurit TEOLLISUUSMOOTTORIT w w w. t e l va . f i Ota yhteyttä ja suunnitellaan yrityksellesi tehokas mainospaketti! Soita 050 412 9030 janne.jokela@ammattilehti.fi www.ammattilehti.fi www.paikannin.com Paikannuslaitteet Koneenkuljetuslavetit Perävaunukomponentit Päällirakenteet Erikoisteräkset erkki.krankkala@ssab.com niklas.lofgren@ssab.com www.ssab.com Metsäenergia Metsäala Internetissä